Liikelahjoja, brändituotteita ja markkinointia käsittelevät artikkelit
Miksi laadukkaat keittiövälineet ovat hyvä esimerkki järkevästä joululahjasta yritysjohdolle?
Yritysten antamat joululahjat ovat markkinoinnin työkaluja. Asiakkaille, henkilöstölle ja muille sidosryhmille annettavilla liikelahjoilla tavoitellaan vahvempaa brändimielikuvaa, kilpailijoista erottumista ja syvällisempiä asiakassuhteita.
Marketing Week -lehdessä julkaistussa laajassa tutkimuksessa vuodelta 2014 todetaan että B2B-asiakkaat ovat yli kaksi kertaa todennäköisempiä harkitsemaan brändiä, joka viestii henkilökohtaisemmin, puhtaan liiketoiminta-arvon painottamisen sijaan. Tämä johtui tutkimuksen mukaan siitä, että ostajien/asiakkaiden mielestä erot eri toimittajien tarjoamien tuotteiden ja palveluiden välillä ovat loppujen lopuksi pieniä. Tutkimuksessa vain 14% B2B-ostajista koki erojen palveluntarjoajien tai tuotteiden välillä olevan riittävän suuria ollakseen valmiita maksamaan siitä ylimääräistä. https://www.marketingweek.com/b2b-branding-where-is-the-love/
Brändiviestin olisi siis oltava henkilökohtainen ja brändin olisi parhaimmillaan oltava osa asiakkaan arkea, jotta yritys pääsisi rakentamaan tunnesiteitä brändin ja asiakkaan välille. Ja näin erottumaan kilpailijoista.
Hyvä esimerkki toimialasta, joka osaa hyödyntää tunnetason sitouttamista ovat suositut joukkueurheilulajit. Joukkueiden kannattajat ovat tyypillisesti syvällisesti sitoutuneita oman joukkueen kannattajia eivätkä voisi edes kuvitella siirtyvänsä kevyin perustein kannattamaan kilpailevaa joukkuetta. Samanlaista ”heimoutumista” on mahdollista nähdä myös muilla toimialoilla. Esimerkiksi Harley Davidsson -brändille sydämensä myynyt ei ihan helposti vaihda Yamahaan, tai Apple / iPhone käyttäjät eivät vaihda Windows / Androidiin.
Kaikissa näissä tapauksissa asiakkaiden syvällinen sitoutuminen on seurausta brändin määrätietoisesta ja pitkäjännitteisestä markkinoinnista.
Henkilökohtaisen tunnepitoisen suhteen rakentamiseen asiakkaan ja brändin välille kannattaa siis panostaa. Päättävässä asemassa olevien B2B-asiakkaiden kohdalla yrityksen joululahja on luonnollinen tapa muistuttaa ja vahvistaa brändin ja asiakkaan välisistä yhteisistä siteistä.
Yrityksen joululahjaa valittaessa on syytä kiinnittää huomiota sen ryhmän erikoispiirteisiin, jolle lahja on tarkoitettu. Esimerkiksi voidaan ajatella, että laadukkaat keittiötarvikkeet ovat sopivia joululahjoja johtavissa asemassa oleville koska:
Stressin lievitys ja rentoutuminen: Johdon työ on usein stressaavaa. Laadukkaat keittiövälineet tarjoavat mahdollisuuden rentoutua ja nautiskella.
Johtamistaidot: Vaativa kotikokkailu edellyttää myös johtamistaitoja, kuten organisointia ja suunnittelua mitkä ovat luontaisia monelle yritysjohtajalle.
Ihmisten yhdistäminen: Joululahjaksi annetut laadukkaat keittiövälineet kannustavat ystävien, perheen ja kollegojen yhdistämiseen. Ruoanlaitto ja aterioiminen yhdessä vahvistaa suhteita ja tukee positiivisia verkostojen ylläpitoa.
Elämäntapa: Moni yritysjohtaja ja päätöksentekijä oppii arvostamaan gourmet-ruokaa, laadukkaat keittiövälineet sopivat elämäntapaan.
Ympäristöystävällisyys: Laadukkaat keittiövälineet ovat pitkäikäisiä, ne saattavat olla käytössä useita vuosia, jolloin niiden hiilijalanjälki jää huomattavasti pienemmäksi kuin kertakäyttöisten lahjojen.
Selaa kuvastoa:
https://heyzine.com/flip-book/Talenco-Tasteful-Gifts-2023
Lue myös:
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Laadukkaat keittiötarvikkeet yrityksen joululahjaksi
– Liikelahjat
– Asiakaslahjat
– Yrityslahjat
– Mainoslahjat
– Brändituotteet
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Monessa yrityksessä on tapana antaa henkilökunnalle, asiakkaille tai muille sidosryhmille sesonkilahjoja, kuten joululahjoja tai kesälahjoja. Minkä edellytysten täytyy täyttyä jotta henkilöstölahjan voi antaa Suomessa verovapaasti? Tässä puhumme yrityksen antamista joululahjoista, mutta säännöt koskevat kaikkia yrityksen henkilökunnalleen antamia lahjoja.
1. Yrityksen antaman henkilöstölahjan tulee olla kollektiivinen.
Tämä tarkittaa sitä että sen on oltava samanlainen joko koko henkilöstölle tai vähintäänkin tietylle ryhmälle, kuten esimerkiksi tietylle osastolle, tietylle ikäryhmälle tai vaikka tietylle sukupuolelle. Kun yritys antaa saman jouluahjan koko henkilöstölle samanarvoisena, täyttyy Verohallinnon edellytys lahjan kollektiivisuudesta.
2. Lahjan arvo ei saa ylittää 100 euroa
Yrityksen henkilöstölleen antaman joululahjan alv:n sisältävä arvo saa olla enintään 100 € per vuosi per henkilö. Mikäli työnantaja antaa vuoden aikana useita lahjoja työntekijöilleen, voi näiden yhteenlaskettu arvo olla enintään tuo 100 euroa.
3. Yrityksen antaman joululahjan tulee olla työnantajan valitsema
Lahjoja voivat olla erilaiset tavarat, palvelut tai tietyn tavaran tai palvelun ostoon oikeuttava lahjakortti. Raha ja siihen verrattava suoritus on työntekijän palkkaa eli esimerkiksi joulubonus tai jouluraha on verotettavaa tuloa eli palkkaa. Myös lahjakortti joka oikeuttaa vapaasti valittavaan lahjaan on rahaan rinnastettava eli työntekijän palkkaa. Jotta verovapaus säilyisi on henkilöstölle annettavan joululahjan siis oltava työnantajan valitsema. Lahjakortin tapauksessa tämä tarkoittaa sitä että lahjakortin valikoiman tulee olla rajattu tiettyihin tuotteisiin tai palveluihin. Esimerkiksi tavaratalojen yksilöimättömät lahjakortit eivät täytä vaatimuksia verottomuudesta,
Kunhan lahjakortin valikoima on rajattu, voi jokainen työntekijä valita lahjansa kyseisestä valikoimasta vapaasti, verovapauden siitä vaarantumatta.
Nämä ohjeet ovat ilman sitoumuksia, tuoreet ja tarkat ohjeet löytyvät Verohallinnon verkosivuilta:
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/62486/henkil%C3%B6kuntaedut-verotuksessa5/#3.4-lahjat
Lue myös:
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet omalla logolla
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
Selaa kuvastoa:
Connaisseur Card -lahjakortti yrityksen joululahjat
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?
Talenco on tarjonnut asiakkailleen omalla logolla tai painatuksella varustettuja ekologisia liikelahjoja ja yrityslahjoja jo lähes kymmenen vuoden ajan. Olemme ajatelleet että ekologisten vaihtoehtojen tarjoaminen on järkevää liiketoimintaa koska tokihan asiakkaat ovat kiinnostuneita vastuullisemmista mainostuotteista.Ja tietenkin olemme oman itsemmekin takia halunneet asemoitua ekologisten mainos- ja liikelahjojen tarjoajaksi.
Olemme olleet väärässä. Kysyntä on ollut mitättömän pientä. Kun ekologisen liikelahja-vaihtoehdon hinta on ollut noin 2-3 kertaa korkeampi kuin vastaavan perinteisistä materiaaleista valmistetun liikelahjan, on seurauksena ollut se minkä olisi itsekin voinut päätellä, jos olisi hiukan miettinyt, nimittäin että ketään ei kiinnosta.
Joku saattaa ajatella että jos avaimenperä maksaa 2,50 eur sen sijaan että maksaisi sen 1,00 eur, niin onko tuo nyt niin iso summa? On se. Kyseessä nimittäin ei ole 1,50 eur lisämaksu vaan 1500 eur, koska niitä avaimenperiä ostetaan paljon.
Näin siis on ollut melkein tähän päivään asti. Mutta nyt tilanne on muuttunut. Ilmastonmuutoksesta puhuminen on arkipäivää ja alkaa vaikuttaa siltä kuin yleinen mielipide olisi päässyt muutosvastarinnan yli ja hyväksynyt sen että jotain todellakin tarttis tehrä.
Optimistisimmat jopa puhuvat siitä että olemme astuneet, tai vähintäänkin astumassa, kestävän kehityksen aikakaudelle.
Kun tähän vielä lisätään että teknologian yleinen nopea kehitys on mahdollistanut ekologisten tuotteiden tuottamisen kustannustehokkaasti, on lopputuloksena ollut ekologisten liikehjojen, mainoslahjojen ja yrityslahjojen räjähdyksenomainen tarjonnan kasvu. Ja kas, nyt ekologisten logotuotteiden hinnat ovatkin jo täysin kilpailukykyisiä. Kun palettiin vielä lisätään että ekologisesti tuotetut lahjatuotteet ovat imagoltaan trendikkäämpiä ja muotoilultaan usein muodikkaampia, lienee selvä että liikelahjat ja brändituotteet ovat saaneet uuden suunnan tällä kestävän kehityksen aikakaudella.
Eli vastauksena otsikossa esitettyyn kysymykseen, kyllä ekologiset kestävän kehityksen mukaiset liikelahjat ja yrityslahjat ovat ehdottomasti vahvistuva trendi. Ja koska näin on, eteenpäin katsovan yrityksen olisi tärkeää huomioida se, erityisesti kun vuoden tärkein lahja-sesonki on ovella, ja yritykset tekevät päätöksiä joululahjoista niin henkilöstolle, kuin asiakkaille ja muille sidosryhmille.
Mitä kestävän kehityksen periaatteet voi huomioida ja mitä ne pitävät sisällään?
Lähtökohta on se että kestävä kehitys pyrkii tyydyttämään nykyisten tarpeiden lisäksi myös tulevien sukupolvien tarpeet. Tällä viitataan ympäristövastuuseen, sosiaaliseen vastuuseen ja taloudelliseen kestävyyteen.
Yritysten olisi tärkeä ottaa ekologiset näkökulmat huomioon liikelahjoissa ja brändituotteissa koska liikelahjat ja brändituotteet ovat osa yritysten markkinointistrategiaa ja asiakassuhteiden hoitoa.
Yritykset jotka omaksuvat kestävän kehityksen periaatteet, esimerkiksi yrityksen joululahjan valinnassa, vastaavat asiakkaiden kasvavaan ympäristötietoisuuteen ja erottuvat positiivisesti asiakkaidensa ja sidosryhmiensä silmissä. Näin brändin arvo ja arvostus kasvavat.
Muistilista
Kiinnitä huomiota seuraaviin valitessasi ekologista liikelahjaa:
Onko tuotteessa käytetty ekologisia materiaaleja? Ekologiset materiaalit, kuten kierrätetty muovi ja orgaaninen puuvilla, ovat korvanneet perinteiset vaihtoehdot monissa liikelahjoissa ja brändituotteissa.
Onko tuote kierrätettävä ja uudelleenkäytettävä? Yhä useammat yritykset panostavat tuotteisiin, jotka voidaan kierrättää tai uudelleenkäyttää pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi uudelleenkäytettävät juomapullot ja kangaskassit.
Ovatko pakkausratkaisut ympäristöystävällisiä? Vähemmän pakkausmateriaalia ja kierrätettäviä pakkausratkaisuja käytetään yhä enemmän, mikä vähentää jätteen määrää.
Ovatko tuotantoprosessit eettisiä? Eettisillä tuotantoprosesseilla viitataan esimerkiksi oikeudenmukaisiin työolosuhteisiin ja läpinäkyviin valmistusketjuihin.
Lue myös:
Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Vastuullisemmat urheilutarvikkeet yrityksen logolla
– Vastuullisemmat yrityslahjat
– Vastuullisemmat ostoskassit
– Vastuullisemmat termosmukit
– Liikelahjat omalla logolla
– Yrityslahjat omalla logolla
– Mainoslahjat omalla logolla
– Yritystekstiilit omalla logolla
– Mainosvaatteet omalla logolla
– Mainostuotteet omalla logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Ekologisemmat T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat pikeepaidat yrityksen logolla
– Vastuullisemmat pikeepaidat omalla logolla tai painatuksella
Selaa kuvastoa:
Chili Concept – design and sustainability
Miksi kauttaaltaan painettujen brändituotteiden suosio kasvaa ja kenelle ne parhaiten sopivat?
Miksi parhaat brändit hyödyntävät yhä enemmän painatuksin tai brodeerauksin kauttaaltaan kustomoituja brändituotteita liikelahja- ja mainoslahjavalinnoissaan? Entä kenelle ne soveltuvat parhaiten ja milloin ne eivät välttämättä ole paras vaihtoehto?
Kauttaaltaan kustomoiduilla brändituotteilla tarkoitetaan tässä tuotteita, jotka on räätälöity huolellisesti ja yksityiskohtaisesti brändin tyyliin ja viestiin sopiviksi painatuksilla, brodeerauksialla tai muilla merkintämenetelmillä jopa kauttaaltaan. Usein tuotteiden ulkoasuun ja toiminnallisuuteen on panostettu, jotta ne vastaisivat täysin brändin arvoja ja kohdeyleisön tarpeita. Kauttaaltaan kustomoidut tuotteet eivät ole massatuotantoa, vaan ne on suunniteltu ja toetutettu brändin visuaalinen identiteetti ja kohdeyleisön odotukset huomioiden.
Yleisellä tasolla voidaan sanoa että huolellisesti suunniteltu, kauttaaltaan kustomoitu tuote viestii brändin sitoutumisesta korkeaan laatuun ja brändin pitkäjännitteiseen rakentamiseen. Huolellisesti kustomoitujen brändituotteiden avulla yritykset voivat luoda syvemmän, merkityksellisemmän ja erottuvamman brändikokemuksen lahjansaajille.
1. Yksilöllinen ja merkityksellinen kokemus
Pidemmälle viety kustomointi mahdollistaa yksilöllisen ja ainutlaatuisen kokemuksen asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja työntekijöille. Tämä luo syvempiä ja merkityksellisempiä suhteita, mikä voi johtaa parempaan brändiin sitoutumiseen.
2. Erottuminen kilpailijoista
Kilpailu on kovaa. Pidemmälle viety kustomointi, esimeksiksi siten että tuote on kauttaaltaan painettu, auttaa yritystä erottumaan massasta ja tarjoamaan jotain ainutlaatuista, mikä houkuttelee asiakkaita ja herättää heidän kiinnostuksensa.
3. Yhdenmukainen brändi
Kauttaaltaan painetut tai muulla tavalla merkatut liikelahjat ja yrityslahjat auttavat yritystä välittämään brändinsä arvoja, tyyliä ja viestiä johdonmukaisesti kaikissa kohtaamisissa. Tämä auttaa vahvistamaan brändiä ja luomaan tunnistettavan visuaalisen identiteetin.
4. Sosiaalisen median vaikutus
Sosiaalinen media on lisännyt painetta yrityksille tarjota visuaalisesti houkuttelevia ja jaettavia kokemuksia. Kauttaaltaan painettu kustomointi voi johtaa tuotteisiin, joita ihmiset haluavat esitellä sosiaalisessa mediassa, mikä lisää brändin näkyvyyttä.
5. Teknologian kehittyminen:
Teknologian kehittyminen, kuten sublimaatiopainatus, 3D-tulostus, digitaalinen painatus, räätälöityjen verkkosovellusten käyttö ja automaatio tekevät monimutkaisemman kustomoinnin helpommaksi ja kustannustehokkaammaksi kuin aiemmin. Laadukkaiden bändituotteiden toteuttaminen on siis tullut aikaisempaa selvästi edullisemmaksi, samalla kun tuotannon vaatimat tuotantosarjat tulleet lyhyemmiksi.
6. Tarve vahvistaa henkilökohtaista vuorovaikutusta:
Yritykset ymmärtävät yhä paremmin henkilökohtaisen vuorovaikutuksen merkityksen, erityisesti digitalisaation jatkuvan lisääntymisen myötä. Huolellisesti ja kustomoitujen brändituotteiden käyttäminen yrityslahjoina on kustannustehokas tapa rakentaa henkilökohtaisempia ja inhimillisempiä suhteita.
7. Arvon lisääminen:
Huolellinen ja kattava kustomointi voi antaa tuotteille tai lahjoille lisäarvoa joka voi tukea brändin arvolupauksen toteutumista.
Milloin pitkälle viety kustomointi kannattaa?
Huolellisempi kustomointi vaati huolellisempaa suunnittelua. Vaikka teknologia on mahdollistanut sen että kauttaaltaan painetut tuotteet ovat aikaisempaa huomattavasti edullisempia, on monivärinen laaja painatus edelleenkin arvokkaampi kuin yksiväinen pieni merkkaus. Näistä syistä johtuen kannattaa harkita milloin kauttaaltaan painetut tuotteet ovat paras valinta.
Valitse kauttaaltaan brändätty tuote kun haluat
Tarjota yksilöllisen, ainutlaatuisen ja merkityksellisen kokemuksen jonka tavoite on vahvistaa sidosryhmien sitoutumista brändiin.
Erottua kilpailijoista ja vahvistaa yhteishenkeä visuaalisen identiteetin avulla. Pidemmälle viety kustomointi auttaa brändiä erottumaan kilpailijoista.
Vahvistaa henkilökohtaista suhdetta yrityksen ja sen sidosryhmien välillä. Kustomoidut tuotteet edesauttavat luomaan henkilökohtaisempia ja inhimillisempiä suhteita brändin ja sen asiakkaiden ja muiden sidosryhmien välille.
Miksi saattaa olla syytä valita huomaamattomammin merkitty brändituote?
Kustannukset: Pidemmälle viety kustomointi voi olla kalliimpaa verrattuna perinteisiin huomaamattomampiin brändäystapoihin.
Kohderyhmä: Kaikki kohderyhmät eivät välttämättä arvosta tai odota kustomoituja tuotteita. Joissain tapauksissa yksinkertainen ja selkeä brändäys voi olla tehokkaampaa.
Brändin tyyli: Kustomointi tulee suunnitella huolellisesti brändin tyylin ja viestin kanssa. Liian monimutkainen kustomointi voi sekoittaa brändin viestiä.
Vahvan visuaalisen brändäyksen käyttöönotto vaatii tarkkaa harkintaa. Parhaat brändit ymmärtävät kohdeyleisönsä tarpeet ja odotukset sekä valitsevat brändäysmenetelmän, joka tukee brändin arvoja ja tavoitteita. Kustomointi ei ole automaattisesti paras valinta kaikille brändeille, mutta toisissa tapauksissa se voi olla tehokas tapa vahvistaa brändin asemaa, erottua kilpailijoista ja luoda ja vahvistaa merkityksellisiä asiakassuhteita.
Selaa kuvastoa:
https://heyzine.com/flip-book/yourchoice_2023
Lue myös:
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Brändituotteet
– Yrityslahjat
– Mainoslahjat
– Liikelahjat
– Mainostekstiilit
– Yritysvaatteet
Colorissimo-konsepti säästä brändituotteiden suunnittelijan ja ostajan aikaa
Colorissimo-tuoteperheen konsepti on hieman poikkeuksellinen. Se perustuu liikelahjojen valikoimaan joista jokaisesta Colorissimo-tuotteesta on saatavissa sama, laaja värivalikoima. Tämä tarkoittaa sitä että oli kyse sitten sateenvarjosta, repusta, tai termoksesta, niin värimaailmat tuotteiden välillä ovat keskenään täysin identtisiä. Ja niitä värimaailmoja on monta, noin 10 eri väriä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että yrityksen on myös poikkeuksellisen helppo varmistua siitä että yritysilmeen mukaisesti brändättävät liikelahjat ja brändituotteet ovat yhtenäisen visuaalisen linjan mukaisia. Koska valikoima tarjoaa tähän valmiin konseptin, merkitsee se sitä että asiakkaalle kuluu visuaaliseen suunnitteluun huomattavasti normaalia vähemmän aikaa.
Riittää että yritys valitsee juuri sen värimaailman joka on heidän brändivärinsä mukainen, minkä jälkeen halutut tuotteet merkataan yrityksen logolla ja vips, yhdenmukainen linja syntyy itsestään. Ja silti mikään ei estä käyttämästä vain yhtä tuotetta kerrallaan. Jos jatkossa tulee tarvetta niin koko valikoima on valmiina odottamassa seuraavaa likkelahja-projektia. Ja tilaaja voi olla varma että tuotteet sopivat keskenään hyvin yhteen.
Tuotevalikoima sopii eritysen hyvin yrityksille jotka pyrkivät vahvistamaan ja yhdenmukaistamaan yritysilmettään, mutta myös säästämään aikaa ja hankkimaan laadukkaita tuotteita hämmästyttävän edullisesti. Colorissimon liikelahjojen avulla yrityksen on todellakin poikkeuksellisen helppo luoda vaikuttava ja yhdenmukainen mielikuva yrityksestä ja sen brändistä. Kaikki Colorissimon tuotteet ovat merkattavissa yrityksen logolla.
Selaa kuvastoa:
https://heyzine.com/flip-book/colorissimo-2023
Lue myös:
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Brändituotteet
– Yrityslahjat
– Mainoslahjat
– Liikelahjat
– Mainostekstiilit
– Yritysvaatteet
Logolla merkattujen heijastimien edelläkävijä Soft Reflector luopuu muovin käytöstä pakkauksissa
Pitkäaikainen toimittajamme, yrityksille suunnattujen pehmoheijastimien ja logoheijastimien edelläkävijä, virolainen Soft Reflector, on siiirtynyt käyttämään FSC serifioitua paperia heijastimien pakkauksissa.
Lisäksi Soft Reflectorin kaikki heijastimet ovat jo tällä hetkellä uuden heijastimia koskevan standardin CE EN17353 mukaisia.
Muita Soft Reflectorin toimittamien heijastimien vastuullisuuteen vaikuttavia tekijöitä:
- Kaikki heijastimet ovat yleisemmän henkilökohtaisten turvatuotteiden (general protective items) EU 2016/425 standardin mukaisia.
- REACH yhteensopivat (ei vaarallisia yhdisteitä; ei haisevia kalvoja – kaikki materiaalit ovat ensiluokkaisia eivätkä sisällä halpoja kemikaaleja)
- 85% raaka-aineista tulee demokraattisista maista (EU, Sveitsi, USA, Korea, Taiwan)
- Pakkausten paperi on FSC ja PEFC sertifioitu
- Valmistettu EU:ssa kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.
Vastuullisuutta toiminnassaan seuraava Soft Reflector on lisäksi tuonut markkinoille uuden PVC- vapaan heijastin-malliston. Tästä kerromme mielelämme lisää.
Logolla varustetut heijastimet ovat varma valinta pieneksi ja edulliseksi mainoslahjaksi jaettavaksi esimerkiksi messuilla tai koululaisille. Heijastimet ovat koululaisten keskuudessa suosittuja ja ne parantavat liikenneturvallisuutta. Siksi heijastin onkin ihanteellinen yrityslahja: se on tervetullut, käyttäjn turvallisuutta parantava, edullinen ja hyvä markkinoinnin työkalu joka vahvistaa yrityksen brändiä tehokkaalla tavalla.
Soft Reflectorin suosituin malli on Loop Strap heijastin. Kestävä, hyvin suunniteltu heijastin jolla suuri painopinta yrityksen logoa varten. Myös pakkaus on helppo kustomoida asiakkaan toiveiden mukaisesti logolla tai muilla painatuksilla.
Otathan yhteyttä niin teemme sinulle ehdotuksen miltä yrityksellesi räätälöity edullinen ja laadukas Soft Reflector logoheijastin voisi näyttää.
Lue myös:
Liikelahja, joka näkyy kolme kertaa kauemmas kuin muut
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita
– Liikelahjat logolla
– Asiakaslahjat logolla
– Mainoslahjat logolla
– Yrityslahjat logolla
– Brändituotteet
– Mainostekstiilit
– Yritysvaatteet
Turku – kaupungin brändi, markkinointi ja liikelahjat
Turun kaupungin visuaalinen ilme on kehittynyt vuosien varrella. Aikaisemmin käytettiin erilaisia logoja ja graafisia elementtejä, jotka viittasivat lähes yksinomaan kaupungin historiaan ja perinteisiin. Turun vaakuna on ollut osa kaupungin visuaalista identiteettiä jo vuosisatojen ajan. Modernin brändi-ajattelun leviämisen myötä myös Turun kaupunki on muokannut visuaalista ilmettään kaupunging markkinoinnin tarpeisiin.
Nykyisin käytössä oleva logo muodostuu Turun kaupungin nimestä sinisellä värillä ja modernilla typografialla. Logossa käytetään myös punaista väriä, joka symboloi intohimoa ja dynaamisuutta. Nykyinen logo ja brändi-identiteetti ovat olleet käytössä vuodesta 2010 jolloin kaupunki käynnisteti laajan brändiuudistusprosessin. Tavoitteena oli luoda moderni ja yhtenäinen visuaalinen ilme, joka välittää kaupungin arvoja ja vahvuuksia. Uudistuksen myötä syntyi nykyinen logo ja brändi-identiteetti, joka on ollut käytössä siitä lähtien.
Uudistetun visuaalisen ilmeen avulla oli halu edistää kaupungin tunnettuutta, houkutella matkailijoita ja investointeja sekä luoda yhtenäinen ja ammattimainen kuva kaupungista. Visuaalisen ilme pyrkii viestimään kaupungin arvoja, kulttuuria ja palveluita.
Brändin rakentaminen on jatkuvaa työtä, johon kaupunki panostaa. Turun kaupungin markkinoinnissa on haluttu korostaa aidosti koettuja elämyksiä ja tapahtumia, kertoa kaupunging dynaamisuudesta ja sen toimivuudesta. Lisäksi Turussa halutaan korostaa kaupungin kontrastien rikkautta ja yksilöllisyyttä. Brändin henkiset peruselementit ovat kaupungin historia, kulttuuri, arkkitehtuuri, luonto ja ihmiset.
Tärkeä elementti uuden visuaalisen ilmeen ja brändi-identiteetin tunnetuksi tekemisessä ovat kaupungin käyttämät uuden visuaalisen ilmeen mukaisesti toteutetut brändituotteet. Ne muodostavat olennaisen osan kaupungin kokonaisviestintää ja imagotyötä. Niiden avulla kaupunginn brändiä rakennetaan positiivisen maineen luomiseksi ja kaupungin ainutlaatuisuuden esille tuomiseksi.
—
Talenco tarjoaa apua asiakkailleen jotka haluavat panostaa yhtenäiseen brändi-ilmeeseen liikelahjojen, mainostekstiilien ja muiden brändituotteiden avulla. Lue tästä mitä turkulaiset liikelahja ja mainoslahja-asiakkaamme ovat sanoneet palvelustamme: Liikelahjat Turku
Lue myös:
Helsinki – kaupungin brändi, liikelahjat, markkinointi ja graafinen ilme
Tampere – brändin rakentaminen ja graafinen ilme
Lahti – Liikelahjat, kaupungin brändi ja logo
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Mainoslahjat
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
Liikelahjojen kohdentaminen eli targetointi
Kun sähköinen markkinointi yleistyi, uutta siinä oli paitsi formaatti, myös kohdentamismahdollisuuksien, targetoinnin, huima paraneminen. Erityisesti tämä näkyi ja näkyy Facebook-markkinoinnissa. Siinähän käytännössä mainonnan kohteet määrittelevät itse profiiliaan täyttäessään, millaista mainontaa heille kannattaa kohdistaa, ja mistä tuotteista. Lisäksi sähköinen CRM on parantanut kohdistamismahdollisuuksia. Markkinointi on siis nykyään mahdollista kohdistaa niin, että hukkakontaktien määrä vähenee. Massamainontaa ja -markkinointia tulee entistä vähemmän, kun kohteet pystyy tunnistamaan paremmin. Beduiineille ei kannata yrittää markkinoida hiekkaa.
Liikelahjoja voi tarkastella samanlaisena kohdennettavana markkinointina kuin sähköistä markkinointia. Siinä kohdentaminen on ehkä helpompaa, koska kohteet ovat ”lämpimiä”, eli niillä on useimmiten jo etukäteen jonkinlainen kosketuspinta yritykseen. Mutta vaikka monesti tulee ajateltua, että liikelahjat annetaan asiakasyritykselle, loppujen lopulta lahjojen saajia ovat kuitenkin ihmiset. Tällöin demografiatietojen hallitseminen on tärkeätä. Yleisesti kuluttajamarkkinoinnissa demografiatietoja (ja joita esim. Facebookissa on helposti löydettävissä) ovat vaikkapa parisuhdetilanne, koulutus, kodin tyyppi, etninen tausta, sukupolvi… Ja kuten yllä mainitsin, liikelahjojen saajat ovat ihmisiä, joten niissä pätevät samat lainalaisuudet demografiatietojen suhteen.
Viimeksi mainittu demografiatieto, sukupolvi, oli kimmokkeena tämän tekstin sntyyn, joten siitä muutama sana lisää. Pitää muistaa, että yritysten johtavissa ja vaikuttavissa rooleissa on koko ajan isompi osa ns. milleniaaleja. Milleniaaleiksi sanotaan niitä, jotka ovat syntyneet vuosina 1981–1996. (Paradoksaalisesti ”aidot” milleniaalit tunnistaa siitä, etteivät he halua tulla idintifioiduksi milleniaaleina…) Tutkimusten mukaan he ovat suvaitsevaisia ja kokeilunhaluisia maailmankansalaisia, netin ja sosiaalisen median aikakaudella kasvaneita diginatiiveja. Millenniaalit haluavat nähdä itsensä ainutlaatuisina, luovina ja arvovetoisina. He arvostavat kokemuksia.
Liikelahjojen löytäminen milleniaaleille vaatii antajalta älykkyyttä ja luovuutta. Konjakkipullon ojentaminen heille on teholtaan roskapostitukseen verrattavaa toimintaa. Näkemällä hieman vaivaa, liikelahjoihin tehtyjen investointien ”tuottoprosentti” (tai ROI) kasvaa. Ylipäätään miettimällä liikelahjojen saajien demografiatietoja voi valita pienempiä kohderyhmiä erilaisille liikelahjoille, ja enemmän räätälöityjä ratkaisuja.
Talenco tarjoaa parhaansa mukaan apua ja ideoita liikelahjojen parempaan kohdentamiseen ja niistä saadun hyödyn maksimointiin. Ole ihmeessä yhteydessä meihin, niin etsitään yhdessä parhaat ideat ja ratkaisut!
Lue myös:
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Brändituotteet
– Liikelahjat
– Mainostekstiilit
– Yritysvaatteet
Näin ideoit yrityksen liikelahjat syksyksi
Yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisesti kustomoidut liikelahjat ja muut brändituotteet ovat markkinoinnin ja viestinnän hyödyntämiä työkaluja. Liikelahjojen avulla halutaan saavuttaa konkreettisia tavoitteita. Tavoitteista ja kohderyhmistä riippuen voidaan liikelahjat jakaa kolmeen eri kategoriaan: asiakaslahjat, henkilöstölahjat ja mainoslahjat. Koska tavoitteet eroavat toisistaan on niitä syytä käsitellä erikseen.
Liikelahjoja ideoitaessa on siis kiinnitettävä huomiota kohderyhmiin ja niille kulloinkin asetettuihin tavoitteisiin.
Asiakaslahjat
Asiakaslahjat ovat tarkoitettu annettavaksi yrityksen asiakkaille tai yhteistyökumppaneille ja muille sidosryhmille. Ne ovat osa yrityksen markkinointistrategiaa ja pyrkivät edistämään asiakassuhteita sekä lisäämään tyytyväisyyttä ja brändiuskollisuutta.
Kuinka brändiuskollisuus syntyy? Brändiuskollisuus syntyy brändin ja sen sidosryhmien vuorovaikutuksesta. Aito vuorovaikutus edellyttää että brändin arvot kohtaavat sidosryhmien arvojen kanssa, ja että brändi on läsnä sidosryhmien arjessa muistuttamassa näistä yhteisistä arvoista.
Kun brändi, logolla varustetun asiakaslahjan muodossa, on fyysisesti läsnä sidosryhmien arjessa, syntyy brändin ja sen sidosryhmien välille vuorovaikutus. Aito vuorovaikutus kasvattaa brändiuskollisuutta. Edellytyksenä kaikelle onnistuneelle vuorovaikutukselle on että sidosryhmien ja brändin arvot kohtaavat.
Onnistunut asiakaslahja tuo brändin fyysisesti osaksi sidosryhmien arkea. Olemalla fyysisesti läsnä liikelahjat muistuttavat yhteisistä arvoista ja vahvistavat brändiuskollisuutta tehokkaasti.
Henkilöstölahjat
Henkilöstölahjat puolestaan ovat suunnattu yrityksen omalle henkilöstölle. Henkilöstölle jaettavia brändituotteiden tarkoituksena on vahvistaa työyhteisön henkeä, lisätä työntekijöiden sitoutuneisuutta ja parantaa työtyytyväisyyttä. Henkilöstölahjojen avulla voidaan ilmaista arvostusta ja huolenpitoa henkilöstöä kohtaan.
Henkilöstölahjat voivat myös olla tunnustus erinomaisesta työstä, saavutuksista tai vaikkapa vuosipäivistä. Niiden avulla työntekijää kiitetään ja kannustetaan jatkossakin sitoutumaan yritykseen ja sen arvoihin.
On tärkeää muistaa, että vaikka asiakas- ja henkilöstölahjat voivat joskus olla samantyyppisiä tuotteita, niiden tarkoitus ja konteksti eroavat toisistaan. Molemmissa tapauksissa on tärkeää valita lahjat huolella, jotta ne vastaavat kohderyhmän tarpeita ja odotuksia.
Mainoslahjat
Mainoslahjat eroavat asiakaslahjoista ja henkilöstölahjoista siinä, että niiden pääasiallinen tarkoitus on toimia markkinointivälineenä ja edistää yrityksen näkyvyyttä sekä brändin tunnettuutta. Mainoslahjat ovat olennainen osa yrityksen markkinointistrategiaa ja brändin rakentamista.
Mainoslahjojen avulla yritys pyrkii tavoittamaan laajemman yleisön ja luomaan positiivista mielikuvaa itsestään potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa. Nämä lahjat jaetaan usein tapahtumissa, messuilla tai markkinointikampanjoiden yhteydessä, joissa yritys haluaa herättää kiinnostusta ja muistutella olemassaolostaan.
Mainoslahjat voivat olla käytännöllisiä tai hauskoja esineitä, joissa on yrityksen logo, brändivärit tai muut brändielementit. Ne voivat sisältää esimerkiksi kyniä, heijastimia, avaimenperiä, mukeja, kasseja tai muita arkipäiväisessä käytössä olevia esineitä. Tavoitteena on, että nämä lahjat käyttävät tai näkevät muut ihmiset, jolloin yritys saa lisää näkyvyyttä ja brändin muistamisen mahdollisuuden.
Ehdotuksia ja ideoita
Liikelahjan tärkeimmät ominaisuudet ovat 1) tukee brändimielikuvaa, 2) vastaa asiakkaan arvoja ja 3) on asiakkaalle käyttökelpoinen eli jää käyttöön.
On tärkeää muistaa että mitä useampi yrityksen viesti on yhdenmukainen, sitä vahvempi on
brändimielikuva ja sitä vahvemmin se myös jää kohderyhmän mieleen. Siksi on syytä pitää mielessä niin aiemmin annetut lahjat, muut samanaikaisesti lahjavalikoimaan kuuluvat lahjat kuin tulevat lahjat. Huolella mietitty brändituote-strategia säästää sekä aikaa että vaivaa ja vahvistaa brändiä kustannustehokkaasti.
Ajankohtaisia ideoita asiakaslahjaksi
Sateenvarjo täyttää hyvin tehokkaalle liikelahjalle asetettavat vaatimukset. Se on asiakkaalle hyödyllinen ja käytännölllinen. Sateenvarjo on helppo kustomoida yritysilmeen mukaiseksi. Laadukas sateenvarjo viestii laadukkaasta brändistä. Lisäksi logolla tai muulla painatuksella varustetut sateenvarjot tarjoavat näkyvyyttä ja toimivat mainoksena. Asiakkaalla voi hyvin olla useampi sateenvarjo eri käyttötarkoituksiin.
Pyyhkeet painatuksella ovat myös erinomainen vaihtoehto asiakaslahjoiksi. Jokainen tarvitsee useita pyyhkeitä, mutta pyyhkeitä voi myös olla eri kokoja jolloin sarjojen kerääminen voi luoda pitkäjännitteisyyttä. Pyyhkeet ovat käytännöllisiä ja synnyttävät miellyttäviä mielikuvia ja assosiaatioita..
Ajankohtaisia ideoita henkilöstölahjoiksi
Juomapullot ja mukit omalla painatuksella tai logolla. Juomapulloissa ja mukeissa yrityksen logo näkyy päivittäin, mikä on omiaan vahvistamaan yritysilmettä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Juomapullojen ja mukien valinta on ekologinen vaihtoehto, sillä ne kannustavat vähentämään kertakäyttöisten muovipullojen ja -mukien käyttöä. Nesteytyksestä muistuttaminen lisää työhyvinvointia.
Juomapullot ja mukit on mahdollista kustomoida tyylikkäästi vastaamaan yrityksen yritysilmettä. Hyödyntämällä vastuullisisa materiaaleja ja huolellista suunnittelua on mahdollista saavuttaa markkinoinnille asetettuja tavoitteita varsin edullisesti.
Ajankohtaisia mainoslahja-ideoita
Monen yrityksen mainoslahja-valikoimaan kuuluu heijastimia painatuksella, kyniä logolla sekä mainos- ja kestokasseja. Heijastimet ovat turvallinen ja hyödyllinen lahja, erityisesti syksyllä, kun päivät lyhenevät ja pimeät illat lisääntyvät. Yrityksen logo heijastimissa edistää sekä brändin tunnettuutta ja yleistä turvallisuutta. Kynät logolla ovat aina tarpeellisia toimistotarvikkeita ja samalla tehokkaista mainosvälineitä, kun niitä päivittäin käytetään. Mainos- ja kestokassit ovat käytännöllisiä ja ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja, jotka tarjoavat näkyvää mainostilaa edullisesti.
Lue myös:
Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Näin valitset hyvän mainoskynän
Aiheeseen liittyviä tuotteita
– Liikelahjat logolla
– Asiakaslahjat logolla
– Mainoslahjat logolla
– Yrityslahjat logolla
– Mainoskassit
– Heijastimet painatuksella
– Kynät omalla logolla
– Pyyhkeet
– Juomapullot
– Termospullot
– Termosmukit
Näin valitset hyvän mainoskynän
1. Käyttötarkoitus. Selvitä missä kaikissa tilanteissa kyniä tarvitaan. Esimerkkejä käyttökohteista ovat vastaanottotiski, messut, mainoslahja, toimistotarvikket omaan käyttöön
2. Tilausmäärät: Selvitä minkälaisia kappalemääriä käyttötarkoituksesi edellyttää ja minkälaiset tilausmäärät ovat tarpeisiisi nähden tarkoituksenmukaisia. Muista että suurempi kertatilaus laskee kappalekohtaista hintaa, mutta liian suurella kertatilauksella saattaa kyniä jäädä vanhentumaan varastossa. Usein ajatellaan että noin vuoden kulutusta vastaavan määrän tilaaminen kerralla on taloudellisesti järkevää.
3. Hinta ja budjetti: Määrittele alustava kynäkohtainen tavoitehinta, suunnittelemasi tilausmäärä huomioiden. Hyödynnä myyjän asiantuntemusta pyytämällä ehdotuksia sopivan mallin löytämiseksi. Tarkastele vaihtoehtojen hintaa suhteessa laatuun.
5. Brändi-yhdenmukaisuus: Varmista että että valitsemasi mainoskynän värit, ulkoasu ja tyyli sopivat yrityksesi brändi-ilmeeseen. Mainoskynän tulisi heijastaa yrityksesi identiteettiä ja vahvistaa brändin tunnistettavuutta.
4. Mainoskynän laatu: Varmistu mainoskynän hinta-laatusuhteesta, tilaamalla fyysinen mallikappale kokeiltavaksi ennen lopullista sitoutumista tilaukseen. Pyydä kerralla muutama eri vaihtoehto ajan säästämiseksi.
6. Logon painatus: Tarkista, että mainoskynään voidaan painaa yrityksesi logo tai muu grafiikka haluamallasi tavalla. Varmista että saat aina oikovedoksen hyväksyttäväksi ennen painatusta.
7. Ympäristöystävällisyys: Varmista että valitsemasi mainoskynä vastaa yrityksesi ympäristöarvoja. Tarvittaessa kysy toimittajaltasi, onko hänellä ehdottaa kierrätettäviä tai muulla tavalla vastuullisempia vaihtoehtoja.
8. Toimitusaika: Varmista toimittajalta mikä on valitsemasi mainoskynän toimitusaika.
Lue lisää:
Miksi mainoskynä toimii edelleen mainoslahjana?
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Mainoskynät RPET kierrätysmuovista
Edulliset mainoslahjat käyttötarkoituksen mukaan
Omalla logolla
Tarvitaanko mainoslahjoja?
Digipainatus mainoslahjoille
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Mainoskynät
Korostuskynät
Värikynät ja tussit
Lyijykynät ja lyijytäytekynät
Vastuullisemmat kuulakärkikynät omalla logolla tai painatuksella
Vastuullisemmat lyijykynät omalla logolla tai painatuksella
Vastuullisemmat monitoimiset kuulakärkikynät omalla logolla tai painatuksella
Vastuullisemmat rolleri kynät omalla logolla tai painatuksella
Vastuullisemmat huopakynät omalla logolla tai painatuksella
Vastuullisemmat korostuskynät omalla logolla tai painatuksella
Miksi mainoskynä toimii edelleen mainoslahjana?
Vaikka sähköiset laitteet ja digitaalinen kirjoittaminen ovat yleistyneet, tavallista kynää käytetään edelleen moniin tarkoituksiin.
Monet ihmiset pitävät edelleen käsin kirjoittamisesta. Kynää käytetään esimerkiksi muistiinpanojen tekemiseen, luonnosteluun, päiväkirjojen kirjoittamiseen ja luovien ideoiden merkitsemiseen paperille.
Viralliset asiakirjat, sopimukset ja lomakkeet vaativat usein fyysisen allekirjoituksen. Kynää käytetään edelleen allekirjoitusten tekemiseen, koska se on perinteinen ja hyväksytty tapa osoittaa henkilökohtainen hyväksyntä.
Taiteilijat, piirtäjät ja kuvittajat käyttävät usein kyniä luodakseen taideteoksia. Erilaiset kynät, kuten lyijykynät, mustekynät ja tussit, mahdollistavat erilaiset piirustustekniikat ja linjojen vaihtelun.
Kynää käytetään edelleen muistiinpanojen ja suunnitelmien tekemiseen eri aloilla, kuten liike-elämässä, koulutuksessa, suunnittelussa ja arkkitehtuurissa. Esimerkiksi kokouksissa ja luennoilla kynää käytetään usein nopeiden muistiinpanojen tekemiseen.
Kynää käytetään tekstien ja asiakirjojen korostamiseen, alleviivaamiseen ja merkitsemiseen. Esimerkiksi opiskelijat käyttävät kyniä tärkeiden kohtien korostamiseen oppikirjoissa.
Vaikka sähköiset laitteet tarjoavat monia etuja, kynän käyttö voi silti olla suosittua monissa tilanteissa, joissa perinteinen kirjoittaminen ja fyysinen kosketus paperiin ovat arvostettuja.
Lue lisää:
Näin valitset hyvän mainoskynän
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Mainoskynät RPET kierrätysmuovista
Edulliset mainoslahjat käyttötarkoituksen mukaan
Omalla logolla
Tarvitaanko mainoslahjoja?
Digipainatus mainoslahjoille
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Mainoskynät
Korostuskynät
Värikynät ja tussit
Lyijykynät ja lyijytäytekynät
Kalenterit
Muistikirjat
Muistilehtiöt
Rammstein-kohu vaikuttaa jopa oheistuotemyyntiin – mistä on kyse?
Rammstein on kiistanalainen saksalainen bändi, joka viime päivinä noussut moniin otsikoihin ikävistä syistä. Skandaaliyhtye on yksi Saksan tunnetuimmista musiikin vientituotteista jonka ympärillä pyörivä kohu on levinnyt siihen pisteeseen että bändin oheistuotteita on alettu vetää pois kauppojen hyllyiltä ja verkkokaupoista. (Helsingin Sanomat 7.6.2023)
Rammstein perustettiin Berliinissä vuonna 1994, ja se sai nopeasti mainetta räjähdysherkistä live-esityksistään ja provosoivista sanoituksistaan. Bändin soundi on ainutlaatuinen sekoitus heavy metalia, industrialia ja elektronista musiikkia, ja sanoitukset käsittelevät usein tabuaiheita, kuten seksiä, väkivaltaa ja politiikkaa.
Kiistanalaisesta sisällöstään huolimatta Rammsteinin suosio kasvoi nopeasti Saksassa ja levisi pian muualle Eurooppaan. Bändin läpimurto tuli vuonna 1997, kun heidän toinen albuminsa Sehnsucht julkaistiin, joka sisälsi hittisinglen Du Hast. Kappaleesta tuli kansainvälinen menestys, ja se auttoi vakiinnuttamaan Rammsteinin yhdeksi 1990-luvun jännittävimmistä ja innovatiivisimmista bändeistä.
Bändin viimeisin kiertue alkoi 22. toukokuuta Vilnasta ja sen on määrä päättyä Brysseliin elokuussa. Kiertue käsittää 20 keikkaa, jotka ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta loppuunmyytyjä jo nyt.
Vilnan avauskonsertin jälkeen yhtyeen naispuolinen fani väitti tulleensa huumatuksi ja hyväksikäytetyksi keikan jälkeen back stage -bileissä. Tämä ei varmasti ole ainoa laatuaan oleva kohu: rock-bändien takahuonebileitä ei tunnetusti pidetä pyhäkoulutilaisuuksina. Joka tapauksessa on yksiselitteisen väärin, jos hyväksikäyttöä on tapahtunut.
Tapauksesta on syntynyt valtava kohu, ja mm. bändin ”casting director” Alena Makeeva on erotettu. Pääosin laulaja Till Lindemannille työskennellyt assistentti Makeeva on myös saanut porttikiellon bändin ympäristöön. Makeevan huhuttiin värväävän naisia Rammsteinin tapahtumissa ja tarjoavan heitä seksuaalisessa mielessä Lindemannille. Myös huumaavien drinkkien tarjoaminen faneille on ollut esillä. Kohu jatkui toukokuun viimeisen viikonlopun Helsingin-keikkojen ympärillä, ja jatkunee kiertueen loppuun saakka.
Koska Rammsteinilla on vahva brändi ja uskollinen fanikunta, bändi on hyödyntänyt menestystään merkittävästi myös oheistuotemyynnin kautta. Bändin oheistuotteisiin kuuluvat esimerkiksi T-paidat, hupparit, pipot, mukit, julisteet, hajuvedet, keräilyesineet ja muut fanituotteet.
Lue myös:
Mitä yritys voi oppia brändinrakentamisesta Madonnalta?
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Kuinka brändi positioidaan?
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Oheistuotteet – Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
T-paidat
Hupparit
Pipot
Mukit
Mainostekstiilit
Mitä yritys voi oppia brändinrakentamisesta Madonnalta?
Pop-tähti Madonna on ollut ”olemassa” vuodesta 1984, jolloin hän julkaisi toisen albuminsa Like a Virgin. Sitä on myyty maailmanlaajuisesti yli 25 miljoonaa kappaletta. Alusta lähtien Madonna on huolehtinut tietoisesti itsensä brändäämisestä. Voisivatko liikeyritykset oppia jotain tästä?
Kyllä voivat. Madonna on tunnettu kyvystään uudistaa ja muokata brändiään ajan myötä. Hän on jatkuvasti kehittänyt musiikkiaan, tyyliään ja esiintymistään. Tämä on auttanut häntä pysymään kiinnostavana ja relevanttina nelikymmenvuotisen aikana. Liikeyritys voi ottaa oppia tästä ja pyrkiä jatkuvasti uudistumaan ja kehittämään tuotteitaan ja palveluitaan vastaamaan muuttuvia asiakastarpeita.
Madonna on aina ollut tunnettu myös rohkeudestaan ja omaperäisyydestään. Hän on uskaltanut rikkoa rajoja, haastaa normeja ja tuoda esille omia näkemyksiään. Liikeyritys voi rohkeasti pyrkiä erottumaan kilpailijoistaan tarjoamalla ainutlaatuisia ja rohkeita tuotteita ja palveluita, jotka herättävät asiakkaiden mielenkiinnon. Liika tyytyväisyys itseensä voi ajan myötä kostautua.
Intohimoisesta ja tinkimättömästä asenteestaan musiikkiin ja esittämiseen on ollut tunnusmerkillistä Madonnalle. Hän on sitoutunut täysin omaan brändiinsä ja pyrkii aina antamaan parhaansa. Tästä sitoutumisesta kannattaa oppia ja pyrkiä aina tarjoamaan asiakkailleen parasta mahdollista palvelua ja kokemusta. Asiaa kannattaa korostaa ja tuoda julki.
Madonna on monipuolinen taiteilija, joka on kokeillut eri musiikkityylejä, elokuvia ja muotia. Hän onnistunut laajentamaan brändiään eri alueille ja tavoittamaan erilaisia kohdeyleisöjä. Myös yritys voi olla monipuolinen ja pyrkiä tarjoamaan erilaisia tuotteita ja palveluita tavoittaakseen laajemman asiakaskunnan.
Hyvä brändi rakentuu arvojen ympärille: Madonna on alusta lähtien ollut vahvasti mukana brändinsä rakentamisessa ja viestimisessä. Hän on tehnyt valintoja, jotka heijastavat hänen arvojaan ja visiotaan. Liikeyritykset voi oppia tästä ja pyrkiä rakentamaan brändinsä vahvan arvopohjan ympärille, joka resonoi asiakkaiden kanssa ja luo pitkäaikaista sitoutumista.
Ainutlaatuisuus ja erottuvuus on korostunut Madonnassa. Hän on rohkeasti tuonut esille omia persoonallisia piirteitään ja näkemyksiään. Yritykset voivat oppia tästä luomalla ja korostamalla omaa ainutlaatuista brändi-identiteettiään, joka erottaa heidät kilpailijoistaan.
Madonna on tunnettu rohkeudestaan kokeilla erilaisia musiikkityylejä, muotia ja esiintymistapoja. Hän ei pelkää ottaa riskejä ja astua pois mukavuusalueeltaan. Yritystenkin kannattaa kokeilla olla rohkea ja pyrkiä innovatiivisiin ratkaisuihin sekä kokeilla uusia tuotteita, palveluita ja markkinointistrategioita.
Madonna on ollut mestari kohderyhmänsä tuntemisessa ja tavoittamisessa. Hän on pystynyt luomaan vahvan yhteyden fanikuntaansa ja ymmärtämään heidän tarpeitaan ja mieltymyksiään. Liikeyritykset voivat oppia tästä keskittymällä kohderyhmänsä perusteelliseen tuntemiseen ja tarjoamalla heille räätälöityjä ratkaisuja.
Vaikka Madonna uudistunut jatkuvasti, on hän onnistunut pitämään brändinsä johdonmukaisena ja tunnistettavana vuosikymmenten ajan. Hän on kehittynyt ja uudistunut musiikillisesti ja visuaalisesti, mutta hänen brändinsä ydinominaisuudet ja arvot ovat säilyneet. Brändin johdonmukaisuus on syytä muistaa viestinnässä ja visuaalisessa ilmeessä ajan myötä.
Madonnon uran alkupuolella ei tunnettu sellaista asiaa kuin sosiaalinen media. Mutta kun se suunnilleen 15 vuotta sitten tuli, Madonna otti sen heti omakseen. Hän on hyödyntänyt eri alustoja, ja esimerkiksi Instagramissa hänellä on lähes 20 miljoonaa seuraajaa ja Twitterissäkin lähes kolme miljoonaa. Luodakseen vuorovaikutusta fanien kanssa ja pitääkseen heidät ajan tasalla urastaan sosiaalinen media on erinomainen väline. Yritysten on myös syytä ottaa sosiaalinen media tosissaan ja hyödyntää sen kanavia syytä brändin rakentamiseen, asiakassuhteiden luomiseen ja markkinointiviestinnän tehostamiseen.
Brändin rakentamisen yksi ulottuvuus on tarinankerronta. Pop-tähdet ovat mestareita tarinankerronnassa, ja niin on Madonnakin. Hän on luonut ympärilleen tarinoita, jotka kiehtovat ja sitouttavat kuulijat. Liikeyritykset voivat oppia tästä luomalla bränditarinoita ja viestimällä niitä selkeästi ja mukaansatempaavasti asiakkaille!
Lue myös:
Rammstein-kohu vaikuttaa jopa oheistuotemyyntiin – mistä on kyse?
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Oheistuotteet – Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Steve Jobs – myös henkilöbrändäyksen esikuva
Toimiston brändäys edullisesti
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändyksessä värillä on väliä
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
T-paidat
Huivit ja kaulahuivit omalla logolla tai painatuksella
Huulirasvat omalla logolla tai painatuksella
Mainostekstiilit
Steve Jobs – myös henkilöbrändäyksen esikuva
Steve Jobs oli perfektionisti. Hänellä oli intohimo suunnitteluun. Hänen ilmiselvän Apple- ja Pixar-perintönsä lisäksi hän jätti perinnöksi esimerkin siitä, kuinka henkilöbrändi suunnitellaan. Jobsin henkilöbrändi oli yksi poikkeuksellisen vahvoista ja tunnetuimmista brändeistä. Mutta kuinka hänen henkilöbrändinsä rakentui?
Hän ensinnäkin ymmärsi, mistä henkilökohtaisessa brändissä on kyse: se on itse asiassa jokaisen ainutlaatuinen olemus ja vaikutus maailmaan. Jobs muistutti meitä, että pitää tavoitella ainutlaatuisuutta!
”Aikasi on rajallinen, joten älä tuhlaa sitä jonkun muun elämään. Älä jää ansaan dogmaattisuuteen äläkä elä vain muiden ihmisten ajattelun tulosten kanssa. Älä anna muiden mielipiteiden melun tukahduttaa omaa sisäistä ääntäsi. Ja mikä tärkeintä, uskalla seurata sydäntäsi ja intuitiotasi. Ne jotenkin jo tietävät, miksi todella haluat tulla. Kaikki muu on toissijaista.” (Katkelma Steve Jobsin Stanfordin puheesta vuonna 2005 https://www.youtube.com/watch?v=UF8uR6Z6KLc, 41 miljoonaa katselukertaa)
Steve Jobsin henkilökohtainen brändi oli synonyymi innovaatiolle, luovuudelle ja yksinkertaisuudelle. Hänet tunnettiin visionäärisestä johtajuudestaan, kyvystään innostaa ja motivoida muita sekä hellittämättömästä täydellisyyden tavoittelusta. Jobs oli myös kuuluisa ikonisesta pukeutumistyylistään, johon kuului Issey Miyaken suunnittelema musta poolopaita, farkut ja lenkkarit. Toisaalta hän saattoi mennä business-tapaamisiin paljain jaloin, buddhalaiseksi pukeutuneena.
Yksi Jobsin henkilökohtaisen brändin avainelementeistä oli hänen sitoutumisensa yksinkertaisuuteen. Hän uskoi, että hienossa suunnittelussa oli kyse siitä, että monimutkaisista asioista tehdään yksinkertaisia ja helppokäyttöisiä. Tämä filosofia näkyi hänen Applella luomissaan tuotteissa, jotka tunnettiin eleganteista ja minimalistisista malleistaan.
Tärkeä näkökohta Jobsin henkilökohtaisessa brändissä oli hänen kykynsä ajatella boxin ulkopuolelta ja ottaa riskejä. Hän ei koskaan pelännyt haastaa vallitsevaa tilannetta ja etsi aina uusia ja innovatiivisia tapoja ratkaista ongelmia. ”Meillä ei ole mahdollisuutta tehdä rajoittamattomasti asioita, ja kaiken mitä teemme, pitäisi olla todella erinomaista. Koska tämä on meidän elämämme. Elämä on lyhyt, ja sitten kuolet, tiedäthän? Parempi siis olla helvetin hyvä. Parempi olla sen arvoista.”
Jobs ei suuremmin välittänyt rahan ansaitsemisesta. Hän välitti jostain suuremmasta. ”Haluatko viettää loppuelämäsi myymällä sokeroitua vettä vai haluatko mahdollisuuden muuttaa maailmaa?” (Steve Jobsin kuuluisa kysymys John Sculleylle, entiselle Pepsin toimitusjohtajalle, joka siirtyi kymmeneksi vuodeksi (1983–1993) Applen toimitusjohtajaksi.)
”Olin arvoltaan yli 1 000 000 dollaria 23-vuotiaana ja yli 10 000 000 dollaria 24-vuotiaana ja yli 100 000 000 dollaria 25-vuotiaana, eikä se ollut niin tärkeää, koska en koskaan tehnyt sitä rahan vuoksi. Minulle ei ole väliä sillä, että olen hautausmaan rikkain mies… Menen illalla nukkumaan sanomalla, että olemme tehneet jotain upeaa… se on minulle tärkeää.”
Lopuksi: Jobsin henkilöbrändi rakentui hänen karismastaan ja kyvystään innostaa muita ympärillään. Hän oli mestari tarinankertoja, ja hänellä oli tapa vangita ihmisten mielikuvitus ja saada heidät innostumaan tulevaisuudestaan. Steve Jobsin henkilöbrändi oli ainutlaatuinen ja vahva.
Lue myös:
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Brändäyksen tärkeys
Kuinka brändi positioidaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Brändituotteet
Mainoslahjat
Jakotuotteet
Liikelahjat
Kannattaako pienen yrityksen osallistua messuille näytteilleasettajana?
Monessa yrityksessä tehdään harkintaa messuille osallistumisesta. Se onkin tarkan harkinnan paikka. Mitä hyötyjä voit saada ja mitä riskejä mahdollisesti otat päättäessäsi esitellä tuotteesi tai palvelusi alasi messuilla. Tässä lyhyt kooste hyödyistä ja haitoista.
Hyödyt
Messut on yleensä suunnattu jollekin tietylle alalle, ja niille ihmisille, jotka ovat mukana sektorilla tai kiinnostuneita siitä. Näytteilleasettajalla on siis upea mahdollisuus markkinoida tuotteitaan oikealle kohderyhmälle ja kasvattaa branditietoisuutta.
Näyttelyt ovat mahdollisesti avoimia myös suurelle ja joskus monimuotoiselle yleisölle. Eli targetoidun kohderyhmän lisäksi yrityksellä on mahdollisuus mainostaa tuotteitaan myös laajemmallle kohderyhmälle.
Yrityksen tuotteista riippuen messuilla voi tehdä myös tuote- ja markkinatestausta, ja tunnustella mielipidettä ja mahdollista vastaanottoa uutuustuotteille. Ja huom! Kannattaa suunnitella jonkinlainen kysely tai arvonta, jonka avulla vaivihkaisesti saa kerättyä yhteystietoja potentiaalisiin nykyisiin ja tuleviin asiakkaisiin.
Riskit
On tärkeää varmistaa, että tietää mitä tekee: kuinka messuille tulee valmistautua, ja mitä resursseja tapahtuma vaatii.
Huomiotava on ainakin:
– messut vaativat vähintään päivän ja luultavasti enemmän vähintään yhden henkilön läsnäoloa
– messuille matkustaminen (vieraalla paikkakunnalla majoittuminen) voi olla kallistakin
– näyttelytila messuilla on useimmiten varsin kallista – kuluja kannattaa jakaa mahdollisten tavaran- tai materiaalien toimittajien kanssa
– kilpailu on kovaa, ei voi lähteä kevyellä varustuksella kaikkien alan toimijoiden – kilpailijoiden – keskelle
On tietysti selvää, että pitää mennä juuri oikeille messuille. Väärälle yleisölle näyttäminen tarkoittaa sitä, että messuille osallistumisesta aiheutuvat kustannukset ylittävät saamasi suorat ja epäsuorat hyödyt.
Messuilla käyminen kannattaa
– jos yrityksellä on varaa osallistumis-, näyttely- ja muiden vastaavien kustannusten kattamiseen
– jos on ainakin yritetty selvittää, kuinka monta liidiä tai asiakasta tapahtumassa täytyy hankkia, jotta investointi kannattaa
– jos yritys tuntee etukäteen messut, joille harkitsee omaa osastoa, ja on vakuuttunut, että tapahtumaan osallistuu riittävä määrä potentiaalisia kontakteja
– jos on opeteltu tärkeimmät tavat kiinnittää ihmisten huomio
– jos on riittävä esitemateriaali omista tuotteista tai palveluista
Teksti Aki Hyödynmaa
Lue lisää:
Näillä saat huomiota messuilla
Kuinka onnistut messuilla?
Näin valitset hyvän mainoskynän
Kuinka selviät messuista hengissä ja hyvinvoivana
Hyvä ja toimiva messulahja on messuosastosi välttämätön viimeistelijä
Tuotteet omalla logolla
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Mainoslahjat yrityksen logolla
– Messulahjat
– Liikelahjat
– Mainoskassi painatuksella
– Stressilelut logolla
– Kaulanauhat
– Huulirasvat logolla
– Latauskaapelit logolla
– Yritystekstiilit
– Mainoskarkit
– Mainoskynät logolla
– Heijastimet painatuksella
– Kangaskassit yrityksen painatuksella
– Mainoskassit yrityksen painatuksella
– Vesipullo logolla
– Työkalut logolla
– Muistilaput logolla
– Huulirasva painatuksella
– Käsidesit ja muu suojaus
– Juomapullo logolla
– Suolaiset pikkupurtavat omalla logolla
– Patukat omalla logollla
– Yritysvaatteet logolla
– Tuubihuivit logolla
– Reput omalla logolla
– Muistikirjat omalla logolla
– Kynät logolla
– Powerbank varavirtalähteet
Hauskaa vappua!
Vappu on yksi suomalaisten neljästä suuresta vuotuisjuhlasta joita kaikkia juhlitaan aattona. Muut ovat tietysti juhannus, joulu ja uusivuosi. Vappu on juhlista kenties riehakkain ja hauskin ja ehkä juuri siksi sitä muista poiketen juhlistetaan usein vielä seuraavana päivänä. Ovathan vappulounaat vakiintuneet maan tavaksi jo kauan sitten.
Vappua on vietetty kevään taitekohtana: kahdeksaan osaan jaetussa vuodessa vappu osuu kevätpäiväntasauksen ja kesäpäivänseisauksen puoliväliin. Se on ollut merkittävä pakanallinen juhla erityisesti Euroopassa.
Suomessa vappua on vietetty ylioppilaiden juhlapäivänä Turun akatemian aikaan jo 1810-20-luvulla. 1848 alkaen ylioppilaiden juhla ajoittui Kukanpäivään eli Floran päivään (13.5). 1920-luvun vaiheilla suomalaiset yliopistot siirsivät ylioppilaiden juhlapäivän takaisin toukokuun ensimmäiselle päivälle.
Ylioppilaiden vappuun liitty kiinteästi ylioppilaslakki, joita oli ennen vanhaan kaksi: tumma talvilakki ja valkoinen kesälakki. Talvilakki vaihdettiin kesälakkiin ja silloin vietettiin kevätjuhlaa. Alkujaan Floran päivään sijoittunut lakinvaihto siirtyi vappuun.
Työväenluokan vappu juontaa puolestaan juurensa Yhdysvaltoihin, Chicagoon ja vuoteen 1886. Tuolloin mielenosoittajat 1. toukokuuta vaativat mm. kahdeksantuntista työpäivää, mikä tuohon aikaan oli varsin dramaattinen vaatimus, ottaen huomioon että edes kuusitoistatuntiset työpäivät eivät siihen aikaan olleet epätavallisia.
Nykyään vappua juhlivat kaikki. Suomessa karnevalistiseen vappuun kuuluvat hauskat naamarit ja hatut. Jos olet tee-se-itse-ihminen, tässä hyvin simppeli ohje vappunaamarin tekemiseen:
Tarvikkeet:
- paperilautanen
- kuminauhaa tai narua
- sakset
- liimaa (tai lujaa teippiä)
- koristeita (esim. paperikukkia, höyheniä, glitteriä jne.)
Ohjeet:
- aloita leikkaamalla paperilautaseen reilu suunkohta
- leikkaa paperilautasen reunasta pois pari pientä kolmiota, joista voit muovailla ja liimata nenän naamariin.
- leikkaa silmien kohdalle kaksi pyöreää reikää
- tee lautasen reunoihin reiät ja solmi (tai käytä teippiä) naamariin kuminauha tai narunpätkä, jonka avulla naamari pysyy naamalla
Lopuksi voit koristella naamarin haluamallasi tavalla liimaamalla tai teippaamalla koristeita kuten paperikukkia, höyheniä, glitteriä jne. naamariin. Muista päivittää lopputulos Instagramiin! Kun taggat meidät #TalencoLiikelahjat niin tulemme ihailemaan ja peukuttamaan.
Hauskaa vappua!
Lue myös:
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Kangaskassien tuunaus on hauskaa ja luovaa ohjelmaa lasten synttäreillä – kangaskassien askartelusta
Steve Jobs ja henkilöbrändäys
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Tapahtumatarvikkeita yrityksen logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
– Asiakaslahjat painatuksella
– Yrityksen joululahjat
Satulasuojat yrityksen sissimarkkinointiin
Muovi valmistetaan öljystä. Muovijätettä syntyy maailmassa vuosittain 353 miljoonaa tonnia. Vain yhdeksän prosenttia siitä kierrätetään onnistuneesti. Luvattomille kaatopaikoille tai luontoon ja meriin siitä päätyy 22 prosenttia. Usein ketjun lopussa jäte päätyy myös ihmiseen. Muovi on iso ympäristöongelma.
Kampanjan satulasuojat ovat kierrätettyä rPET-muovia. rPET saadaan muovista, joka on jo kerran ollut käytössä, kuten PET-pullot. Muovi lajitellaan, puhdistetaan ja jauhetaan rakeiksi, jotka käsitellään niin, että niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistuksessa. rPet on vahvasti vastuullinen materiaali.
Satulasuojusta voi levittää sissimarkkinoinnin (guerrilla marketing ) keinoin. Se voi olla tehokas tapa mainostaa brändiä tai viestiä luovalla ja epätavallisella tavalla. Tässä joitain esimerkkejä:
Brändää päällinen logollasi, iskulauseella tai viestillä. Myös suojien kierrätetty materiaali kannattaa mainita. Ekologisuuden voi viestiä kätevästi vain vähän tilaa vievästi vaikkapa nopeasti suosiotaan nostaneen helppotekoisen QR-koodin avulla. Ympäristöystävällisyys ja sen osana kierrätys on nykyään yritysten arvoista tärkeimpiä, ja se vaikuttaa yllättävän moniin seikkoihin. Vastuullisuuteen panostava yritys menestyy tutkitusti paremmin jopa rekrytoinneissaan.
Pyöräilijät levittävät sanaa parkkeerattujen pyöriensä satuloissa. Satulanpäällisiä voi jakaa vilkkailla kaupunkialueilla, joilla pyöräilijöitä on paljon Tämä lisää brändisi näkyvyyttä ja antaa ihmisille mahdollisuuden nähdä viestisi omakohtaisesti.
Voit myös tehdä yhteistyötä pyöräilytapahtumien järjestäjien kanssa. Tapahtumia järjestetään ympäri maata, googlaa bikeland ja tapahtumat. Tämäkin auttaa rakentamaan uskollisuuden tunteen brändiäsi kohtaan.
Sosiaalisen media kannattaa ottaa käyttöön satulasuojuksen käytöstä. Siellä voi kannusta ihmisiä jakamaan kuvia itsestään satulasuojuksen avulla ja merkitsemään brändisi. Jos tällaisen saa leviämään viraalisti, sillä tavoittaa helposti tuhansia ihmisiä pienellä vaivalla ja rahalla.
Jos onnistuu rekrytoimaan vaikkapa nuorisojoukon, joka kaupungilla sateen sattuessa käy laittamassa parkissa olevien pyörien suojattomiin satuloihin suojan, suoja, ja sen myötä yrityksen logo ja viesti jäävät taatusti positiivisella pyörän omistajan mieleen.
Satulapäällinen sopii hintansakin puolesta ihan perus-give-away-kampanjatuotteeksi. Se on mukava ja pitkään säilyvä mainoslahja ja saajat varmasti arvostavat sitä. Tämä luo positiivisen yhteyden brändiisi ja rohkaisee ihmisiä kokeilemaan tuotteitasi tai palveluitasi.
Kannattaa yrittää olla luova ja ajatella boxin ulkopuolella, kuten aina sissimarkkinoinnissa. Mitä ainutlaatuisempi ja mieleenpainuvampi lähestymistapasi, sitä tehokkaammin se synnyttää brändiäsi tai viestiäsi.
Teksti: Aki Hyödynmaa
Lue myös:
Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Pikeepaita on urheilullisen herrasmiehen vaate
Painetut t-paidat ovat muotia
Paita tekee miehen
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Brändäyksessä värillä on väliä
Kevytuntuvatakki toimii myös liikelahjana
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Asiakaslahjat, liikelahjat ja pykologia niiden takana
Pikeepaidan käyttökohteet
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Pyörän satulasuojat omalla painatuksella
– Vastuullisemmat urheilutarvikkeet yrityksen logolla
– Liikelahjat omalla logolla
– Yrityslahjat omalla logolla
– Mainoslahjat omalla logolla
– Yritystekstiilit omalla logolla
– Mainosvaatteet omalla logolla
– Mainostuotteet omalla logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Mainostekstiilit
– Tekniset t-paidat
– T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat pikeepaidat yrityksen logolla
– Pikeepaidat
– Kauluspaidat
– Urheilushortsit
– Vastuullisemmat pikeepaidat omalla logolla tai painatuksella
– Takit ja hupparit omalla logolla tai painatuksella
– Talvitakit yrityksen logolla
– Pipot logolla
– Tekniset t-paidat
– T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat T-paidat painatuksella
– Kauluspaidat
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Pyörän satulasuojat omalla painatuksella
– Vastuullisemmat urheilutarvikkeet yrityksen logolla
Toimiston brändäys edullisesti
Toimisto joka on brändätty yrityksen visuaalisen ilmeen ja identiteetin, ennen kaikkea logon ja värimaailman, mukaisesti, hyödyttää yritystä monella tavalla. Toimistolla vieraileva asiakas saa ammattimaisen kuvan yrityksestä ja brändimielikuva välittyy kirkkaammin. Yleisvaikutelmaksi jää että kyseessä on yritys joka rakentaa brändiään pitkäjännitteisesti. Sama pätee omaan henkilöstöön. Brändätty toimisto auttaa henkilöstöä sitoutumaan brändiin ja sen tavoitteisiin. Yhteishenki paranee ja kaikkien on helpompi kokea kuuluvansa samaan tiimiin.
Kuinka brändätä toimisto pienellä budjetilla?
Jos yrityksen on mahdollista panostaa sistusarkkitehtiin, viherseiniin ja yhdenmukaiseen brändi-identiteetin mukaiseen sistustukseen, on tilanne hyvä. Näillä keinoilla sekä henkilöstön että vieraiden on helppo omaksua toimistoympäristön välittämä brändiviesti. Mutta tarvittaessa on mahdollista tulla toimeen myös huomattavasti pienemmällä budjetilla. Toisinaan pienemällä budjetilla toteutettu brändäys saattaa jopa lisätä katu-uskottuvuutta, toimialasta ja tilanteesta riippuen. Esimerkiksi luovalla alalla toimiva yritys saattaa jopa hyötyä boheemimmasta vaikutelmasta, tai startup yritys joka haluaa välittää vaikutelman tekemisen meninigsitä niin rahoittajille kuin yhteistyökumppaneille.
Ohessa vinkkejä kuinka toimiston brändäyksen voi tehdä nopeasti, helposti ja edullisesti.
- Ole vieraanvarainen ja kiinnitä huomiota ihmiseen. Se kertoo vierailijalle että osaatte kuunnella asiakasta ja markkinoita. Tarjoa kahvia yrityksen logolla varustetusta mukista ja ojenna se suoraan käteen jos mahdollista.
- Vastaanottotiskillä kulhossa tarjottavat makeiset yrityksen logolla ovat myös tapa osoittaa vieraanvaraisuutta. Pieni annos sokeria saattaa lisäksi virkistää ja parantaa kokouksen tehokkuutta.
- Kun opastat vierasta toimiston läpi ei ole pahasta jos vieras huomaa että yrityksessä kiinitetään huomiota tietoturvaan. Pienet webcam suojat jotka ovat käytössä viestivät että tietoturvaan kiinnitetään huomiota pieniä yksityiskohtia myöten. Muistitikkujen käyttöä puolestaan voi välttää. Hyödyllisyydestään huolimatta ne saattavat muistuttaa tietoturvaan liittyvistä riskeistä.
- Pöydillä mahdollisesti näkyvät yhtenäiset termosmukit ja juomapullot viestivät ahkerasta työnteosta. Tällä toimistolla tehdään paljon töitä, nesteytystä unohtamatta.
- Siellä täällä näkyvät hupparit henkilöstön päällä, tietenkin yhtenäisiä ja yrityksen painatuksella, samoin kuin t-paidat painatuksella, luovat yhteishenkeä ja vahvistavat muistikuvaa brändin visuaalisesta ilmeestä.
- Kokoushuoneen pöydällä mukissa olevat riittävän laadukkaat mainoskynät ovat osa ammattimaista kokoustamista ja muistuttavat brändi-ilmeestä. Asiakasta voi ohimennen kannustaa ottamaan mainoskynä mukaansa muistoksi vierailusta. Parhaassa tapauksessa n 1 euron arvoinen kynä muistuttaa yrityksen brändistä pitkään.
- Saako asiakas lähtiessään mukaansa aineistoja? Esitteitä, mallikappaleita, näytteitä? Logolla brändätty painettu kangaskassi on kätevä aineistojen kuljettamiseen, ja taas asiakkaalle jää omaan käyttöön edullinen muisto tapaamisesta.
- Haluatko antaa vierailulle loppusilauksen? Eteisessä tai vastaanottotiskin äärellä oleva kori jossa on tarjolla yrityksen logolla tai painatuksella varustettuja sateenvarjoja ovat tehokkaita brändityökaluja. Ne viestivät välittämistä vaikka eivät edes tulisi käyttöön, ne toimivat suurina mainoksina, ja sateen sattuessa vierailupäivälle ne saattavat pelastaa asiakkaasi päivä.
Lue lisää:
- Tehokas työskentely kotitoimistossa
- Miksi suosittelemme mukia omalla painatuksella mainoslahjaksi kaikille yrityksille?
- Mihin sinun kannattaa kiinnittää huomiota kun valitset mukia yritykselle mainoslahjaksi?
- Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
- Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
- Näin valitset hyvän mainoskynän
Aiheeseen liittyviä tuotteita
- Mukit logolla
- Mainoskarkit logolla
- Webkameran suojat logolla
- Muistitikut
- Termosmukit logolla
- Juomapullot logolla
- Mainoskynät
- Kangaskassit painatuksella
- Hupparit painatuksella
- T-paidat painatuksella
- Liikelahjat
- Yrityslahjat
- Asiakaslahjat
Edulliset mainoslahjat käyttötarkoituksen mukaan
Kuinka kaikki alkoi? Vuosi 1881, Ohio Coshocton. Innovatiivinen Jasper Freemont Meek halusi löytää tapoja tuoda lisätuloja painotaloonsa ja käyttää painokoneitaan myös seisokkien aikana. Hän sai idean.
Meek meni paikallisen asiakkaansa, kenkäkauppa Cantwell Shoesin luo, ja pyysi kauppaa ostamaan mainoksen, jonka hän voisi painaa koululaukkuihin. Laukut annettaisiin sitten paikallisille koululaisille. Pian ”Buy Cantwell Shoes” oli esillä joka puolella kaupunkia. Se oli win-win Meekille ja kenkäkaupalle. Sen lisäksi, että kampanja tuotti tuloja Cantwellille, se toi Meekin painokoneille lisää käyttömahdollisuuksia. Pian mainoslahjojen valikoima laajeni, ja uusi businessalue oli syntynyt!
Edulliset mainoslahjat ovat siis eläneet jo lähes 140 vuotta, ja toimivat edelleen samalla tavalla. Niillä saa yrityksen näkyviin edullisella tavalla pitkäksikin ajaksi. Esimerkiksi yrityksen logolla painettua kynää, eli mainoskynää, käytetään keskimäärin n 18 kertaa per kuukausi. Määrä on suuri mikä tekeekin kynästä se käytännöllisen tuotteen mutta myös loistavam mainosmedian.
Mainoslahjat voidaan jakaa vaikka vuodenaikojen mukaan: Logolla varustetut avaimenperät, kynät, muistitikut ja muut toimistotarvikkeet toimivat ympärivuotisesti, jääraapat ja heijastimet ovat suosittuja ja toimivia puolet vuodesta, jne.
Mainoslahjalla voi myös viestiä antavan yrityksen arvoista: esimerkiksi jo mainittu heijastin viittaa turvallisuuteen, elektroniikkalahjat kertovat, että yritys seuraa aikaansa, ja kotiin ja vapaa-aikaan liittyvät lahjat kertovat että yritys haluaa olla mukana ihmisten arjessa.
Pieniä jaettavia mainoslahjoja eli jakotuotteita kannattaa pitää mukana erityisesti messuilla ja asiakastapahtumissa. Ne toimivat käyntikorttiakin tehokkaampana muistilappuja tapaamisesta ja ovat tietysti näkyviä ja liikkuvia mainoksia. Edulliset hyötytuotteet sopivat jatkuvaan käyttöön työssä tai kotona ja yrityksen olemassaolosta. Mainosmakeinen varmistaa, että asiakaskohtaaminen muistuu asiakkaan mieleen mukavana makuna.
Talencolla on todella laaja valikoima laadukkaita edullisia mainoslahjoja, joista löytyy kaikkiin tarkoituksiin oikeat tuotteet. Tutustu!
Lue myös:
Kuinka suosittu brändätystä mukista voi tulla?
Pikeepaita on urheilullisen herrasmiehen vaate
Omalla logolla
Digipainatus mainoslahjoille
Näin valitset hyvän mainoskynän
Näin ideoit yrityksen liikelahjat syksyksi
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Mainoslahjat
– Kynät omalla logolla
– Mainoskarkit
– Yrityslahjat kotiin
– Elektroniikkalahjat
– Jakotuotteet
– Kassit ja laukut
– Asiakaslahjat
– Toimistotarvikkeet logolla
– Avaimenperät logolla
– Heijastimet painatuksella
– Liikelahjat
Asiakaskohtaaminen B2B-liiketoiminnassa
Asiakaskohtaamisissa B2B-liiketoiminnassa on tarkoitus esitellä markkinointitarkoituksessa tuotteita ja palveluja, selvitellä yhteistön mahdollisuuksia, ratkaista ongelmia. B2B asiakakohtaamisessa harvemmin myydään mitään, kuten B2C-puolella, vaan tähtäin on pidemmällä. Pelkkä kuulumisten vaihtaminenkin on asiakaskohtaaminen, vaikka ”tulokset” voivatkin olla aika kaukana tulevaisuudessa.
Oleellista asiakaskohtaamisessa on tunnistaa ja ymmärtää asiakkaan toimialaa, ymmärtää asiakkaan tarpeet. Kotiläksyt pitää tehdä mahdollisimman huolella ennen kohtaamista. Myös omat tuotteet pitää tuntea, pystyä esittelemään ja kertomaan, mitä hyötyjä asiakas saa markkinoimistasi tuotteista. Liiketoimintaympäristö – toimialaa koskevasta lainsäädännöstä ja sen muutoksista lähtien – on tunnettava. Asiantuntijuus, kunhan se ei vaikuta arroganssilta, on arvokasta.
Kekseliäisyys ja innovatiivisuus asiakkaan liiketoiminnan suhteen on positiivista. Myynnillisiä tuloksia saa, kun paneutuu myös kehittämään yhdessä asiakkaan kanssa tämän liiketoimintaa. Arvokas kumppani on sellainen joka osaa ja pystyy auttamaan asiakasta saavuttamaan tavoitteensa.
Asiakaskohtaamisessa on saatava asiakas kokemaan, että myymäsi tuotteet ja/tai palvelut tuovat lisäarvoa tämän liiketoiminnalle. Tämä on oltava selvää jo omien tuotteiden esitteissä. Kohtaamisessa syvennetään ja selvennettään omien tuotteiden esittely- ja mainosmateriaaleista löytyvää tietoa.
Parhaat asiakassuhteet rakennetaan pitkäjänteisesti. Asiakas sitoutetaan prosessin myötä. Tässä prosessissa opitaan samalla asiakkaan toimialaa, ja kartoitetaan tämän tarpeita, joihin omat tuotteet tuovat siis lisäarvoa. Prosessin aikana myös omaa tuotetta on mahdollista kehittää asiakkaan tarpeiden suuntaan.
Kohtaamistilanteessa on myös psykologiaa ja henkilökemiaa. Rempseä tyyli toimii, jos henkilö, joka edustaa asiakasta, on myös rempseä. Hiljaiselle pohdiskelijalle ei kannata remeltää ja suoltaa väliin vitsejä, vaikka tämä tosiaan toimisikin toisenlaisen persoonan kanssa.
Asiakas odottaa aina asiantuntemusta tälle esiteltävistä tuotteista ja palveluista. Oma tuote olisi tunnettava joka puolelta. Tarvittaessa oman tuotteen vähemmän tutut ominaisuudet on käytävä etukäteen läpi omassa yrityksessä niistä parhaiten tietävien asiatuntijoiden kanssa.
Myynti, myös asiakaskohtaaminen, on ryhmätyötä oman yrityksen sisällä. Koko organisaation pitää tukea myyntitapahtumaa.
On tärkeää vahvistaa tarjotun palvelun synnyttämää brändimielikuvaa. Brändillä tarkoitetaan yrityksen toimintatapaa, yrityksen toimintakulttuuria, yrityksen positiota markkinoilla jne., jota brändi visuaalisen ilmeen on tarkoitus ilmentää. Moderni liikemerkki, logo tai visuaalinen ilme kertoo dynaamisesta yrityksestä ja toimintakulttuurista, klassisempi logo puolestaan saattaa kertoa luotettavuudesta, vakaudesta ja pitkäjänteisyydestä. Vanhahtava visuaalinen ilme saattaa herättää kysymyksiä yrityksen pysymisestä mukana nopean kehityksen tahdissa.
Yrityslahjat, asiakaslahjat, liikelahjat, mainostekstiilit ym auttavat synnyttämään haluttua brändimielikuvaa asiakkaan mielessä. Päivittäin näkyvä logo ja visuaalinen ilme muistuttavat asiakasta niistä asioista joiden halutaan jäävän asiakkaan mieleen, kuten uniikki, moderni palvelu, helposti tavoitettava, läheinen. etc. Parhaassa tapauksessa brändituote jopa auttaa luomaan tunnesiteen asiakkaan ja brändin välille. Alkuperäisellä Hankkijan logolla varustettu Hankkija-lippis on monelle edelleen rakas vaikka yritys ja sen logo ovat läpikäyneet mittavia muutoksia.
Jos asiakas saadaan ottamaan käyttöön asiakastapaamisen yhteydessä annettu visuaalisen ilmeen mukainen asiakaslahja, tukee se tehokkaasti myynnin pitkä tähtäimen tavoitteita. Asiakas tuskin ostaa mitään siksi, että saa kohtaamisessa logopainetun t-paidan tai kangaskassin, mutta se muistuttaa kohtaamisesta ja yrityksen brändistä, palveluista ja tuotteista pitkään.
Lue myös:
Liikelahjat ja yrityslahjat Kiinassa
Haptinen palaute – koskettavaa markkinointia
Miksi asiakkaan sitouttaminen tunnetasolla on tärkeää yritykselle?
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Brändin pitkäjännitteinen rakentaminen
Valoa lisää joka päivä – kesä tulossa
Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Kesälahjat, nyt on jo kiire!
Kesälahjat ja -kampanjat 2018
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Pikinik-kylmäreput
– Piknik-korit
– Piknik-viltit
– Piknik-aterimet
– Grillaustarvikkeet
– Liikelahjat
– Selfiekepit
– Kesälahjat yritykselle
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet omalla logolla
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
– Mainostekstiilit
Asiakaslahjoina käytettävien muistitikkujen tietoturvaongelmat, mitä pitäisi huomioida?
Monet yritykset antavat asiakkailleen yrityslahjaksi muistitikkuja jotka on suunniteltu ensisijaisesti markkinointitarkoituksiin. Asiakaslahjoina käytettävät muistitikut ovat yleensä edullisempia ja ne eivät välttämättä ole yhtä turvallisia kuin yrityksen sisäisessä käytössä käyttämät muistitikut.
Liikelahjoina käytettävien USB-muistitikkujen tietoturvaongelmat ovat mahdollinen ongelma koska muistitikulla saatetaan myöhemmin säilyttää arkaluontoista tietoja, tai ne voivat pahimmassa tapauksessa alun alkaenkin sisältää haittaohjelmia.
Tietoturvaongelmien välttämiseksi on tärkeää käyttää ainoastaan luotettavien toimittajien muistitikkuja. Lisäksi on itse varmistettava että käytettyjen muistitikkujen tietoturva on asianmukaisesti hallinnassa.
Kaikki asiakaslahjoina vastaanotetut muistitikut eivät ole ovat tietoturvallisesti huonoja. Luotettavat toimittajat käyttävät yleensä laadukkaita muistitikkuja, joissa on tietoturvaominaisuuksia, kuten salaus ja haittaohjelmien torjuntaohjelmisto. Silti myös vastaanottajan on tärkeää varmistaa että käytetyt muistitikut on asianmukaisesti testattu ja tarkastettu. Esim. useimmat virustentorjuntaohjelmat pystyvät skannaamaan ulkoisia laitteita, kuten muistitikkuja, ja tunnistamaan mahdolliset haittaohjelmat.
Ja luonnollisesti täytyy välttää avaamasta epäilyttäviä tiedostoja tai linkkejä muistitikulta. Jos et ole varma onko tiedosto turvallinen älä avaa sitä. Jos epäilet muistitikun turvallisuutta vaihda se turvallisempaan vaihtoehtoon, kuten salattuun muistitikkuun. Salattu muistitikku suojaa tietojasi salasanalla, joka on syötettävä ennen kuin muistitikun tietoja voidaan käyttää.
Lue myös:
Onko sateenvarjo vaarallinen ukkosella?
Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Näin toimii kylmälaukun lämmöneristys
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Muistitikut logolla
– Yrityksen joululahjat
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
Liikelahja joka tukee terveellisiä elämäntapoja
Yrityksen logolla varustettu urheilupyyhe tai sporttipyyhe on liikelahja joka kannustaa liikuntaan ja terveellisten elämäntapojen ylläpitämiseen. Sisäisessä markkinoinnissa se on henkilöstölahja joka maksaa itsensä takaisin vähentyneinä sairaspoissaoloina ja virkeämpinä työntekijöinä. Fyysinen hyvinvointi tunnetusti liittyy psyykkiseen jaksamiseen joten liikunan tukeminen on paitsi hyvää markkinointia myös työntekijöistä ja heidän työkyvystään huolehtimista.
Parhaimmillaan terveelliseen elämäntapaan kannustaminen voi edesauttaa merkittävää elämänlaadun nousua. Se että yrityksen brändi liitetään näihin positiivisiin vaikutuksiin liikelahjojen tai brändituotteiden välityksellä, on omiaan lisäämään brändin vetovoimaa ja luomaan myönteistä mielikuvaa yrityksestä ja sen arvoista. Urheilupyyhkeen jakaminen kertoo vastaanottajille, että yritys välittää heidän terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Yhdistämällä sporttipyyhe markkinointikampanjaan jossa kannustetaan ihmisiä liikkumaan edistetään liikuntaa samalla kun yrityksen brändiä vahvistetaan.
Urheilupyyhkeet soveltuvat hyvin henkilöstö- tai asiakaslahjoiksi myös sen takia että ne ovat tuotteina käytännöllisiä ja kestäviä. Kun yrityksen logolla varustettu urheilupyyhe jaetaan liikelahjaksi asiakkaille, työntekijöille tai yhteistyökumppaneille toimii se mainoksena, joka muistuttaa vastaanottajia yrityksestä usein ja pitkään. Samoin kuten muut mainostekstiilit, soveltuvat urheilupyyhkeet hyvin yrityksen logolla merkattaviksi suuren pinta-alansa vuoksi. Selkeästi näkyvillä oleva logo antaa yrityksestä vahvan ja johdonmukaisen mielikuvan.
Urheilupyyhettä voidaan jakaa esimerkiksi urheilukilpailuissa tai liikuntaan liittyvissä sponsoritapahtumissa, messuilla tai miksei yrityksen sisäisissä, liikuntaan kannustavien kampanjoiden, yhteydessä.
Lue myös:
– Kannustamalla henkilöstöä veden juomiseen ylläpidät työhyvinvointia
– Työkyky yrityksen menestystekijänä
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Urheilupyyhkeet logolla
– Liikelahjat
– Asiakaslahjat
– Mainostekstiilit
Microsoft jakaa ilmaisia muistitikkuja
Tuoreen uutisen mukaan Microsoft jakaa muistitikkuja liikelahjaksi Windows 11:n seuraajan, Windows 12:n, testaajille*. Uutisessa kerrotaan että muistitikulla on Windows 12:n asennustiedostot ja se on suunniteltu helpottamaan uuden käyttöjärjestelmän testaamista. Muistitikkuja on saatavilla rajoitetusti ja vain tietyille testaajaryhmille. Taustalla on ajatus että testaajat voivat käyttää muistitikkua Windows 12:n asentamiseen tietokoneelleen ja antaa palautetta Microsoftille kehitystyön tueksi.
Muistitikkujen jakaminen on koulukirjaesimerkki liikelahjan onnistuneesta käytöstä. Microsoft saa positiivista huomiota uudelle käyttöjärjestelmälleen ja samalla houkuteltua käyttäjiä kokeilemaan sitä. Muistitikut helpottavat uuden käyttöjärjestelmän testaamista, jolloin sitä kautta saadaan kerättyä arvokasta palautetta kehitystyön tueksi. Lisäksi Microsoft pystyy näin erottumaan kilpailijoistaan ja vahvistamaan brändiään innovatiivisena ja käyttäjäystävällisenä yrityksenä.
Miten muiden toimialojen yritykset voivat hyödyntää Microsoftin ideaa hyödyntää muistitikkuja liikelahjoina? Tässä muutama vinkki.
Sähköyhtiöt voivat jakaa asiakkailleen muistitikkuja, joissa on sähkön säästövinkkejä ja tietoa uusiutuvasta energiasta.
Ravintolat voivat jakaa asiakkailleen muistitikkuja, joissa on ravintolan menu, tarjouksia ja reseptejä.
Matkailuyritykset voivat jakaa asiakkailleen muistitikkuja, joissa on tietoa kohteista, matkaoppaita ja matkavideoita.
Vakuutusyhtiöt voivat jakaa asiakkailleen muistitikkuja, joissa on tietoa erilaisista vakuutuksista, vahinkotapauksista ja neuvoja vahinkojen ennaltaehkäisyyn.
Ja tietenkin muistitikulla pitää olla linkki yrityksen kotisivulle josta saa aiheesta lisää tietoa, sosiaalisen media tileille jne.
Näin toimien yrityksen logolla varustettu muistitikku toimii tehokkaana liikelahjana ja markkinoinnin työkaluna, ja samalla tiedon jakamisen välineenä. Sen avulla yritys erottuu kilpailijoistaan ja saa asiakkaidensa huomion.
Ei niin hassu tuo Microsoftin idea!
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
*Uutinen julkaistu www.windowslatest.com sivustolla
Kuinka brändi positioidaan?
Brändin positioimisella tarkoitetaan brändin aseman määrittämistä markkinoilla ja sen erottamista kilpailijoista. Se on strateginen prosessi, joka pyrkii määrittämään, millainen brändi on ja mitä se edustaa asiakkaille ja sidosryhmille. Brändin positioiminen käsittää monia eri osa-alueita, kuten brändin viestinnän, markkinoinnin ja tuotteiden kehittämisen suunnittelun.
Brändin positioiminen voi perustua erilaisiin tekijöihin, kuten brändin tarjoamaan arvoon, sen kilpailuetuihin ja kohdeyleisön tarpeisiin ja haluihin. Tavoitteena on kehittää brändistä ainutlaatuinen ja houkutteleva asiakkaille, jotta heidän on helppo tunnistaa ja valita brändi kilpailijoiden joukosta.
Brändin positioiminen on tärkeä osa yrityksen markkinointistrategiaa ja sen onnistuminen voi vaikuttaa merkittävästi yrityksen menestykseen markkinoilla.
Esimerkkejä ikonisten brändien positioinneista:
Nike: Nike on maailmanlaajuisesti tunnettu urheilubrändi, jonka brändi perustuu inspiraatioon, voimaan ja henkilökohtaisen tavoitteen saavuttamiseen. Nike onnistuu yhdistämään tuotteidensa laadun, urheilun ja elämäntavan yhdeksi kokonaisuudeksi, mikä tekee sen brändistä vahvan ja tunnistettavan.
Coca-Cola: Coca-Cola on yksi maailman tunnetuimmista juomabrändeistä, ja sen brändi on tunnettu raikkaudesta, yhteisöllisyydestä ja ilon jakamisesta. Coca-Colan brändi on niin vahva, että monet ihmiset jopa käyttävät brändin nimeä juoman sijaan.
IKEA: IKEA on tunnettu edullisista huonekaluistaan, mutta sen brändi perustuu enemmänkin moderniin, skandinaaviseen muotoiluun ja helppokäyttöisyyteen. IKEA:n brändi on vahva ja tunnistettava sen monipuolisten ja edullisten huonekalujen, kotitavaroiden ja sisustusratkaisujen ansiosta.
Amazon: Amazon on rakentanut brändiään luotettavuuden, nopeuden ja käyttäjäystävällisyyden ympärille. Sen brändi on vahva sekä sen valtavan valikoiman että nopean toimituksen ansiosta.
Harley-Davidson: Harley-Davidson on tunnettu brändi, joka yhdistetään vapauden, itsenäisyyden ja amerikkalaisen elämäntavan kanssa. Sen brändi perustuu vahvasti Harley-Davidsonin pyöriin, mutta myös sen yhteisöön, joka rakastaa pyöriä ja elämäntapaa.
Kaikki nämä yritykset ovat onnistuneet rakentamaan brändinsä perustuen yhtenäisiin arvoihin, laadukkaaseen tuotteisiin ja hyvään asiakaskokemukseen.
Lue myös:
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Steve Jobs ja henkilöbrändäys
Esimerkkejä kaupunkibrändäyksestä:
Helsinki – kaupungin brändi, liikelahjat, markkinointi ja graafinen ilme
Lahti – Liikelahjat, kaupungin brändi ja logo
Tampere – brändin rakentaminen ja graafinen ilme
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Brändituotteet
– Liikelahjat
– Mainostekstiilit
– Yritysvaatteet
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Miksi maailman tunnetuimmat brändit, sellaiset kuten Nike, Coca-Cola, Apple, IKEA ja Amazon vahtivat brändiensä yhtenäistä visuaalista ilmettä niin tarkasti? Miksi pienempien yritysten ja brändien kannattaa tehdä sama?
Brändin tunnistettavuus: Yhtenäinen visuaalinen ilme auttaa brändiä erottumaan kilpailijoista ja helpottaa sen tunnistettavuutta kuluttajien keskuudessa. Kun brändin ulkoasu on johdonmukainen ja yhtenäinen eri markkinointi- ja viestintäkanavissa, kuluttajat voivat helposti tunnistaa brändin missä tahansa ja pitää sen mielessään.
Luotettavuus ja ammattimaisuus: Yhtenäinen visuaalinen ilme lisää brändin luotettavuutta ja ammattimaisuutta. Kun yrityksen logot, värit, fontit ja muut graafiset elementit ovat johdonmukaisia kaikissa markkinointimateriaaleissa, se viestii sidosryhmille että yritys on huolehtinut kaikista yksityiskohdista ja on sitoutunut tarjoamaan korkealaatuista tuotetta tai palvelua.
Brändin arvon lisääminen: Yhtenäinen visuaalinen ilme voi myös auttaa lisäämään brändin arvoa. Kun brändiin liittyvät visuaaliset elementit ovat yhtenäiset ja houkuttelevat, se voi vaikuttaa positiivisesti kuluttajien käsitykseen brändin arvosta.
Tehokkuus ja kustannussäästöt: Yhtenäinen visuaalinen ilme auttaa yritystä säästämään kustannuksia pitkällä aikavälillä. Kun brändin visuaalinen ilme on yhtenäinen, yrityksen ei tarvitse luoda jokaista markkinointimateriaalia tai mainosta erikseen, vaan ne voidaan toteuttaa saman ilmeen mukaisesti.
Kilpailuetu: Yhtenäinen visuaalinen ilme auttaa brändiä erottumaan kilpailijoista. Se auttaa yritystä luomaan uniikin ja erottuvan brändin, joka jää asiakkaiden mieliin.
Kohderyhmän sitouttaminen: Yhtenäinen visuaalinen ilme luo tunnesiteen brändin ja sen kohderyhmän välille. Kun brändi on tunnistettava ja ammattimaisesti toteutettu, se auttaa luomaan luottamusta ja sitoutumista brändiin.
Lue myös:
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Steve Jobs ja henkilöbrändäys
Näin valitset hyvän mainoskynän
Esimerkkejä kaupunkibrändäyksestä:
Helsinki – kaupungin brändi, liikelahjat, markkinointi ja graafinen ilme
Lahti – Liikelahjat, kaupungin brändi ja logo
Tampere – brändin rakentaminen ja graafinen ilme
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Brändituotteet
– Yritysvaatteet
– Mainostekstiilit
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Brändin rakentaminen vaatii aikaa, resursseja ja investointeja. Kustannuksiin vaikuttavat eniten yrityksen koko ja toimiala, mutta kustannukset riippuvat myös muista olosuhteista kuten brändin tavoitteista, markkinoiden kilpailutilanteesta ja yrityksen käytettävissä olevista resursseista. Kaiken kaikkiaan brändin huolellisen ja pitkäjännitteisen rakentamisen kustannukset voivat olla huomattavat.
Mitä kustannuksia brändin rakentamiseen sisältyy?
Brändinrakentamiseen käytetyt kustannukset voivat sisältää esimerkiksi mainontaa, markkinointia, brändin kehittämistä, brändin viestinnän suunnittelua, yritysilmeen kehittämistä, asiakastyytyväisyyden mittaamista, henkilöstökoulutusta ja brändin ylläpitoa. On tärkeää muistaa, että brändin rakentamisen kustannukset voivat vaihdella huomattavasti eri yritysten välillä ja riippuvat monista edellamainituista tekijöistä.
Mitä sanovat tutkimukset, onko brändin pitkäjännitteinen rakentaminen siis kannattavaa?
Brändin rakentamiseen kannattavuuden mittaaminen saattaa olla haastavaa, sillä brändin vaikutus yksittäisen yrityksen taloudelliseen tehokkuuteen on vaikeasti mitattavissa. Lisäksi tehokkuushyödyt saattavat tuloutua hyvinkin pitkän ajan kuluessa. Silti useimmissa tutkimuksissa todetaan että brändin rakentamiseen käytetyt kustannukset ovat yleensä perusteltuja. Vahva brändi voi tuoda yritykselle monia taloudellisia etuja, kuten paremman myynnin, paremman kannattavuuden ja suuremman markkinaosuuden. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että yritykset, joilla on vahva brändi, menestyvät paremmin kuin ne, joilla ei ole.
Esimerkiksi Interbrandin tekemä tutkimus osoittaa, että yritykset, jotka ovat sijoittuneet yritysbrändien Top 100 -listalle, ovat kannattavampia kuin ne, jotka eivät ole. Näiden yritysten arvot ovat myös kasvaneet vuosittain.
Toinen tutkimus, jonka teki Brand Finance, osoitti, että yritysten brändiarvo korreloi voimakkaasti niiden taloudellisen suorituskyvyn kanssa. Yritykset, joilla on korkeampi brändiarvo, ovat usein kannattavampia ja kasvavat nopeammin kuin kilpailijansa.
Kantar Millward Brownin tutkimuksen mukaan brändin rakentaminen voi johtaa 20-30%:n lisäykseen yrityksen arvossa. Vaikka brändin rakentamisesta syntyvät kustannukset voivat olla aluksi korkeat, ne voivat maksaa itsensä takaisin pitkällä aikavälillä, kun yrityksen brändi vahvistuu ja kasvattaa myyntiä ja kannattavuutta.
Harvard Business Reviewn ilmaisee asian niin että brändin rakentaminen voi olla yksi parhaista investoinneista, joita yritys voi tehdä. Lehden mukaan kyseessä on investointi yrityksen tulevaisuuteen jonka avulla yritys voi erottua kilpailijoistaan, rakentaa asiakasuskollisuutta ja kasvattaa myyntiä.
Brändinrakentaminen vaatii pitkäjännitteistä työtä ja investointeja, jotta yrityksen brändi voi kehittyä ja vahvistua ajan mittaan. Silti tutkimukset osoittavat, että vahvan brändin rakentaminen on tärkeä osa yrityksen menestystä ja kannattavuutta.
Lue myös:
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Brändituotteet
– Liikelahjat
– Mainostekstiilit
– Yritysvaatteet
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Asiakaslahjat ovat helppo ja hyvä tapa kiittää asiakkaitasi. Kun ideoit asiakaslahjoja, mikset lähtisi liikkeelle vuodenaikojen tunnelmista? Ohessa muutama idea kuinka voit hyödyntää vuodenaikojen vaihtuvia tunnelmia valitessasi asiakaslahjoja. Toivottavasti löydät inspiraatiota parhaiden asiakaslahjojen valitsemiseen näiden avulla.
Kevät: Luonto herää
Kevät on uuden alun aikaa, joten pyri herättämään kevät asiakkaiden rinnassa. Voit esimerkiksi lähettää asiakkaillesi puutarhanhoitoon liittyviä asiakaslahjoja tai istutettavia siemeniä pienissä ruukuissa. Tai mikset lähettäisi asiakkaille keväisiä makeisia, kuten suklaamunia tai pastellivärisiä karkkeja?
Kesä: Rentoutta asiakkaiden kesäpäiviin
Kesällä moni asiakkaasi viettää aikaa ulkona, lomailee, rentoutuu rannalla. Ole mukana asiakkaidesi rennoissa hetkissä antamalla heille asiakaslahjoiksi kesään, rentoutumiseen ja ulkoiluun liittyviä lahjoja, kuten aurinkolaseja, rantapyyhkeitä tai grillitarvikkeita. Myös piknik-korit, riippumatot ja juomapullot ovat hyviä kesälahjoja.
Syksy: Tarjoa asiakkaille mukavia syystunnelmia
Syksy on tunnelmallinen vuodenaika joka tarjoaa hyviä mahdollisuuksia ideoida käyttökelpoisia ja vuodenaikaan sopivia asiakaslahjoja. Voit esimerkiksi käyttää termospulloja tai termosmukeja mukaan otettavaksi sienimetsälle. Myös lämmin huopa, kahcimuki tai kynttilä ovat loistavia syksylahjoja, jotka auttavat asiakkaitasi rentoutumaan ja nauttimaan syksystä. Jos annat mainosmakeisia, valitse eroat kilpailijoistasi eduksesi käyttämällä sellaisia joissa on syksyinen maku kuten omena tai kaneli.
Talvi: Lämmittäviä lahjoja kylmään vuodenaikaan
Talvi saattaa olla, paitsi valkoinen, kaunis ja kirpeä, toisinaan myös kylmä ja pimeä. Silloin asiakkaasi saattavat tarvita lisälämpöä ja lohtua. Lämpimät talvihuivit tai lapaset ovat käytännöllisiä ja tervetulleita lahjoja talvella. Mikset lähettäisi asiakkaillesi kavia tai teetä, jotta he voivat tunnelmoida sisällä lämpimässä?
Lue myös:
Näin ideoit yrityksen liikelahjat syksyksi
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Valoa lisää joka päivä – kesä tulossa
Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Kesälahjat, nyt on jo kiire!
Kesälahjat ja -kampanjat 2018
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Lue myös:
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
– Asiakaslahjat
– Puutarhatatarvikkeet
– Istutettavat yrtit
– Suklaat
– Mainosmakeiset
– Aurinkolasit
– Pyyhkeet
– Grillaustarvikkeet
– Pikinik-kylmäreput
– Riippumatot
– Juomapullot
– Termospullot
– Termosmukit
– Huovat ja torkkupeitot
– Kynttilät
– Huivit ja kaulahuivit
– Käsineet ja sormikkaat
– Kahvit ja teet
– Yrityksen kesälahjat
– Yrityksen joululahjat
– Liikelahjat
– Yrityslahjat
Onko sateenvarjo vaarallinen ukkosella?
”Sateenvarjo on vaarallinen ukkosella.” Tämä monen lapsuudessaan oppima viisaus on edelleen syytä pitää mielessä. Salama iskee maaston korkeimpaan kohtaan, ja sateenvarjo on tietysti pään yläpuolella. Ja koska ukonilman yhteydessä on usein sade, on ihmisillä todennäköisemmin sateenvarjo mukanaan juuri silloin kun ukkostaa.
Suomessa salamaniskuun kuolee ihminen keskimäärin joka toinen vuosi. Vielä 50-luvulla uhreja oli kymmenkunta vuodessa. Uhrien määrän väheneminen johtunee siitä, että ulkotyöt ovat vähentyneet ja näin altistus iskulle on vähentynyt. Myös rakennukset ovat nykyään paremmin suojattuja ukkoselta.
Erityisesti golfin pelaamisen yhteydessä sateenvarjoon liityvä riski on syytä tiedostaa. Ymmärrettävästi, pelataanhan golfia avoimella ulkoilualueella. Valitettavasti riski ei ole pelkästään teoreettinen. Vuonna 2014 sattui golfkentillä, Joroisissa ja Lappajärvellä, kaksi salamaniskutapausta samalla heinäkuun viikolla. Joroisissa uhri kuoli iskuun. Avoimella ulkoalueella oleilu ukonilmalla sateenvarjon kanssa on tietenkin riski millä tahansa aukea alueella, ei ainoastaan golfkentällä.
Golfvarjot kuuluvat joka tapauksessa golfiin. Yrityksen logolla varustettu golfvarjo on hyvä korkean profiilin liikelahja koska golfia pelataan satoi tai paistoi. Golfvarjoon tehty brändäys näkyy kauas ja, alasta hieman riippuen, oikeille ihmisille.
Mutta riskit on hyvä pitää mielessä, nimittäin sateenvarjo on vaarallinen ukkosella. Ilmatieteenlaitoksen blogi suojautumisesta salamalta antaa lisää ohjeita.
Sateenvarjon mielenkiintoisesta historiasta voit lukea aiemmassa blogissa
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Sateenvarjot omalla logolla
– Golfvarjot omalla logolla
– Heijastavat sateenvarjot
– Vastuullisemmat sateenvarjot
– Liikelahjat
Liikelahjojen etähallinta on tullut jäädäkseen
Korona aikansai perustavaa laatua olevan murroksen työelämässä. Muutokset tavassa tehdä töitä, ennekaikkea etätöitä, koskevat lähes kaikkia yrityksiä. Nyt kun yritykset ovat palanneet normaaliin koronan jälkeisessä ajassa on syytä kysyä, minkälainen on tämä uusi normaali?
Pandemia pakotti monet yritykset hurjaan digiloikkaan. Sen yhtenä seurauksena yritykset ja työntekijät ovat yhä vapaampia valitsemaan missä työtä fyysisesti tehdään. Kyseessä on valtava murros. Yrityksille on tarjolla suuria säästöjä alkaen pienentyneistä toimistoista aina säästyneisiin matkakustannuksiin. Vähemmän aamuruuhkassa viettettyä aikaa tarkoittaa enemmän aikaa tuottavalle työlle. Koska työtä voi kirjaimellisesti tehdä laiturinnokassa, miksi ei oleilisi kesällä mökillä pitempään? Murros koskettaa meitä kaikkia. Elämäntapamme muuttuu kenties pysyvästi.
Haasteet toki myös lisääntyvät. Kuinka rakentaa yhteishenkeä tai yhteenkuuluvuutta kun henkilöstö ei juurikaan vietä aikaa yhdessä? Kuinka ideoida vapaamuotoisesti ilman kahviautomaattia? Kuinka pitää toiminnan fokus kirkkaana tiimin mielessä? Entä asiakassuhteet, onnistuuko niiden ylläpitäminen Teamsin välityksellä?
Uhka vai mahdollisuus? Tätä on arvatenkin puntaroitu monessa palaverissa. Me olemme päätyneet siihen että vastata uuteen tilanteeseen tarjoamalla palveluita jotka tukevat yrityksiä näissä uusissa haasteissa. Viemme palvelutarjontamme painopistettä kohti parantuneita tiiimityökaluja, etähallintaa ja mietitympiä brändin vahvistamiseen liittyviä projekteja. Ja näihin liittyen meillä on monta jännää uutuutta odottamassa julkaisua.
Tässä aiempi blogikirjoitus tarjoamistamme palveluista. Tässä blogikirjoitus tuotteiden etähallinnan TOP-5 vinkeistä. Tämä blogikirjoitus kertoo tarjoamistamme tuotteista ja niitteen kustomoimisesta omalla logolla. Postituspalvelun hyödyntäminen voi olla kätevää kun on kiire, tässä blogikirjoitus kesälahjojen postittamisesta.
Lue myös:
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö
Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat logolla
– Yrityslahjat
– Mainoslahjat
– Asiakaslahjat
– Henkilöstölahjat
Mihin sinun kannattaa kiinnittää huomiota kun valitset mukia yritykselle mainoslahjaksi?
Kun valitset yritykselle logolla painettavaa mukia mainoslahjaksi, yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisesti tyylikkäästi kustomoituna, muista kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:
1. Laatu: Valitse mielummin korkealaatuinen muki, joka on kestävä ja käyttökelpoinen. Laadukas muki kestää pidempään, joten se tarjoaa paremman vastineen rahalle. Lisäksi on järkevää arvioida minkälaisen laatumielikuvan haluat antaa.
2. Materiaali: Mukit ovat yleensä valmistettu keramiikasta, posliinista tai lasista. Valitse materiaali, joka sopii yrityksen brändin ilmeeseen ja käyttötarkoitukseen. Esimerkiksi keramiikkamukit sopivat hyvin toimistokäyttöön, kun taas lasimukit voivat olla sopivia ravintolakäyttöön ja porsliini kenties kotiin.
3. Muotoilu: Valitse muki, joka sopii yrityksen brändin ilmeeseen. Mukin muotoilu voi olla yksinkertainen tai monimutkaisempi, klasinen tai moderni, joten valitse muotoilu, joka edustaa yrityksen brändiä parhaiten.
4. Logo: Tarkista, että yrityksen logo näyttää hyvältä ja selkeältä mukin pinnalla. Logon koko ja sijoittelu ovat myös tärkeitä, jotta logo on helposti nähtävissä ja tunnistettavissa. Pyydä vedosta nähtäväksi ennen tilausta niin näet mitä olet tilaamassa.
5. Värit: Valitse värit, jotka edustavat yrityksen brändiä parhaiten. Varmista, että värit ovat selkeitä ja pysyvät kirkkaina painamisen jälkeen. Hyvä vaihtoehto saattaa olla valita muki jossa yrityksen väri näkyy huomaamatta tehostevärina.
6. Painatus: Valitse painotekniikka, joka takaa hyvän painojäljen ja kestävyyden. Esimerkiksi silkkipainatus, sublimaatiopainatus tai laserkaiverrus ovat yleisiä tekniikoita mukien painamisessa. Ammattikäyttöön tuleviin mukeihin tarvitaan kaikkein kestävin painatustekniikka.
7. Tilausmäärä: Valitse sopiva määrä yrityksen tarpeiden mukaan. Jos haluat käyttää mukia mainostarkoitukseen, ja harkitset suurempaa määrää brändin laajemman näkyvyyden takia, on hyvä muistaa että pidemmän sarjan toteuttaminen on aina edullisempaa kuin lyhyemmän.
Mukin valinnassa kannattaa kiinnittää siis huomiota laatuun, materiaaliin, muotoiluun, logo- ja väripainatukseen, painotekniikkaan ja mukien määrään. Näin voit varmistaa, että yrityksen brändi näyttää hyvältä, erottuu kilpailijoista ja saat parhaan mahdollisen hyödyn investoinnistasi.
Lue myös:
Miksi suosittelemme mukia omalla painatuksella mainoslahjaksi kaikille yrityksille?
Kuinka suosittu brändätystä mukista voi tulla?
Termosmuki on ympärivuotinen liikelahja
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Mukit painatuksella
– Termosmukit painatuksella
– Ekologiset termosmukit painatuksella
– Liikelahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
Mainoskynät RPET kierrätysmuovista
Mainoskynät ovat suosittuja yritysten promootio- ja markkinointituotteita, mutta koska ne yleensä valmistetaan perinteisestä muovista, on niillä haitallisia vaikutuksia ympäristölle. Eräs tapa vähentää mainoskynien haitallisia ympäristövaikutuksia on valita RPET-muovista valmistettuja kyniä. RPET on lyhenne sanoista ”kierrätetty polyetyleenitereftalaatti”. Kyseessä on siis kierrätetty muovi jota käytetään monissa eri tuotteissa, mukaan lukien mainoskynissä. RPET-muovin käyttö vähentää tarvetta uusien muoviraaka-aineiden käyttöön ja vähentää siten hiilijalanjälkeä ja fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Lisäksi RPET-muovi on yleensä halvempaa kuin neitseellinen muovi, mikä tekee siitä taloudellisesti järkevän valinnan.
RPET-muovi on yhtä kestävää ja laadukasta kuin perinteinen muovi, mutta sen valmistusprosessi on ympäristöystävällisempi. Raaka-aineena toimivat kierrättetyt muovipullot ja valmistusprosessi kuluttaa vähemmän energiaa ja vettä kuin neitseellisen muovin valmistusprosessi.
Mainoskynien valmistajat ovat yhä enemmän alkaneet tarjota RPET-muovista valmistettuja kyniä ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona perinteiselle muoville koska RPET muovista valmistetut mainoskynät vähentävät hiilijalanjälkeä, niiden käyttö edistää kiertotaloutta ja jätteen määrää vähenee.
RPET mainoskyniä käyttämällä yritys voi viestiä sidosryhmilleen että yritys kiinnittää huomiota vastuullisuuteen ja tekee vastuullisia valintoja myös pienissä asioissa. Näin yritys vahvistaa brändiään vastuullisena toimijana.
Useimmat mainoskynien valmistajat tarjoavat jo RPET-muovista valmistettuja kyniä. Kysy lisää, autamme mielellämme löytämään juuri sinun yrityksellesi sopivan RPET mainoskynän.
Lue myös
Näin valitset hyvän mainoskynän
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Miksi mainoskynä toimii edelleen mainoslahjana?
Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Vastuullisemmat kuulakärkikynät
– Mainoskynät
Kangaskassien tuunaus on hauskaa ja luovaa ohjelmaa lasten synttäreillä
Tietyn ikäisten lasten synttärit ovat koko perheen tärkein ja odotetuin tapahtuma. Jos juhlat järjestetään kotona ne kestävät yleensä pari, kolme tuntia. Kakun syömisen, kynttilöiden puhaltamisen ja vapaan leikkimisen lisäksi on vieraille hyvä olla myös ennakkoon suunniteltua ohjelmaa.
Kangaskassien tuunaus on hauskaa ja luovaa ohjelmaa, johon kaikki voivat osallistua. Kun lopputuloksena saa kotiin viemiseksi oman supersankarin kuvalla tai itse suunnitellulla satuhahmolla tuunatun kangaskassin, jossa saattaa olla joku makeinen niin siinä ei riemulla ole rajaa. Ja lopuksi lastenkutsuilta jää muistoksi itse tuunattu ja hyödyllinen kangaskassi joka on lisäksi ympäristöystävällinen kierätystä edistävä vaihtoehto.
Tässä on muutama vinkki kuinka tuunamisen voi järjestää. Muistathan tutustua ohjeisiin ajoissa, että ehdit hankkia puuttuvat tarvikkeet hyvissä ajoin.
Vinkit
Ennen juhlaa, osta riittävän monta yksinkertaista puuvillakassia. Varmista, että ne ovat oikeaa koko lasten ikäryhmälle. Yksinkertaiset puuvillakassit tarjoavat tyhjän pohjan, jonka lapset voivat koristella ja personoida.
Kerää koristelu materiaaleja, kuten kangastusseja, maaleja, tarroja, nappeja, nauhoja ja paljetteja. Tarvitaan myös liimaa ja teippiä. Voit myös tarjota sabluunoita, leimoja ja sabluunasieniä ja -maaleja auttaaksesi lapsia luomaan ainutlaatuisia malleja.
Järjestä tila, johon kaikki materiaalit on kerätty. Huolehdi siitä, että pöytä on suojattu sanomalehdellä tai muovilla, jotta vältetään sotkua. Tarjoa essuja tai vanhoja paitoja, jotka suojaavat lasten vaatteita.
Kannusta lapsia olemaan luovia ja ilmaisemaan itseään. Tarjoa ohjausta ja inspiraatiota tarvittaessa, mutta anna lasten muuten toimia vapaasti. Voit myös järjestää kilpailun luovimmasta mallista tai ympäristöystävällisimmästä mallista.
Kun kassit on koristeltu, lapset voivat käyttää niitä juhlaherkkujen kotiin viemiseen. Voit myös lisätä pieniä lahjoja, kuten tarroja tai väliaikaisia tatuointeja, kasseihin lisälahjana.
Puuvillakassien tuunaus lasten juhlassa on hauskaa ja ympäristöystävällistä aktiviteettia, joka edistää luovuutta ja kierrätystä. Se on myös hieno tapa tarjota henkilökohtainen ja ainutlaatuinen lahja, jonka lapset voivat ottaa kotiin ja käyttää. Varmista, että pidät hauskaa, olet luova ja nautit prosessista lasten kanssa!
Kangaskassien tuunaus on suosittu harrastus ja netistä löytyy runsaasti bloggareita jotka auliisti jakavat kokemuksiaan, vinkkejä ja ohjeita kuinka tuunausta voi tehdä.
Tässä muutama blogi, joihin kannattaa tutustua ennalta:
Ammattiopistossa kudonnan artesaaniksi opiskelevan käsityöblogissa löytyy upeita vinkkejä kassien tuunaamiseksi: http://www.ihanoikeablogi.fi/2022/02/varjatyt-ja-kuvioidut-kangaskassit.html
Nuutti Nuukis on askartelija, jonka tavoitteena on tehdä tuunauksia ja käsitöitä pienin kuluin.Tässä hänen bloginsa jossa mm mainoskassia tuunataan Jim Morrisonin kuvalla loppuunkuluneesta t-paidasta: http://nuuttinuukis.blogspot.com/2018/02/mainoskassien-uusi-elama-tuunauksia.html
Tuusulalainen kierrätyspromoottori Lea innostu hyvistä ideoista, kierrätyskäsitöistä ja niiden jakamisesta. Hänen kirjoituksensa käsittelee kangaskassin painamista ja lapsia silmälläpitäen.
https://kiertoidea.blogspot.com/2019/04/askartelua-lapsille-osa-1-kangaskassin.html.
Pirena kirjoittaa käsitöistä ja paljon muustakin. Tässä hän kirjoittaa mainoskassin korjauksesta:
http://pirena56.blogspot.com/2018/11/mainoskassin-korjausta.html
Tässä blogissa kerrotaan keltaisen kassin tuunaamisesta omelluin kukin. On hienoa! http://mantymaenelamaa.blogspot.com/2018/07/kukkasia-keltaiseen-mainoskassiin.html
Tässä Nuutin tuoreempi blogiteksti mainoskassin Manse-aiheisesta tuunaamisesta:
http://nuuttinuukis.blogspot.com/2022/03/mari-meni-manseen-laukkutuunaus.html
Kaisu kirjoittaa Tau(v)onpaikka -blogissaan kuinka hieman ohkaisesta kangaskassista voi tuunata ryhdikkäämmän ja selkeämmän: https://tauvonpaikka.blogspot.com/2022/04/tuunattu-kangaskassi.html
Lue myös:
Hauskaa vappua!-blogissa vappunaamarin askartelusta
Kangaskassit logolla yrityksen markkinoinnissa
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Kangaskassit
– Mainoskassit
– Vastuullisemmat ostoskassit
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
150.000.000 tonnia. Tuo on arvioitu muoviroskan määrä maailman merissä (02/2022). Nykymenolla määrä voi nelinkertaista vuoteen 2050 mennessä.
Neljä viidennestä muoviroskasta tulee meriin maalta. Roskaa tulee huonosti hoidetuilta kaatopaikoilta merten ja jokien läheisyydessä, hulevesien mukana, huonosti puhdistetusta jätevedestä, laittomasta dumppaamisesta ja roskaamisesta.
Yli puolet merten suurikokoisesta muovista tulee viidestä maasta: Kiinasta, Indonesiasta, Filippiineiltä, Vietnamista ja Thaimaasta. Syypää on kehittymätön jätehuolto. Kehittyneen jätehuollon maissa jopa yli puolet meriin päätyvästä muovijätteestä on mikromuovia. Eikä kehittynyt maailma ole ollut synnitön myöskään suurikokoisen muovin päätymisestä meriin: esim. Britannia laivasi vielä joitain vuosia sitten 500.000 tonnia jätemuovia Kiinaan joka vuosi.
Puutteellisen jätteenkäsittelyn lisäksi ongelma on, että maailmassa yksinkertaisesti tuotetaan uutta muovia enemmän kuin sitä tarvitaan. Vuonna 2016 laskettiin, että maailma tuotti uutta muovia lähes 400 miljoonaa tonnia. Se on yli 50 kiloa maailman jokaista ihmistä kohden.
Mereen päätyneen muovin haittoja ei tunneta tarkasti. Se ei kuitenkaan ole vain ikävän näköistä rannoilla, joka sinällään on taloudellisesti merkittävää, sillä muoviroska tuottaa suuria taloudellisia tappioita turismille. Muovi myös vahingoittaa merieläimiä, jotka voivat sotkeutua isompiin muovikappaleisiin tai luulla pienimpiä muovinpaloja ruoaksi. Muovin nieleminen saattaa estää niitä sulattamasta tavallista ruokaa, minkä lisäksi muovin mukana niiden elimistöön saattaa päästä myrkyllisiä kemikaaleja.
Ongelmaan on kuitenkin ratkaisuja, mutta niitä on toteutettu globaalista ajatellen vielä pistemäisesti. Esim. Irlanti laittoi muovikasseille 15 sentin veron, joka kerta kaikkiaan romahdutti muovikassien käytön. Näitä toimia ja tahtoa tarvitaan ympäri maailman. Ongelma on iso, mutta ratkaisu on helppo, ei mitään rakettiteknologiaa. Ihmisten on muutettava käyttäytymistään.
Lue myös:
Maailma muuttuu, pysytkö perässä?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Kangaskassien tuunaus on hauskaa ja luovaa ohjelmaa lasten synttäreillä
Kangaskassit logolla yrityksen markkinoinnissa
Liikelahja- ja logotuotetrendit 2019
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Vastuullisemmat yrityslahjat
Omalla logolla
Meiltä löydät haluamasi tuotteet omalla logolla nopeasti, luotettavasti ja edullisesti. Valtava tuotevalikoima ja asiantunteva henkilökohtainen palvelu takaavat sen että mitä tahansa omalla logolla räätälöitävää tuotetta, kuten yritystekstiiliä tai mainosvaatetta, liikelahjaa, henkilöstölahjaa, mainoslahjaa tai mainostuotetta, asiakaslahjaa tai muuta yrityslahjaa etsitkään, niin me voimme auttaa sinua. Uskomme että 35.000 laadukkaan tuotteen ja 1500 tuoteryhmän online-valikoimamme tyydyttää vaativampaakin asiakasta.
Asioiminen on nopeaa ja helppoa. Hintaan sisältyy aina kaikki kulut, eli valittu merkkaus omalla logolla, aloituskulut ja rahti. Myös määräalennukset näet silmänräpäyksessä, eli mitä suurempi tilausmäärät, sitä alhaisemmat hinnat. Oman logon tai muun räätälöinnin saa kaikkiin tuotteisiin. Myös vaativammat räätälöinnit onnistuvat. Riittää että kerrot meille toiveistasi niin teemme ehdotuksen ja annamme sille hinnan. Helppoa kuin heinän teko. Asiakaspalvelumme palvelee joustavasti suomeksi ja ruotsiksi, tarvittaessa toki myös englanniksi.
Etkö löydä sivustoltamme sopivaa tuotetta omalla logolla räätälöitäväksi? Asiakaspalvelumme on täällä sinua varten. Soita tai lähetä spostia tai ota yhteyttä sivuston lomakkeella ja kerro mitä kaipaat. Laajan toimittajaverkostomme avulla uskomme että löydämme sinulle sopivan tuotteen joka on kustomoitavissa omalla logollasi. Tai tarvittaessa kerromme sinulle mitä sen valmistuttaminen tulee maksamaan. Tässä voit lukea muista palveluistamme.
Etkö ole asioinut kansamme aiemmin? Tästä voit lukea minkälaista asiakaspalautetta olemme saaneet muilta asiakkailtamme. Mielellämme toivotamme myöskin sinut tervetulleeksi asiakkaidemme joukkoon.
Lue myös:
Tarvitaanko mainoslahjoja?
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat omalla logolla
– Yrityslahjat omalla logolla
– Mainoslahjat omalla logolla
– Yritystekstiilit omalla logolla
– Mainosvaatteet omalla logolla
– Mainostuotteet omalla logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Mainostekstiilit
Kaikkeen tähän tarvitset muistitikkua
USB-muistitikut ovat käteviä tallennusvälineitä, jotka mahdollistavat tietojen siirtämisen tietokoneiden ja muiden laitteiden välillä helposti ja nopeasti. Tässä artikkelissa käydään läpi erilaisia käyttökohteita, joissa muistitikkuja voidaan hyödyntää.
1. Tiedostojen varmuuskopiointi
Muistitikut ovat hyviä välineitä tietojen varmuuskopioimiseen, sillä niiden avulla voidaan siirtää tiedostoja turvallisesti eri laitteiden välillä. Esimerkiksi tärkeitä asiakirjoja tai valokuvia voi tallentaa muistitikulle, joka voidaan sitten säilyttää turvallisesti esimerkiksi toisessa paikassa tai pilvipalvelussa.
2. Musiikin tallentaminen ja siirtäminen
Muistitikut ovat käteviä myös musiikin tallentamiseen ja siirtämiseen. Niiden avulla voi esimerkiksi tallentaa omia soittolistoja ja siirtää niitä helposti eri laitteiden välillä. Muistitikut ovat myös hyviä käyttää autossa tai muissa paikoissa, joissa ei ole verkkoyhteyttä.
3. Käynnistyslevyn luominen
Muistitikkuja voi käyttää myös käynnistyslevyn luomiseen. Käynnistyslevy sisältää käyttöjärjestelmän asennustiedostot ja sen avulla voi käynnistää tietokoneen uudelleen, jos järjestelmässä on ongelmia. Käynnistyslevyä voi käyttää myös esimerkiksi tietojen palauttamiseen tai järjestelmän korjaamiseen.
4. Ohjelmien ja ajureiden tallentaminen
Muistitikkuja voi käyttää myös ohjelmien ja ajureiden tallentamiseen. Esimerkiksi uuden tietokoneen käyttöönotossa voi olla hyödyllistä tallentaa kaikki tarvittavat ohjelmat ja ajurit muistitikulle, jotta ne voidaan asentaa nopeasti ja helposti uudelle tietokoneelle.
5. Tietojen jakaminen
Muistitikkuja voi käyttää myös tietojen jakamiseen eri laitteiden välillä. Esimerkiksi jos haluat jakaa valokuvia tai tiedostoja kaverin kanssa, voit tallentaa ne USB-muistitikulle ja antaa sen sitten kaverille. Muistitikkuja voi myös käyttää tiedostojen jakamiseen eri tietokoneiden välillä, jos tietokoneiden välillä ei ole verkkoyhteyttä.
Muistitikku on siis varsin hyödyllinen pieni tuote joka sopii yrityslahjaksi mitä parhaiten koska se on täysin räätälöitävissä yritysilmeen mukaiseksi. Tutustu laajaan valikoimaan eri mallisia ja eri kapasiteetin muistitikkujamme, tai kysy meiltä niin autamme valitsemaan.
Lue myös:
Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Nykyläppäri on pieni ja kevyt
Elektroniset laitteet ovat osa arkea
Bluetooth, maiden ja laitteiden yhdistäjä
Webkameran suojalla piilotat tietokoneesi nettikameran helposti ja suojaat yksityisyyttäsi
QI-latausalusta
PowerBank varavirtalähde on mielenkiintoinen liikelahja
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Muistitikut omalla logolla
– Muistitikut vastuullisemmista materiaaleista
Tarvitaanko mainoslahjoja?
Mainonta tehdään online, ja sillä hyvä. Mainoslahjojen, kuten huulirasvojen ja muiden giveaway-tuotteiden, aika on ohi. Vai onko? Ei ole. Piilaakso on hyvä esimerkki siitä. Siellä uuden teknologian ja start-up-yritysten Mekassa suorastaan rakastetaan konkreettisia mainoslahjoja. Lue tästä aikaisempi blogikirjoitus ”Miksi Piilaaksossa rakastetaan promotuotteita?”
Messuilla edullisille mainoslahjoille on useampi tehtävä: ne toimivat stoppareina, eli niillä saa ohikulkijat pysähtymään ja niiden avulla pääsee jutun alkuun Ja ne jäävät saajien käyttöön ja (liikkuvaksi) mainokseksi pidemmäksikin ajaksi. Advertising Speciality Instituten (ASI) tekemän tutkimuksen mukaan suurin osa ihmisistä pitää saamiaan mainolahjoja keskimäärin kahdeksan kuukautta. Todellinen aika riippuu tuotteesta: sateenvarjot kestävät 14 kuukautta ja päähineet vain seitsemän. Kuitenkin aika paljon pidempään kuin ruudulla vilahtava pop-up-ikkuna.
Oleellista giveaway-tuotteissa on painatus. Sen avulla brändisi näkyy. Alla lisäesimerkkejä Talencolta messujen edullisiksi jakotuotteiksi.
Lue myös:
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Omalla logolla
Digipainatus mainoslahjoille
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Huulirasvat logolla
– Mainoskynät
– Avaimenperät yrityksen logolla
– Kaulanauhat omalla painatuksella
– Heijastimet logolla painettuna
– Stressilelut yrityksen logolla
– Mikrokuituliinat / Puhdistusliinat omalla painatuksella
– Jääkaappimagneetit yrityksen painatuksella
– Mainoskassit
– Mainoslahjat
– Giveaway tuotteet
– Jakotuotteet
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Logolla varustetut mainoskynät ovat yritysten perinteinen markkinointityökalu. Yritykset käyttävät niitä tehdäkseen visuaalista identiteettiään tunnetuksi ja viestittääkseen tuotteistaan ja palveluistaan.
Mainoskynät ovat monikäyttöisiä ja niitä voidaan käyttää monissa eri tilanteissa, kuten messuilla, seminaareissa, myymälöissä ja muissa tapahtumissa. Tämän lisäksi niitä voidaan jakaa asiakkaille ja työntekijöille lahjaksi tai muistoksi, jolloin yrityksen brändi näkyy laajemmin. Lähes kaikissa kodeissa on logolla varustettuja mainoskyniä joita on saatu lahjaksi eri puolilta. Kuten kynien olemassaolosta voi huomata, on mainoskynä koettu hyödylliseksi lahjaksi.
Mainoskynät ovat olennainen osa yrityksen visuaalista identiteettiä. Yrityksen visuaalinen identiteetti sisältää kaikki ne elementit, jotka viestivät yrityksen arvoja ja brändiä, kuten yrityksen nimi, logo, värit ja fontit. Mainoskynät ovat yksi tapa, jolla yrityksen visuaalinen identiteetti voi näkyä ja tulla tunnetuksi. Mainoskynien tulee olla yhteneväisiä yrityksen muun visuaalisen ilmeen kanssa, jotta ne tukevat brändin viestintää ja erottuvat joukosta.
Laadukkaat mainoskynät ovat myös erittäin tärkeitä yrityksen ammattimaisen kuvan luomisessa. Huonolaatuiset kynät voivat vaikuttaa negatiivisesti yrityksen maineeseen ja luoda kuvan halvasta ja epäammattimaisesta yrityksestä. Laadukkaat mainoskynät taas kertovat yrityksen arvostavan laadukasta tuotantoa ja että se välittää asiakkaidensa kokemuksesta. Laadukkaat mainoskynät myös kestävät pidempään, mikä tarkoittaa, että yrityksen brändi pysyy näkyvillä pidempään ja tekee suuremman vaikutuksen.
Mainoskynien valintaan kannattaa kiinnittää huomiota, sillä ne ovat usein ensimmäinen kosketuspiste yrityksen brändin kanssa. Kynien tulee olla laadukkaita, kestäviä ja yhteneväisiä yrityksen visuaalisen identiteetin kanssa. Lisäksi kannattaa harkita, millaisia kyniä valitaan eri tilanteisiin. Esimerkiksi messuilla voi olla hyvä valita hieman erikoisempia kyniä, kun taas lahjaksi jaettavien kynien kannattaa olla hieman yksinkertaisempia.
Lue myös:
Näin valitset hyvän mainoskynän
Mainoskynät RPET kierrätysmuovista
Miksi mainoskynä toimii edelleen mainoslahjana?
Crossin Peerless 125, laatua luksusliikelahjoissa
Brändituotteet ja vastuullisuus
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Mainoskynät yrityksen logolla
– Vastuullisemmat kuulakärkikynät omalla logolla tai painatuksella
– Kynät logolla
– Brändituotteet
– Liikelahjat
– Mainoslahjat
– Yrityslahjat
Tuubihuivi painatuksella on suosittu yrityslahja
Yrityksen logolla painettu tuubihuivi on ymmärrettävistä syistä saavuttanut valtavan suosion mainoslahjana. Tuubihuivi on monikäyttöinen asuste, jota voi käyttää esimerkiksi huivina, pääpannana tai kasvosuojana. Se on erityisen suosittu ulkoilu- ja urheiluharrastusten yhteydessä, sillä se suojaa hyvin kylmältä ja tuulelta. Tuubihuivin käyttö on helppoa ja vaivatonta, se sopii monenlaisiin asuihin ja sen avulla voi luoda tyylikkään ja samalla rentoutuneen asukokonaisuuden. Tuubihuivi on sekä käytännöllinen että suosittu asuste.
Tuubihuivin materiaalivaihtoehtoja on runsaasti, joten sen voi valita käyttötarkoituksen mukaan. Esimerkiksi kevyempi kangas sopii paremmin kevät- ja syyskäyttöön, kun taas paksu villaneulos pitää kaulan lämpimänä talvella.
Tuubihuivi on hyvä valinta liikelahjaksi. Se on edullinen, hyvin räätälöitävä ja monipuolisuutensa ansiosta se sopii lähes kaikille. Yrityksen logolla varustettu tuubihuivi toimii tehokkaana mainosmediana.
Tuubihuivi toimii hyvin osana markkinointikampanjaa tai mainoskampanjaa. Esimerkiksi tuubihuivit voidaan jakaa messuilla tai tapahtumissa kävijöille, mikä lisää yrityksen näkyvyyttä ja muistettavuutta. Samalla yritys voi tarjota asiakkailleen käytännöllisen ja hyödyllisen lahjan, joka lisää asiakastyytyväisyyttä ja sitoutumista.
Lue myös:
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Tuubihuivit omalla logolla
– Brändituotteet
– Yrityslahjat
– Mainoslahjat
– Liikelahjat
– Mainostekstiilit
– Yritysvaatteet
Elektroniset laitteet ovat osa arkea
IT-laitteet, audiolaitteet ja muu elektroniikka tehostavat työntekoa monella tapaa, esimerkiksi parantamalla kommunikointia ja tiedonkulkua, helpottamalla tiedostojen jakamista ja tallentamista sekä lisäämällä tuottavuutta. Työpäivän jälkeen elektroniikka tarjoaa viihdettä ja helpotusta stressiin.
Elektroniset laitteet ovat osa ihmisten arkea. Niiden avulla pidetään yhteyttä ystäviin ja perheenjäseniin, seurataan uutisia, tilataan ruokaa ja hoidetaan muita arjen asioita. Kaikesta tästä johtuen on luonnollista että IT-laitteet, audiolaitteet ja muu elektroniikka ovat tulleet yhä suositummaksi lahjavaihtoehdoksi yrityksille, jotka haluavat tarjota asiakkailleen, henkilöstölleen ja yhteistyökumppaneilleen arvostettuja ja käytännöllisiä liikelahjoja ja yrityslahjoja.
Elektronisten laitteiden muodikas ulkoasu ja helppo brändättävyys monipuolisin painatuksin yrityksen logolla, lisäävät elektroniikka-laitteiden haluttavuutta myös yrityksille.
Kestävän kehityksen haasteet koskevat myös elektroniikka-aiheisia liikelahjoja ja yrityslahjoja. Vastuullinen ostaja voi kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin: Tuotteiden pitkäikäisyys, energiatehokkuus, kierrätettävät materiaalit, hiilijalanjälki ja eettinen valmistus. Tavarantoimittajat mielellään toimittavat tietoa sertifioinneista jotka kertovat tuotteiden ekologisuudesta.
Lue myös:
Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Nykyläppäri on pieni ja kevyt
Kaikkeen tähän tarvitset muistitikkua
Bluetooth, maiden ja laitteiden yhdistäjä
Webkameran suojalla piilotat tietokoneesi nettikameran helposti ja suojaat yksityisyyttäsi
QI-latausalusta
PowerBank varavirtalähde on mielenkiintoinen liikelahja
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Audiolaitteet yrityksen logolla
– Brändättävät IT-tarvikkeet
– Lataustarvikkeet
– Elektroniikkatuotteet omalla logolla
– Vastuullisemmat laturit
– Vastuullisemmat varavirtalähteet
– Vastuullisemmat kaiuttimet
– Vastuullisemmat muistitikut
– Muu vastuullisempi elektroniikka
Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Reppujen materiaalien kehitys on viime vuosina keskittynyt yhä enemmän vastuullisuuden ja ekologisuuden parantamiseen. Tämä on johtanut uusien ja innovatiivisten materiaalien kehittämiseen, jotka tarjoavat saman tason suorituskykyä ja kestävyyttä, mutta ovat myös ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja perinteisille materiaaleille.
Esimerkiksi RPET (recycled polyethylene terephthalate) on yksi näistä uusista materiaaleista. RPET on valmistettu 100% kierrätetyistä juomapulloista, ja se on ympäristöystävällinen vaihtoehto perinteiselle polyesterille. RPET tarjoaa saman tason suorituskykyä ja kestävyyttä, ja se on erinomainen vaihtoehto niille, jotka haluavat vähentää ympäristökuormitusta ja tehdä vastuullisia valintoja.
Myös luomupuuvilla, kierrätyspuuvilla ja muut kierrätetyt materiaalit valyaavat alaa, myös reppujen valmistuksessa. Nämä materiaalit tarjoavat saman tason suorituskykyä ja kestävyyttä kuin perinteiset materiaalit.
Reppujen valmistajat ovat myös aloittaneet käyttämään ympäristöystävällisiä valmistusprosesseja, kuten vähähiilistä tuotantoa ja jätteiden vähentämistä, jotta voivat tarjota asiakkailleen ekologisempia vaihtoehtoja.
Reppujen materiaalien kehitys on jo johtanut ympäristöystävällisempien ja vastuullisempien materiaalien kehittämiseen. Tämä on erittäin tärkeää niille, jotka haluavat tehdä vastuullisia ja ympäristöystävällisiä valintoja ja tarjota asiakkailleen tuotteita jotka tukevat kestäävää kehitystä. Kehitys on nähtävissä myös yrityslahjoiksi tarjottavien yrityksen logolla painettavien reppujen tarjonnassa. Talencon valikoimassa on vastuullisempia reppuja ja kasseja jo moneen lähtöön, kannattaa tutustua.
Lue myös:
Satulasuojat yrityksen sissimarkkinointiin
Mainoskynät RPET kierrätysmuovista
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Vastuullisemmat reput yrityslahjaksi
– Vastuullisemmat tietokonereput logolla
– Vastuullisemmat narureput painatuksella
– Reput yrityksen logolla
Näillä saat huomiota messuilla
Erottuminen joukosta on tärkeätä messuilla. Tärkeätä on myös, että messuilla kävijät muistavat yrityksesi – mieluiten hyvällä.
Pieni ja näppärä messulahja on hyvä mainoslahja. Se muistuttaa logostasi ja vahvistaa yritysilmettäsi. Fiksua ja koukuttavaa painatusta kannattaa miettiä, vaikka toki pelkkä yrityksen logokin toimii. Onnistuneet messulahjat tuovat yritystäsi esiin yllättävästä näkökulmasta ja houkuttelevat kävijöitä messuosastollesi. Hyvä edullinen mainoslahja tai liikelahja on tärkeä osa messuosastoa. Alla muutamia tuoteryhmiä, jotka toimivat varmasti:
Messukassi toimii liikkuvana mainostauluna sekä messuilla että niiden jälkeen. Runsaasti painopinta-alaa!
Stressilelut ovat ihan vakavasti otettavia tuotteita, joihin kuitenkin saa puristettua vähän hymyä mukaan!
Logonauhoja tarvitaan lähes kaikilla messuilla.
Huulirasva on edullinen jakolahja, jolla yrityksesi pääsee todella lähelle asiakasta.
Laturikaapelit ovat tätä päivää ja tervetulleita paljon matkustaville messuvieraille.
Heijastimet ovat ikiaikainen suosikki jakolahjana. Sisältää itsessään viestin turvallisuudesta.
Lue lisää:
Näillä saat huomiota messuilla
Kuinka onnistut messuilla?
Kuinka selviät messuista hengissä ja hyvinvoivana
Hyvä ja toimiva messulahja on messuosastosi välttämätön viimeistelijä
Tuotteet omalla logolla
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Kannattako pienen yrityksen osallistua messuille näytteilleasettajana?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Mainoslahjat yrityksen logolla
– Messulahjat
– Liikelahjat
– Mainoskassi painatuksella
– Stressilelut logolla
– Kaulanauhat
– Huulirasvat logolla
– Latauskaapelit logolla
– Yritystekstiilit
– Mainoskarkit
– Mainoskynät logolla
– Heijastimet painatuksella
– Kangaskassit yrityksen painatuksella
– Mainoskassit yrityksen painatuksella
– Vesipullo logolla
– Työkalut logolla
– Muistilaput logolla
– Huulirasva painatuksella
– Käsidesit ja muu suojaus
– Juomapullo logolla
– Suolaiset pikkupurtavat omalla logolla
– Patukat omalla logollla
– Yritysvaatteet logolla
– Tuubihuivit logolla
– Reput omalla logolla
– Muistikirjat omalla logolla
– Kynät logolla
– Powerbank varavirtalähteet
Näin maksimoit yrityslahjojen vaikutuksen
Yrityslahjat ovat tärkeä osa yritystoimintaa. Ne auttavat rakentamaan suhteita, ne vahvistavat asiakasuskollisuutta ja ne kirkastavat brändiäsi. Maksimoi yrityslahjojen tai liikelahjojen vaikutus seuraamalla näitä ohjeita.
Aloita miettimällä minkä tyyppisen lahjan annat. Valitse yrityslahja, joka on hyödyllinen ja merkityksellinen kohderyhmällesi. Mieti, mitä he tarvitsevat tai mitä he arvostaisivat eniten. Jos kohderyhmänäsi on tekniikkaa tunteva yleisö, harkitse huipputeknisen vekottimen, kuten langattoman kaiuttimen tai älykellon, antamista. Jos taas kohderyhmänäsi on terveystietoinen yleisö, mieti, voisitko antaa heille esimerkiksi kuntoiluun liittyviä varusteita tai vaikka terveellisiä välipaloja.
Toiseksi, jos mahdollista, personoi lahja henkilökohtaiseksi. Näin osoitat vastaanottajalle, että olet ajatellut lahjaa ja teet siitä hänelle merkityksellisemmän. Voit esimerkiksi lisätä henkilökohtaisen tervehdyksen pakkaukseen tai jopa kaivertaa vastaanottajan nimen tuotteeseen.
Kolmanneksi viimeistele yrityslahjasi pakkaamalla se huolellisesti yritysilmeesi mukaisesti, niin että myös pakkaus viestii brändisi identiteettiä ja arvoja. Käytä yrityksellesi tehtyjä pakkausmateriaaleja, kuten räätälöityjä laatikoita tai pusseja, joiden logot ja värit vastaavat brändisi graafista ohjeistusta. Näin annat vaikutelman laadusta ja ammattimaisuudesta, jonka vastaanottajat muistavat pitkään.
Neljänneksi, valitse mahdollisuuksien mukaan kestävän kehityksen mukaisia vaihtoehtoja yrityslahjoiksi. Näin viestit yrityskulttuurista joka sitoutuu vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen. Voit harkitse ympäristöystävällisiä materiaaleja, kuten RPET, bambua tai kierrätettyjä paperia, kierrätettyä puuvillaa. Pakkausmateriaaleiksi kannattaa etsiä ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja muovikääreiden sijasta. Pystyykö tavarantoimittajasi tarjoamaan eettisempiä ja vastuullisempia tuotteita, esimerkiksi sellaisia jotka on valmistettu kestävän kehityksen materiaaleista?
Varmista lopuksi, että antamissasi yrityslahjioissa on mukana kiitoskortti. Näin osoitat arvostusta yrityslahjan vastaanottajan aikaa, vaivaa ja asiakasuskollisuutta kohtaan. Kiitoskortti tarjoaa samalla tilaisuuden vahvistaa keskeisiä viestejä yrityksesi missiosta, visiosta ja arvoista.
Noudattamalla näitä vinkkejä voit varmistaa, että yrityslahjoillasi on maksimaalinen vaikutus asiakkaisiin ja mahdollisimman suuri brändiä vahvistava vaikutus.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityslahjat
– Liikelahjat
– Asiakaslahjat
– Langattomat kaiuttimet logolla
– Älykello logolla
– Fitnesstarvikkeet yrityksen logolla
– Ekologiset ja eettiset yrityslahjat
Mainosmakeiset yrityksen logolla
Mainosmakeiset omalla logolla ovat erinomainen tapa vahvistaa yrityksesi brändiä ja tarjota vierailijoille tai asiakkaille pieni hetken herkku. Pieni mainosherkku voi olla karamelli, patukka tai vaikka yksittäispakattu keksi. Mainosmakeiset ja -herkut ovat erittäin suosittuja niin messuilla kuin yritysten vastaanottotiskillä sekä kokoushuoneissa. Mainosmakeiset ovat edullisia mainoslahjoja. Muutaman sentin kustannuksella teet hyvän vaikutuksen asiakkaaseen tai vieraaseen.
Makeisilla on myös hyödyllinen puoli, sillä ne auttavat palauttamaan sokeritasapainon päivän aikana. Tämä takaa, että vierailijat ja asiakkaat ovat energisempiä ja valppaita, mikä puolestaan parantaa heidän kokemuksia yrityksestäsi.
Jos haluat tarjota vaihtoehtoisia vaihtoehtoja perinteisille makeisille, voit valita mainosmakeisiksi xylitolia. Xylitol on terveellinen vaihtoehto sokerille, joka on hyväksi hampaille ja vähentää mahdollisuutta sairastua hammassairauksiin..
Yhteenvetona, mainosmakeiset ovat helppo ja tehokas tapa parantaa yrityksesi brändimielikuvaa ja tarjota vierailijoille tai asiakkaille pieni herkku. Valitse sopiva vaihtoehto perinteisistä makeisista tai terveellisempi vaihtoehto, kuten xylitol.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Mainosmakeiset omalla logolla
– Mainoskarkit omalla logolla
– Patukat omalla logolla
– Purukumit omalla logolla
– Suklaat omalla logolla
– Tikkarit omalla logolla
Talencon Prätkäpukki toivottaa Hyvää Joulua!
Taas hymy huulilla ja paketit pakkarilla. Talenco toivottaa kaikille jännää joulua ja upeaa uuttavuotta!!!
🎅💥🎄
Tee niin kuin pukki, pue pyöräsi joulun kunniaksi punaiseen.
Klikkaa punaista painiketta niin löydät punaiset polkupyöräntarvikkeet:

Keittiöveitsiä aina tarvitaan, siksi se on hyvä yrityslahja
Jos kotikeittiössä todella laittaa monipuolisesti ruokaa, tarvitsee oikeastaan neljä erilaista veistä: lihaveitsi, kalaveitsi, leipäveitsi ja kuorimaveitsi. Ehkä viidentenä voi olla pieni hedelmä- ja vihannesveitsi. Lihaveitsellä pienii mainiosti vihannekset ja isommat hedelmät, niihin ei erillistä veistä tarvitse.
Veitsien lisäksi pitää olla teroitin. Tylsä veitsi on ikävä työkalu, ja sitä paitsi sen kanssa käy helposti. Veitsi on aina sen verran terävä, että kunnon lipsahduksesta saa helposti haavan käteensä. Teroitusvälineitä on monenlaisia: on teroituspuukkoja ja -puikkoja, ja hahloteroittimia. Sahanteräisiä leipäveitsiä, tai erillisiä kuorimaveitsiä ei juuri tarvitse teroittaa.
Veitsi tylsyy aina käytössä, se on hyvä muistaa. Eli jonkinlainen teroittamisneuvo on välttämätön veitsen kanssa työskennellessä. Veistä käyttäessä pitää olla käytössä leikkuulauta, puinen tai muovinen. Muovinen tylsyttää veistä enemmän. Jos yrittää käyttää tiskipöytää alustana, veitsi ennemmin tai myöhemmin vaurioituu pahemman kerran.
Jos hankkii kunnon veitsen ja pitää siitä huolta, se saattaa kestää käytössä jopa vuosikymmeniä. Tärkeätä on pestä kuivata veitsi erikseen muusta tiskistä. Jos pienii kalaa, kanaa tai lihaa, on syytä käyttää veitsen puhdistukseen pesuainetta.
Erikoisempia ja hieman snobeja ovat japanilaiset keittiöveitset. Niitä pidetään erityisen laadukkaina korkealaatuisen teräksen ja huolitellun viimeistelyn takia. Yleisveitsi on gyoto-veitsi, jota käytetään kaikkiin oikeastaan kaikkiin tarkoituksiin. Japanilaisista keittiöveitsistä tunnetuin on luultavasti santoku, jonka terässä on niin sanotut ilmataskut ehkäisemään raaka-aineen tarttumista terään leikatessa. Ylipäätään kannattaa muistaa, että japanilaiset veitset ovat ennen kaikkea kala- ja vihannesveitsiä. Lihan leikkaaminen ja lihaveitset tulivat vasta 1800-luvun länsimaistumisen myötä.
Lue myös:
Näin ideoit yrityksen liikelahjat syksyksi
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Keittiöveitset yrityslahjaksi
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
– Istutettavat yrtit
– Suklaat
– Pyyhkeet
– Grillaustarvikkeet
– Yrityksen joululahjat
– Liikelahjat
Lounasrasia on fiksu tapa
Runsas neljännes töissä käyvistä suomalaisista syö töissä eväslounaan. Henkilöstöravintolassa syöminen on myös yleistä, mutta se riippuu mutta sitä ei kaikissa paikoissa tarjolla. Henkilöstöravintoloiden saatavuus vaihtelee merkittävästi paikkakunnittain, ammattialoittain ja sosioekonomisen aseman mukaan.
Lounasruokailu ei suinkaan ole neutraali asia. Omia eväitä syövät – varsinkin jos henkilöstöravintola on vaihtoehto – on jollain tavalla epäilyttävää. Joitain vuosia sitten Image-lehden päätoimittaja kirjoitti lehdessään: ”Omien eväiden syöminen on hätähuuto: palkkauksessa, työilmapiirissä tai työmaaruokalassa on jotain vikaa. Siksi on esimiesten tehtävä puuttua omien eväiden syömiseen mahdollisimman varhain.”
Tuskin sentään noin. Eväsruokailussa on hyvätkin puolensa: se on aikaa ja rahaa säästävää. Eväitä tulee laitettua juuri se määrä, mitä tarvitsee syödä. voi jättää ainakin raskaat jälkiruuat väliin. Se on sosiaalistakin, jos eväsrasiaa kuljettavat muutkin mukanaan. Vaihtoehtoisesti, jos työ on kovin sosiaalista, yksinäinen lounastauko mahdollistaa vaikka lehden lukemisen omassa rauhassa. Sitä paitsi aterioiminen on hyvin henkilökohtainen asia, sen negatiivinen kommentoiminen on suorastaan loukkaavaa.
Mukaan töihin otettava lounas pitää myös pakata. Lounasrasiaa valitessa kannattaa valita sellainen, jonka saa suljettua vähintään auttavasti vesitiiviisti ja särkymätön, ettei ruoka vahingossa valu ulos ja sotke laukun muita tavaroita. Jos tekee ylipäätään isoja annoksia kotiruokaa, kannattaa eväsrasian olla pakastamisen kestävää materiaalia. Tietysti rasian pitää olla myös riittävän vaan ei liian suuri, ja sen tulee olla helposti pestävä. Täsmällinen muoto (suorakaiteen muotoinen) on yleensä vähiten tilaa vievä – sekä kassissa että työpaikan jääkaapissa.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Lounasrasiat yrityksen logolla
Yrityslahjat ja psykologia
Eri maissa tehdyt tutkimukset kertovat, että logolla varustettujen yrityslahjojen antaminen on edelleen hienoisessa kasvussa. Ja saimmepa lahjoja työntekijän, asiakkaan tai muun sidosryhmän jäsenenä, arvostamme niitä edelleen. Siitäkin huolimatta, että tiedämme varsin hyvin, että niiden tarkoituksena on varmistaa lojaalisuutemme tai bisneskumppanuutemme. Miksi näin?
Työntekijät
Yrityksen visuaalisen ilmeen näköiseksi kustomoitujen yrityslahjojen antaminen työntekijöille vahvistaa näiden tunnetta siitä, että he ovat todellakin osa yritystä. Kun annat lahjan työtekijöille, kannattaa lahjaa ajatella nimenomaan yrityslahjana. Ja lahjat kannattaa yrittää mieltää persoonallisiksi arvostuksen osoitukseksi, ja välttää niiden mieltämistä ”lahjuksiksi”. Lahjan muuttaminen persoonalliseksi onnistuu esimerkiksi niin, että liittää siihen käsinkirjoitetun saatteen. Tällainen pieni teko saa työntekijän tuntemaan, että lahja on henkilökohtainen ja että työnantaja tuntee heidän persoonalliset mieltymyksensä.
Vastavuoroisuus
Vastavuoroisuus on termi, joka psykologia käyttää kuvaamaan ilmiötä, jossa positiivinen toimi aiheuttaa myönteisiä vaikutuksia. Anteliaisuus yrityslahjojen kanssa aiheuttaa mitä todennäköisimmin vastavuoroisuutta: muutamat – joskus pienetkin – hyvin harkitut lahjat työntekijöille tuottavat tyytyväisempiä ja sitoutuneempia työntekijöitä, ja tämän myötä tuottavuuden kasvua paljon enemmän kuin yrityslahjoihin on kulunut rahaa.
Asiakkaat
On selvää, että ostamme tavaraa ja palveluita mieluiten yrityksiltä, joista pidämme ja joihin luotamme. Yrityslahjat asiakkaille on tapa osoittaa, että yritys myös arvostaa asiakkaitaan. Kaikki me olemme ihmisiä, joten lahjojen antaminen johtaa jopa kiitollisuudenvelkaan – joka puolestaan vaikuttaa tapaan, jolla lahjan antanutta yritystä käsitellään esimerkiksi liikesopimusta uusittaessa. Kovassa kilpailutilanteessa yrityslahjoin vahvistettu liikesuhde saattaa olla ratkaiseva tekijä menestyksen ja tuhoutumisen välillä.
Lahjonnan välttäminen
Kannattaa pitää mielessä, että yrityslahja saattaa muuttua lahjukseksi, jos yleisesti hyväksytyt rajat lahjojen arvossa ylitetään. Erittäin kalliita lahjoja ei välttämättä myöskään arvosteta enempää kuin edullisempia lahjoja. Päinvastoin, ne saattavat jopa saada vastaanottajan kiusaantuneeksi. Alasta ja asiakkaista hieman riippuen yleinen sääntö on, että ylilyöntejä kannattaa välttää. Riittää että osoitat ajattelevasi asiakkaita ja että arvostat heitä lahjan arvoisesti.
Potentiaaliset asiakkaat
Koska on todennäköistä, että myös kilpailijasi jakaa yrityslahoja, voit yrittää peitota näiden lahjat lisäämällä lahjaan yllä mainittua yksilöllistä silausta. Lahjan rahallinen arvo voi jopa negatiivinen asia kilpailutilanteessa. Erityisen tarkkana kannattaa olla potentiaalisten asiakkaiden lahjojen kanssa. Niissä yleensä ollaan varmuudella tilanteessa, että myös kilpailijasi muistaa heitä lahjoilla. Silloin hyvä maku ja personointi saattaa olla ratkaisevan tärkeätä.
Lahjoihin sisältyvät piilomerkitykset
Lähes kaikissa kulttuureissa perhekeskeisyys on vahvasti positiivinen asia. Vain kaikkein kovimmilla ja rajuimmin kilpailluilla aloilla perhekeskeisyys voidaan tulkita urakeskeisyyden negatiiviseksi vastakohdaksi. Yleisesti hyväksytty arvo kannattaa muistaa työntekijälahjoja hankittaessa: esimerkiksi keittiötarvikkeet ovat merkki siitä, että työnantaja ymmärtää perheen ison arvon työntekijöille. Yrityslahjat voivat olla enemmän yksilöä varten ajateltuja, esimerkiksi liikunta & urheilutuotteet sisältävät piilotetun viestin dynaamisuudesta, jota yrityksiltä odotetaan.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityslahjat omalla logolla
– Liikelahjat omalla logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändillä ja liikelahjalla on sama lähtökohta, yrityksen arvot. Omalla logolla varustettu liikelahja onkin erinomainen tapa kertoa yrityksen arvoista, ja vahvistaa niitä. Yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisesti kustomoidut yrityslahjat ovat yksi markkinointiviestinnän muoto, ja ne voi ja pitäisi suunnitella tukemaan yrityksen kokonaisviestinnän tavoitteita.
Koska liikelahjojen viestinnällisyys on aika selvää, kannattaisi niiden valinnan tehdä samat henkilöt, jotka vastaavat yrityksen markkinointiviestinnästä. Tämä ei kuitenkaan taida vieläkään olla sääntö, vaan asiakaslahjojen budjetin ja valinnan kanssa tuskailevat aivan eri henkilöt.
Viestinnällisyyden muistaminen on sinällään aika helppoa. Värien ja muun graafisen ilmeen on oltava sama kuin muussa viestinnässä. Pienikin lahja on viestinnällinen ja se viestii yrityksen arvoista. Tällaisia ovat esimerkiksi kansiot ja muistio, joissa on painatuksena yrityksen logo samanlaisena kuin se on muussakin viestinnässä
Visuaalisten elementtien lisäksi yrityslahja itsessään viestii yrityksen arvoista ja rakentaa näin yrityksen brändiä. Esimerkiksi jos muussa viestinnässä yrityskuvasta pyritään rakentamaan elegantti ja lifestyle-henkinen, voi hyvänä liikelahjana toimia vaikka Berkelyn lifestyle-mallisto, tai tyylikkäät pyyhkeet yrityksen logolla
Yhteenvetona voi todeta, että liikelahjat tulisi ymmärtää nykyistä enemmän nimenomaan osana yrityksen viestintää ja brändin rakentamista. Siksi niiden valintaan tulisi panostaa nykyistä enemmän.
Tässä vielä kymmenen seikkaa, jotka kannattaa huomioida liikelahjoja valittaessa:
Yrityksen arvot. Liikelahjalla voi tuoda esiin yrityksen arvoja tekojen kautta paremmin kuin kirjoitettujen viestien avulla.
Sidosryhmät. Se, kenelle lahja annetaan, vaikuttaa liikelahjaan. Pitkäaikaisen kumppanuuden tulee näkyä myös lahjan sisältämässä viestissä.
Ajankohta. Hyvä liikelahja liittyy ajankohtaan, olipa se sitten vuodenaika tai vaikka merkkipäivämuistaminen.
Henkilökohtaisuus. Niin kuin lahjataina, ne valitaan saaja huomioiden. Samalle yhteistyökumppanille ei anneta samaa lahjaa kahta kertaa.
Liikelahjan antaminen. Tulee myös huomioida, miten lahja annetaan, mitä siitä lausutaan ja koska se annetaan. Tavat vaihtelevat maittain.
Käytännöllisyys. Liikelahjan tulee olla käytettävä ja siitä tulee olla saajalle hyötyä.
Idearikkaus. Hyvät ideat jäävät mieleen. Hyvä lahja on persoonallinen, sellainen, joka muistuttaa antajayrityksestä.
Personointi. Liikelahjaan merkitään antavan yrityksen logo diskreetisti, kenties vain pakkaukseen, mutta sen sijaan saajan nimellä personoitu tuote tekee aina vaikutuksen.
Budjetti. Liikelahjat kannattaa budjetoida, jotta oikeissa tilanteissa annetaan oikean arvoinen lahja. Joulu- jakesälahjoja hankitaan paljon samanlaisia, mutta yritysliikelahjoja pienempiä määriä – mainoslahjoja taas jakoon asti.
Antamistilanne. Sopimusneuvotteluissa ei anneta lahjoja tai jos annetaan, ne annetaan vasta virallisten neuvottelujen jälkeen. Hyvä lahja on valittu antamistilanteen mukaan.
*Kirjoituksessa on hyödynnetty Elina Jacklinin opinnäytetyötä Liikelahjakin viestii – Brändin vaikutus liikelahjan valintaan Oulun seudun ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjemassa.
Lue myös:
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Paljonko liikelahjoihin kannattaa varata rahaa?
Berkeley, kun haluat erottua yritysvaatetuksella
Esimerkkejä kaupunkibrändäyksestä:
Helsinki – kaupungin brändi, liikelahjat, markkinointi ja graafinen ilme
Lahti – Liikelahjat logolla, kaupungin brändi ja logo
Tampere – brändin rakentaminen ja graafinen ilme
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Pyyhkeet logolla
– Brändituotteet
– Liikelahjat logolla
– Mainostekstiilit
– Yritysvaatteet
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
Kuinka suosittu brändätystä mukista voi tulla?
Muumimukit ovat käsite. Varsinainen buumi lähti 1990-luvun alussa, kun Arabian suunnittelija Tove Slottelta pyydettiin muumikuvitusta Arabian astioihin. Hän teki luonnoksia ja meni käymään Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän kotiin. Tove Jansson hyväksyi luonnokset ja idean, ja valmistus saattoi alkaa. Erilaisia Teema-sarjan muumimukeja on suunniteltu tuotantoon 1990-luvulta runsaat sata mallia.
Muumimukin perusmukina on Kaj Franckin suunnitteleman Teema-sarjan muki, jonka vetoisuus on vajaa kolme desiä. Muumimuki kuuluu Arabian Muumit-astiastoon.
Muumihahmojen oikeuksia hallinnoi Oy Moomin Characters Ltd, joka on Muumi-tekijänoikeuksien virallinen haltija, ja ilman sen lupaa Muumilaakson hahmoja ei saa käyttää kaupallisissa yhteyksissä. Moomin Characters Oy Ltd:n pääosakas ja taiteellinen johtajan on Tove Janssonin veljentytär Sophia Jansson. Yrityksen taloustiedot ovat mairittelevaa luettavaa. Kasvu ja kannattavuus ovat kohdillaan!
Keräilykohteena Muumimukit ovat legendaarinen. Keräilybuumi alkoi pian valmistuksen alettua, ja valmistaja (Arabia-Iittala) on huolehtinut siitä, että keräilyarvoltaan merkittäviä mukeja on markkinoilla. Se on tuottanut useita erikoismukeja, joita on valmistettu vain rajattu määrä. Esimerkiksi vuonna 2918 elokuussa lanseerattiin Tove Janssonin syntymäpäivän kunniaksi Muumin päivä -erikoismukin, jota oli tarkoitus myydä vain yhden päivän ajan. Kauppoihin syntyi jonoja, verkkosivut kaatuivat ja muki myytiin loppuun alle puolessa päivässä.
Keväällä 2019 Suomen voittaessa jääkiekon maailmanmestaruuden Mörkö-hahmon koristamat mukit myytiin loppuun, koska Suomen joukkueen kapteenin Marko Anttilan lempinimi on Mörkö.
Syksyllä 2021 julkaistiin kaksi uutta rajoitetun tuotantoerän muumimukia. Ensimmäinen näistä oli muumin päivänä 9. elokuuta 2021 myyntiin tullut Muumin päivä 2021 -muki, joka myytiin loppuun muutamassa päivässä.
On luultavaa, että Muumimukit säilyttävät keräilyarvonsa, sillä ilmiö on selvästi kansainvälistynyt ja erityisesti japanilaiset ovat kiinnostuneita mukeista.
Lue myös:
Miksi suosittelemme mukia omalla painatuksella mainoslahjaksi kaikille yrityksille?
Mihin sinun kannattaa kiinnittää huomiota kun valitset mukia yritykselle mainoslahjaksi?
Termosmuki on ympärivuotinen liikelahja
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Mukit painatuksella, mainosmukit
– Termosmukit painatuksella
– Ekologiset termosmukit painatuksella
– Liikelahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä. Suosittelemme että päätät henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden joululahjoista mielelläään viimeistään marraskuun ensimmäisellä viikolla. Muistathan varata riittävästi aikaa myös lahjojen jakamiselle.
Kannattaa harkita pakkaamisen ja postittamisen jättämistä brändituotekumppanin harteille. Me olemme tottuneet hoitamaan lahjat perille ajoissa ja voit itse keskittyä muiden joulukiireiden hoitamiseen.
Usein yrityksen joululahjaksi valitaan hieman arvokkaampi lahja. Vaikka give away -tuotteilla on roolinsa, ne eivät välttämättä ole parhaita joulun ajan muistamiseen.
Jos haluat miettä asiaa hieman tarkemmin liikelahjoista:
1. Muista, että lahjan saaja on ihminen, ei tämän edustama yritysi
2. Hanki lahjat ajoissa
3. Huolehdi siitä, että asiakasrekisteri on ajantasainen, ja lahjat löytävät näin perille
4. Älä anna samaa lahjaa kuin viime vuonna
5. Huomioi mahdolliset kulttuurierot, joulua ei vietetä kaikissa kulttuureissa. Jos lahjan saaja on joulua viettämättömästä kulttuurista, painota lahjan kanssa mieluummin vuoden loppumista.
6. Mieti mahdollisuutta hankkia muuta kuin suoraan joulun liittyvää liikelahjaa – näin lahja ei huku muiden antamien joululahjojen joukkoon. Muunlainen lahja elää pidempään.
Erityisesti joulun liikelahjojen tulee laatumielikuvaltaan vastata antavan yrityksen itselleen tavoittelemaa mielikuvaa. Tavoite on antaa kuva yrityksestä, jonka kanssa halutaankin tehdä yhteistyötä ja kauppaa. Älä siis unohda joulun liikelahjoja, vaan hanki ne ajoissa ja ajatuksella!
Joulu on loistava aika osoittaa arvostusta yrityksen tärkeimmille ihmisille, eli henkilöstölle. Asiaan kannattaa panostaa, vaikka se vaatiikin vähän ylimääräistä työtä ja vaivaa. Helpointa olisi varmaan antaa pieni bonus, ja monet yritykset tilanteesta riippuen näin tekevätkin. Se olisi kuitenkin vähän mielikuvituksetonta.
Lahja on rahaa fiksumpi vaihtoehto. Joululahjan voi personoida, rahan lahjoittaminen on persoonatonta. Fiskaalisti rahan lahjoittaminen ei ole edes kannattavaa: bonus on palkkaa sivukuluineen, josta työntekijä maksaa myös veron, lahjasta taas yritys saa arvonlisäveron pois ja lisäksi sitä voi käyttää vähennyksenä. Näin kaikki voittavat.
Millainen sitten on hyvä lahja? Nykyaika vaatii lahjoilta käytettävyyttä, kestävyyttä ja ekologisuutta. Sellaisten lahjojen antaminen, joita ihmiset eivät todella halua, ei ole mielekästä eikä parasta planeetalle. Henkilöstölahjojen valinnassa avainasemassa on myös luovuus. Voi olla hyvä ajatus keskustella etukäteen ja ihan suoraan henkilöstön kanssa lahjoista, sillä heillä on varmasti ideoita niistä.
Pohjana lahjoille kannattaa pitää henkilöstön elämää työn ulkopuolella. Erilaiset kotiin ja keittiöön liittyvät lahjat toimivat aina. Myös vapaa-aikaan ja harrastuksiin liittyvät lahjat ovat mieluisia. .
Riippumatta siitä, mitä lahjoittaa, lahjaan kannattaa liittää kortti. Ja jos resurssit riittävät, kortti kannattaa kirjoittaa käsin. Voi esimerkiksi miettiä asioita, joita lahjan vastaanottaja on tehnyt vuoden kuluessa, tai millaisia mieleenpainuvia hetkiä vuoteen on sisältynyt.
Lue myös:
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet yrityksen painatuksella
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen painatuksella
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
– Henkilöstölahjat painatuksella
Muistikirjat parantavat tuottavuutta
Tärkeistä asioista pitää tehdä muistiinpanoja, koska näin tieto jää talteen. Kemianopettajani neuvoi aikoinaan, että paras tapa valmistautua kokeeseen on tehdä hyvä lunttilappu – ja unohtaa se sitten kotiin. Tuossa vuosikymmenten takaisessa lausahduksessa oli vinha perä. Vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan käsin kirjoittavilla lapsilla on parempi muisti (Stanislas Dehaenen). Tämän ranskalaisen psykologin tekemän tutkimuksen mukaan tämä johtuu siitä, että käsin kirjoittaminen aktivoi hermosäikeitä, jotka stimuloivat aivojamme.
Tietokoneiden, tablettien ja älypuhelinten arveltiin jo yli vuosikymmen sitten syrjäyttävän muistikirjat ja siirtävän muistiinpanojen tekemisen teknisille laitteille. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Ja ehkä hyvästä syystä: luennoitsijoiden ja professorien oman tuntuman mukaan läppärillä tai vastaavalla muistinpanoja tekevät oppivat heikommin kuin kynä ja paperi -tekniikkaa käyttävät (Pam A. Mueller ja Daniel M. Oppenheimer). Opiskelijat itse – varsinkin teknisiä apuvälineitä käyttävät – ovat luonnollisesti eri mieltä.
Tutkimukset osoittavat siihen suuntaan, että tekniikalla on väliä: näppäimistöllä muistiinpanoja tekevät litteroivat luentoa tai opetusta sanatarkasta, kun taas käsin kirjoittavat tekevät luovempia muistiinpanoja. Tutkimustulokset osoittavat, että käsin muistiinpanoja tekevät oppivat käsitteellisiä kysymyksiä paremmin kuin läppäriä käyttävät.
Vaikka asiaa on tutkittu jo paljon, yksiselitteistä vastausta sille, kumpi on ”parempi” tapa tehdä muistiinpanoja ei ole. Yhtäältä käsin kirjoittaessa samanaikaisesti joutuu miettimään asian, kun taas näppäimistölle saa enemmän asioita tarkasti muistiin, ja käyttöön missä hyvänsä (pilvipalvelun avulla), ja voi helposti jakaa ja vertailla muistiinpanoja toisten kanssa.
Niin tai näin, puheet muistikirjan kuolemasta ovat ennenaikaisia ja liioiteltuja.
Lue myös:
Muistikirja helpottaa elämää
Näin valitset hyvän mainoskynän
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Mainoskynät RPET kierrätysmuovista
Edulliset mainoslahjat käyttötarkoituksen mukaan
Omalla logolla
Tarvitaanko mainoslahjoja?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Muistikirjat logolla
– Vastuullisemmat muistikirjat omalla logolla
– Vastuullisemmat vihkot omalla logolla
– Liikelahjat logolla
– Mainoslahjat logolla
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
Nykyläppäri on pieni ja kevyt
Läppäriä kuljetetaan mukana. Niinpä pitää olla siihen sopiva kantoväline. Erilaiset reput ovat kehittyneet yhtä jalkaa kannettavien kanssa. On saatavissa reppuja, joissa on pehmustettu tiukka tila läppärille, jopa tuumakoon mukaan. Niihin läppäri solahtaa kuin hansikas käteen. Alkuaikojen ”läppärit” eivät aivan reppuun mahtuneet, mutta kannettavia nekin olivat.
Läppärin kehitys on ollut nopeata. Ensimmäisenä varsinaisena ”kannettavana” – lähinnä kai voisi puhua ”siirrettävästä” – tietokoneena pidetään ranskalaista Portal, joka lanseerattiin syyskuussa 1980. Se oli suunniteltu palkkalaskentaan ja kirjanpitoon. Siinä oli 64 kt:n RAM-muisti, näppäimistö ja 32 merkin näyttö. Se painoi 12 kg ja sen mitat olivat 45 × 45 × 15 cm. Mutta noista pienistä kokojutuista huolimatta – se tarjosi täyden liikkuvuuden.
Kehitys oli kiihkeätä koko 80-luvun ajan. Eri valmistajat toivat markkinoille uusia malleja. Seuraava todellinen virstanpylväs oli 1991 lanseerattu Apple PowerBook-sarja. vaikka lanseerauksesta on siis yli 30 vuotta, PowerBook muistuttaa jo melko paljon nykyisiä kannettavia. PowerBook toi muassaan edelleen jatkuvan PC/Mac-kilpailun. Kummankin käyttäjät edelleen pitävät omaa konettaan parhaana mahdollisena.
Gateway 2000 lanseerattiin vuonna 1995. Sitäkin voidaan pitää virstanpylväänä, sillä se käytti ensimmäisenä läppärinä Microsoft 95:sta ja siinä Intelin prosessori. Intel taitaa olla edelleen läppäreissä sisällä kautta linjan. Hintaa Gatwaylla oli (nyky)dollareissa n. 7000 $.
Läppäriä seurasivat erilaiset pientä kokoa hyödyntävät (tabletit, Chromebookit ja muut tyyppinimet) pientä kokoa hyödyntävät mukana kulkevat laitteet. Välillä näytti, että tablettimalli syrjäyttää koko läppärin, mutta näin ei käynyt, eikä taida käydäkään. Laptop on oikein toimiva päätelaite.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Tietokonereput yrityksen logolla
– Vastuullisemmat tietokonereput
– Yrityslahjat
– Liikelahjat
Näin toimii kylmälaukun lämmöneristys
Arkinen lämpimänä (tai kylmänä) pitäminen on tärkeätä esimerkiksi vaatteissa, käsineissä, kengissä, asunnoissa tai kylmälaukuissa. Tilan säilyttäminen kylmänä tai lämpimänä vaatii lämmön siirtymisen säännöt ymmärtämällä. Lämpö siirtyy (sisälle tai ulos) kolmella tavalla: Ilman liikkumisen myötä (konvektio), johtumalla ja säteilemällä. Eristämisen tarkoitus on minimoida lämmönsiirtyminen ja sitä voi tehdä eliminoimalla yhdellä tai useammalla tavalla lämmönsiirtymisen mahdollisuudet.
Useimmat lämmöneristeet perustuvat paikallaan pysyvään ilmakerrokseen, joka vähentää johtumista ja konvektiota, joskus myös säteilyä. Tavallisimmat tyypit ovat rakenteeltaan kuitumaiset (esimerkiksi untuva ja erilaiset villat), huokoiset (esimerkiksi korkki tai styroksi) ja rakeiset (esimerkiksi sintratut) eristemateriaalit. Tämä perustuu siihen, että liikkumaton ilma on paras eriste (vielä parempi on tyhjiö).
Käytännön elämässä eristäminen on kompromisseja. Esimerkiksi lämmöneristeissä lämmön johtuminen on yleensä lähes lineaarinen ilmiö, joten karkeana sääntönä eristekerroksen kaksinkertaistaminen kaksinkertaistaa myös eristyskyvyn. Eristekerroksen paksuutta ei tietenkään voi kasvattaa määrättömästi, vaan on huomioitava muutkin lämmönsiirtymisen tavat.
Kylmälaukuissa ratkaisevaa on niiden käyttötarkoitus: Paljonko sisälle pitää mahtua säilytettävää? Kuinka suuri laukku voi ulkomitoiltaan olla? Kuinka pitkiä matkoja sitä on kannettava? Kylmälaukut hyödyntävät usein kaikkia lämmönsiirtymistä estäviä tekijöitä. Kuori on suojaava ja sen materiaali on sellainen, että lämpöä johtuu mahdollisimman vähän. Eristemateriaali on sellaista, että siinä on mahdollisimman paljon liikkumatonta ilmaa. Lisäksi useissa malleissa estetään säteilemällä tapahtuva lämmönsiirtyminen heijastavalla foliomateriaalilla.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Kylmälaukut logolla
– Kylmälaukut pulloille ja tölkeille
– Kylmäreput
– Lämpöeristetyt ostoskassit
– Piknik kylmäreput
– Vastuullisemmat colerit
– Asiakaslahjat
– Yrityslahjat
– Liikelahjat
Bluetooth, maiden ja laitteiden yhdistäjä
Harald Sinihammas oli yksi Tanskan kuuluisimmista kuninkaista. Hän hallitsi suunnilleen vuosina 957–987, eli hallintokausi oli pitkä. Hän yhtenäisti Tanskan, valloitti osia Norjasta ja taisteli Saksan kanssa Etelä-Jyllannin herruudesta.
Ehkä Harald tiedetään parhaiten siitä, että hän oli ensimmäinen Pohjoismaiden kuninkaista, joka kääntyi kristinuskoon. Tämä tapahtui vuonna noin 965. Hän teki kristinuskosta myös koko Tanskan uskonnon kastamalla tanskalaiset, mutta todellisuudessa tanskalaiset kääntyivät kunnolla kristinuskoon vasta vuosikymmeniä Haraldin kuoleman jälkeen.
Harald joutui valtataisteluun poikansa Sven Haaraparran kanssa, ja kohtasi näin loppunsa. Historioitsijat kertovat hänen vähän nolosta lopustaan tarkemmin näin: ”Harald (Sinihammas, toim.) oli Helgenæsissä tarpeillaan. Yksi Svenin (Haaraparta, toim.) miehistä, Toke, ampui kuningasta pakaraan. Hän haavoittui ja hänet vietiin sukulaistensa luo Jomsborgiin, missä hän kuoli. Hänet haudattiin Roskildeen rakentamaansa kirkkoon.”
Takaisin nykyaikaan ja IT-teknologiaan. Vuonna 1996 kolme alansa johtavaa yritystä, Intel, Ericsson ja Nokia, tapasivat suunnitellakseen tämän lyhyen kantaman radiotekniikan standardointia tukemaan eri tuotteiden ja toimialojen välistä yhteyksiä ja yhteistyötä.
Tämän kokouksen aikana Intelin Jim Kardach ehdotti Bluetoothia väliaikaiseksi koodinimeksi. Kardachia väitetään sanoneen jotenkin näin: ”Kuningas Harald Sinihammas oli kuuluisa Skandinavian yhdistämisestä aivan kuten aioimme yhdistää PC- ja matkapuhelinteollisuuden lyhyen kantaman langattomalla linkillä.”
Bluetooth oli siis tarkoitettu vain lyhytaikaiseksi koodinimeksi projektille. Myöhemmin, kun tuli aika valita vakava nimi, Bluetooth päätettiin korvata joko RadioWirella tai PAN:lla (Personal Area Networking). PAN tuntui toimivalta nimeltä, mutta nettihaku toi sille kymmeniä tuhansia osumia. RadioWiren tavaramerkkihakua taas ei ennätetty tehdä ennen julkaisua, joten Bluetooth oli ainoa vaihtoehto. Nimi oli tarttuva ja se levisi koko teollisuuteen ja siitä tuli synonyymi lyhyen kantaman langattomalle teknologialle.
Lue myös:
Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Nykyläppäri on pieni ja kevyt
Kaikkeen tähän tarvitset muistitikkua
Elektroniset laitteet ovat osa arkea
Webkameran suojalla piilotat tietokoneesi nettikameran helposti ja suojaat yksityisyyttäsi
QI-latausalusta
PowerBank varavirtalähde on mielenkiintoinen liikelahja
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Bluetooth-kaiuttimet
– Vastuullisemmat kaiuttimet
– Kuulokkeet
– GPS-jälijittimet
Sony Walkman räjäytti kuulokemarkkinan
C-kasetti on jo jäänyt historiaan, mutta se oli erityisesti musiikin tallennusvälineenä valtavan suosittu muutaman kymmenen vuoden ajan. Tämän merkittävästi kelanauhoja pienemmän patentoi Philips vuonna 1965, ja antoi teknologian ilmaiseksi valmistajien käyttöön ympäri maailman. Syntyi uuden sukupolven teknologia, joka on mukana kannettavassa koossa.
Kehitys kehittyi, ja kasettisoittimista tuli aina vain pienempiä. 1970-luvun lopulla sitten jysähti: Sony keksi kompaktit ja erittäin kevyet H-AIR MDR3 -kuulokkeet uuteen pieneen kasettisoittimeensa. Tuolloin kuulokkeet painoivat keskimäärin 300–400 grammaa, H-AIR-kuulokkeet painoivat vain 50 grammaa ja äänenlaatu oli vertailukelpoinen. ”Tämä on tuote, joka tyydyttää nuoret, jotka haluavat kuunnella musiikkia koko päivän. He ottavat sen mukanaan kaikkialle, eivätkä välitä äänitystoiminnoista. Jos laitamme tällaisen vain toistoon tarkoitetun kuulokestereon markkinoilla, siitä tulee hitti.” – Akio Morita (Morita toimi Sonyn toimitusjohtajana vuodesta 1971 sekä hallituksen puheenjohtajana 1976–1994.)
Walkmanit todella valloittivat maailman. Ne näkyivät kaduilla, kuntosaleilla, elokuvien näyttelijöiden päässä. Ne olivat ilmiö. Syntyi toki myös ”vastakulttuuria”: esimerkiksi valavan suuria stereokasettisoittimia, joita joutui suorastaan raahaamaan mukanaan. Vastaavaa ilmiötä niistä kuitenkaan läheskään syntynyt. Vuoteen 2010 mennessä Sony oli valmistanut arviolta 200 miljoonaa Walkmania.
Uudet teknologiat toki ovat ohittaneet Walkmanit jo aikoja sitten. Yksikään teknologia tai kuulokkeilla kuunneltava musiikki ei kuitenkaan ole saavuttanut vastaavaa hegemoniaa kuin Walkmanit. Ehkä iPod on päässyt lähimmäksi.
Lue myös:
Nykyläppäri on pieni ja kevyt
Elektroniset laitteet ovat osa arkea
Bluetooth, maiden ja laitteiden yhdistäjä
Aiheeseen liittyviä tyuotteita:
– Kuulokkeet yrityslahjaksi
Tekniset T-paidat ovat pitkää jatkumoa
Kun urheilu alkoi organisoitua Suomessa 1800- ja 1900-luvun vaihteessa organisoitua, alkoi huomio kiinnyttyä myös urheiluvaatteisiin. Pitkään urheilupaitana sai toimia huonoin arkipaita, kun erillisiin urheiluvaatteisiin ei ollut varaa. Vuonna 1912 Tukholman olympialaissa kolme kultaa ja yhden hopeamitalin voittanut Hannes Kolehmainen harjoitteli vielä arkipuku päällä.
Alfred Kordelinin Tampereelle perustama Suomen Trikoo alkoi valmistaa urheiluun sopivaa puuvillatrikoota 1920-luvulla. Tehtaan päätuotteet olivatkin urheilusukat ja -paidat. Los Angelesin kisat vuonna 1932 olivat ensimmäiset, joissa Suomen urheilijat käyttivät Suomi-verkkareita. Sodan jälkeen urheiluvaatteet alkoivat erikoistua yleisemmin eri vaatteiksi kuin arkivaatteet.
Luonnonmateriaalit, kuten puuvilla villa ja silkki pitivät pintansa 1960-luvulle saakka urheiluvaatteissa. Sitten tulivat tekokuidut. Alkuaikoina ne eivät kuitenkaan toimineet aivan luvatulla tavalla. Esimerkiksi tuulipuvut olivat kyllä vedenpitäviä, mutta valitettavasti molempiin suuntiin: ne saattoivat muuttua yhden hengen saunoiksi. Mutta urheiluvaatteiden kehitystyötä tehdään kiihtyvällä vauhdilla.
Joustavaa ja palautuvaa urheiluvaatekangasta, Lycraa, alkoi tulla käyttöön myös 1960-lopulla. Gore-tex-vaatteet ilmaantuivat 1980-luvulla, sittemmin tekniset kankaat, kompressiokankaat jne. Urheiluvaatteiden valmistaminen on nykyään kilpavarustelua.
Yhdessä mielessä urheiluvaatteet ovat palanneet ajassa yli sata vuotta taaksepäin: yhä useammin arkivaatteet ja urheiluvaatteet muistuttavat toisiaan. Tietenkin liikkuessa ja urheillessa käytetään eri vaatekappaleita, mutta materiaalit ja muoti ovat samoja. Urheiluvaatteissa näkyy, ja on näkynyt vuosisadan ajan, myös elintason nousu ja vaatteilla viestiminen. Veryttelyasu tai yksi urheilupaita ei enää riitä, vaan vaatteissa on lajikohtaisuutta, joka heijastuu myös arjessa käytettäviin urheiluvaatteisiin tai niitä matkiviin vaatteisiin.
Lue lisää:
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Pikeepaita on urheilullisen herrasmiehen vaate
Painetut t-paidat ovat muotia
Paita tekee miehen
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Brändäyksessä värillä on väliä
Kevytuntuvatakki toimii myös liikelahjana
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Tekniset t-paidat
– T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat pikeepaidat yrityksen logolla
– Pikeepaidat
– Kauluspaidat
– Urheilushortsit
– Mainostekstiilit
– Liikelahjat
– Asiakaslahjat
– Yrityslahjat
Pikeepaita on urheilullisen herrasmiehen vaate
Pikeepaita on pehmeästä, hengittävästä materiaalista tehty lyhythihainen kauluspaita, jossa on kaksi tai kolme nappia, matala kaulus ja toisinaan myös tasku.
Pikeepaitoja alettiin käyttää ensin urheilussa. Poolon pelaajat käyttivät niitä alun perin Intiassa vuonna 1859 ja Isossa-Britanniassa 1920-luvulla. Asiaan kuului, että siihen aikaan pooloa pelatessa käytettiin paksusta puuvillakankaasta valmistettuja paitoja, joiden leveät kaulukset lepattivat tuulessa. Jotta kaulukset eivät tulisi kasvojen eteen ratsastettaessa, ne kiinnitettiin napeilla. Näin syntyi ensimmäinen nappikaulus.
Varsinaisen muodin siitä loi tennislegenda René Lacoste – ja tuli samalla luoneeksi kokonaisen muotivaatehtimon.
Harvoin vaatekappaleita yhdistetään niin voimakkaasti merkkiin kuin pikeepaitoja Lacosteen.
18-vuotiaana René Lacoste asui Bordeaux’ssa perheensä kanssa ja oli lahjakas opiskelija. Intohimo urheiluun ja tenniksen pelaaminen vei suurimman osan ajastaan. Tämä intohimo sai hänet lopulta luopumaan opinnoistaan löytääkseen oman tiensä.
René Lacoste kirjoitti tenniksen historiaa, ja hänestä tuli maailman paras pelaaja (1926-1927). Seitsemällä Grand Slam -tittelillä hän teki mainetta – ja jopa ansaitsi lempinimen. Bostonissa vuonna 1923 hänen joukkueensa kapteeni lupasi ostaa hänelle krokotiilinahkaisen matkalaukun, jota tämä oli ihaillut näyteikkunassa, jos hän voittaisi seuraavan ottelunsa. René hävisi, mutta juttu oli kiertänyt ja kunnianosoituksena hänen sinnikkyydestään kentällä ja viitaten tähän erikoiseen lupaukseen, amerikkalainen lehdistö kastoi hänet ”krokotiiliksi”. Lempinimi otettiin nopeasti käyttöön kaikkialla tennismaailmassa. René itse jopa rohkaisi sitä pyytämällä ystäväänsä ja stylistinsä Robert Georgea ompelemaan krokotiilin valkoisiin takkeihinsa, joita hän käytti tullessaan kentälle. Se oli siinä!
Lue myös:
Pikeepaidan käyttökohteet
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Brändäyksessä värillä on väliä
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Pikeepaidat logolla
– Vastuullisemmat pikeepaidat omalla logolla tai painatuksella
– Takit ja hupparit omalla logolla tai painatuksella
– Talvitakit yrityksen logolla
– Pipot logolla
– Tekniset t-paidat
– T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat T-paidat painatuksella
– Kauluspaidat
– Mainostekstiilit
– Liikelahjat
– Asiakaslahjat
– Yrityslahjat
Paita tekee miehen
Sanotaan että puku tekee miehen, mutta olisiko paita yhtä tärkeä? Tällä rennon pukeutumisen aikakaudella paita auttaa erityisesti miehiä erottautumaan. Valinnanvaraa löytyy. On printtikuosia, yksiväristä, raitaa, ruutua. Värejä, materiaaleja ja leikkauksia löytyy lähes loputtomasti.
Kauluspaidalla on itse asiassa varsin lyhyt historia. Nykyisenkaltaisena se ilmestyi miesten käyttöön vasta 1870-luvulla, kun brittiläinen yritys Brown, Davis Co. patentoi paidan, joka oli napitettu alas asti. Aiemmin hieman vastaavaa vaatetta oli käytetty napittomana, päälle vedettynä ja nyörillä sidottuna.
1800-luvun lopulle saakka erityisesti valkoinen kauluspaita oli lähinnä yläluokan vaate, sillä vaatteiden peseminen oli vaikeaa, ja paitoja piti olla useampi, ja piti olla varakas voidakseen pitää vaatetta, joka ”näkyy” ulospäin kuten kauluspaidan kaulukset näkyvät.
Varhaisimmat valmispaidat olivat säkkimäisiä, jotta ne istuisivat mahdollisimman monen kehon ylle. Niiden päällä oli aina yksi tai useampi kerros muita vaatteita, joten tyköistuvuus ei ollut lainkaan arvossaan, vain kauluskoolla oli väliä. Myös irtokaulukset ovat olleet yleisiä.
Nykyistä frakkipaitaa muistuttava pystykaulus tai suora, kärjetön kaulus olivat vakiomalli, jonka ympäri kaulan asuste kierrettiin. Kaulus ja kalvosimet tärkättiin tasaisen, edustavan ja siistin pinnan saamiseksi. Hyvin korkeat ja jäykät kaulukset estivät vapaan liikkumisen ja työnteon, joten joutilas luokka valitsi ne käyttöönsä statusvaatteina. He eivät pystyneet juuri kumartumaan, joten tältä ajalta on peräisin sanonta “Katsoo nenänvarttaan pitkin.
Kauluspaita on nykyään, kuten ennenkin lyhyt- tai pitkähihainen. Naisilla on lisäksi ollut puolipitkiä hihoja malleissaan. Naisten paita muuten eroaa miestenpaidasta siinä, sitä on sanottu myös paitapuseroksi. Vielä sellainen yksityiskohta, jonka luultavasti jokainen nainen tietää, mutta ei kaikki miehet: miesten paidan erottaa naisten paidasta se, että napit ovat edestäpäin katsottuna vasemmalla.
Lue myös:
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Brändäyksessä värillä on väliä
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Kauluspaidat yrityksen logolla
– Takit ja hupparit omalla logolla tai painatuksella
– Talvitakit yrityksen logolla
– Pipot logolla
– Tekniset t-paidat
– T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat pikeepaidat yrityksen logolla
– Pikeepaidat
– Mainostekstiilit
– Liikelahjat
– Asiakaslahjat
– Yrityslahjat
Painetut t-paidat ovat muotia
”Jos haluat saada viestin perille, paina se jättikirjaimin t-paitaan.” Sanat on lausut 80-luvulla Katharine Hamnett, 75-vuotias brittiläinen muotisuunnittelija, joka tunnetaan erityisesti kantaaottavista poliittisista t-paidoistaan.
Hamnetin lanseerasi vuonna 1983 ylisuuren t-paidan tekstillä ”choose life”. Paita tunnettiin ja tunnetaan edelleen ympäri maailman. Tuohon aikaan pop- ja rock-musiikki toimivat videoiden kautta, ja choose life -paitaa käyttivät mm. George Michael (Wham) videossa Wake Me Up Before You Go-Go, ja rumpali Roger Taylor (Queen) videossa Hammer to Fall. Videot löytyvät edelleen YouTubesta.
Hamnetin jälkeen on tullut lukuisia huippusuunnittelijoita, jotka ovat käyttäneet painettuja t-paitoja, joissa on jokin hyvin käsikirjoitettu poliittinen iskulause. Esimerkiksi Maria Grazia Chiuri, ensimmäinen nainen Diorin taiteellisena johtajana, toi catwalkille t-paidan ”We all should be feminists”. Nigerialaiselta kirjailijalta Chimamanda Ngozi Adichielta lainattu iskulause todella julistaa: Maria Grazia Chiurille Dior-nainen on naisellinen, mutta ennen kaikkea feministi. Mainospala: t-paitaa voi tilata Diorin verkkokaupasta. hinta 750 €.
Näiden t-paitojen idea on nerokas! Hyvin käsikirjoitettu teksti, johon ei vaan voi väittää vastaan. Jos yrittää, huomaa nopeasti olevansa alakynnessä. Mitä voi väittää vastaan, jos joku pitää t-paitaa, jossa on iso teksti: “Be Your Own Hero” tai “The Future is Female” tai “Love Sees No Colour.” Ja sanoma leviää kuin itsestään, t-paita markkinoi itseään niin ettei sitä edes huomaa.
Tämä muoti on sellainen, josta yritysmaailman, muidenkin kuin vaatesuunnittelijoiden, toivoisi oppivan. Maailma näyttäisi paremmalta!
Lue myös:
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Brändäyksessä värillä on väliä
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– T-paidat painatuksella
– Tekniset T-paidat omalla painatuksella
– Vastuullisemmat T-paidat
– Mainostekstiilit
Kuinka onnistut messuilla?
Kevät on messujen aikaa. Kalenterit tuntuvat täyttyvän erilaisista tapahtumista, ja syksyn kontakteja haetaan hyvissä ajoin ennen kesää. Messuilla onnistuminen on kiinni lähinnä itsestä, kuinka erottua massasta?
Jos perusasiat ovat kunnossa ollaan jo pitkällä. Messukassit ja mainoskynät yrityksesi logolla on painettu. Ständisi, eli messuosastosi, edustaa Sinua ja firmaasi. Usein esillepanijat unohtavat mitä ollaan tekemässä, mitä halutaan saavuttaa ja edustaa messuilla. Luotetaan liikaa visuaalisiin ärsykkeisiin, jolloin lopputuloksena voi olla sekava ja kaikenkirjava osasto josta kuluttaja ei edes tiedä minkä alan edustaja on kyseessä. Selkeät grafiikat, infot ja valaistus -pystyykö osastosi kertomaan sekunneissa mistä osastossasi on kyse?
Tavoitteiden asettaminen on tärkeää. Miksi olet osallistumassa messuille? Mitä haluat saavuttaa? Keräätkö asiakasrekisteriin yhteystietoja, haluatko jakaa esitteitä, hankkia asiakaskäyntejä tai kenties jakaa tietoa uudesta tuotteesta? Pistä ylös lukuja, kontaktimääriä tai suunnitelma miten kertoa tuotteesta mahdollisimman selkeästi, mahdollisimman monelle.
Messujärjestäjät lähettävät esillepanijoille oppaan ja yhteystietoja. Hyödynnä niitä, anna ne vastuuhenkilölle ja varmistakaa että kaikki vaaditut askeleet on otettu. Opas ei ole turha, se sisältää kullanarvoista tietoa kuinka onnistua juuri näillä messuilla.
Ständillä työskentelevät edustavat yritystä. Heidän tulee tietää tuotteesta ja firmasta kaikki oleellinen. Markkinoitko koulun koulutusohjelmia Next Step-messuilla? Varmista että ständillä on hyväntuulisia, ulospäin suuntautuneita nuoria jotka opiskelevat kyseisillä linjoilla, sekä joku joka tietää hakuprosessista. Markkinoitko täysin uutta tuotetta? Edustajien pitää tietää tuotteesta kaikki, pelkkä kaunis edustaja ei riitä. Faktat tulee löytyä myös selkeistä esitteistä.
Pidä huoli myös edustajista. Edustajat ovat merkittävä osa ständiä. Erottaako heidät messukävijöistä? Yrityksen omalla logolla painetut yritysvaatteet nopeuttavat edustajien tunnistamista. Varmista että edustajia on tarpeeksi, väsynyttä ja kyllästynyttä edustajaa ei kannata pitää ständillä. Onko kaikilla mahdollisuus taukoihin ja ruokailuun? Passiivinen edustaja on yleensä vain haitaksi, varsinkin jos vieressä on täysi meno päällä. Kävijöiden houkutteleminen vaatii aktiivista otetta, sekä jonkin kiinnostavan koukun.
Useimmat esillepanijat jakavat pieniä yrityksen logolla painettuja messulahjoja ständeillään. Messulahjojen tarkoitus on saada asiakas pysähtymään riittävän kauaksi aikaa että edustaja voi avata kekustelun. Jälkikäteen messulahja auttaa jättämään muistijäljen ja saamaan huomiota brändille. Mainoskarkit, kynät logolla, heijastimet – nämä ovat perinteisimpiä ja käytetyimpiä messulahjoja, eivätkä ehkä houkuttelevimpia. Yrityksen logolla kustomoitu vesipullo, visuaalisen ilmeen mukaisesti painettu kangaskassi, pieni ja näppärä työkalu tai vaikka muistilaput saattavat toimia hyvin. Pikkukrääsä on kivaa ja helppoa, mutta kannattaa miettiä minkä takia itse pysähtyisit juttelemaan. Mukana kulkeva messukassi yrityksesi logolla painettuna mainostaa sekä yritystäsi mutta myös ständiäsi. Lisäksi se hepottaa kerättyjen aineistojen kuljettamista.
Muista myös että moni messukävijä vie messulahjat kotiin lapsilleen. Stressilelu yrityksen logolla saattaa kuulostaa vanhalta ajatukselta, mutta kotona odottavan 5-vuotiaan mielestä se on säkähdyttävä uutuus. Ja siksi vanhempien mielestä hyvä syy pysähtyä messuosastolle.
Älä unohda jälkipuintia. Moni esillepanija kerää yhteystietoja ja kilpailulappuja, mutta kontaktien jälkikäsittely unohdetaan. Aseta jälleen tavoite. Mitä kontakteille tehdään, millä aikataululla, miten heitä lähestytään? Sähköposti, esite, tai suora puhelinsoitto toimivat eri tilanteissa, mieti jo etukäteen mitä halusitkaan messukäynnillä saavuttaa.
Lue lisää:
Näillä saat huomiota messuilla
Kuinka selviät messuista hengissä ja hyvinvoivana
Hyvä ja toimiva messulahja on messuosastosi välttämätön viimeistelijä
Tuotteet omalla logolla
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Kannattako pienen yrityksen osallistua messuille näytteilleasettajana?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Mainoslahjat yrityksen logolla
– Messulahjat
– Liikelahjat
– Mainoskassi painatuksella
– Stressilelut logolla
– Kaulanauhat
– Huulirasvat logolla
– Latauskaapelit logolla
– Yritystekstiilit
– Mainoskarkit
– Mainoskynät logolla
– Heijastimet painatuksella
– Kangaskassit yrityksen painatuksella
– Mainoskassit yrityksen painatuksella
– Vesipullo logolla
– Työkalut logolla
– Muistilaput logolla
– Huulirasva painatuksella
– Käsidesit ja muu suojaus
– Juomapullo logolla
– Suolaiset pikkupurtavat omalla logolla
– Patukat omalla logollla
– Yritysvaatteet logolla
– Tuubihuivit logolla
– Reput omalla logolla
– Muistikirjat omalla logolla
– Kynät logolla
– Powerbank varavirtalähteet
Mitä yhteistä IT-alalla ja nyrkkeilijöillä?
Hupparit ovat college-paitaa muistuttavia vaatteita, joita käytetään monesti takin lailla. Alunperin huppari ei ollut edestä auki eikä siinä ollut napitusta tai vetoketjua.
Hupparin nimi tulee hupusta, mutta se taida enää edes kuulua kaikkiin huppareiksi sanottuihin vaatteisiin. Rajankäyntiä on collegepuseron ja hupparin välillä.
Voi olla, että huppareiden historia perustuu inuiittien alun perin käyttämiin anorakkeihin. Hupparissa tosin on harvemmin etupuolella rintatasku, kuten anorakissa on. Vai liittyisikö tausta luostarimunkkeihin? Ruotsiksi hupparin nimi todellakin on munktröija, eli munkinpusero.
Hupparin voittokulku lähti luultavasti 70-luvulta alkaen Sylvester Stallonen tähdittämistä Rocky-elokuvista. Ikoniset ”Rockyn” kuvat huppari päällä vauhdittivat varmasti asun suosiota 1970-luvulta lähtien. Vaatteesta tuli ikään kuin symboli koville iskuille ja periksiantamattomalle työmoraalille.
Myöhemmin huppari tuli myös vastakulttuuria symboloivaksi asuksi. Rap-artistit, erityisesti ”Gangsta-rap”-artistit ottivat hupparin ”työasukseen”. Esimerkiksi rappari Ice T:llä on merkki ”Ice T Official Merchandise”, josta löytyy huppareita moneen lähtöön. Ehkä mahdollisuus hieman piiloutua hupun sisään on vahvistanut vaatteen leviämistä vastakulttuurin parissa. Hieman karkeampia esimerkkejä näkee oikeudenkäynneissä Suomessakin, kun vastaajat piilottelevat hupparinsa suojissa. Erityisesti IT-alalla yrityksen omalla logolla painetut hupparit ovat saavuttaneet vakiintuneen aseman. Eikä ihme, yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisesti toteutetut ja omalla logolla painetut hupparit luovat yhteenskuuluvuutta ja ovat mukavia.
Olipa hupparilla gangsta-, munkki tai nyrkkeilijähistoriaa, se on tänään suosittu oloasu osa sekä miehillä että naisilla.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Hupparit painatuksella
– Vastuullisemmat hupparit painatuksella
– Pikeepaidat logolla
– Vastuullisemmat pikeepaidat omalla logolla tai painatuksella
– Takit ja hupparit omalla logolla tai painatuksella
– Talvitakit yrityksen logolla
– Pipot logolla
– Tekniset t-paidat
– T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat T-paidat painatuksella
– Kauluspaidat
– Mainostekstiilit
– Liikelahjat
– Asiakaslahjat
– Yrityslahjat
Lue lisää:
Pikeepaita on urheilullisen herrasmiehen vaate
Brändäyksessä värillä on väliä
Kevytuntuvatakki toimii myös liikelahjana
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Toimiston brändäys edullisesti
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Painetut t-paidat ovat muotia
Paita tekee miehen
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Pikeepaidan käyttökohteet
Tiesitkö tämän lippiksestä?
Lippalakki eli lippis kuuluu baseballiin. Lippa ehkäisee häikäistymistä, ja siitä on siis käytännöllistä hyötyä pelaajille. Mutta koska baseball-lippis on kenties maailman eniten käytetty päähine, suurin osa sen käyttäjistä pitää sitä aivan muista syistä kuin häikäisyn estäjänä. Tänä päivänä logolla varustettuilla baseball lippiksellä viestitään ennen kaikkea omaa tyyliä ja kerrotaan mihin ryhmään kuulutaan. Siksikin yritykset mielellään jakavat baseball-lippiksiä yrityksen logolla, josko omaa logo näinkin saisi lisää näkyvyyttä.
Muita kuin baseball-lippisiä ovat ainakin kipparilakki ja flat cap. Jälkimmäinen eli lätsä on litteä, lyhytlippaisempi. Sen käyttö oli 1500-luvun Britanniassa jopa pakollisiksi sunnuntaina ja juhlapyhinä muille kuin yläluokalle. Valtio halusi näin lisätä villankäyttöä.
Nykypäivän tunnetuimmat lippiksen käyttäjät lienevät Donald Trump, joka painattanut lippikseen oman sloganinsa , näyttelijä Gwyneth Paltrow ja rap-tähti Jay-Z. Kaikki nämä eivät varmasti hae tarjouslippiksiä, vaan käyttävät sekä tyylikkäitä että käytännöllisiä lippiksiä, jotka on tehty kestämään.
Paitsi baseballin parissa, lippikset ovat suosittuja muunkin urheilun piirissä. Usein sellaisen lajin, jossa myös liikkuvat suuret rahat, kuten ralliautoilu ja F1-kisat. F1-tähdistä Niki Lauda teki myös rahaa käyttämällä logolla varustettua lippistä. Hän piti onnettomuutensa jälkeen vuodesta 1977 alkaen 25 vuotta italialaisen elintarvikekonsernin mainoslippistä. Alkuun sopimus oli rahamäärältään vaatimaton, mutta 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa jo 200 000 euroa vuodessa. Vuonna 2002 lakki vaihtui saksalaisen lämmitys- ja kylmäjärjestelmiä valmistavan yhtiön logolla varustettuuna mainoslakkiin, joka suostui pulittamaan itävaltalaiselle F1-legendalle 750 000 euroa vuodessa. Näin arvokkaaksi siis koettiin logolla varustetun lippiksen käyttö jo kauansitten.
Nykyäänhän kilpaurheilijoiden pelipaitojen ja univormujen mainospaikat maksavat maltaita. Yrityksen logon esitteleminen suositun urheilijan päällä saattaa parhaimmillaan (pahimillaan) maksaa miljoonia. Aika arvokkaita mainostekstiilejä, sano. Voinemme olla aika varmoja että logon painatus noissa lippiksissä ja T-paidoissa on mahdollisimman laadukas.
Vähän tarkemmin ajateltuna lippis on kyllä paras mahdollinen brändäysväline. Sitä pidetään päässä, mihin kanssaihmiset automaattisesti katsovat. Brodeerattu lippis jää ihmisille mieleen.
Lue myös:
Pikeepaita on urheilullisen herrasmiehen vaate
Painetut t-paidat ovat muotia
Paita tekee miehen
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Brändäyksessä värillä on väliä
Kevytuntuvatakki toimii myös liikelahjana
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Asiakaslahjat, liikelahjat ja pykologia niiden takana
Pikeepaidan käyttökohteet
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat omalla logolla
– Yrityslahjat omalla logolla
– Mainoslahjat omalla logolla
– Yritystekstiilit omalla logolla
– Mainosvaatteet omalla logolla
– Mainostuotteet omalla logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Mainostekstiilit
– Tekniset t-paidat
– T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat pikeepaidat yrityksen logolla
– Pikeepaidat
– Kauluspaidat
– Urheilushortsit
– Vastuullisemmat pikeepaidat omalla logolla tai painatuksella
– Takit ja hupparit omalla logolla tai painatuksella
– Talvitakit yrityksen logolla
– Pipot logolla
– Tekniset t-paidat
– T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat T-paidat painatuksella
– Kauluspaidat
– Lippalakit ja lippikset omalla logolla
Sadeponcho juontaa Etelä-Amerikasta
Poncho on päällysvaate, joka on suunniteltu pitämään kehon lämpimänä. Sadeponcho on valmistettu vedenpitävästä materiaalista, joka pitää kehon kuivana sateelta. Andien, Meksikon laakson ja Patagonian alkuperäiskansat ovat käyttäneet ponchoja ennen latinalaisamerikkalaista aikaa Meksikon, Ecuadorin, Kolumbian, Chilen, Bolivian, Perun ja Argentiinan alueen alta, ja niitä pidetään nykyäänkin tyypillisinä alueelle.
Yksinkertaisimmassa muodossaan poncho on pohjimmiltaan yksi suuri kangas, jonka keskellä on aukko päätä varten. Siinä on usein ylimääräinen kangaspala, joka toimii huppuna. Sateenkestävät ponchot on yleensä varustettu kiinnikkeillä, jotka sulkevat sivut, kun poncho on levitetty vartalon päälle, ja käsivarsille on olemassa aukot.
Nykyään ponchot ovat muotituotteita. Ne on suunniteltu näyttämään muodikkailta ja tarjoamaan lämpöä sekä pysymään hengittävinä ja mukavina sen sijaan, että ne torjuisivat tuulta ja sadetta. Ne ovat olleet usein villakankaisia, neulottuja tai virkattuja. Nykyään tavallinen sadetta pitävä poncho on tehty PEVA-kankaasta.
1800-luvun Pohjois-Amerikassa poncho tai yksinkertaisempi sadeviitta yleistyi armeijan käytössä. Se yhdistetään vielä nykyäänkin nimenomaan armeijan asusteeseen. Se on toiminut monikäyttöisenä sateensuojana, makuualustana ja sadekatoksena. Toinen maailmansota ja siitä tehdyt elokuvat toivat ponchoa tutuksi. Eikä tietysti sovi unohtaa Sergio Leonin lännenelokuvia, joissa poncho oli päätähti Clint Eastwoodin asuste.
Lue myös:
Pikeepaita on urheilullisen herrasmiehen vaate
Painetut t-paidat ovat muotia
Paita tekee miehen
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Brändäyksessä värillä on väliä
Kevytuntuvatakki toimii myös liikelahjana
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Asiakaslahjat, liikelahjat ja pykologia niiden takana
Pikeepaidan käyttökohteet
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat omalla logolla
– Yrityslahjat omalla logolla
– Mainoslahjat omalla logolla
– Yritystekstiilit omalla logolla
– Mainosvaatteet omalla logolla
– Mainostuotteet omalla logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Mainostekstiilit
– Tekniset t-paidat
– T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat pikeepaidat yrityksen logolla
– Pikeepaidat
– Kauluspaidat
– Urheilushortsit
– Vastuullisemmat pikeepaidat omalla logolla tai painatuksella
– Takit ja hupparit omalla logolla tai painatuksella
– Talvitakit yrityksen logolla
– Pipot logolla
– Tekniset t-paidat
– T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat T-paidat painatuksella
– Kauluspaidat
Pipon historia
Pipo on ollut ennen muuta käytännöllinen asuste pohjoisessa. Se suojaa päätä ja erityisesti korvia kylmältä. Pipolla on pitkä historia. Sen kantamuoto, monmouth-lätsä, oli käytössä Walesissa jo 1400-luvulla. Sekin oli neulottu, mutta muodoltaan pidempi kuin nykypipo.
Pipomuoti, sen käyttäminen tai käyttämättä jättäminen on vaihdellut. Muistan omakohtaisesti 70- ja 80-luvut, jolloin nuoriso ei halunnut käyttää pipoa. Vanhemmat kauhistelevat, että nuoret palelluttavat päänsä, ja lieneepä siitä makoisia urbaanilegendojakin syntynyt. Itse muistan, kun naapurin pojat tulivat talvella koulubussille, he piilottivat piponsa postilaatikkoon. Olisi ollut tavattoman noloa, jos joku olisi huomannut heidän pitävän pipoa. Toisaalta bussille oli matkaa, ei sitä tarennut kulkea ilman pipoa.
Pipon käyttäminen nuorison kohdalla on muuttunut ajan myötä: 90-luvulla nuoriso hyväksyi sen taas käyttöön, mutta sitäkin pidettiin vanhempien piirissä osin ”vääränä”. Nuorisi alkoi käyttämään pipoa myös sisätiloissa, ja sitä pidettiin tapainturmeluksena. Aiheesta sai aikanaan lukea runsain mitoin lehtien yleisönosastoilta.
Maailman kuuluisin piponkäyttäjä lienee ollut Jacques-Yves Cousteau. Hän oli ranskalainen merivoimien upseeri, tutkimusmatkailija, laitesukelluksen edelläkävijä ja tieteilijä, joka tutki merta ja kaikkia vesielämän muotoja. Hänen tuottamansa ja ohjaamansa tv-dokumenttisarja Meren salaisuudet pyöri Suomessakin 60- ja 70-luvuilla. Sarjan pohjana on tutkimusalus Calypsolla tehty tutkimusmatka ympäri maapallon. Cousteau kuoli 1997, mutta hänen punainen piponsa elää edelleen jopa muotiasusteena.
Suomalaisista piponkäyttäjistä tunnetuin lienee tv-sarja ”Tankki Täyteen” ”Sulo Vilen” (oikeasti Tauno Karvonen). Sulo Vilen -piposta löytyy jopa neulontaohjeet Internetistä.
Pipo-merkeistä monille on jäänyt mieleen suksivalmistaja Karhun pipot. Noita usein miten sinivalkoisia pipoja oli ulkoilijoiden käytössä valtavasti.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Pipot painatuksella
– Vastuullisemmat pipot
Tikkareita on syöty läpi historian
Connecticutin New Havenista ollut George Smith piti laukkakilpailuista. Kun hän vuonna 1908 alkoi valmistaa suuria kovia karkkeja, jotka kiinnitettiin tikkuihin, nimesi hän ne silloisen kilpahevosen, Lolly Popin mukaan. Tosin Lolly saattoi valikoitua siksikin, että Pohjois-Englannissa sana tarkoittaa kieltä, ja pop tarkoittaa iskua (slap). Tavaramerkiksi Lollipop-nimi vuonna 1931. Suomessa nimi tikkukaramelli on muuttunut arkisemmin tikkariksi.
Arkeologit arvelevat, että tikkarin muodossa nuoleskeltava makea herkku perustuu siihen, että luolaihmiset muinoin keräsivät mehiläispesistä hunajaa tikuilla, ja nuoleskelivat sitten imelästä tikusta suunsa makeiksi. Kiinalaisten, egyptiläisten ja arabien arvellaan tehden tikkumakeisia hedelmistä ja pähkinöistä, jotka sokeroitiin hunajalla säilymisen varmistamiseksi.
Kun sokerin käyttö 1600-luvulla yleistyi, yleistyi myös sokerikaramellien tekeminen ja syöminen. Kuten hyvin tiedämme, sokeriset tuotteet tahmaavat sormet. Niinpä niiden syöminen on luultavasti todettu mukavammaksi, kun niihin on tökätty tikku, jota pitää sormissa.
Tikkarit, joiden kääreeseen on painettu yrityksen nimi tai logo, ovat, tavallinen ja turvallinen jakotavara messuilla, vastaanottoauloissa ja neuvotteluhuoneissa. Niistä jää hyvä maku suuhun, ja antajaa muistetaan hyvällä. Jakolahjana tikkari on kätevä, kestävä ja edullinen. Väreillä ja kuvioilla pystyy hankkimaan vaihtelua ja omaperäisyyttä sekä itse makeisiin että niiden kääreisiin. Näitä edullisia give away -tuotteita saa myös paljon tikkareita sisältävissä rasioissa. Rasiat tuovat lisää painopinta-alaa tuotteelle, ja sellainen on mahdollista pitää pöydillä näkösällä.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Tikkarit yrityksen painatuksella
– Mainosmakeiset
– Mainoskarkit omalla logolla
Mainoskarkeilla oli aikoinaan makeisvero
Makeiset ovat mielihyvän tuottajia eikä niillä ole juuri terveyttä edistävää vaikutusta eivätkä ne ole välttämättömiä. Niinpä ne ovat olleet oivallinen verotuksen kohde. Suomessa on kerätty makeisveroa vuosina 1926 – 1999 ja 2011 – 2016. Veron kohteena olivat Suomessa valmistettavat ja Suomeen tuotavat makeiset, jäätelöt ja virvoitusjuomat. Makeisveron tuotto oli vuonna 1997 oli 157 milj. mk, eli reilut 40 miljoonaa euroa nykyrahassa.
Makeisvero on ollut selkeästi fiskaalinen, eli sitä on kerätty valtion tulojen kartuttamiseksi. EU aiheutti ongelmia veron keräämisellä, se antoi Suomelle huomautuksen ksylitolin verottomuudesta. Eduskunta ratkaisi asian luopumalla makeisverosta 1. tammikuuta 2000. Ksylitolin kohtelu johtui siitä, että makeisveroa yritettiin mielissä muuttaa haittoja vähentäväksi, eikä vain fiskaaliseksi veroksi.
Haittoihin puuttuvana verona se palautettiin vuonna 2011 viideksi vuodeksi. Taustalla oli mm. Hammaslääkäriliiton pitkä ja sitkeä painostus. Makeisia kulutettiin vanhan veron aikana (1985) 7,2 kg henkeä kohden, ja verottomana aikana vuonna 2005 14 kg. Makeisveron palauttamisen vuonna 2011 ei kuitenkaan vähentänyt kuin vuodeksi makeisten kulutusta. Verrattuna vanhoihin aikoihin, kulutus oli noussut verotuksesta riippumatta, luultavasti elitason ja -tapojen vaikutuksesta.
Lyhyt 2000-luvun verojakso ennätti osoittaa makeisten valmistajien kekseliäisyyden: valmistajat mm. kehittävät makeistenomaisia tuotteita, mutta luokittelevat ne kekseiksi. Lopullisen kuoliniskun antoi myöhempien aikojenkin makeisverolle EU, kun se vuonna 2015 linjasi Suomen makeisveron valtiontukisääntöjen vastaiseksi ja kilpailua vääristäväksi. Tämän vuoksi hallitus päätti lakkauttaa veron vuoden 2017 alussa makeisten ja jäätelön osalta.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Mainosmakeiset
– Mainoskarkit
Näkyvyyttä näkyville paikoille saa magneeteilla
Magneetti on kaikille tuttu, sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti käytettynä. Konkreettisesti magneettia käytetään niin arkisissa asioissa, ettei sitä tule edes huomanneeksi. Magnetismi on sähköön liittyvä ilmiö, joka saa kappaleet vetävään toisiaan puoleensa tai hylkimään toisiaan. Arkisessa käytössä tavallisin käyttö on – tai oikeastaan oli – magnetofoni, tavallisin äänentallennin yli puolen vuosisadan ajan. Muita käyttötarkoituksia löytyy leluista kuin lääketieteeseen.
Sanan magneetti alkuperästä on useammanlaista ”tietoa”. Toiset sanovat sen juontuvan turkkilaisesta Manisan kaupungista, jonka vanha nimi on Magnesia ad Sipylum. Toiset taas sanovat, että sana perustuu Kreikan Thessaliassa sijaitsevan Magnesian alueen nimeen. Nimen alkuperä on siis yhtä ratkaisematon kuin Kyproksen kysymys. Puhumattakaan siitä, että italian, espanjan (ja ranskan) calamita-pohjainen sana (magneetti) onkin ihan eri juttu…
Mainostarkoituksessa magneetti toimii sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti: se kiinnitetään usein näkyvään paikkaan, kuten jääkaapin oveen, jossa se ensinnäkin pysyy ja toiseksi kiinnittää huomion sekä itseensä että mahdolliseen muistilappuun, jota se pitää paikallaan. Muita magneettia hyödyntäviä mainoslahjoja ovat esimerkiksi pullonavaajat, nimikilvet, taskulamput, muistilappujen pidikkeet jne. Magneetit sopivat edullisuutensa ja käyttökelpoisuutensa hyvin jakolahjoiksi, joissa se päätyy usein näkyvälle paikalle, Hyvin brändätty magneetti toimii. Se on suorastaan magneettinen!
Huulirasva on asiakkaidesi huulilla vuoden ympäri
Wikipedia kertoo, että ”Huulirasva tai huulivoide on kosmeettinen valmiste, jonka tarkoitus on kosteuttaa huulien ihoa”. Kesäisin huulirasvaa käytetään mm. suojaamaan huulia liialliselta auringolta – palamiselta – ja talvisin estämään huulia rohtumasta kylmässä ja kuivassa ilmassa. Huulirasvan hoitava ja suojaava koostumus rauhoittaa kuivia ja rohtuneita huulia ja pehmentää huulet. Huulirasvoihin voi myös olla lisätty esimerkiksi makua, väriä, vitamiineja tai aurinkosuojaa. Norjalaisten hiihtäjien huulirasvoihin on lehtitietojen mukaan lisätty muutakin.
Huulirasvoja on käytetty kauan, kyse ei siis ole mistään vain teollisen ajan humputuksesta. Kiinasta siitä on mainintoja jo meikäläisen ajanlaskun alkuajoilta. Eurooppalaisissa teksteissä sen tiedetään esiintyneen ainakin 1700-luvulta lähtien. Ensimmäinen teollisen huulirasvan nimeltä ChapStick tekijä oli apteekkari Charles Browne Fleet, touhukas virginialainen, joka keksi huulirasvan lisäksi muuan muassa laksatiiveja. ChapStick näkyy edelleen olevan erään huulirasvojen valmistajan tuotemerkki.
Kerran sain törmätä Ylen klikkiotsikkoon: ”Huulirasvoja Käytätkö huulirasvaa väärin? Lue ammattilaisen vinkit” Ensimmäinen ajatus oli, että onpa siinä klikkiotsikkoa kerrakseen. Tarkemmin ajateltuna, voihan sitä käyttää huulirasvaa väärinkin. Laittaa vaikka paljon mentholia sisältävää rasvaa rohtuneisiin huuliin. No, en kuitenkaan klikannut juttuun…
Huulirasva yrityksesi logolla on mainoslahja kaikille vuodenajoille. Hyödyllinen ja persoonallinen logollasi brändätty huulirasva kulkee käyttäjänsä taskussa tai käsilaukussa mukana kaikkialle, ja jättää siksi voimakkaan ja positiivisen muistijäljen. Se on myös hyvin henkilökohtainen. Edullisen hintansa vuoksi se sopii myös jakolahjaksi, joka pysyy pitkään saajansa mukana.
Lue myös:
Ensiapulaukut tuovat turvaa ensihätään
Liikelahja, joka näkyy kolme kertaa kauemmas kuin muut
Logolla merkattujen heijastimien edelläkävijä Soft Reflector luopuu muovin käytöstä pakkauksissa
Näin käytät sammutuspeittoa oikein
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Miksi asiakkaan sitouttaminen tunnetasolla on tärkeää yritykselle?
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Mitä ominaisuuksia liikelahjojen vastaanottajat arvostavat?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Huulirasvat omalla painatuksella
Mikrokuituliinat
Stylus kosketusnäyttökynät painatuksella
Kosketusnäyttösormikkaat
Käsidesit ja antibakteeriset suojat omalla panatuksella
Ensiapulaukut omalla painatuksella
Heijastimet painatuksella
Ensiaputarvikkeet painatuksella
Laastarit omalla painatuksella
Liikelahjat omalla painatuksella
Asiakaslahjat omalla painatuksella
Mainoslahjat omalla painatuksella
Yrityslahjat omalla painatuksella
Kannustamalla henkilöstöä veden juomiseen ylläpidät työhyvinvointia
Työhyvinvoinnin kannalta riittävä veden juominen on tärkeää sekä henkilön itsensä kannalta, mutta myös työyhteisö iskukyvyn kannalta. Liian vähästä vedenjuonista johtuva nestetasapainon vaihtelu saattaa pahimmillaan johtaa keskittymiskyvyn heikkenemiseen, päänsärkyyn ja jopa lyhytaikaisen muistin huononemiseen. Tämä johtuu siitä, että nestehukka vähentää aivojen energiantuotantoa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nestetasapainon lasku voi merkittävästi vähentää yksilön keskittymiskykyä. Jos siis haluat pitää henkilöstön keskittymiskyvyn ja ajattelun kirkkaina, kannatta varmistaa että vettä on riittävästi saatavilla.
Toinen veden tärkeä tehtävä on toimittaa tärkeitä ravintoaineita kehosi soluihin ja poistaa kuona-aineita soluista. Näillä prosesseilla on hyvinkin suuri vaikutus ihmisen terveydentilaan. Kuivuminen, eli siis esimerkiksi riittämätön veden juominen, häiritsee kehon verenpaineen säätelymekanismeja, mikä voi johtaa korkeaan verenpaineeseen. Riittävä nesteytys voi parantaa sydämen toimintaa ja vähentää sydänsairauksien riskiä.
Vastaavasti maksan tehtävänä on muuttaa kehon rasva energiaksi. Jos maksan on autettava munuaisia tehtävässään, koska se käyttää liian vähän vettä, elimistöön alkaa kertyä ylimääräistä rasvaa. Ja toisin päin, jos vettä on riittävästi, maksa polttaa rasvaa enemmän.
Henkilökohtainen juomapullo saattaa siis olla hyvinki järkevä investointi. Jos juomapullo lisäksi on varustettu yrityksen omalla logolla, vahvistaa se yllämainittujen positiivisten terveveysvaikutusten lisäksi myös yhteenkuuluuvuuden tunnetta yrityksessä.
Lue myös:
– Työkyky yrityksen menestystekijänä
– Liikelahja joka tukee terveellisiä elämäntapoja
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Juomapullo yrityksen logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Asiakaslahjat painatuksella
– Yrityslahjat liikuntaan omalla logolla
– Ekologiset liikelahjat vapaa-aikaan
Näin käytät sammutuspeittoa oikein
Sammutuspeitto on palamattomasta materiaalista tehty peitto jota voi käyttää alkusammutukseen. Kotona sammutuspeitto on hyvä pitää näkyvällä paikalla keittiössä. Se kiinnitetään tukevasti seinälle, jotta sen voi hätätilanteessa, ja hätääntyneenä, nopeasti kiskaista esille. Sillä peitetään palava kohde, esim. rasvapalo liedellä, tai palamaan syttynyt televisio. Tukes on koonnut selkeät ohjeet peitteen käyttämiselle:
- Vedä sammutuspeite nauhoista ulos pakkauksesta.
- Ota kiinni peitteen nurkista.
- Suojaa kätesi peitteen alle.
- Ojenna kädet suoraan eteenpäin.
- Lähesty paloa peitteen takana suojassa (ulkona tuulen suunnasta).
- Levitä peite rauhallisesti ja tiiviisti palon päälle tai ympärille.
- Jätä peite paikoilleen, kunnes olet varma, että tuli on tukahtunut
Lue myös:
Ensiapulaukut tuovat turvaa ensihätään
Liikelahja, joka näkyy kolme kertaa kauemmas kuin muut
Logolla merkattujen heijastimien edelläkävijä Soft Reflector luopuu muovin käytöstä pakkauksissa
Huulirasva on asiakkaidesi huulilla vuoden ympäri
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Miksi asiakkaan sitouttaminen tunnetasolla on tärkeää yritykselle?
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Mitä ominaisuuksia liikelahjojen vastaanottajat arvostavat?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Mikrokuituliinat
Stylus kosketusnäyttökynät
Kosketusnäyttösormikkaat
Käsidesit ja antibakteeriset suojat omalla logolla
Kasvomaskit
Ensiapulaukut omalla painatuksella
Heijastimet painatuksella
Heijastavat huomiotekstiilit omalla painatuksella
Ensiaputarvikkeet painatuksella
Laastarit omalla painatuksella
Auton turvavarusteet omalla painatuksella
Liikelahjat omalla painatuksella
Asiakaslahjat omalla painatuksella
Mainoslahjat omalla painatuksella
Yrityslahjat omalla painatuksella
Joulukuvasto 2022
Joululahja on yrityksen tapa kiittää menneestä vuodesta. Sen avulla osoitat arvostusta niin asiakkaille kuin henkilöstölle. Ohessa parhaita jouluahjaideoitamme vuodelle 2022. Olemme keränneet ne upeaan 65-sivuiseen selattavaan juhlakuvastoon. Klikkaa kuvastoa ja valitse suosikkisi. Omalla logolla tai ilman.
Ja muistathan että voit jättää paketoimisen ja postittamisen meidän huoleksi!
Lue myös:
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet omalla logolla
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
Näin palvelemme liikelahja-asiakkaita
– Laajasta liikelahjojen ja brändituotteiden nettivalikoimastamme löydät niin uusimmat uutuudet kuin tuoreimmat trendit. Etsimme uusia mielenkiintoisia ideoita ja ratkaisuja ja jaamme ne asiakkaidemme kanssa. Tai kerro minkälainen ajatus sinulla on niin kaivamme esiin juuri sinun tarpeisiin sopivan ratkaisun.
– Henkilökohtainen palvelu. Henkilökohtainen yhteyshenkilösi auttaa löytämään etsimäsi brändituotteet, ideoi uusia tuotteita, etsii toimittajat ja keksii ratkaisut kaikkiin kysymyksiin.
– myTalenco palvelusivu on asiakasyrityksen hankitatiimin yhteinen työkalu brändituotteiden hallintaan. Se on automaattisesti ja maksutta käytössäsi ja sen avulla informaatio on kaikkien hyödynnettävissä ja tiedonkulku sujuvaa. Tarjoukset, tilausarkistot, oikovedokset, logopankki, ym.
– Promoshop on kustomoitu verkkokauppa- ja varastointiratkaisu yrityksen liikelahjoille ja brrändituotteille. Promoshop on tarkoitettu yrityksen sisäiseen käyttöön ja sen avulla varmistat että yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisia tuotteita on aina helposti saatavilla. Palvelu tuottaa tarpeelliset raportit päätöksenteon tueksi, samalla kun työnteko tehostuu.
– Suunnittelu. Autamme mielellämme tuotteiden suunnittelussa, merkkaussuunnittelusta aina laajempien yhdenmukaisten kokonaisuuksien suunnitteluun.
– Kestävä kehitys. Seuraamme dokumentoitua ympäristo-ohjelmaa. Toiminnanohjausjärjestelmämme on ISO9001 auditoitu. Otathan yhteyttä niin kerromme tarkemmin kuinka kestävään kehitykseen voi kiinnittää huomiota myös brändituotteiden osalta.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat logolla
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
– Mainoslahjat
– Henkilöstölahjat
Joulukuvasto 2021
Tänä vuonna kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä. Suosittelemme että päätät henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden joululahjoista mielelläään viimeistään marraskuun ensimmäisellä viikolla. Muistathan varata riittävästi aikaa myös lahjojen jakamiselle.
Jos tarvitset apua postitusten tai pakkamisen kanssa niin kysy meiltä, autamme mielellämme.
Ohessa upeita lahjaideoita kumppaneillesi vuodeksi 2021, ole hyvä (klikkaa kuvaa).

Mukavaa ja rauhallista joulunodotusta meiltä pukin apureilta!
Lue myös:
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet omalla logolla
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
Brändituotteet ja vastuullisuus
Useimmissa yrityksissä kiinnitetään yhä enenevissä määrin huomiota vastuullisuuteen. Sen lisäksi että on järkevää kantaa huolta tästä yhteisestä planeetastamme, on vastuullinen toiminta monasti suoranainen välttämättömyys myös yrityksen oman menestyksen kannalta.
Yksi vastuullisuuden ilmentymä on että osa henkilöstölahjoista on luonnonvaroja säästäviä aineettomia lahjoja. Aineeton lahja on usein lahjan saajalle mieluisa, joten sikälikin sellainen siis on kaikin puolin kannatettava valinta. Jotkut yritykset jättävät joululahjat hankkimatta ja sen sijaan muistavat hyvää tekeviä järjestöjä joululahjoituksella.
Entä liittyvätkö nämä aineettomat lahjat ja lahjoitukset brändituotteisiin? Itse asiassa varsin vähäisessä määrin. Lahjan tarkoitus ilahduttaa vastaanottajaa, ja miksei myös antamisen eleestä.
Brändituotteiden tehtävä sitävastoin on ratkaista konkreettisia markkinoinnin haasteita. Nämä ovat kysymyksiä joihin kaikki modernit organisaatiot joutuvat kiinnittämään huomiota, kuten:
– brändiuskollisuuden rakentaminen
– sidosryhmien sitoutuminen
– brändin tunnettuuden parantaminen
– yhteenkuuluvuuden vahvistaminen
– brändimielikuvan vahvistaminen
jne.
Kaikki organisaatiot haluavat jatkuvasti parantaa ja vahvistaa näitä, myös sellaiset tunnetusti vastuulliset toimijat kuten WWF ja Amnesty, mutta myös sellaiset yritykset joiden palvelut ovat digitaalisia, kuten esim Adobe tai jopa ”pilvessä” kuten SpaceX.
Brändituotteiden avulla on mahdollista tuoda organisaatio (sen visuaalisen brändin avulla) osaksi sidosryhmien arkea ja näin saavuttaa näitä tavoitteita. Aineeton lahja on hieno lahja kun halutaan antaa vastaanottajaa ilahduttava lahja, mutta kun halutaan ratkaista markkinoinnin haasteita tarvitaan muita ratkaisuja.
Jos haluat vaihtaa ajatuksia siitä kuinka yhdistää vastuullisuus ja markkinoinnin haasteet, ota yhteyttä. Mietitään vaikka siitä kuinka kuinka voimme yhdessä edistää vastuullisuutta ympäristöystävällisemmillä tuotevalinnoilla tai vähentämällä hävikkiä ja turhaa matkustamista hyödyntämällä myTalenco palvelualustaa.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Yrityslahjat
– Mainoslahjat
– Vastuullisemmat yrityslahjat
Yksi huoli vähemmän kesätoimistolla
Jätä brändituotteesi kesän ajaksi meidän huolehdittavaksi, niin voit rauhassa vetäytyä kesätoimistolle keräämään voimia. Hallinnoi varastoja ja lähetyksiä mukavasti, olit sitten laiturinnokassa, veneessä tai vaikka matkailuautossa maata kiertämässä.
Me varastoimme tuotteesi kesän ajan 4 kuukautta maksutta Vantaan logistiikkakeskuksessamme. Sinulle ei synny varastoinnista kuluja. Saat käyttöösi jakelujärjestelmän jonka avulla hoidat tarvittavat lähetykset kätevästi etänä. Tarjous koskee ensisijaisesti uusia tilauksia, mutta jos kerrot meille tarpeesi niin räätälöimmesinulle sopivan ratkaisun myös muihin tilanteisiin. Kampanja on voimassa rajoitetun ajan.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Kesälahjat
Lue myös:
Liikelahjojen etähallinta on tullut jäädäkseen
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit
Pyydä enemmän – liikelahjojen postituspalvelut
20+ Lahjalaatikkoideaa brändisi tueksi
Yllätä sidosryhmäsi kotiin toimitetulla kesälahjalla. Räätälöi näköisesi lahjalaatikko, valitse siihen tuotteet ja me hoidamme loput. Voilà! Asiakkaasi ajattelee sinua lämmöllä, työkaverisi saa energia ja brändisi kiittää hyvin tehdystä työstä. Tässä palvelukonseptissa pääosassa ovat brändisi ja saamasi palvelu.
Toimitusaika vain noin n. 3 viikkoa oikovedosten hyväksynnästä.
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit
Tuotteiden etähallinta säästää esimerkiksi aikaa, vaivaa, tilaa, materiaaleja, hermoja ja kustannuksia. Käyttämällä hyväksesi etähallintaa säästät yrityksen resursseja joita voit ottaa tärkeämpään käyttöön. Nimensä mukaisesti etähallinta mahdollistaa etätyön, ja tehokkaan tiedon jakamisen yrityksen sisällä. Ohessa kerromme kuinka voit hyödyntää etähallintaa itsellesi sopivalla tavalla.
Etähallinnalla tarkoitetaan tässä sitä että voit kirjautua järjestelmään esimerkiksi kotikoneeltasi ja hoitaa kaikki jakeluun, varastointiin, varastontäydennyksiin ja yleiseen hallintaan, kuten raportointiin, liittyvät tehtävät järjestelmän kautta.
Koska varastointi ja logistiikka tapahtuu muualla kuin yrityksen omissa tiloissa, ei sinun tarvitse käydä toimistolla vastaanottamassa tuotteita, ylläpitämässä pakkausmateriaaleja, varata tilaa käyttöön, tarkistaa varastosaldoja, paketoida ja lähettää paketteja ym.
Käytännössä voit siis hoitaa kaikki yrityksenne kustomoituhin brändituotteisiin liittyvät tehtävät lainkaan poistumatta esim kotitoimistoltasi.
Etähallinnan käyttöönotto on häkellyttävän helppoa. Toimi näin:
1. Kerro meille että haluat meidän hoitavan varastoinnin puolestasi
2. Me toimitamme seuraavan tilauksesi Vantaan logistiikkakeskukseen
3. Saat käyttöösi maksuttoman jakelujärjestelmän jossa näet tuotesaldot ja jossa voit antaa lähetysmääräykset
TOP-5 vinkit
Esimerkkitilanne, jossa haluat jaella omalle väelle hupparin kun väki on etätöissä kotonaan:
1. Lähetä meille tilauksesi kokojakaumineen ja lista vastaanottajista, me hoidamme loput.
2. Lähetä meille tilauksesi kokojakaumineen. Me lähetämme tuotteet varastoon josta sinä tilaat ne vastaanottajille jakelujärjestelmän avulla.
3. Sama kuin edellinen (2.), mutta tilat ylimääräisiä huppareita jotka jäävät varastoon. Kun tarvitset yksittäisiä kappaleita myöhemmin, voit ottaa ne kätevästi käyttöön jakelujärjestelmän avulla.
4. Sama kuin (2.), kuitenkin niin että haluat voida tilata yksittäisiä kappaleita ilman että joudut ottamaan niitä varastoon. Kerro että haluat voida tehdä OnDemand tilauksia, jonka jälkeen voit tehdä tilauksia saman jakelujärjestelmän kautta, nopealla toimitusajalla, vaikka tuotteita ei olisi valmiina olemassa.
5. Sama kuin mikä tahansa yllä, mutta haluat lisäksi että me hoidamme kokojakaumien keräämisen? Lähetä meille lista henkilöistä niin me hoidamme loput. Meillä on automaattinen järjestelmä kokojakaumien keräämistä varten eikä tämä kustanna sinulle mitään (mutta säästää ns. excel-rumbalta)
Onko sinulla muita toiveita? Todennäköisesti voimme auttaa. Kysy lisää tästä.
Kiinnostuitko? Lue lisää palveluistamme tästä.
Lue myös:
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö
Liikelahjojen etähallinta on tullut jäädäkseen
Aiheeseen liittyvät tuotteet:
– Hupparit painatuksella
– Vastuullisemmat hupparit painatuksella
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö
Vaikuttaa siltä että etätyö on tullut jäädäkseen. Viime keväänä Ylen teetättämä kysely kertoi että, yli miljoona suomalaista siirtyi nopeassa tahdissa etätyöhön. Erään toisen tuoreen kotimaisen tutkimuksen mukaan etätyötä tehtiin menneenä syksynä 4-5 kertaa enemmän verrattuna koronaa edeltävään aikaan. Omat huomioni asiakasrajapinnasta tukevat näitä tutkimuksia.
Koska suomalaiset suhtautuvat pääsääntöisesti myönteisesti etätöihin, ja etätyö säästää yrityksen kuluissa, lienee todennäköistä että etätyöt ovat jatkossakin arkipäivää monessa yrityksessä.
Yrityksen kannalta nousee mielenkiintoiseksi kysymykseksi se, kuinka henkilöstöä voidaan kannustaa tehokkaaseen työntekoon, vaikka työpiste on kotitoimistolla eikä ympärillä ole työyhteisöä kirittämässä. Vastaus on työntekijän entistä vahvempi sitouttaminen yritykseen, sen brändiin ja sen arvoihin. Eli mitä enemmän yrityksen henkilöstö siirtyy etätöihin, sitä enemmän kasvaa sitouttamisen tarve ja sen painoarvo.
Tärkeä elementti henkilöstön sitouttamisessa on sisäinen markkinointi, eli omaan henkilöstöön kohdistetut markkinointitoimenpiteet. Monet sisäisen markkinoinnin periaatteista ovat samat joita yritys käyttää ulkoisessa markkinoinnissa.
Samoin kuin ulkoisessa markkinoinnissa, on tunnetason sitouttaminen tärkeää myös sisäisessä markkinoinnissa. Käyttäytymisellä on suurempi merkitys kuin sillä, mitä yritys sanoo. Näyttäminen toimii paremmin kuin kertominen. Aktiivisuus on kaiken A ja O.
Me Talencossa autamme asiakkaitamme luomaan brändituotteita joiden avulla he voivat parantaa henkilöstönsä sitoutumista yritykseen. Lisäksi tarjoamme tarvittaessa käteviä työkaluja brändituotteiden varastointiin ja etähallintaan. Kysy lisää!
Lue myös:
Kannustamalla henkilöstöä veden juomiseen ylläpidät työhyvinvointia
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Liikelahjojen etähallinta on tullut jäädäkseen
Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
– Mainoslahjat
Piknikille kylmälaukut ja riippumatot
Tämän kesän suosituin ajanviete on piknik. Yhdessä, ulkona, ystävien ja perheen kanssa, kesästä nauttien. Rentoutuen ja herkutellen. Ohessa muutama tuoteidea kuinka piknikistä tulee täydellinen.
Tilava RPET Sortino kylmäkori osoittaa, että kylmälaukun ei tarvitse olla perinteisen tylsä ja muovinen. Kauniisti meleerattu kangas sekä puuvilla- ja keinonahkayksityiskohdat tekevät siitä halutun laukun piknikille ja kauppareissuille. Paksu kylmävuoraus pitää tuotteet pitkään kylminä ja korkealuokkaiset vetoketjut ja kangasmateriaalit varmistavat sen pitkän käyttöiän. Laukun ulkopuolella on myös tasku pikkutavaroille. Säädettävän olkahihnan ja kantokahvojen ansiosta sitä on kätevä kantaa. Kauniisti meleerattu polyesterikangas on 50-prosenttisesti valmistettu kierrätetyistä PET-pulloista.
Ticket to the Moon riippumatot ovat kesän hitti. Riippumatossa oleskelemisen lisäksi nyt myös asentaminen on hauskaa: Compact Hammock Express Setting Bag on uusi ratkaisu, jolla pääset kirjaimellisesti mukavuusalueelle käden käänteessä. Irrotettavan puolikuun muotoisen säilytyspakkauksen lisäksi Compact Hammockissa on nyt myös toinen, kiinteä suorakaiteen muotoinen tasku, johon riippumaton voi pakata. Tilaa riittää hyvin yhdelle henkilölle ja keveytensä ansiosta Compact Hammock kulkee helposti mukana.
Lue myös:
Valoa lisää joka päivä – kesä tulossa
Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Vastuullisemmat kylmälaukut omalla logolla tai painatuksella
– Asiakaslahjat
– Puutarhatatarvikkeet
– Istutettavat yrtit
– Aurinkolasit
– Pyyhkeet
– Grillaustarvikkeet
– Pikinik-kylmäreput
– Riippumatot
– Juomapullot
– Huovat ja torkkupeitot
– Yrityksen kesälahjat
– Liikelahjat
– Yrityslahjat
Liikelahjojen ja brändituotteiden jakelu kotiosoitteisiin
Unohda vaivalloiset jakeluprosessit ja säästä aikaa sekä resursseja. Asiakkaanamme voit pyytää meitä toimittamaan tilaamasi tuotteet suoraan loppuasiakkaillesi, jolloin voit keskittyä ydinliiketoimintaasi ilman ylimääräisiä logistisia huolia. Tarjoamme luotettavan ja tehokkaan kotiinkuljetuspalvelun, joka takaa tilausten saapumisen asiakkaidenne osoitteisiin nopeasti ja luotettavasti. Yksinkertainen ja kätevä ratkaisu, joka tehostaa toimintaasi.
Palvelumme on käytössäsi kun haluat lähettää brändituotteita henkilöstöllesi tai asiakkaillesi poistumatta lainkaan esimerkiksi kotitoimistoltasi. Riittää että lähetät meille listan vastaanottajista osoitteineen, ja me hoidamme loput. Tai jos haluat, voimme kirjata sinut käyttäjäksi Promoshoppiin niin saat ”tehdä ostoksia” ja lähettää tuotteita haluamiisi osoitteisiin. Kummassakin tapauksessa saat monipuoliset online raportit joista näet kuka on saanut mitä.
Laskutus on yksinkertainen ja edullinen
Lue lisää:
Pyydä enemmän – liikelahjojen postituspalvelut
Liikelahjojen etähallinta on tullut jäädäkseen
Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
– Mainoslahjat
Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Me Talencolla olemme tehneet etätyötä pitkälle toistakymmentä vuotta. Tässä on mitä me olemme oppineet etätyöskentelyn tehokkuuden parantamisesta. Aiemmassa blogissa kerroimme etätyöohjelmista, tässä blogissa puhutaan kotitoimiston tehokkuudesta.
Kotitoimiston varusteet ja tarvikkeet kannattaa hoitaa kerralla kuntoon. Jos koneet tai varusteet eivät pelitä, on riskinä että aikaa tilanteen korjaamiseen tuhraantuu suhteettoman paljon. Etätyössä ongelmien ratkaiseminen on hitaampaa verrattuna siihen että tarvike-, laite- tai ohjelmisto-ongelman voi ratkaista toimistolla.
Vastaavasti kannatta varmistua että pienet työtähelpottavat tarvikkeet ovat järjestyksessä. Jos jokainen miettii itsekseen mitä kaikkea tarvitaan että kotitoimiston saa optimoitua kuntoon, kuluu aikaa enemmän ja on todennäköisempää että jotain unohtuu.
Näiden avulla luot sekä ammattimaisen että tehokkaan kotitoimiston tiimillesi.
Muistilehtiöt, kynät
Toimita tiimillesi riittävä määrä yrityksen brändillä varustettuja kierremuistioita ja kyniä. Kun tuotteet ovat brändättyjä, ymmärtää muu kotiväki että kyseessä on työpaikan tarvikkeet. Näin ne eivät katoa paikaltaan ja niiden etsimiseen ei mene aikaa.
Kuulokkeet, mielellään vastamelukuulokkeet
Erityisesti kaupunkiasunnot ovat optimoituja niin että ylimääräistä tilaa ei yleensä ole. Kun etätyötekijällä on vastamelukuulokkeet päällä on helpompi keskittyä työtekoon vaikka ympärillä olisi muiden perheenjäsenten hälinää.
Webkameran suojat
Joskus videotapaamisessa käytetään useita toimintoja, jaetaan dokumentteja, jaetaan näyttöä, chat… Joskus voi tulla sekaannusta siitä onko kamera päällä vai ei. Nettikameran suojus on hyvä ja halpa tapa varmistua siitä että kamera ei vahingossa näytä sellaista mitä ei ole tarkoitus.
Webkamera
Lähes kaikissa kannattavissa tietokoneissa on webkamera, mutta jos kotikoneella sellaista ei olekaan, niin kannattaa hankkia. Nyt on oikea hetki oppia hyödyntämään video- ja etätapaamisia.
Hiiri, hiirimatto, näppäimistö, näyttö
Kannettava tietokone on kaikin puolin hyvä työkalu, mutta työtehoa saa monessa tapauksessa nostettua jos ottaa käyttöön täysikokoisen näppäimistön, suuremman näytön ja irrallisen hiiren ja hiirimaton.
Laturi, latauskaapelit
Koska kotona saattaa olla monta elektronisten laitteiden käyttäjää, voi etätyöntekijän toisinaan olla vaikeaa puolustaa omia kaapeleitaan. Jos tiimillä on yrityksen logolla varustetut kaapelit ja laturit, ei ristiriitaa synny ja etsimisaikaa säästyy.
Lue myös:
Nykyläppäri on pieni ja kevyt
Kaikkeen tähän tarvitset muistitikkua
Elektroniset laitteet ovat osa arkea
Bluetooth, maiden ja laitteiden yhdistäjä
Webkameran suojalla piilotat tietokoneesi nettikameran helposti ja suojaat yksityisyyttäsi
QI-latausalusta
PowerBank varavirtalähde on mielenkiintoinen liikelahja
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Muistilehtiöt omalla logolla
Kynät omalla logolla
Kuulokkeet
Webkameran suojat
Hiiret
Hiirimatto
Laturit, kaapelit ja adapterit
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Yhteenkuuluvuuden tunteen luominen etätyötekijöille voi olla haasteellista. Yrityksen brändihupparit ja muut mainostekstiilit ovat edullinen ja hyödyllinen tapa parantaa sekä yhteenkuuluvuutta että viihtyvyyttä. Bränditekstiileillä voit panostaa mukavuuteen ja olla rento, samalla kun ammattimaisuus säilyy. Videopalaverissa on hyvä näyttää että lippua pidetään korkealla! Mainostekstiilit pitävät sisällään useampia tuoteryhmiä, esim pyyhkeet yrityksen logolla ovat myös suosittuja mainostekstiilejä, mutta tässä blogi käsittelemme mainostekstiilejä ensisijaisesti brändi- ja yritysvaatteiden kautta.
Mistä siis brändivaatteissa on kyse?
Tunnetusti lähes kaikki menestyvät brändit käyttävät mainostekstiilejä osana brändistrategiaansa. Brändivaatteet voivat olla esimerkiksi yrityksen logolla tai nimellä varustettuja paitoja, takkeja, huppareita tai lippiksiä. Brändivaatteiden avulla on helppo tuoda yhtenäinen ilme ja identiteti tutuksi koko joukkueelle, luodakseen yhteenkuuluvuutta. Brändivaatteet luovat tunnetta siitä, että kaikki työntekijät ovat osa samaa tiimiä ja että heillä on yhteinen tavoite.
Brändivaatteiden henkilöstö voi kokea olevansa osa suurempaa kokonaisuutta ja että heidän roolinsa yrityksessä on merkittävä. Brändivaatteiden käyttö edistää myös yrityksen brändiä ja markkinointia. Kun yrityksen jäsenet käyttävät brändivaatteita, he samalla mainostavat yritystä. Tämä auttaa kasvattamaan yrityksen näkyvyyttä ja tunnettuutta. Parhaassa tapauksessa brändivaatteilla voi olla jopa vaikutusta yrityksen sisäiseen ilmapiiriin. Maailman vahvimmat brändit ovatkin ymmärtäneet tämän ja käyttävät aktiivisesti brändivaatteita luodakseen yhteenkuuluvuutta ja edistääkseen brändiään. Siksi brändivaattet ovatkin osa niin monen menestyvän yrityksen brändistrategiaa.
Lue myös:
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Berkeley, kun haluat erottua yritysvaatetuksella
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Painetut t-paidat ovat muotia
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Mainostekstiilit
– T-paidat painatuksella
– Hupparit painatuksella
– Vastuullisemmat hupparit painatuksella
– Vastuullisemmat mainostekstiilit
– Pyyhkeet logolla
Työntekijän hygienia- ja suojavinkit
Mitä työnantaja tai tiimin vetäjä voi tehdä suojatakseen tiimiään ja ulkopuolisia? Alla vinkkejä kuinka voit ohjeistaa tiimin jäseniä edistämään omaa ja yhteistä hyvinvointia.
Hygienian alleviivaaminen on kaiken A ja O. Tärkeintä on toistuva huolellinen käsienpesu, vähintään 20 sekuntia, lämmin vesi ja saippua.
Lisäksi muista seuraavat: Aivasta tai yski käsivarren taipeeseen, älä nyrkkiin. Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi. Kuivaa kädet käsipaperilla, älä pyyhkeeseen äläkä kuivaajassa. Sulje hana käsipaperin kanssa. Vaihda pyyhkeet kotona usein.
Kodin ulkopuolella liikuttaessa aina käsineet päällä kuin vain mahdollista. Jos käsineet eivät ole kaikissa tilanteissa mahdollisia, käytä huivia tai mikrokuituliinaa koskettamaan vaikeita paikoja kuten: hissinappulat, hissin ovet, ohvenkahvat, kahviautomaatit, bussien tukitangot, toimiston jääkaapin ovi, jne. Näitä on moni koskenut ennen sinua. Myös toimiston pintojen huolellinen ja toistuva pesu. Näppäimistöjä unohtamatta.
Kättelyn välttäminen. Tänä päivänä ei ole epäkohteliasta olla tarttumatta käteen, päinvastoin kyseessä on vastuunkanto ja huolenpito myös vastapuolesta. Hymy, pahoittelu ja vaikka vilkutus voi viestiä saman asian kuin perinteinen kättely.
Kosketusnäytöllisten laitteiden, kuten puhelinten, tablettien, kuljetuslähettien kuittauspäätteet, näiden kanssa on hyvä olla tarkkana. Stylus kosketusnäyttökynän avulla et kosketa itse näyttöä. Kosketusnäyttösormikkailla et joudu riisumaan käsineitä, etkä koskea suoraan näyttöä. Pidä näyttö puhtaana toistuvalla desinfioimisella.
Liikkuessasi kaupungilla, muista pitää mukana alkoholipitoisia käsipyyhkeitä tai käsidesiä, jos kädet täytyy pestä eikä vesipesu ole mahdollinen. Jos peset vedellä, kuiva ensisijaisesti paperiin.
Pidä kertakäyttöisiä suu-nenäsuojuksia saatavilla niitä tarvitseville. Ne suojaavat pisaratartuntaa vastaan. Esimerkiksi riskinryhmään kuuluva toimistolle tai työpaikalle tuleva vierailija saattaa olla hyvinkin kiitollinen turvallisuuden huomioimisesta. Yksittäispakatut suojukset esimerkiksi vastaanottotiskillä kertovat kätevästi että suojuksia on saatavilla ja että niitten pyytäminen on luonnollista.
Pidetään huolta toisistamme.
Lue myös:
Ensiapulaukut tuovat turvaa ensihätään
Liikelahja, joka näkyy kolme kertaa kauemmas kuin muut
Näin käytät sammutuspeittoa oikein
Logolla merkattujen heijastimien edelläkävijä Soft Reflector luopuu muovin käytöstä pakkauksissa
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Miksi asiakkaan sitouttaminen tunnetasolla on tärkeää yritykselle?
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Mitä ominaisuuksia liikelahjojen vastaanottajat arvostavat?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Mikrokuituliinat
Stylus kosketusnäyttökynät
Kosketusnäyttösormikkaat
Käsidesit ja antibakteeriset suojat omalla logolla
Kasvomaskit
Ensiapulaukut omalla painatuksella
Heijastimet painatuksella
Heijastavat huomiotekstiilit omalla painatuksella
Ensiaputarvikkeet painatuksella
Laastarit omalla painatuksella
Auton turvavarusteet omalla painatuksella
Liikelahjat omalla painatuksella
Asiakaslahjat omalla painatuksella
Mainoslahjat omalla painatuksella
Yrityslahjat omalla painatuksella
TOP-4 työkalut pienten tiimien etätyöhön ja verkkotapaamisiin
Nyt viimeistään on oikea hetki ottaa etätyöskentelyä tukevat ohjelmistot käyttöön. Näin kannamme vastuuta toisistamme näinä vaikeina aikoina, työnteon tehokkuuden siitä silti kärsimättä.
Meillä Talencossa on käytössä seuraavat ohjelmistot joita mielelläni suosittelen. Kaikista löytyy myös maksuttomat versiot.
Työstettävien dokumenttien jakaminen: Google Documents
Arkistoitujen dokumenttien ja kuvien jakaminen: Dropbox
Helppo chat: Skype
Verkkotapaamiset, video: Blizz
Me Talencossa olemme toimineet pilvessä alusta alkaen, siksi etätyöskentelystä on tullut luonnollinen osa yrityskulttuuriamme. Tällä hetkellä meitä Talencolaisia löytyy Helsingistä, Porvoosta, Turusta, Lahdesta ja Ilomantsista. Välimatkoista huolimatta olemme jatkuvasti kiinteässä yhteydessä toisiimme näiden ohjelmistojen avulla (yrityksen omien ERP ja CRM lisäksi) ja työnteko sujuu sekä mukavasti että tehokkaasti.
Lisää aiheesta:
https://www.hs.fi/talous/art-2000006440821.html
Pidetään huolta toisistamme!
#LetsBeCarefulOutThere
Toiminta jatkuu normaalisti
Teemme etätöitä ja tavoitatte meidät tavalliseen tapaan.
Tämän hetken tilanne on se että tuotteita riittää varastossa ja jos jokin loppuu, autamme mielellämme laajan verkostomme avulla löytämään parhaan mahdollisen korvaavan vaihtoehdon.
Rajojen sulkemisen seurauksena on lähetysten kulku normaalia hitaampaa. Teettehän tilauksenne hyvissä ajoin, jotta tuotteet ehtivät perille toivotuksi päivämääräksi. On merkkejä siitä että tuotanto Kiinassa on jo hitaasti virkoamassa. Tuotteiden saatavuuksiin ei tämänhetkisten tietojemme mukaan ole lähiaikoina tulossa muutoksia.
Palvelemme mielellämme myös video-tapaamisissa.
Nyt jos koskaan on hyvä suunnitella tulevaisuutta ja varmistaa, että teillä on toimiva online-ratkaisu brändituotteillenne.
Muistattehan, Hills Street Bluesin sanoin,
#LetsBeCarefulOutThere
Brändäyksessä värillä on väliä
Mikä yhdistää Fazerin Sinistä, Fiskarsin saksien oranssia ja Parocin eristepakkauksien punavalkoraitoja? Ne ovat, tuossa järjestyksessä, ensimmäiset Suomessa rekisteröidyt väritavaramerkit. Käytännössä rekisteröinti tarkoittaa sitä, että niillä on yksinoikeus myydä vastaavia tuotteita tuohon väriin yhdistettynä. Värit on määritelty Pantone värijärjestelmän (PMS) avulla.
Väri on siis tärkeä tuotemerkin tunnistamisessa ja väripsykologia on iso tekijä markkinoinnissa. Viimeaikainen markkinointitutkimus on osoittanut, että värejä voidaan käyttää kertomaan tuotemerkin persoonallisuudesta. On huomattu, että ostohalu on suurempi, jos havaittu persoonallisuus vastasi markkinoitua tuotetta tai palvelua. Tutkimusten mukaan väri vaikuttaa ostopäätökseen 60-80 %:iin asiakkaista.
Markkinointisoftaa toimittava kalifornialainen Marketo analysoi maailman 100 suosituimman brändin värien käyttöä, mitkä värit ovat suosituimmat, ja mitä niillä viestitään. Tutkimuksen löydöksiä:
Sininen näyttää olevan yleisin väri. Se näkyy 33 %: ssa 100 parhaasta tuotemerkistä. Punainen on toisena, se esiintyy 29 prosentilla tuotemerkeistä. 95 % sadasta parhaasta tuotemerkistä käyttää vain yhtä tai kahta väriä, eli väribrändäys halutaan pitää yksinkertaisena. Väri on jopa tärkeämpi osa brändäystä kuin yrityksen nimi.
Värit voidaan jakaa kahteen pääryhmään: lämmin ja viileä. Lämpimät värit liittyvät yleensä energisyyteen, kun taas viileät värit liittyvät rauhallisuuteen ja turvallisuuteen.
Sininen on suosituimpien tuotemerkkien värivalinta. Sininen muistuttaa taivaasta ja merestä. Sininen viittaa ennen muuta luottamukseen, turvallisuuteen, vastuullisuuteen ja varmuuteen.
Punainen lisää sykettä, ja siihen liittyy yleensä energiaa, jännitystä ja intohimoa. Se on huomiota herättävä väri, samalla kun se voi olla myös provosoiva ja innostava. Punaiseen yhdistyy aggressiivisuus, energisyys, provosoivuus, huomion herättäminen ja intohimo.
Violetti on hienostunut, mutta salaperäinen väri. Sitä käytetään korkealuokkaisempien tuotteiden kanssa, koska se liittyy ”kuninkallisuuteen” ja tyylikkyyteen. Violettiin yhdistyy hienostuneisuus, nostalgia, mysteerisyys ja henkisyys.
Vihreä on synonyymi rauhallisuudelle, turvallisuudelle ja raikkaudelle. Vihreä viittaa vaurauteen, terveyteen, arvovaltaan, rauhaan, turvallisuuteen ja anteliaisuuteen.
Keltainen on suosittu värivalinta tuotemerkeille, jotka haluavat herättää positiivisuuden tunnetta. Sen assosiaatio aurinkoon muistuttaa toivosta ja optimismismista. Keltainen erottuu myös muiden värien joukosta, ja se tekee keltaisesta luovan ja houkuttelevan. Keltaiseen yhdistyy positiivisuus, valo, lämpö, motivaatio, luovuus ja onnellisuus.
Oranssi yhdistää keltaisen kirkkauden ja intohimon, ja punaisen energian. Se on luova ja iloinen väri, joka herättää ystävällisen ja seikkailunhaluisen tunteen.
Ruskea edustaa maallista yksinkertaisuutta ja yleensä se heijastaa vakautta ja lujuutta. Sitä suosivat brändit, jotka haluavat olla klassisia ja luotettavia, ilman rohkeita liikkeitä. Ruskeaan liittyy luonnollisuus, yksinkertaisuus, kestävyys ja lohdullisuus.
Musta on suosittu värivaihtoehto ja se on yleensä yksi klassisimmista vaihtoehdoista. Se on sekä klassinen että hienostunut ja se voi tehdä brändi-identiteetistä erottuvan. Musta sekoittaa klassisia ja voimakkaita elementtejä. Musta voidaan yhdistää muihin väreihin, jolloin lisätään tunnetta menettämättä klassista vetovoimaa. Musta viesti arvokkuutta, ajattomuutta, hienostuneisuutta ja voimaa.
Valkoinen edustaa yksinkertaisuutta ja puhtautta. Nämä ominaisuudet tekevät siitä suositun terveydenhuolto- ja siivousalalla mutta myös lapsiin liittyvässä liiketoiminnassa. Valkoinen on puhdas, jalo ja pehmeä.
Värivalinta voi siis rakentaa brändin esteettisyyttä ja tuo tuotteen lähemmäksi kohdeyleisöä. Kannattaa käyttää värejä, jotka korostavat tuotemerkin vahvuuksia ja herättävät oikeat tunteet oikealle yleisölle. Värillä on väliä!
Teksti: Aki Hyödynmaa
Lue myös:
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Paljonko liikelahjoihin kannattaa varata rahaa?
Berkeley, kun haluat erottua yritysvaatetuksella
Steve Jobs ja henkilöbrändäys
Esimerkkejä kaupunkibrändäyksestä:
Helsinki – kaupungin brändi, liikelahjat, markkinointi ja graafinen ilme
Lahti – Liikelahjat, kaupungin brändi ja logo
Tampere – brändin rakentaminen ja graafinen ilme
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Merimiessäkit yrityksen logolla
– Kauluspaidat logolla
– Sateenvarjot logolla
– Heijastimet yrityksen logolla
– T-paidat omalla painatuksella
– Termosmukit logolla
– Hupparit painatuksella
– Juomapullot logolla
– Reput yrityksen logolla
– Kaulahuivit logolla
– Tuubihuivit logolla
– Softshell takit painatuksella
– Huomioliivit painatuksella
– Pipot logolla
– Tietokonelaukut logolla
– Mainoskarkit
– Avaimenperät logolla
– Pikeepaidat yrityksen logolla
Webkameran suojalla piilotat tietokoneesi nettikameran helposti ja suojaat yksityisyyttäsi
Innovaatiot syntyvät ratkaisuiksi polttaviin ongelmiin. Näin on myös nettikameran kohdalla. Cambridgen yliopiston tietotekniikan laitoksen tutkijoilla oli jatkuva kiire, ja kahvia kului. Mutta 90-luvun alussa laitoksella oli vain yksi kahviperkolaattori, joka oli sijoitettu päälaboratorioon, vaikka osa tutkijoista työskenteli eri tiloissa. Nämä sitten kävivät monet kerrat hakemassa kahvia, usein vain huomatakseen pannun olevan tyhjä.
Kaksi tutkijaa ratkaisi tämän polttavan ongelman asentamalla kahvihuoneeseen kameran, joka otti pannusta kuvan kolme kertaa minuutissa. He loivat ohjelmiston, jonka avulla kaikki pystyivät tarkistamaan pannun tilanteen yliopiston sisäisen verkon kautta. Näin nettikamera näki päivänvalon marraskuussa 1993. Kun internet yleistyi muutamaa vuotta myöhemmin, Cambridgen kahvipannu päätyi sinne, ja siitä tuli maailmanlaajuinen hitti. Kymmenen vuoden käytön jälkeen kamera huutokaupattiin, ja se päätyi Der Spiegelin haltuun.
Nyt reilu neljännesvuosisata myöhemmin nettikamerat ovat arkipäivää. Pieni piste läppärissä ei juuri intohimoja herätä, varsinkaan jos kamera ei ole paljon käytössä. Mutta pitää muistaa, että se on siellä! Nettikameran avulla tehty rikollisuus syntyi varsin pian kameroiden yleistyttyä. Suomessa ensimmäinen tällainen juttu päätyi käräjäoikeuteen vuonna 2013. Mies oli murtautunut yli sadalle koneelle tekemänsä haittaohjelman avulla, ja ottanut koneiden nettikamerat haltuunsa. Syyte tuli mm. tietomurrosta, salakatselusta, kansainvälisesti suojatun tunnuksen luvattomasta käytöstä ja vaaran aiheuttamisesta tietojenkäsittelylle.
Vastaava rikollisuus ei ole ainakaan vähentynyt noista ajoista. Jos hakkeri pääsee murtautumaan koneelle, web-kameran kytkeminen päälle on melko helppoa. Sitä kautta hakkeri voi kuvata mitä käyttäjä koneensa edessä tekee tai kytkeä pelkän mikrofonin päälle salakuuntelua varten. Osan kameroista voi kytkeä päälle ilman, että käyttäjä huomaa sitä. Yleensä kameran toiminnan huomaa sen merkkivalosta, mutta joskus merkkivalon voi ohittaa.
Hakkeroinnin estämiseen on omat tekniset keinonsa, mutta nettikameran hyödyntämisen, esimerkiksi liikesalaisuuksien penkomiseen, voi helposti estää. Kamera pitää vain peittää. Kuuleman mukaan tätä ”tekniikkaa” hyödyntävät niin Marc Zuckenberg kuin Mikko Hyppönenkin. Tarvitaan pieni teipinpala, ja kamera on pois pelistä. Nämä erittäin tärken tehtävän hoitavat teipinpalat on mahdollista brändätä tyylikkäiksi ja edullisiksi mainoslahjoiksi. Tutustu Talencon tarjontaan!
Lue myös:
Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Nykyläppäri on pieni ja kevyt
Kaikkeen tähän tarvitset muistitikkua
Elektroniset laitteet ovat osa arkea
Bluetooth, maiden ja laitteiden yhdistäjä
Webkameran suojalla piilotat tietokoneesi nettikameran helposti ja suojaat yksityisyyttäsi
QI-latausalusta
PowerBank varavirtalähde on mielenkiintoinen liikelahja
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Webkameran suojat omalla painatuksella
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Joululahjat ovat yrityksille tärkeitä. Joulun liikelahjat ovat yrityksille kausilahjoista tärkeimpiä, liikelahjoja annetaankin eniten marraskuun ja tammikuun välillä. Silloin lahjoja annetaan paitsi joulun nimissä, myös kiitoksena kuluneesta vuodesta. Suurin osa yrityksistä antaa joululahjoja sekä asiakkaille että henkilöstölle.
Yrityksen joululahjat ovat usein muita lahjoja arvokkaampia. Vaikka give away -tuotteilla on roolinsa, ne eivät välttämättä ole parhaita joulun ajan muistamiseen. Muutama muistisääntö asiakkaille annettavista joulun liikelahjoista :
1. Muista, että joululahjan saaja on ihminen, ei tämän edustama yritys
2. Hanki joululahjat ajoissa
3. Huolehdi siitä, että asiakasrekisteri on ajantasainen, ja lahjat löytävät näin perille
4. Älä anna samaa lahjaa kuin viime vuonna
5. Huomioi mahdolliset kulttuurierot, joulua ei vietetä kaikissa kulttuureissa. Jos lahjan saaja on joulua viettämättömästä kulttuurista, painota lahjan kanssa mieluummin vuoden loppumista.
6. Mieti mahdollisuutta hankkia muuta kuin suoraan joulun liittyvää liikelahjaa – näin lahja ei huku muiden antamien joululahjojen joukkoon. Muunlainen lahja elää pidempään.
Erityisesti joulun liikelahjojen tulee laatumielikuvaltaan vastata antavan yrityksen itselleen tavoittelemaa mielikuvaa. Tavoite on antaa kuva yrityksestä, jonka kanssa halutaankin tehdä yhteistyötä ja kauppaa. Älä siis unohda joulun liikelahjoja, vaan hanki ne ajoissa ja ajatuksella!
Lue myös:
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet omalla logolla
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
https://www.talenco.fi/joululahjat/
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulu on loistava aika osoittaa arvostusta yrityksen tärkeimmille ihmisille, eli henkilöstölle. Asiaan kannattaa panostaa, vaikka se vaatiikin vähän ylimääräistä työtä ja vaivaa. Helpointa olisi varmaan antaa pieni bonus, ja monet yritykset tilanteesta riippuen näin tekevätkin. Se olisi kuitenkin vähän mielikuvituksetonta.
Henkilöstölahja on rahaa fiksumpi vaihtoehto. Sen voi personoida, rahan lahjoittaminen on persoonatonta. Fiskaalisti rahan lahjoittaminen ei ole edes kannattavaa: bonus on palkkaa sivukuluineen, josta työntekijä maksaa myös veron, henkilöstölahjasta taas yritys saa arvonlisäveron pois ja lisäksi sitä voi käyttää vähennyksenä. Näin kaikki voittavat.
Millainen sitten on hyvä henkilöstölahja? Nykyaika vaatii henkilöstölahjoilta käytettävyyttä, kestävyyttä ja ekologisuutta. Sellaisten henkilöstälahjojen antaminen, joita ihmiset eivät todella halua, ei ole mielekästä eikä parasta planeetalle. Henkilöstölahjojen valinnassa avainasemassa on myös luovuus. Voi olla hyvä ajatus keskustella etukäteen ja ihan suoraan henkilöstön kanssa lahjoista, sillä heillä on varmasti ideoita niistä.
Pohjana henkilöstölahjoille kannattaa pitää henkilöstön elämää työn ulkopuolella. Erilaiset kotiin ja keittiöön liittyvät lahjat toimivat aina. Myös vapaa-aikaan ja harrastuksiin liittyvät lahjat ovat mieluisia. Yrityksen näihin saa näkyviin vaikkapa logolla tai painatuksella.
Riippumatta siitä, mitä lahjoittaa, lahjaan kannattaa liittää kortti. Ja jos resurssit riittävät, kortti kannattaa kirjoittaa käsin. Voi esimerkiksi miettiä asioita, joita lahjan vastaanottaja on tehnyt vuoden kuluessa, tai millaisia mieleenpainuvia hetkiä vuoteen on sisältynyt.
Henkilöstön joululahjat kannattaa kaikissa tapauksissa nähdä mieluummin investointina kuin kulueränä. Vaatimatonkin lahja, varsinkin jos se on hyvin mietitty, tuo yritykselle enemmän kuin vie.
Teksti: Aki Hyödynmaa
Lue myös:
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet yrityksen painatuksella
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen painatuksella
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
– Henkilöstölahjat painatuksella
QI-latausalusta
Amerikanserbi tiedemies Nikola Tesla (1856-1943) kehitti uranuurtajana 1800-luvun lopulla langatonta sähkönsiirtoa, vieläpä onnistuneesti. Kehittely jäi hieman puolitiehen useammastakin syystä: Tesla ensinnäkin riitaantui Edisonin kanssa (Edison suosi tasavirran käyttöä, Tesla vaihtovirtaa, joka lopulta osoittautuikin ylivoimaiseksi), ja toisekseen hänen työnsä rahoittajat (mm. JP Morgan) vetäytyivät. Syynä vetäytymiseen oli ilmeisesti se, että sähköyhtiöt pelkäsivät, ettei langattomasti siirrettyä sähköä voisi mitata ja laskuttaa käyttäjiltä (sic!). Mitä annettavaa Teslalla on ollut matkapuhelinten lataamiseen? Tesla-autolla ei paljoakaan, mutta Nikola Teslalla (1856-1943) kylläkin.
Teslan keksinnöt saivat uutta virtaa(!) sähköauton myötä. Tesla-autossa todellakin käytetään Nikola Teslan keksintöön perustuvaa sähkömottoria. Pienelektroniikkapuolella alkoi myös tapahtua 2000-luvulla. Vuonna 2009 kehitettiin yhtenäinen QI[chii]-standardi, joka on hiljalleen vakiintunut pienten sähkölaitteiden, kuten puhelinten, lataamiseen. Nokia otti standardin käyttöön vuonna 2012, ja lopullinen läpimurto saattoi tapahtua pari vuotta sitten, kun Apple luopui oman latausalustan kehittämisestä ja siirtyi käyttämään QI-standardia. Nykyään lähes kaikki myydyimmät uudet puhelinmallit on ladattavissa QI-standardin latausalustoilla. Vanhempiakin puhelimia voi ladata langattomasti erillisen latauskuoren kanssa.
(Lista QI-standardia käyttävistä puhelimista https://www.qinside.biz/en/support/qi-enabled-phones-2019 ).
Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, jos ennustaa, että langattomat laturit yleistyvät kulovalkean tavoin ihan lähiaikoina. Tein puoliksi leikilläni kyselyn aiheesta Twitteriin. Kaikessa epätieteellisyydessäänkin se osoittaa, että jostain syystä näitä latureita ei vielä tunneta eikä niitä käytetä laajasti. Toisaalta, kyselyn tuloksena tuli myös ylistystä niiltä harvoilta, jotka latausalustaa käyttivät. He eivät aio palata lankalaturien aikaan.
QI-latausalusta saattaa olla ensi joulun suuri hitti. Varsinkin kun ne ovat hinnaltaan jopa yllättävän edullisia. Liike- ja mainoslahjoinahan nämä laturit ovat mitä parhaita. Sellainen varmasti pysyy saajan pöydällä, ja tuottaa mielihyvää ja edelläkävijän tunteen.
Teksti: Aki Hyödynmaa
Lue myös:
Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Nykyläppäri on pieni ja kevyt
Kaikkeen tähän tarvitset muistitikkua
Elektroniset laitteet ovat osa arkea
Bluetooth, maiden ja laitteiden yhdistäjä
Webkameran suojalla piilotat tietokoneesi nettikameran helposti ja suojaat yksityisyyttäsi
PowerBank varavirtalähde on mielenkiintoinen liikelahja
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Lataustarvikkeet omalla logolla tai painatuksella
Langattomat latausalustat yrityksen logolla
Elektroniikka omalla logolla
Joulukuvastomme 2019 on julkaistu!
Löydät yhdestä paikasta kaikki parhaat joululahjat henkilöstölle, asiakkaille ja palveluntarjoajille. Jos et löydä etsimääsi, niin kerro mitä olit miettinyt. Etsimme ja toteutamme juuri sellaiset lahjat kuin olit ajatellut.
Haluatko, että paketoimme lahjat puolestasi? Tai että postitamme joululahjat suoraan asiakkaillesi? Halutessasi hoidamme kaiken puolestasi. Lähettämisen jälkeen löydät Workspacesta selkeät raportit lahjan saajista.
Entä jääkö lahjoja yli? Halutessasi varastoimme ne puolestasi ja saat lisäksi veloituksetta käyttöösi Promoshopin, josta näet varastosaldot ja jota kautta voit jatkossa tilata valmiita tuotteita varastosta nopealla toimitusajalla.
Muistathan olla ajoissa liikkeellä. Suosituimmilla tuotteilla on tapana loppua jossain vaiheessa.
Lue myös:
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet omalla logolla
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
https://www.talenco.fi/joululahjat/
Voita romanttinen viikonloppu!
Syksyn kunniaksi arvomme uusien asiakkaiden kesken romanttisen Bon Vivant -miniloman kahdelle hengelle sykähdyttävässä Mustion linnassa Länsi-Uudellamaalla.
Mustion Linna on yksityisessä omistuksessa oleva historiallinen puisto- ja ruukkialue joka tarjoaa nykyaikaisia hotelli-, ravintola-, kokous- ja ohjelmapalveluja ainutlaatuisessa ympäristössä. Museona toimiva päärakennus on yksi Suomen arvokkaimmista kartanoista.
Bon Vivant -miniloma sisältää yöpymisen kahden hengen Classic twin-huoneessa, keittiömestarin neljän ruokalajin illallisen palkitussa ravintola Linnankrouvissa, sekä aamiaisen seuraavana aamuna.
Classic twin-huoneet sijaitsevat Edelfeltissä, alueen toiseksi vanhimmassa rakennuksessa joka sijaitsee kauniilla paikalla päärakennuksen vieressä Linnan puistossa.
Bon Vivant -miniloma arvotaan niiden uusien asiakkaiden kesken jotka tekevät ensimmäisen tilauksensa loka-marraskuussa. Tee siis ensimmäinen tilauksesi nyt heti, tai viimeistään marraskuun loppuun mennessä, niin olet mukana Bon Vivant -miniloman arvonnassa ja saatat päästä nauttimaan ylellisestä ja romanttisesta kartanoviikonlopusta !
Arvonnan säännöt:
1) Arvontaan osallistuvat automaattisesti kaikki sellaiset uudet asiakkaamme jotka tekevät ensimmäisen tilauksensa loka-marraskuun aikana 2019
2) Tilaus voi koskea yrityksen tai yhteisön henkilöstölahjoja, asiakaslahjoja tai mitä tahansa muita toimittamiamme mainoslahjoja, liikelahjoja tai logotuotteita.
3) Arvonta suoritetaan Joulukuun ensimmäisellä viikolla 2019
4) Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti
5) Voittaja voi viettää minilomans Mustion Linnassa haluamanaan ajankohtana, kuitenkin viimeistään vuoden sisällä arvonnasta ja aukioloajat huomioiden. Muistathan tehdä varauksesi ajoissa!
Onnea matkaan!
Lisätietoja Mustion Linnasta:
www.mustionlinna.fi
Lahjaideoita jouluksi:
Joulun lahjaideat Talencolta
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Ekologisuus ja eettisyys, lyhyemmin vastuullisuus, liiketoiminnassa on selkeä megatrendi nykyisessä yritystoiminnassa. Suomalaisyritysten yhteisfoorumi FIBSin* tuore Yritysvastuu 2019 -tutkimus osoittaa, että vastuullisuus on tärkeätä lähes kaikille suomalaisyrityksille. Erityisen selkeätä on herääminen ilmastonmuutoksen todellisuuteen. On oikeastaan aika hämmästyttävää, että jokin yksittäinen ilmiö voi saavuttaa niin suuren konsensuksen yritysmaailmassa kuin ekologisuus ja eettisyys – vastuullisuus.
Kaikki yritykset eivät tuotteissaan tai palveluissaan pysty suoraan konkretisoimaan vastuullisuutta. Brändissä tämä olisi kuitenkin pystyttävä näyttämään. Yrityksen brändiä yleensäkin rakennetaan paitsi niiden toiminnassa ja tuotteissa, myös esimerkiksi liike- ja mainoslahjojen avulla. Lyhyesti voisi sanoa, että olisi suorastaan huonoa liiketoimintaa olla huomioimatta ekologisuutta ja eettisyyttä yrityksen brändin rakentamisessa tänä päivänä.
* FIBS on suomalainen vuonna 2000 perustettu foorumi, jolla on mukana jo yli 300 vastuullisuuteen vahvasti panostavaa yritystä ja organisaatiota.
Talenco on koonnut valikoiman ekologisia ja eettisiä liike- ja mainoslahjoja, joista voi turvallisesti etsiä tämän megatrendin mukaisia tuotteita.
Lue myös:
Maailma muuttuu, pysytkö perässä?
Kangaskassien tuunaus on hauskaa ja luovaa ohjelmaa lasten synttäreillä
Kangaskassit logolla yrityksen markkinoinnissa
Liikelahja- ja logotuotetrendit 2019
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Vastuullisemmat yrityslahjat
Kuinka selviät messuista hengissä ja hyvinvoivana
Messutapahtuma, olipa kysessä päivän tai pidemmät messut, on aina rutiinityöpäivistä poikkeava. Tässä koosteena joitain vinkkejä, jotka auttavat selviytymään, ja tekemään tapahtumasta tuloksekkaamman. Vinkit ovat käytännöllisiä ja toimivat sekä näytteilleasettajille että messuilla vierailijoille.
Onko sinulla omia hyviksi koettuja vinkkejä? Kerro niistä meille.
1. Huulirasva
Messuilla puhutaan paljon, ja se kuivattaa huulet! Saman aiheuttaa vetoisuus messuhallissa.
2. Käsidesi
Et voi pestä käsiäsi joka kerta kun kun olet kätellyt jonkun. Käsidesi saattaa pelastaa ainakin flunssalta.
3. Uudelleen täytettävä vesipullo
Useimmista tapahtumapaikoista löytyy juomavesiautomaatti, jossa voit täyttää pulloasi. Kannattaa pitää raikasta juomavettä koko ajan saatavilla
4. Pikku välipalat
Nälkä on huono kaveri ja tekee vihaiseksi. Pienet välipalat pitävät verensokerin ylhäällä silloin, kun taukoa ei pysty pitämään. Välipala saa olla terveellinenkin.
5. Sopivasti vaatetta päälle.
Pukeudu kerroksittain, jotta voit vähentää tai lisätä vaatetta tarpeen mukaan.
6. Reppu
Varsinkin, jos olet messuvieras, kannattaa ottaa reppu mukaan. Siihen saat pakattua tapahtumassa keräämäsi esitteet ja näytteet. Kulkee mukavasti mukana ruuhkassakin.
7. Muistikirja
Saat kirjattua muistiinpanoja, erityisesen tarpeellinen, kun haluat messuvieraana hoitaa homman ammattimaisesti. Myös kännykkäkameraa kannattaa hyödyntää ”muistiinpanojen” tekemiseen.
8. Kynä
Sitä tarvitset aina, muistiinpanojen tekemiseen ja yhteystietojen kirjaamiseen. Ei kannata luottaa siihen, että kaikilla näytteilleasettajilla on kyniä jaossa.
9. Powerbank varavirtaläheet
Tyhjenevä kännykkä alkaa rasittaa jo siinä vaiheessa, kun tolpat vähenevät. Powerbankin kanssa ei tarvitse hermoilla. Pelastaa monesta pulasta!
10. Mukavat kengät
Ihan tärkeimmästä päästä messuvarustusta. Olitpa vieraana tai deskillä, olet jalkeilla pitkän päivän. Jos olet juuri ostanut uudet kengät, älä koekäytä niitä messuilla!
Laita lista talteen tai printtaa se. Selviämistarvikkeet on testattu ja hyväksi havaittu!
Lue lisää:
Näillä saat huomiota messuilla
Kuinka onnistut messuilla?
Hyvä ja toimiva messulahja on messuosastosi välttämätön viimeistelijä
Tuotteet omalla logolla
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Kannattako pienen yrityksen osallistua messuille näytteilleasettajana?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Mainoslahjat yrityksen logolla
– Messulahjat
– Liikelahjat
– Mainoskassi painatuksella
– Stressilelut logolla
– Kaulanauhat
– Huulirasvat logolla
– Latauskaapelit logolla
– Yritystekstiilit
– Mainoskarkit
– Mainoskynät logolla
– Heijastimet painatuksella
– Kangaskassit yrityksen painatuksella
– Mainoskassit yrityksen painatuksella
– Vesipullo logolla
– Työkalut logolla
– Muistilaput logolla
– Huulirasva painatuksella
– Käsidesit ja muu suojaus
– Juomapullo logolla
– Suolaiset pikkupurtavat omalla logolla
– Patukat omalla logollla
– Yritysvaatteet logolla
– Tuubihuivit logolla
– Reput omalla logolla
– Muistikirjat omalla logolla
– Kynät logolla
– Powerbank varavirtalähteet
Miksi Piilaaksossa rakastetaan promotuotteita?
”Piilaaksossa sen jakaminen alkaa heti, kun firma on saanut logon ja nimen. Lanseerausbileissä niitä lykätään joka käteen. Sitä näkyy kaduilla, messuilla, tapahtumissa ja lavoilla. Se antaa yhteishenkeä omille ja sitouttaa asiakkaita. Sitä teetetään aina, kun tekeillä on uusi projekti, hanke tai saavutus.
Piilaakson lemmikin nimi on ”swag” eli promotuote tai liikelahja. Niitä jakaa valtaosa maailman toimialoista, mutta teknologiayritykset pitävät ehdotonta paalupaikkaa. Logolla varustettu esine kun antaa konkretiaa aineettomalle tekemiselle.” Näin kirjoittaa Senja Larsen Kauppalehdessä (KL 5.8.2019) . Miten meillä Suomessa. Toimivatko promotuotteet yhtä hyvin? Ja mikä on trendi?
Skannaapa kotisi kaapit, laatikot ja työpöydät. Kuinka monta logotuotetta – kangaskassia, t-paitaa, lippalakkia, kynää – löydät? Jenkeissä asiaa on tutkittu, ja sen mukaan kotitalouksista löytyy keskimäärin 30 mainostuotetta. Vaikea äkkiseltään olisi väittää, etteikö meillä Suomessa tilanne ole varsin samansuuntainen.
Mainoslahjat ovat edelleen merkittäviä menekinedistäjiä. Yksi syy niiden tehokkuuteen on ihmisten, kuten muidenkin kädellisten, tarve keskinäiseen vaihtoon. Lisäksi lähes kaikissa kulttuureissa toimii ehdoton vastavuoroisuus: jos annat ihmisille jotain, tuntevat he olevansa vastuussa antaa jotain takaisin. Mainoslahjat toimivat myös siksi, että ne näkyvät henkilökohtaisessa tilassa. Näemme päivittäin jopa tuhansia mainoksia kadunvarsilla, lehdissä, netissä ja televisiossa, mutta ne jäävät paljon heikommin mieleen kuin ne tuotemerkit, jotka näemme kodin pöydällä tai keittiössä, tai joita käytämme töissä tai urhreiluharrastuksen parissa.
Mainoslahja on merkittävä markkinointityökalu melkein kaikilla toimialoilla. Huomioitavaa on, että mainoslahjat ovat erityisen suosittuja teknologia-alalla. Ilmiötä on selitetty niin, että teknologiayritysten tuotteet ovat todella monimutkaisia, tai sitten aineettomia. Tällöin konkreettinen esine auttaa jättämään muistijäljen tuotteesta, tai brändäämään sen.
Piilaakson sanotaan suorastaan rakastavan logotuotteita. Ja itse asiasssa varsin ”konservatiivisia” tuotteita: suosituimpia brändituotteita ovat t-paidat, juomapullot, poolo– ja urheilupaidat, kassit, pipot ja lippikset logolla tietenkin. Piilaakson yritykset ja niiden tuotteet tulevat ja menevät nopeasti. Mainos- ja logotuotteet nähdään konkreettisuutensa vahvana markkinointikeinona. Kuvaavaa on, että Applen t-paidoista on tehty jopa kirja, jossa yrityksen historia esitetään mainos-t-paitojen kautta.
Liikelahjojen ongelma on siinä, että ne ovat monesti luonteeltaan kertakäyttötuotteita. Ongelma vain korostuu, kun ihmisten ympäristötietoisuus, samoin kuin muukin kuluttamiseen liittyvä eettinen tietoisuus, kasvaa. Tähän on myös reagoitu mainoslahjamaailmassa: Patagonia, Ventura-päällysvaatteiden valmistaja, ilmoitti huhtikuussa, että se kieltäytyy ompelemasta yrityksen logoja vaatteisiin, lukuun ottamatta yrityksiä, jotka ”huomioivat planeetan”.Suunnilleen suoraan poisheitettävät, halpatyönä teetetyt, litium-ioni-akkuja ja muita myrkyllisiä aineita sisältävät tuotteet eivät taida olla uusi musta, vaikka sijansa elektroniikkaa sisältävillä mainoslahjoilla onkin.
Ylipäätään näyttää siltä, että mainos- ja liikelahjojen trendi vie pois kertakäyttötuotteista kohti kestävämpiä tuotteita, joita ihmiset voivat kunnioittaa ja arvostaa. Lisäksi usein kotimaisuus on yksi merkittävä kriteeri.
Lue myös:
Haptinen palaute – koskettavaa markkinointia
Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
– Mainoslahjat
– Brändituotteet
– Yrityksen mainostekstiilit
– Promotuotteet
Sivustomme on uudistunut!
Jotkut voivat jo huomatakin, että Talenco.fi -sivusto on uudistunut. Tarkoituksenamme on tarjota asiakkaillemme entistä selkeämpi ja kätevämpi tapa liikkua sivustolla, sekä helpottaa asiointia tarjoamiemme tuotteiden ja palveluiden parissa. Raikastunut ulkoasu on myös erinomainen tapa toivottaa kesä tervetulleeksi!
Sivustoltamme löytyy päävalikosta aiheet jaettuna kolmeen selkeään eri osioon. Tuttu Tuotteet -osio sisältää kaikki tarjolla olevat tuotteemme juomapulloista grillaustarvikkeisiin. Palvelut -osiossa keskitymme tarjoamaan asiakkaillemme kokonaisvaltaisempaa palvelua yrityksen eri hankintojen parissa. Uusi Promopartner -palvelualusta tehostaa, virtaviivaistaa ja helpottaa yritysten brändituotevalikoiman hallintaa. Käy tutustumassa uuteen osioomme, ja kysy palvelusta lisää.
Sivuston kolmas osio on myös ennestään tuttu, eli Ajankohtaista. Jatkossa osio tulee sisältämään postauksia ajankohtaisista trendeistä brändäyksen maailmassa, kuin myös vinkkejä tuotevalikoiman hallintaan ja hankkimiseen mm. Promopartner palvelualustan avulla.
Toivottavasti sivustomme uusi ulkoasu miellyttää asiakkaitamme, ja haluamasi tieto on näin entistä helpommin löydettävissäsi. Vaikka kesä on jo ovella, ja moni miettii lomalle lähtöä, kuulemme mielellämme palautetta myös uusista sivuista.
Erinomaista kesän alkua kaikille!
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Brändituotteet
Mainoslahjat
Jakotuotteet
Liikelahjat
Asiakaslahjat
Yrityslahjat
Mainostekstiilit
Valoa lisää joka päivä – kesä tulossa
Tämä on varma merkki siitä että kesä lähestyy huimaa vauhtia ja nyt kannattaa miettiä mitä kesälahjoja tänä vuonna hankitaan. Puutarhajuhlat ovat aina kesän huipputapahtumia ja silloin on kivaa jos hyvän ruuan lisäksi grillaukseen tarvittavat tarvikkeet ovat kivan näköiset ja käytännölliset. Salaattikastike kivassa pullossa, grillattava käännetään kunnon grillipihdeillä ja isäntää suojaa hyvän näköinen essu roiskeelta. Emännälle voisi olla ihana huopa, mihinkä käpertyä jos kesäilta viilenee.
Makuja ja mieltymyksiä on monia, mutta kesävalikoimastamme löydät varmasti jotain mieluisaa lahjaksi asiakkaillesi tai henkilökunnallesi.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Kesälahjat
Lue myös:
Kesän liikelahjat
Kesälahjat, nyt on jo kiire!
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahja- ja logotuotetrendit 2019
Tämä blogiartikkeli perustuu Promo Marketin -lehden koosteeseen, jossa kerrotaan PPAI Expo 2019 -messuilta saatuun näkemykseen kuluvan vuoden liikelahja- ja promotuotetrendeistä. Kyseiset messut ovat Yhdysvaltain suurin promotuotteisiin keskittyvä messutapahtuma.
Ympäristöystävälliset vaihtoehdot
USA:ssa on meneillään trendi, jossa kaupungit, valtiot ja jopa kansallispuistot yksinkertaisesti kieltävät kertakäyttöiset muovipussit ja -pullot. Niinpä kesto- ja uudelleen käytettävät tuotteet ovat nykyään avainasemassa. Useimmat suurimmat tuotemerkit tarjoavat runsaasti ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja sellaisista tuotteista kuten laukut, vesipullot ja juoma-astiat.
Yksi suurimmista trendeistä on kierrätettävät juomapillit. Ihmiset yrittävät välttää muovijätteen syntymistä, joten omat metalliset tai muoviset pillit ovat uusi normaali. Tämä näkyi myös messuilla, ja tavarantoimittajat pitivät näitä tuotteita hyvin esillä, mikä korosti trendin suosiota.
Vanhassa vara parempi!
Kaikki vanha on jälleen uusinta uutta, sanotaan. Vaikka synteettiset materiaalit ovat kehittyneet harppauksettain, ja taipuvat vaikka mihin, klassikoita ei voi ohittaa. Messuilla oli esillä tonneittain puusta valmistettuja tuotteita leikkuulaudoista erilaisiin palkintoihin ja aurinolaseihin. Printtipuolella vanha teknologia, kuten Polaroid-kamerat, on taas muodissa, ja se näkyy myös promotuoteteollisuudessa.
Kannabikseen liitettävät promotuotteet
Yhdysvalloissa on jo muutaman vuoden ajan ennustettu, että kannabikseen liitettävät tuotteet löytävät tiensä promotuoteteollisuuteen, koska yhä useammat osavaltiot lailllistaneet sen virkistys- ja lääketieteellisen käytön. Tämä ei ole enää ennuste, vaan täyttä totta: kannabistuotteisiin erikoistuneet liikelahjojen valmistajat tarjoavat lukuisia tuotteita, kuten kannabisleikkureita, ja isot vaatevalmistajat ovat sisällyttäneet kannabisaiheita mallistoihinsa.
Monitoimituotteet
Monet valmistajat tarjoavat tuotteita, joilla on useita toimintoja. Kyseessä ei välttämättä ole uusi trendi, mutta se vaikuttaa kasvavalta. Erityisesti tämä näkyy siinä, että klassisiin mainoslahjatuotteisiin lisätään high-tech-toimintoja. Tarjolla on vesipulloja, jotka ovat myös bluetooth-kaiuttimia, ja käyntikorttikoteloita, jotka toimivat myös puhelintelineinä…
Personointi
Jopa sellaisia tuotteita kuten opastekyltit ja tapahtumissa tarvittavat näyttötalut halutaan räätälöityinä loppukäyttäjien omiin erityistarpeisiin. Kaikkia promotuotteita, suunnilleen magneeteista lähtien, voidaan räätälöidä eri kokoisiksi ja -mallisiksi, loppukäyttäjien tarpeen mukaan.
Lue myös:
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Maailma muuttuu, pysytkö perässä?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Monitoimityökalut logolla
– Bluetooth-kaiuttimet logolla
– Juomapullo logolla
– Leikkuulaudat logolla
– Yritysvaatteet
– Kassit ja laukut yrityksen logolla
Kesälahjat ja -kampanjat 2018
Tässä ideoitamme, joilla muistat asiakkaita ja henkilökuntaa kesän kynnyksellä, ole hyvä!
Puutarhajuhlat ovat aina kesän huipputapahtumia!
Ja silloin on kivaa, jos hyvän ruuan lisäksi grillaukseen tarvittavat tarvikkeet ovat kivan näköiset ja käytännölliset.
Rennot salaattiottimet ja salaattia maustamaan salaattikastike hyvännäköisestä pullossa.
Grillattava käännetään kunnon grillipihdeillä ja isäntää suojaa hyvän näköinen essu roiskeelta.
Emännälle voisi olla ihana huopa mihinkä käpertyä, jos kesäilta viilenee.
Tästä hauskoja ideoita värikkäiksi kampanjatuotteiksi
Meiltä saat edulliset ja laadukkaat aurinkolasit, lippikset, juomapullot, riippumatot, coolerit, kaikki tietenkin omalla logolla. Ja valmiita kesälahjasettejä unohtamatta!
Makuja ja mieltymyksiä on monia, mutta kesävalikoimastamme löydät varmasti jotain mieluisaa lahjaksi asiakkaillesi tai henkilökunnallesi.
Otathan yhteyttä, niin autamme sinua valitsemaan!
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Kesälahjat yritykselle
– Liikelahjat logolla
– Asiakaslahjat logolla
– Mainoslahjat logolla
– Yrityslahjat logolla
Lue myös:
Yksi huoli vähemmän kesätoimistolla
Valoa lisää joka päivä – kesä tulossa
Kesän liikelahjat
Kesälahjat, nyt on jo kiire!
Tampere – brändin rakentaminen ja graafinen ilme
”Tampereen markkinoinnissa uusia nimiä ja brändejä pulpahtelee pintaan sellaista vauhtia, että tuskin kovin moni tamperelainenkaan enää tietää, millä nimellä ja minkä brändin alla omaa kotiseutua maailmalla myydään.” Näin moitti Tamperelainen-lehti muutama kuukausi sitten Tampereen ja koko Pirkanmaan brändäys-pyrkimyksiä. Ehkä asiaan ei kannattaisi kannattaisi suhtautua ihan noin sarkastisesti.
Brändi on tärkeä myös julkisille toimijoille. Tampereella brändityö on käynnissä juuri nyt vuonna 2017. Asiaa on valmisteltu kyselyjen, haastattelujen, ja useiden työpajojen avulla. Fokuksena on luoda näkemys, millainen Tampereen tulisi olla vuonna 2030.
Työssä korostuu yhteistyö eri sidosryhmien kuten elinkeinoelämän, yliopistojen, oppilaitosten ja kolmannen sektorin edustajien sekä kaupunkilaisten kanssa. Myös kaupungin henkilöstö on tiiviisti mukana työstämässä strategian ja brändin ydinviestejä. Strategian hyväksyy kaupunginvaltuusto lokakuussa. Tampereen brändin suuntaviivat linjataan vuoden 2017 lopulla.
Tampere on panostanut myös graafiseen ohjeistukseen. Siltä löytyy lähes 20-sivuinen ohjeistus siitä, kuinka eri tunnuksia käytetään ja mitä värejä tulee. Siitäkin paistaa läpi, että kaupunki suhtautuu todella vakavasti myönteisin brändin luomiseen.
Brändi on arkipäivän sanastoa, jota käytetään huolettomasti ja välillä huolimattomastikin. Aina ei tule mietittyä, mitä koko termillä tarkoitetaan. Lyhyesti määriteltynä brändi tarkoittaa tavaramerkin ympärille muodostunutta positiivista mainetta. Brändin arvo muodostuu nimen tai logon tunnettuudesta, asiakkaiden merkkiuskollisuudesta, brändin mukanaan tuomasta laadun tunteesta ja brändiin liitetyistä mielikuvista. Brändin arvo on määritelty jopa ISO-standardilla, jonka Suomen Standardisoimisliitto on julkistanut vuonna 2011.
—
Talenco tarjoaa apua asiakkailleen jotka haluavat panostaa yhtenäiseen brändi-ilmeeseen (eli yhtenäiseen visuaaliseen ilmeeseen) liike- ja mainoslahjojen osalta. Tässä mitä Tamperelaiset liikelahja ja mainoslahja-asiakkaamme ovat sanoneet palvelustamme: Liikelahjat Tampere.
Lue myös:
Helsinki – kaupungin brändi, liikelahjat, markkinointi ja graafinen ilme
Lahti – Liikelahjat, kaupungin brändi ja logo
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Mainoslahjat
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
Lahti – Liikelahjat, kaupungin brändi ja logo
Brändi on arkipäivän sanastoa, jota käytetään huolettomasti ja välillä huolimattomastikin. Aina ei tule mietittyä, mitä koko termillä tarkoitetaan. Lyhyesti määriteltynä brändi tarkoittaa tavaramerkin ympärille muodostunutta positiivista mainetta. Naomi Kleinin mukaan brändi, imago ja maine ovat saman kohderyhmän erilaisia mielikuvia tai mielipiteitä yrityksestä.
Brändin arvo muodostuu nimen tai logon tunnettuudesta, asiakkaiden merkkiuskollisuudesta, brändin mukanaan tuomasta laadun tunteesta ja brändiin liitetyistä mielikuvista. Brändin arvo on määritelty jopa ISO-standardilla, jonka Suomen Standardisoimisliitto on julkistanut vuonna 2011.
Lahden kaupunki uusi ilmettään viime vuonna. Brändityö tehtiin Lahden ja Nastolan yhdistymisen jälkeen. Brändityön lähtökohtana oli asukaslähtöisyys ja että tulevaisuuden Lahti tunnettaisiin asukkaidensa aktiivisesti kehittämänä kaupunkina, jossa vaikutetaan, osallistutaan ja luodaan yhdessä uutta.
Kehitystyöhön osallistui kaupungin ja konserniyhtiöiden työntekijöitä, ja myös kuntalaisilta kysyttiin mielipiteitä eri kanavien kautta. Esimerkiksi paikallisen Porukka-sovelluksen kautta kertyi tuhansia vastauksia siitä, mitä Lahti on. Kommentit vahvistivat näkemystä siitä, että Lahti on moniääninen, erilaisten asioiden ja ihmisten muodostama ainutlaatuinen kokonaisuus.
Uuden kaupunkibrändin olennaisia osia ovat Lahden huipputason osaaminen tapahtumien järjestämisessä, muotoilussa ja ympäristöasioissa sekä Lahden seudun poikkeuksellisen luonto. Nämä näkyvät myös brändin visuaalisessa maailmassa.
Brändityön yhteydessä uusittiin myös graafista ilmettä: se pohjautuu keskeisistä kaupunkikuvallisista elementeistä luotuihin ikoneihin ja kaupungin omaan Lahti-fonttiin. Päivitetty Lahti-logo säilyy kaupungin näkyvimpänä tunnuksena mm. liikelahjoissa ja kaupungin tapahtumien yhteydessä. Lahden logossaan käyttämät päävärit ovat sininen ja vihreä.
—
Talenco tarjoaa apua asiakkailleen jotka haluavat panostaa yhtenäiseen brändi-ilmeeseen (eli yhtenäiseen visuaaliseen ilmeeseen) liike- ja mainoslahjojen osalta. Linkistä voit tutustua mitä lahtelaiset liikelahja ja mainoslahja-asiakkaamme ovat sanoneet palvelustamme: Liikelahjat Lahti
Lue myös:
Helsinki – kaupungin brändi, liikelahjat, markkinointi ja graafinen ilme
Tampere – brändin rakentaminen, graafinen ilme ja liikelahjat
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Mainoslahjat
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
Helsinki – kaupungin brändi, liikelahjat, markkinointi ja graafinen ilme
”Kaupungin mainetta ei voi luoda vain markkinoinnilla tai viestinnällä, maine syntyy todellisista asioista. Todellisista teoista, kokemuksista ja kohtaamisista. Siitä mitä kaupunki oikeasti on ja miten se ihmisiin vaikuttaa.” Näin toteaa Brand New Helsinki -projekti, jonka tavoitteena oli löytää yhteinen kuva Helsingistä vuonna 2020.
Projekti on kiteyttänyt kuvan Helsingistä neljän kulmakiven ympärille: ensimmäinen on Muuttuva Helsinki. Kyky ja halu muutokseen nähdään välttämättömänä tulevaisuuden kaupunkien menestystekijänä. Toisena on toimiva Helsinki, joka pitää kaupungin vetovoimaisena. Kolmantena kulmakivenä on kontrastien Helsinki, jonka tarkoitus on muistuttaa, että kaupungissa on myös särmää. Neljänneksi tulee vielä omaperäinen Helsinki, joka korostaa, että Helsingissä jokainen voi olla oma aito itsensä.
Brändi on arkipäivän sanastoa, jota käytetään huolettomasti ja välillä huolimattomastikin. Aina ei tule mietittyä, mitä koko termillä tarkoitetaan. Lyhyesti määriteltynä brändi tarkoittaa tavaramerkin ympärille muodostunutta positiivista mainetta. Brändin arvo muodostuu nimen tai logon tunnettuudesta, asiakkaiden merkkiuskollisuudesta, brändin mukanaan tuomasta laadun tunteesta ja brändiin liitetyistä mielikuvista. Brändin arvo on määritelty jopa ISO-standardilla, jonka Suomen Standardisoimisliitto on julkistanut vuonna 2011. Esimerkiksi yrityksen liikelahjat viestivät brändin visuaalista identtiteettiä, mutta myös brändin arvoja. Logolla painettujen liikelahjojen avulla voidaan viestiä paljon ilman että kaikkea tarvitsee vääntää rautalangasta.
Brändi on tärkeä myös julkisille toimijoille. Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi viime vuonna kaupungin ensimmäisen brändikonseptin ja markkinointistrategian, jotka valmisteli Helsinki Marketing (aiemmin Helsingin Markkinointi Oy). Päätöksessään kaupunginhallitus kehotti kaupungin hallintokuntia noudattamaan ja soveltamaan brändikonseptia ja markkinointistrategian linjauksia toiminnassaan ja markkinoinnissaan. Päätös on osa Helsingin kaupunkimarkkinoinnin kehittämishanketta.
Markkinointistrategian tavoitteena on parantaa kaupungin asemaa kilpailussa matkailijoista, investoinneista, tapahtumista ja osaajista. Helsingin brändikonseptin ytimessä on helsinkiläisten halu ratkaista merkityksellisiä ongelmia ja rakentaa yhdessä maailman edistyksellisintä arkea sekä tehdä Helsingistä vaikuttavien ihmisten, tekojen ja kohtaamisten kaupunki.
Helsingin kaupungilla on oma Brand New Helsinki -projekti, joka ohjaa brändin toteutumista. Helsinki Marketing vastaa operatiivisesta kaupunkimarkkinoinnista ja yritysyhteistyöstä. Pääkohderyhmiä ovat helsinkiläiset sekä kansainväliset matkailijat, päättäjät ja osaajat. Helsinki Marketing toimii tiiviissä yhteistyössä Helsingin kaupungin toimialojen ja yksiköiden kanssa. Se pitää yllä esimerkiksi materiaalipankkia ja sieltä voi tilata markkinointimateriaalia.
Kaupunki on laatinut markkinointia varten graafisen ohjeistuksen ja pitää materiaalipankkia. Graafinen ohjeistus sisältää ohjeet kaupungin mm. visuaalisen ilmeen toteuttamaiseen. Sieltä löytyvät myös kaupungin tunnukset, kuten Helsinki-tunnus ja vuodelta 1951 peräisin oleva virallinen vaakuna. Vaakuna juuret tosin ovat kauempana, sillä se on kehitetty sinetistä, josta kuningatar Kristiina antoi määräykset 2.10.1639 Helsingin kaupungille myöntämässään erioikeuskirjassa. Virallisen vaakunan käyttö on aiempaa vähäisempää, ja sitä käytetään lähinnä juhlallisissa yhteyksissä.
Helsinki-tunnus on korvannut ja korvaa sen vaakunan käytön monissa yhteyksissä. Tunnuksella pyritään tuomaan yhtenäisyyttä kaupungin ulospäin näkyvään ilmeeseen. Helsinki-tunnus näkyy yhtenäisenä myös sen yritys- ja liikelahjoissa.
Helsinki Marketing tarjoaa myös kumppanuuksia yrityksille. Yritykset voivat olla yhteistyökumppaneina mm. Helsinki LUX- ja Senaatintorin uusivuosi -tapahtumissa. Helsinki myös hankkii liikelahjoja yksityisiltä yrityksiltä.
—
Talenco tarjoaa apua asiakkailleen jotka haluavat panostaa yhtenäiseen brändi-ilmeeseen (eli yhtenäiseen visuaaliseen ilmeeseen) liikelahjojen ja ja mainoslahjojen osalta. Lue mitä helsinkiläiset liikelahja- ja mainoslahja-asiakkaamme ovat sanoneet palvelustamme: Liikelahjat Helsinki >>
Lue myös:
Lahti – Liikelahjat, kaupungin brändi ja logo
Tampere – brändin rakentaminen ja graafinen ilme
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Mainoslahjat
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
REMEMBER® tekee maailmastasi värikkäämmän!
REMEMBER on perustettu 1996 ilahduttamaan käyttäjiään selkeillä muodoilla ja väreillä. Arkipäiväiset tuotteet ovat saaneet designatun persoonallisen ilmeen. Olipa sitten kyseessä pelit, muotiasusteet, kalenterit, toimistotarvikkeet, keittiö- tai sisustustuotteet; kaikkia yhdistää yksi asia, ne on suunniteltu suurella intohimolla ja yksinomaan REMEMBER:in omassa tiimissä, korkea laatu suunnittelun pohjana.
REMEMBER on voittanut useita Design palkintoja tuotteillaan ja viimeisin hittituote on Rad Kleid Pyörän teipit, joilla voit tuunata vahasta fillaristasi uuden tai tehdä uudesta persoonallisemman.
Klikkaa tästä niin pääset tutustumaan REMEBER:in värikkääseen maailmaan!
Mikä on fidget spinner eli sormihyrrä tai spinner?
Fidget Spinner -stressilelu – oli vuoden 2017 kovin villitys, myös liikelahjamarkkinoilla. Fidgeting tarkoittaa suomeksi ”mikroliikuntaa”, eli esimerkiksi sormien naputtelua tai jalkojen väpättämistä. Fidget spinner on kehitelty rauhoittamaan tällaisia stressiliikkeitä. Lelun on siis tarkoitus helpottaa keskittymistä ja mikroliikuntaa toimimalla laitteena, johon stressin voi purkaa. Sen on arveltu auttavan ADHD:sta, ahdistuksesta, autismista tai ihan perus stressistä kärsiviä.
Hyrrän suosio kasvoi vuonna 2017 räjähdysmäisesti ja sen suosiota on verrattu 1990-luvun jojoon. Lelu on suosittu erityisesti nuorempien keskuudessa
Spinnerin keskellä on laakeri jonka materiaali vaikuttaa spinnerin värinään, ääneen ja pyörimisaikaan.
Liikelahjaksi fidget spinner sopii hyvin monestakin syystä: ne ovat pieniä, hauskoja, kauttaaltaan brändättäviä ja erittäin suosittuja. Ja kun vanhemmat saavat sellaisen yhtestyökumppaneilta kotiinvietäväksi, on suosio kotirintamalla taattu!
Etäluettavien maksukorttien sähköiset varkaudet ovat kasvava riski jolta onneksi voi suojautua.
Lähimaksuominaisuudella varustetut maksukortit ovat viime aikoina olleet näyttävästi uutisissa, eikä syyttä. Maailma kehittyy ja uusien ominaisuuksien mukana tulee usein ennalta arvaamattomia ongelmia. Lähimaksu, vaikkakin kätevä ja nopea tapa maksaa, vaatii käyttäjältään omanlaista valveutuneisuutta, sillä varkaat pystyvät lukemaan lähimaksukorttia kuin avointa kirjaa.
Uuden ominaisuuden lisääntyminen on antanut varkaille uusia mahdollisuuksia hyödyntää lähimaksukorttien tietoturva-aukkoa. Maksujärjestelmien turvallisuutta tutkinut tietoturvayhtiö Nixu on testeissään todennut, että mm. etäluettavien Visa- ja Mastercard -korttien tiedot ovat helposti luettavissa jopa taskussa olevasta lompakosta. Lokakuussa 2016 Tilastokeskuksen julkaisema tilasto kertoo, että maksuvälinepetoksia tuli tammi-syyskuussa 2016 ilmi 13 300 kpl, mikä on 6 100 kpl (84,8 prosenttia) edellisvuotta enemmän.
Varkailla on nykyään käytössä lukulaitteita, joilla lähimaksuominaisuudella varustettujen luotto- ja debit-korttien tiedot voi lukea huomaamattomasti pitkänkin etäisyyden päästä. Tiedoilla pystyy “höyläämään” kortilta rahaa, mutta yleisimmin tiedot myydään eteenpäin netissä, toisella puolella maailmaa oleville rikollisille tai käytetään tietoja ulkomaalaisissa verkkokaupoissa. Verkossa ostoraja on käytännössä kortin käyttöraja tai tilillä käytössä oleva saldo, jolloin 25 euron kertaraja ei ole esteenä.
Ongelma on siinä, että moni nettikauppias ei vaadi vahvaa tunnistautumista tai kortin takana olevaa turvaakoodia, vaan laittaa helpon ostamisen turvallisuuden edelle, tietoturvakonsultti Niki Klaus Nixusta kertoo.
Tämän lisäksi Englantilainen yliopisto, Newcastle University, julkaisi joulukuussa 2016 tiedotteen jonka mukaan turvakoodi, eli cvv-koodi on usein selvitettävissä noin kuudessa sekunnissa.
UUSI TEKNOLOGIA ESTÄÄ TEHOKKAASTI SÄHKÖISET TASKUVARKAUDET
Riski joutua maksukorttirikoksen uhriksi on selvästi kasvamassa, mutta onneksi sitä vastaan voi suojautua kätevästi. Markkinoilla on jo vuosia ollut erilaisia turvalompakoita, suojataskuja sekä suojalevyjä joiden toimintaperiaate perustuu signaaleja läpäisemättömän materiaalin käyttöön.
Nyt Suomen markkinoille on tullut myös uusinta teknologiaa edustavia CardProtect suojakortteja. Suojakortin sisältämä mikropiiri piilottaa automaattisesti lähimaksukortin tiedot vilpilliseltä etälukuyritykseltä. Kortti ei vaadi paristoja, lataamista tai minkäänlaista ylläpitoa, vaan se saa käyttövirtansa lukuyrityksen yhteydessä lukijan magneettikentästä. Tämä vajaan parinkympin hintainen suojakortti yksinkertaisesti asetetaan lompakkoon maksukorttien lähelle, jonka jälkeen kortit ovat suojassa. CardProtect suojaa maksukorttien lisäksi myös kulkulupia, hotelliavaimia, passeja ym. etäluettavia kortteja.
Aiheesta on maailmalla puhuttu jo vuosia, mutta Suomessa vasta herätään ongelman olemassaoloon.
Pankkien asiakkaat saavat lähimaksuominaisuuden automaattisesti aina vuosiuusintojen yhteydessä ja kasvua on edessä vielä paljon, sillä maailmalla laajasti toimiva lähimaksaminen perustuu Master Cardin sekä Visan kaltaisiin kansainvälisiin maksustandardeihin.
BRÄNDÄTTÄVYYTENSÄ, AJANKOHTAISUUTENSA JA HELPPOUTENSA TAKIA RFID SUOJAKORTIT OVAT HARVINAISEN KIINNOSTAVA LIIKELAHJAUUTUUS.
Lue myös:
Elektroniset laitteet ovat osa arkea
Bluetooth, maiden ja laitteiden yhdistäjä
Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Nykyläppäri on pieni ja kevyt
Kaikkeen tähän tarvitset muistitikkua
Aiheeseen liittyviä tuotteita
RFID-kortit omalla logolla tai painatuksella
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Liiketoiminta kansainvälistyy ja koko lailla kaikki haluavat osoittaa kansainvälisyytensä tai ainakin valmiutensa siihen. Joulunaika on kuitenkin jonkinlainen poikkeus. Silloin kotimaisuus korostuu, myös mainos- ja liikelahjoissa. Kotimaisia joululahjoja halutaan antaa ja ottaa vastaan.
Kotimaisuus yhdistyy ainakin mielikuvatasolla laatuun ja kestävyyteen. Ja suomalainen design on melkein synonyymi korkealle laadulle. Joulu on hyvin vahvojen tunteiden aikaa, ja tällaisessa yhteydessä mainitut laatu ja kestävyys ovat arvossaan. Tämä kannattaa muistaa joulun mainoslahjoja valittaessa; onnistunut lahja vahvistaa näitä tunteita.
Kotimaisia joululahjatavaroita ajateltaessa löytyy monia tuoteryhmiä, jotka sopivat liike- mainos- ja yrityslahjoiksi, ja joista löytyy tunnettuja ja tunnustettuja kotimaisia tuotteita. Kansainvälisesti tunnettua suomalaista designia löytyy paljon. Hieman esimerkkejä tuotteista:
- tarjoilu- ja ruokailuastiat ja astiastot
- Maljakot (ovat jo ehkä klisee, ainakin se yksi)
- mukit
- pyyhkeet
- valaisimet
- huivit
- korut
- vuodevaatteet
Jouluun sopivia kotimaisia tuotteita löytyy myös eri teemojen alta. On kotimaisia brändejä, jotka yhdistyvät esimerkiksi saaristo- tai ekologiseen teemaan.
Kiinnostaisiko keskustella mahdollisuudesta hankkia kotimaisia liike- ja mainoslahjoja? Jos vastaat myöntävästi, ota yhteyttä, niin etsitään yhdessä tarpeisiisi sopivat lahjat! http://www.talenco.fi/kyselyt/
Lue myös:
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet yrityksen painatuksella
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen painatuksella
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
– Henkilöstölahjat painatuksella
– Kotimaiset yrityslahjat
Brodeerattu pyyhe viestii mainoslahjan laadusta
Pyyhe on sopiva mainoslahja kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Isot froteepyyhkeet merkataan brodeeraamalla, jolloin saadaan tyylikäs lopputulos.
Brodeeraus (käytössä myös termit kirjonta, konekirjonta tai koristetikkaus) on kankaaseen koneellisesti tehtävä ommeltu kuvio, merkki tai logo. Brodeeraus tekee tuotteista yksilöllisiä ja sillä voi korostaa esim. yritysten ja urheiluseurojen yhteistä ilmettä. Monet pitävät brodeerausta tyylikkäimpänä tekstiilien merkkaustapana. Se on myös kestävä ja antaa huolitellun vaikutelman.
Brodeerauksen hinta riippuu tikkien määrästä, eli merkkauksen koosta. Esimerkiksi 4000t tarkoittaa, että merkkaus sisältää enintään 4000 tikkiä. Tuo määrä riittää lähes aina esimerkiksi normaalikokoisen logon brodeeraamiseen. Yleensä brodeerattujen tuotteiden tilausmäärät ovat vähintään kymmeniä, koska suurin osa kuluista tulee aloitustoimenpiteistä, kuten ompelukoneiden kirjontaohjelmien valmistelusta.
Värejä voi olla useita, niiden määrä ei vaikuta hintaan. Valittavana on viisisataa väriä, ja yhteen kirjontaan voi käyttää enimmillään 15 väriä. Talencossa suosittelemme brodeerausta ns. lievällä vastavärillä, jolloin kuvio tai logo erottuu kunnolla, mutta ei pomppaa liikaa silmään.
Lue myös:
Mainospyyhkeen valintakriteerit
Merkkausmenetelmät mainospyyhkeisiin
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Pyyhkeet ja kylpytakit omalla logolla tai painatuksella
Vastuullisemmat urheilupyyhkeet omalla logolla tai painatuksella
Vastuullisemmat kylpytakit omalla logolla tai painatuksella
Vastuullisemmat pyyhkeet omalla logolla tai painatuksella
Vastuullisemmat rantapyyhkeet omalla logolla tai painatuksella
Digipainatus mainoslahjoille
Digipainatus muistuttaa tulostamista. Se voidaan tehdä sekä suorille että hieman kaartuville pinnoille ja se mahdollistaa äärimmäisen yksityiskohtaisen, valokuvamaisen värientoiston. Värien määrä ei vaikuta hintaan, vaan hinta muodostuu ensisijaisesti painoalan koon ja materiaalin mukaan. Myös aloituskustannukset ovat pienet, joten digipainatus sopii pienillekin kappalemäärille.
Digipainatus toimii erityisen hyvin monivärisissä teksti- ja logopainatuksissa. Painojälki on valokuvan tarkka ja kestävä. Digipainatus mahdollistaa myös erilaisia tehokeinoja, kuten kiiltävän- ja mattapinnan. Se kestää hyvin haalistumatta, eikä se vaurioidu helposti kovassakaan käytössä.
Pähkinänkuoressa:
- Voit luoda ainutlaatuisen vaikutelman mattapintaisella, kiiltävällä tai kohoviimeistelyllä
- Kestää erittäin hyvin haalistumista tai vaurioitumista
- Sopii erinomaisesti pienille määrille
- Sopii tasapintaisille tai hieman kaartuville pinnoille
- Käy myös muoviin
- Rajattomasti värivaihtoehtoja
Lue myös:
Merkkausmenetelmät mainospyyhkeisiin
Brändäyksessä värillä on väliä
Omalla logolla
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Mainostekstiilit painatuksella
Tyylikkäästi merkatut fleecetakit
Fleecetakit ovat suosittuja henkilöstö- ja liikelahjoja. Niiden merkkaus tehdään brodeerauksella. Yleensä pieni teksti tai logo sijoitetaan rintaan vasemmalle tai hihaan. Isot tekstit, kuvat tai logot brodeerataan selkään. Brodeerattavan tekstin minimikorkeus on 5 mm. On hyvä tietää, että pienet yksityiskohdat eivät ole valokuvantarkkoja. Yksityiskohtien tarkkuus riippuu myös fleecen tyypistä: pidempikarvainen fleeceen on vaikeampi saada tarkkoja yksityiskohtia näkyviin.
Brodeeraus (käytössä myös termit kirjonta, konekirjonta tai koristetikkaus) on kankaaseen koneellisesti tehtävä ommeltu kuvio, merkki tai logo. Brodeeraus tekee tuotteista yksilöllisiä ja sillä voi korostaa esim. yritysten ja urheiluseurojen yhteistä ilmettä. Monet pitävät brodeerausta tyylikkäimpänä tekstiilien merkkaustapana. Se on myös kestävä ja antaa huolitellun vaikutelman.
Brodeerauksen hinta riippuu tikkien määrästä, eli merkkauksen koosta. Esimerkiksi 4000t tarkoittaa, että merkkaus sisältää enintään 4000 tikkiä. Tuo määrä riittää lähes aina esimerkiksi normaalikokoisen logon brodeeraamiseen. Yleensä brodeerattujen tuotteiden tilausmäärät ovat vähintään kymmeniä, koska suurin osa kuluista tulee aloitustoimenpiteistä, kuten ompelukoneiden kirjontaohjelmien valmistelusta.
Värejä voi olla useita, niiden määrä ei vaikuta hintaan. Valittavana on viisisataa väriä, ja yhteen kirjontaan voi käyttää enimmillään 15 väriä. Talencossa suosittelemme brodeerausta ns. lievällä vastavärillä, jolloin kuvio tai logo erottuu kunnolla, mutta ei pomppaa liikaa silmään.
Lue myös:
Pikeepaita on urheilullisen herrasmiehen vaate
Painetut t-paidat ovat muotia
Paita tekee miehen
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Brändäyksessä värillä on väliä
Kevytuntuvatakki toimii myös liikelahjana
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Asiakaslahjat, liikelahjat ja pykologia niiden takana
Pikeepaidan käyttökohteet
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat omalla logolla
– Yrityslahjat omalla logolla
– Mainoslahjat omalla logolla
– Yritystekstiilit omalla logolla
– Mainosvaatteet omalla logolla
– Mainostuotteet omalla logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Mainostekstiilit
– Tekniset t-paidat
– T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat pikeepaidat yrityksen logolla
– Pikeepaidat
– Kauluspaidat
– Urheilushortsit
– Vastuullisemmat pikeepaidat omalla logolla tai painatuksella
– Takit ja hupparit omalla logolla tai painatuksella
– Talvitakit yrityksen logolla
– Pipot logolla
– Tekniset t-paidat
– T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat T-paidat painatuksella
– Kauluspaidat
Ensiapulaukut tuovat turvaa ensihätään
Kodin ja työpaikkojen varustukseen tulisi kuulua myös välineitä, joita ei koskaan tarvitsisi käyttää, esimerkiksi ensiapulaukku ja sammutuspeitto.
Ensiapulaukku kuuluu ainakin koteihin, autoihin, veneisiin ja työpaikoille. Se sisältää välineet välittömän ensiavun antamiseen. Laukkuja voi olla eri kokoisia, ja eri tarkoituksiin. Esimerkiksi autoon tarkoitetuissa laukuissa on usein sisällä vasara, jolla hätätilanteessa pystyy rikkomaan ikkunan.
Vähimmillään ensiapulaukun sisältönä on laastareita ja erikokoisia steriilijä sidetarpeita. Usein laukkuihin kannattaa lisätä itse esimerkiksi hiilitabletteja ja särkylääkkeitä. Myös ensiapuohjeet ja steriilit lateksikäsineet kuuluvat useimpien laukkujen sisältöön. Parhaiten varustetut laukut saattavat sisältää monipuolisen varustuksen, jolla terveydenhuollon koulutuksen saaneet saattavat tehdä vaativiakin ensihoitotoimia.
Työpaikoilla on hyvä tietää, että työturvallisuuslain (46§) mukaan työpaikoilla on ylläpidettävä ensiapuvalmiutta, johon kuuluvat asianmukaiset tarvikkeet ja välineet. Yleisesti tulkitaan, että ensiapulaukku kuuluu noihin ”asianmukaisiin tarvikkeisiin ja välineisiin”.
Turvatuotteet ovat monin tavoin erinomaisia liikelahjoja. Ne viestivät välittämisestä, tuovat turvallisuudentunnetta ja yleensä sijaitsevat näkyvillä paikoilla.
Lue myös:
Liikelahja, joka näkyy kolme kertaa kauemmas kuin muut
Logolla merkattujen heijastimien edelläkävijä Soft Reflector luopuu muovin käytöstä pakkauksissa
Työntekijän hygienia- ja suojavinkit
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Miksi asiakkaan sitouttaminen tunnetasolla on tärkeää yritykselle?
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Mitä ominaisuuksia liikelahjojen vastaanottajat arvostavat?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Ensiapulaukut omalla painatuksella
Heijastimet painatuksella
Heijastavat huomiotekstiilit omalla painatuksella
Ensiaputarvikkeet omalla painatuksella
Laastarit omalla painatuksella
Auton turvavarusteet omalla painatuksella
Liikelahjat omalla painatuksella
Asiakaslahjat omalla painatuksella
Mainoslahjat omalla painatuksella
Yrityslahjat omalla painatuksella
Muistikirja helpottaa elämää
Työskentelin kauan sitten erään ylioppilaskunnan pääsihteerinä. Homma tuotti melkoiset määrät paperia: esityslistoja, pöytäkirjoja, muistioita ja muita asiakirjoja. Kokousmuistiinpanot oli tapana tehdä kopiopaperille sinne sun tänne, ja näistä muistiinpanoista piti sitten jalostaa mapitettavaa tavaraa. Tietysti oli myös kymmeniä lappusia, joissa oli puhelinnumeroita ja muita yhteystietoja.
Minulla oli kollegana isomman ylioppilaskunnan pääsihteeri, jolla oli muhkea työpöytä, joka oli nurkasta nurkkaan täynnä sekalaisia lappusia ja papereita. Hän oli kuuluisa siitä, että jos häneltä jotain muistiota, yhteystietoa tai pöytäkirjaa kysyttiin, hän löysi paperin salamannopeasti sekamelskan keskeltä.
Hyvin harva pystyy samaan kuin tuo takavuosien kollegani. Itsekin, jos nyt tuota hommaa tekisin, toimisin luultavasti järkevämmin. Sen pystyisi tekemään hyvin yksinkertaisesti kantamalla mukanaan taskukokoista muistikirjaa. Siihen pystyy näppärästi, paljon nopeammin kuin älypuhelimeen, laittamaan yhteystietoja ja tekemään muistiinpanoja. Myöhemmin ne voi sitten siirtää sähköiseen muotoon, yhdestä paikasta, eikä helposti katoavilta lippusilta ja lappusilta. Kokousmuistiinpanot löytyisivät samaten helposti pöytäkirjaa kirjoittaessa.
Samoin muistikirja on erinomainen ja nopein tapa tallentaa hyviä ideoita ja ”tajunnanvirtaa”. Monesti tulee bussissa/ratikassa/junassa/metrossa keksittyä tai nähtyä sellaista, että ”ahaa, tuo minun muistaa”. Ja jos ei sitä saman tien kirjaa ylös, niin voi melkein good bye, olipa muistamisen arvoinen asia mikä hyvänsä.
Muistikirjaa käyttävät myös useimmat tuntemani kirjailijat ja sanoittajat. Tai kenties kaikki, ei ole vain tullut puheeksi. Maisema, lause tai mieleen juolahtanut riimi heidän mukaansa hukkuu yleensä mielestä, jollei sitä kirjaa ylös heti
Ihan arkisesti muistikirjaa voi käyttää sitten kauppa- tai kotityölistana. Samoin vaikka matkalle lähtiessä voi pidemmän aikaa kirjat ylös tavaroita, jotka pitää ottaa mukaan, ja asioita jotka pitää hoitaa ennen matkaa.
Lyhyesti sanottuna: taskussa mukana kulkeva muistikirja helpottaa elämää ja vähentää stressiä!
Lue myös:
Muistikirjat parantavat tuottavuutta
Näin valitset hyvän mainoskynän
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Mainoskynät RPET kierrätysmuovista
Edulliset mainoslahjat käyttötarkoituksen mukaan
Omalla logolla
Tarvitaanko mainoslahjoja?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Muistikirjat omalla logolla
– Muistilehtiöt omalla painatuksella
– Vastuullisemmat vihkot
– Vastuullisemmat muistikirjat
– Liikelahjat logolla
– Mainoslahjat logolla
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
Seminaarilaukut tai konferenssilaukut liikelahjoina ja mainosalustoina
Alkuaan syventäviin yliopisto-opintoihin kuuluva sana seminaari on laajentunut yleiskäyttöön tapahtumista, joissa asiantuntijat ja osallistujat jakavat tietoa joltain tai joiltain eritysalueelta. Sana seminaari tulee muuten latinan kielen sanasta semen eli siemen (englannin kielessähän sanalla on hieman toinen merkitys…).
Seminaareihin viedään usein etukäteen saatuja papereita ja sieltä tuodaan uutta materiaalia muistin tueksi ja uuteen materiaaliin tutustumiseksi. Materiaali voi olla irrallisia papereita, litteitä asiakirjakansioita tai isompiakin kierrekansioita. Pitää siis olla jonkinlainen monipuolinen kantoväline niille.
Ei ole kovinkaan monia vuosia tai vuosikymmeniä, kun seminaareihin kuljettiin kolisevien salkkujen tai pehmeämpien nahkasalkkujen kanssa. Itsekin aloitin yliopiston käytävillä kulkemisen paperit ja kirjat kovassa salkussa. Kaiken lisäksi salkkuni oli aikansa nolointa merkkiä, jonka hienotunteisuuttani jätän mainitsematta. Ja ainakin vanhempi polvi muistaa, kuinka eduskunnassa, tuossa papereiden valtakunnassa, herätti suurta närkästystä, kun pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri Erkki Tuomioja kanniskeli papereitaan olkalaukussa!
Nykyään onneksi käytännöllisyys on voittanut turhamaisuuden lukuun ottamatta ehkä suurimpien yritysten ja tärkeimpien virkamiesten asiakirjasalkkuja. Monikäyttöiset seminaarilaukut ovat nykyään täysin arkipäivää. Käytännöllisyys ja epämuodollisuus mahdollistavat sen, että nykyisiin seminaarilaukkuihin on painettavissa yritysten nimiä ja logoja, jolloin ne toimivat myös näyttävinä ja liikkuvina mainosalustoina.
Lue myös:
Kuinka suosittu brändätystä mukista voi tulla?
Bluetooth, maiden ja laitteiden yhdistäjä
Tekniset T-paidat ovat pitkää jatkumoa
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Asiakaslahjat
– Yrityslahjat
– Liikelahjat
– Vastuullisemmat asiakirjasalkut logolla
Sateenvarjo on liikelahjana ajaton, ja sillä on todella pitkä historia
Sateenvarjo yrityksen logolla on moderni tuote, mutta tiesitkö että sillä on hyvinkin pitkä historia? Sateenvarjon historia ulottuu kauaksi, aina 3500 vuoden takaiseen Egyptiin. Tosin, mitä ilmeisimmin olosuhteista johtuen, siellä niitä ei käsitelty vedenpitäviksi, vaan käytettiin vain päivänvarjoina. Egyptissä niiden käyttö, ainakin vanhojen reliefien perusteella, taisi olla kuninkaallisten etuoikeus. Toki niin, että palvelijat kantoivat niitä herrojensa puolesta.
Varsinaisen sateenvarjon ensimmäinen käyttö on jäljitetty 1100 e.a.a Kiinaan. Siellä silkkisen vedenpitävän varjon käytön aloittivat ylimykset ja kuninkaalliset. Vallan merkiksi varjoista tehtiin moninkertaisia. Esimerkiksi Kiinan keisarin tiedetään suojanneen itseään suurella nelikerroksisella varjolla. Samanlainen perinne levisi koko alueella, ja Siamin ja Burman hallitsijoilla oli varjoja, joissa oli kahdeksasta jopa 24 kerrokseen.
Sateenvarjo saapui antiikin Kreikkaan ja Roomaan ensimmäisellä vuosisadalla e.a.a. Siellä ne olivat kuvausten perusteella yläluokan naisten ylellisyystavaroina. Vain naismaiset miehet saattoivat käyttää niitä. Rooman valtakunnan kadottua sateenvarjot katosivat Euroopasta lähes tuhanneksi vuodeksi palaten vasta Renessanssin aikaan 1500-luvulla. Sateenvarjo pysyi vielä muutaman vuosisadan ajan varsin vahvasti naisten käytössä. Esimerkiksi Britanniassa miesten sateenvarjon käyttö hyväksyttiin vasta 1700-luvun lopulla, parin vuosisadan avoimen pilkkaamisen jälkeen.
Jokamieskäyttöön sateenvarjot tulivat teollisen valmistuksen myötä. Niitä on kehitetty jatkuvasti, ja kehittäminen jatkuu. Esimerkiksi Yhdysvaltain Patenttivirastossa työskenteli joitain vuosia sitten neljä täysipäiväistä tarkastajaa pelkästään sateenvarjoihin liittyvien patenttien käsittelijöinä!
Sateenvarjojen varhaisimmat ajat paikantuvat siis Kiinaan. Ja – voisiko sanoa – ympyrä on sulkeutunut: globaalilla tasolla sateenvarjojen tuotantoa ja jakelua dominoi ylivoimaisesti muutama Kiinan maakunta.
Liikelahjana sateenvarjo on toimiva ja näkyvä. Se on myös arvostettu käytännöllisyytensä tähden.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Sateenvarjot logolla
– Golfvarjot logolla
– Vastuullisemmat sateenvarjot
– Heijastavat sateenvarjot
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Ylen uutiset kertoi reilu viikko sitten, kuinka Tampereen Tappara-kaupan hyllyt notkuvat fanituotteista. Niiden myynti ei ole harrastelua, vaan kyseessä on puolen miljoonan bisnes. Seuran oman kaupan lisäksi tuotteita myydään verkossa.
Logolla varustetut tuotteet eivät ole enää pelkkiä pipoja ja Tappara-takkeja, vaan pyrkimys on saada joka kaudelle uusia ja yllättäviä tuotteita. Viimeisin innovaatio on Tappara-logolla varustettu parkkikiekko.
Jokainen joka on käynyt isoissa rock-konserteissa, on varmasti huomannut, kuinka esiintymisareenan ulkopuolella on pöydät täynnä erilaista fanitavaraa. Itseäni ilmiö hämmästytti, kun viimeksi – jo vuosia sitten – kävin katsomassa Rolling Stonesin ja U2:n konsertit. Vaikutti siltä, kuin koko stadionia olisi kiertänyt fanituotteiden myyntipöydät. Hämmästytti siis siksi, että luulisi lippu- ja levymyyntitulojen riittävän maailman suosituimpien bändien tuloiksi. Niin ne varmaan riittävätkin, mutta bisnes on bisnestä, ja lisädollarit ja -eurot otetaan sieltä mistä ne saadaan.
Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tehdyn tutkimuksen (Sini Marja-Aho) mukaan bändien fanit haluavat, yllätyt, yllätys, ostaa pääväriltään mustia t-paitoja, huppareita, pipoja ja lippiksiä. Fanit pitävät tärkeänä sitä, että logo, nimi ja printti ovat hienoja, ja että tuotteet sopivat arkikäyttöön. Sopivana hintana fanit pitivät 10-30 euroa.
Tapparaa ja Rollareita pienemmille toimijoille fanituotteet ovat varmasti tärkeä tulonlähde. Pieni paikallinen urheiluseura tai suurempikin kotimainen rockbändi tuskin voi haaveilla lipputulojen tai levymyynnin tuottavan suuria summia. Siksi on luontevaa, että ne myyvät fanituotteita. Fanit haluavat tunnustaa väriä, ja ovat siksi valmiita maksamaan erilaisista tuotteista enemmän kuin niiden varsinainen käyttöarvo on. Sama itse asiassa pätee joihinkin yritysten ”fanituotteisiin”. Myönnän, että itsekin olisin valmis ostamaan vaikka vähän kalliimmallakin hinnalla vaatteita, joita koristaa eräs omenalogo.
Liike- ja mainoslahjojen lisäksi Talenco toimittaa ja on valmis ideoimaan logopainettuja fanituotteita, joilla voi paitsi vahvistaa seurojen, bändien ja yritysten tunnettuutta, myös taloutta.
Lue myös:
Rammstein-kohu vaikuttaa jopa oheistuotemyyntiin – mistä on kyse?
Mitä yritys voi oppia brändinrakentamisesta Madonnalta?
Kuinka brändi positioidaan?
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Oheistuotteet – Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Mainostekstiilit
– Pipot logolla
– Takit logolla
– Parkkikiekot painatuksella
– T-paidat omalla painatuksella
– Hupparit yrityksen painatuksella
– Lippikset yrityksen logolla
– Fanituotteet seuran tai bändin logolla
– Logotuotteet
Post-it keksittiin vahingossa
Vuonna 2004 MoMAssa (The Museum of Modern Art, New York) järjestettiin näyttely, jossa oli esillä toistasataa pientä esinettä. Näyttelyn nimi oli ”Humble Masterpieces”. Siinä oli esillä tuotteita, joita käytämme päivittäin, mutta emme todennäköisesti kiinnitä niihin paljon huomiota. Vaikka nämä esineet ovat kooltaan ja hinnaltaan vaatimattomia, ne ovat korvaamattomia suunnittelun mestariteoksia, ja siksi ihailtavia.
Suomalaisittain kiinnostavaa on, että siinä olivat esillä Aino Aallon ”Tumble” (1932) ja Tapio Wirkkalan ”Incandescent Bulb” (1959). Näyttelyn esineiden tai tavaroiden joukossa oli myös Spencer Silverin ja Art Fryn suunnittelema/keksimä Post-it-lehtiö (1977). Kyllä, sekin on todella pitänyt keksiä.
Tarvittiin oikeastaan kaksi sattumaa, jotka johtivat kaikkien tuntemien post-it-lappujen keksimiseen. Ensimmäinen sattuma oli, kun 3M-yhtiössä työskennellyt Spencer Silver yritti vuonna 1968 kehittää supervahvaa liimaa käytettäväksi lentokoneteollisuudessa. Supervahvan liiman sijaan hänen onnistui kehittää erityisen heikko liima!
Alkuun tämä heikko liima juuri kiinnostanut 3M:n johtoa. Liimassa oli kuitenkin kaksi mielenkiintoista ominaisuutta: Se pystyttiin poistamaan pinnoista niin, ettei se jättänyt mitään jälkiä ja toisekseen sitä pystyttiin käyttämään uudelleen sen erityisen kestävän mikropallorakenteen ansiosta. Näistä kahdesta merkittävästä ominaisuudesta huolimatta kukaan yhtiössä ei keksinyt liimalle myyntikelpoista käyttöä ja niinpä se enemmän tai vähemmän hyllytettiin viideksi vuodeksi.
Vuonna 1973 Silver esitteli liimansa 3M:n uudelle tuotelaboratorion johtajalle Geoff Nicholsonille. Silver myös kertoi, että paras idea käyttää liimaa olisi suihkuttaa sitä ilmoitustaululle, jolloin siihen voisi kiinnittää lappuja ilman nastoja tai teippiä. Idea oli toimiva, mutta sitä ei pidetty potentiaalisena, koska ilmoitustaulujen vuotuinen myynti oli varsin alhainen.
Toinen sattuma oli, kun kemisti Art Fry osallistui Silverin seminaariin, jossa käsiteltiin tätä heikosta tarttuvaa liimaa. Kirkkokuorossa laulanut Fry sai neronleimauksen: hän keksi käyttää Silverin liimaa virsikirjansa kirjanmerkeissä, jolloin ne eivät pudonneet. Fry ehdotti Nicholsonille ja Silverille, että liimaa käytettäisiinkin takaperin: sen sijaan, että tehtäisiin liimalla siveltyjä ilmoitustauluja, laitettaisiinkin liima paperilapuille, jolloin ne voitaisiin kiinnittää kuin tyhjää vaan. Tarvittiin vielä sopivasti päällystetty paperi, jolla liima toimi oikein, ja keksintö oli valmis.
3M johto ei vieläkään uskonut tuotteen olevan onnistunut. Laput lojuivat enimmäkseen hyllyllä, vaikka firman sisällä ne olivat käytössä ja suosittuja. Lopulta vuonna 1977 niille tehtiin testimyynti neljässä kaupungissa, jotta nähtäisiin, kävisivätkö ne kaupaksi. Eivät käyneet, ja tämä vahvisti 3M:n johtoa, että tuote ei ollut kaupallisessa mielessä hyvä.
Maailman kaikkien toimistojen onneksi 3M:n laboratorioväki ei luovuttanut. Heidän mielestään markkinointiosasto oli epäonnistunut, koska tuotteesta ei annettu ihmisille ilmaisia näytteitä. Niinpä vuoden kuluttua ensimmäisestä flopista 3M yritti uudelleen. Se jakoi ilmaisia Post-it-näytteitä valtavan määrän idaholaisessa Boisen kaupungissa. Tällä kertaa homma toimi: 90 % ihmisistä ja yrityksistä, jotka olivat saaneet ilmaisnäytteen, tilasivat niitä lisää! Vertailun vuoksi, tämä ylitti kaksinkertaisesti 3M:n minkään muun tuotteen lanseerauksen alkunopeuden. Kahden vuoden kuluttua tuote julkaistiin kaikkialla muualla Yhdysvalloissa.
Näin toistakymmentä vuotta alkuperäisen keksinnön jälkeen Post-it-muistiinpanolapuista tuli vihdoin hitti ja se on käytössä toimistoissa ympäri maailman. Se on myös yksi maailman viidestä myydyimmästä toimistotuotteesta. Ja myös erittäin suosittu mainoslahja.
Miksi paperi alkuaan ja suurelta osin nykyäänkin on keltainen? Sattumaa tämäkin: 3M:n laboratorion naapurissa sattui olemaan keltaista hukkapaperia ja he tekivät kokeilujaan tällä. Lopulta kun tuotanto käynnistyi, keltainen paperi jäi pysyvään käyttöön. Ei siis kannata uskoa 3M:n selityksiä psykologisesta kontrastista tms. Silkkaa sattumaa!
Kesän liikelahjat
Talvi tuntuu vielä nurkissa, mutta valon määrä lisääntyy päivä päivältä. Kesä tulee – kuitenkin. Nyt on paras aika vuodesta suunnitella ja hankkia kesän liikelahjoja.
Suomalaiset ovat nauttineet lakisääteisestä kesälomasta lähes sata vuotta. Ensimmäisen kerran vuosilomasta säädettiin vuoden 1922 työsopimuslaissa, jolloin sen vähimmäispituudeksi määriteltiin 7 päivää. Lomaoikeus piteni vuoden 1939 vuosilomalaissa 9 -12 päivään ja vuonna 1960 18–24 päivään. Vuoden 1973 vuosilomalaki toi neljän viikon loman ja vuoden 1977 muutos toi mukanaan talvilomaviikon.
Lomien alla annettavien liikelahjojen valinnassa kannattaa pitää mielessä kesäteema. Lisäksi pitää muistaa, että kesälahjoja käytetään vapaa-aikana ja monesti ulkona, ei työaikana ja työpaikalla. Kesä on lomien, valon ja lämmön ansiosta hauskaa aikaa, ja kun liikelahjat heijastavat tätä, ne ovat varmasti pidettyjä. Siinä kannattaa näkyä ja olla mukana! Näin yrityksesi näkyy
Kesälahjoja miettiessä on siis pidettävä mieli kepeänä. Lahjoja harkitessa kannattaa miettiä, että ne sopivat rannalle, piknikille, matkailuun tai vaikka grillijuhliin. Oma henkilökohtainen suosikkini on selfie-keppi. Siinä yhdistyvät positiivisuus, hauskuus, uutuus ja ajassa mukana oleminen.
Lue myös:
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Brändin pitkäjännitteinen rakentaminen
Valoa lisää joka päivä – kesä tulossa
Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Kesälahjat, nyt on jo kiire!
Kesälahjat ja -kampanjat 2018
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Pikinik-kylmäreput
– Piknik-korit
– Piknik-viltit
– Piknik-aterimet
– Grillaustarvikkeet
– Liikelahjat
– Selfiekepit
– Kesälahjat yritykselle
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet omalla logolla
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
Termosmuki on ympärivuotinen liikelahja
On tilanteita, joissa haluamme säilyttää ja nauttia juomamme ja ruokamme kylminä tai lämpöisinä, vaikkei jäähdytystä tai lämmitystä ole välittömästi saatavissa. Tällöin voimme käyttää yli sata vuotta vanhaa keksintöä, termosastiaa. Termospullon keksi skotlantilainen fyysikko Sir James Dewar vuonna 1892. Saksalainen lasinvalmistaja Reinhold Burger ymmärsi kymmenen vuotta myöhemmin termoksen kaupalliset mahdollisuudet, ja hän myös patentoi keksinnön.
Lämmöneristeet vaikuttavat kolmeen tapaan, joilla lämpö siirtyy: säteily, johtuminen ja kuljettuminen (konvektio). Termospullossa tai termosmukissa vaikutetaan kaikkiin kolmeen lämmön siirtymisen fysikaaliseen ominaisuuteen: Kahden sisäkkäisen pullon avulla saadaan aikaan tyhjiö, joka estää sekä lämmön johtumista että kuljettumista. Ulommaisen pullon sisäpinta on kirkasta ainetta, joka minimoi kolmannen, eli lämpösäteilystä johtuvan lämmönsiirtymisen heijastamalla lämpösäteilyn takaisin. Heijastavana materiaalina käytetään esimerkiksi alumiinia.
Pääosa termospullon lämmönsiirtymisestä tapahtuu siellä missä tyhjiötä ei ole, eli korkin kautta. Myös sisä- ja ulkopullojen saumakohta lisää lämmönsiirtymistä, eli sisältö jäähtyy tai lämpenee ei-toivotulla tavalla näistäkin kohdin.
Liikelahjana termospullot ja termosmukit ovat kestosuosikkeja. Niillä on monia hyviä ominaisuuksia, minkä takia ne kannattaa hankkia ja pitää mainoslahjapaletissa: ne ovat yleensä todellisessa hyötykäytössä, niissä on hyvä painopinta-ala ja ne myös kestävät pitkään. Termos todella toimii mainostelineenä asiakkaasi työpöydällä ja vapaa-ajassa. Se on hyödyllinen liikelahja, joka kestää aikaa!
Lue myös:
Miksi suosittelemme mukia omalla painatuksella mainoslahjaksi kaikille yrityksille?
Mihin sinun kannattaa kiinnittää huomiota kun valitset mukia yritykselle mainoslahjaksi?
Kuinka suosittu brändätystä mukista voi tulla?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Mukit painatuksella, mainosmukit
– Termosmukit painatuksella
– Ekologiset termosmukit painatuksella
– Termospullot omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
Työkyky yrityksen menestystekijänä
Hyvinvoiva henkilöstö on yrityksen tärkeimpiä menestystekijöitä ja edellytys kehittymiselle. Terveys, osaaminen ja motivaatio ovat kulmakiviä työkyvylle ja hyvinvoinnille. Useat tutkimukset osoittavat, että tämä ei ole sanahelinää. Niinpä osaava johto ottaa tosissaan henkilöstön työkyvyn vaalimisen.
Vaikka työnhallinta ja työympäristö ja -ilmapiiri ovatkin tärkeitä osioita työkyvyn parantamiseen, ei kannata unohtaa liikunnan, kuntoilun ja muun virkistäytymisen merkitystä. Yhdessä tekeminen välittömän työympäristön ulkopuolella heijastuu positiivisella tavalla myös itse työhön.
Erityistä huomiota työkykyasioissa on kiinnitettävä yksilöllisyyteen. Ihmiset ovat fyysisesti ja psyykkisesti erilaisia. Jokaisen työntekijän yksilöllisellä huomioonottamisella ja erilaisuuden hyödyntämisellä on koko työyhteisön hyvinvointia lisäävä ja tulosta parantava vaikutus.
Talencosta löydät laajan valikoiman sellaisia liikelahjoja ja henkilöstölahjoja, jotka toimivat työkykyä edistävästi. Osa ihmisistä panostaa mieluummin liikuntaa ja urheiluun. Toiset valitsevat mieluummin rauhallisemman ulkoilun ja retkeilyn. Selaa oheisia valikoimia ja löydä itsellesi parhaiten sopiva vaihtoehto.
Lue myös:
– Kannustamalla henkilöstöä veden juomiseen ylläpidät työhyvinvointia
– Liikelahja joka tukee terveellisiä elämäntapoja
Aiheeseen liiittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Urheilu ja liikunta
– Ulkoiluvarusteet
Power bankin valintaopas
Valitsessasi power bankia tai varavirtalähdettä liikelahjaksi joudut ottamaan kantaa sen kapasiteettiin. Mitä suurempi kapasiteetti, sitä korkeampi hinta. Siksi kannattaa miettiä tarkkaan mikä kapasiteetti on sopivin.
Oheisesta taulukosta näet tavallisimpien älypuhelinten ja tablettien vaatimat mAh arvot.
Seuraavaksi kannattaa vielä vilkaista laturin ampeerimäärä:
Kun nämä tekniset valinnat on tehty onkin lopuksi helppo siirtyä miettimään mikä malli parhaiten vastaa yritysilmettä, kuinka kyseisen varavirtalähteen voi merkata (esim painattaa, kaivertaa) ja tietenkin että mikä hintataso sopii parhaiten.
Berkeley, kun haluat erottua yritysvaatetuksella
Yhdenmukaisella vaatetuksella luot ammattimaisen vaikutelman. Berkeley vaatemallistolla nostat rimaa vielä korkeammalle. Valitse yrityksesi imagoon sopivat Berkeley asut niin profiloit itsesi sekä laadun että tyylin edelläkävijänä. Berkeley lifestyle mallistoa suunnittelee, valmistaa ja markkinoi Ruotsin johtaviin tekstiilialan yrityksiin kuuluva Sportmanship Group, jonka tytäryhtiö on Berkeley Company Ab. Ryhmän muita tuote merkkejä ovat mm. Henri Lloyd, Dolomite, North Sails, Sail Racing, Replay. Berkeley edustaa laadukasta vapaa-ajanhenkeä, jonka ajaton lifestyle-mallisto käsittää kokonaisvaltaisesti vapaa-ajan tuotteet kuten pikkutakit, kaulus- ja pikeepaidat, trendikkäät neuleet, takit ja oheistuotteet. Kasvava osa mallistoa on myös kodin tekstiilit ja laadukkaat nahkatuotteet. Mallisto on sopiva sekoitus skandinaavista suunnittelua, englantilaista ”Savile Row”–perinnettä ja italialaista rohkeutta. Talencolta saat kaikki Berkeley tuotteet. Soita meille jo tänään niin autamme sinua valitsemaan kokonaisuuden joka vahvistaa yrityksesi laatumielikuvaa. Lue myös: Lue myös: Asiakaskohtaaminen B2B liiketoiminnassa Pikeepaita on urheilullisen herrasmiehen vaate Painetut t-paidat ovat muotia Paita tekee miehen Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille Brändäyksessä värillä on väliä Kevytuntuvatakki toimii myös liikelahjana Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa? Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä? Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä Kuinka brändi positioidaan? Liikelahja vahvistaa brändiä Brändäyksessä värillä on väliä Toimiston brändäys edullisesti Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan? Liikelahja vahvistaa brändiä Asiakaslahjat, liikelahjat ja pykologia niiden takana Pikeepaidan käyttökohteet Aiheeseen liittyviä tuotteita: – Liikelahjat omalla logolla – Yrityslahjat omalla logolla – Mainoslahjat omalla logolla – Yritystekstiilit omalla logolla – Mainosvaatteet omalla logolla – Mainostuotteet omalla logolla – Asiakaslahjat omalla logolla – Mainostekstiilit – Tekniset t-paidat – T-paidat painatuksella – Ekologisemmat T-paidat painatuksella – Ekologisemmat pikeepaidat yrityksen logolla – Pikeepaidat – Kauluspaidat – Urheilushortsit – Vastuullisemmat pikeepaidat omalla logolla tai painatuksella – Takit ja hupparit omalla logolla tai painatuksella – Talvitakit yrityksen logolla – Pipot logolla – Tekniset t-paidat – T-paidat painatuksella – Ekologisemmat T-paidat painatuksella – Kauluspaidat – Lippalakit ja lippikset omalla logollaAsiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana
Eri maissa tehdyt tutkimukset kertovat, että liikelahjojen tai asiakaslahjojen antaminen on edelleen hienoisessa kasvussa. Ja saimmepa lahjoja työntekijän, asiakkaan tai muun sidosryhmän jäsenenä, arvostamme niitä edelleen. Siitäkin huolimatta, että tiedämme varsin hyvin, että niiden tarkoituksena on varmistaa lojaalisuutemme tai bisneskumppanuutemme. Miksi näin?
Henkilöstö
Henkilöstölahjojen antaminen vahvistaa henkilöstön tunnetta siitä, että he ovat todellakin osa yritystä. Kun annat lahjan työtekijöille, kannattaa lahjaa ajatella nimenomaan liikelahjana. Ja lahjat kannattaa yrittää mieltää persoonallisiksi arvostuksen osoitukseksi, ja välttää niiden mieltämistä ”lahjuksiksi”. Lahjan muuttaminen persoonalliseksi onnistuu esimerkiksi niin, että liittää siihen käsinkirjoitetun saatteen. Tällainen pieni teko saa työntekijän tuntemaan, että lahja on henkilökohtainen ja että työnantaja tuntee heidän persoonalliset mieltymyksensä.
Vastavuoroisuus
Vastavuoroisuus on termi, joka psykologia käyttää kuvaamaan ilmiötä, jossa positiivinen toimi aiheuttaa myönteisiä vaikutuksia. Anteliaisuus asiakaslahjojen kanssa aiheuttaa mitä todennäköisimmin vastavuoroisuutta: muutamat – joskus pienetkin – hyvin harkitut henkilöstölahjat työntekijöille tuottavat tyytyväisempiä ja sitoutuneempia työntekijöitä, ja tämän myötä tuottavuuden kasvua paljon enemmän kuin mitä näihin liikelahjoihin on kulunut rahaa.
Asiakkaat ja asiakaslahjat
On selvää, että ostamme tavaraa ja palveluita mieluiten yrityksiltä, joista pidämme ja joihin luotamme. Yrityslahjat tai asiakaslahjat asiakkaille on tapa osoittaa, että yritys myös arvostaa asiakkaitaan. Kaikki me olemme ihmisiä, joten lahjojen antaminen johtaa jopa kiitollisuudenvelkaan – joka puolestaan vaikuttaa tapaan, jolla yrityslahja antanutta yritystä käsitellään esimerkiksi liikesopimusta uusittaessa. Kovassa kilpailutilanteessa liikelahjoin vahvistettu liikesuhde saattaa olla ratkaiseva tekijä menestyksen ja tuhoutumisen välillä.
Lahjonnan välttäminen
Kannattaa pitää mielessä, että liikelahja tai asiakaslahja saattaa muuttua lahjukseksi, jos yleisesti hyväksytyt rajat yrityslahjojen arvossa ylitetään. Erittäin kalliita asiakaslahjoja ei välttämättä myöskään arvosteta enempää kuin edullisempia yrityslahjoja. Päinvastoin, ne saattavat jopa saada vastaanottajan kiusaantuneeksi. Alasta ja asiakkaista hieman riippuen yleinen sääntö on, että ylilyöntejä kannattaa välttää. Riittää että osoitat ajattelevasi asiakkaita ja että arvostat heitä lahjan arvoisesti. Huomaamattomasti sijoitettu, logolla tai brändimerkillä varustettu tuote löytää todennäköisemmin tiensä asiakkaasi pöydälle kuin kallis ja räikeä yritysmainos.
Potentiaaliset asiakkaat
Koska on todennäköistä, että myös kilpailijasi jakaa liikelahoja, voit yrittää peitota näiden asiakaslahjat lisäämällä lahjaan yllä mainittua yksilöllistä silausta. Asiakaslahjan rahallinen arvo voi olla jopa negatiivinen asia kilpailutilanteessa. Erityisen tarkkana kannattaa olla potentiaalisten asiakkaiden lahjojen kanssa. Niissä yleensä ollaan varmuudella tilanteessa, että myös kilpailijasi muistaa heitä asiakaslahjoilla. Silloin hyvä maku ja personointi saattaa olla ratkaisevan tärkeätä.
Asiakaslahjoihin sisältyvät piilomerkitykset
Lähes kaikissa kulttuureissa perhekeskeisyys on vahvasti positiivinen asia. Vain kaikkein kovimmilla ja rajuimmin kilpailluilla aloilla perhekeskeisyys voidaan tulkita urakeskeisyyden negatiiviseksi vastakohdaksi. Yleisesti hyväksytty arvo kannattaa muistaa työntekijälahjoja hankittaessa: esimerkiksi keittiötarvikkeet ovat merkki siitä, että työnantaja ymmärtää perheen ison arvon työntekijöille. Asiakaslahjat voivat olla enemmän yksilöä varten ajateltuja, esimerkiksi liikunta- ja urheiluvarusteet sisältävät piilotetun viestin dynaamisuudesta, jota yrityksiltä odotetaan.
Lue myös:
– Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
– Omalla logolla
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Asiakaslahjat
– Keittiötarvikkeet yrityksen logolla
– Liikunta- ja urheiluvarusteet
Onko Suomi muuttumassa viinimaaksi?
Viinimaailma on muuttumassa hiljalleen, mutta vääjäämättömästi. Perinteisissä viinimaissa sekä tuotanto että kulutus ovat laskussa, ja molemmat ovat nousussa uusissa viinimaissa. Ranska ja Italia ovat vielä – vuorotellen – suurimmat viinintuottajamaat. Ne tuottavat kumpikin n. 45 miljoonaa hehtolitraa (hl=100 litraa) vuodessa. Euroopan ulkopuolisista maista suurin tuottaja on Yhdysvallat, mutta sen tuotanto (n. 23 Mhl) tavoittelee vasta puolta Ranskan ja Italian määristä. Yhdysvallat on kuitenkin jo lähestymässä Euroopan kolmanneksi suurinta tuottajamaata Espanjaa. Muita isoja Euroopan ulkopuolisia tuottajamaita ovat Chile, Kiina, Argentiina, Australia ja Etelä-Afrikka. Sijoitukset ja tuotantoluvut vaihtuvat vuosittain.
Vielä vuonna 2000 ”Vanha mantere” tuotti 73 % kaikesta maailman viinistä. Reilut kymmenen vuotta myöhemmin lukema oli 60%. On arvioitu, että jo 2030 luvulla viiniä tuotetaan enemmän Euroopan ulkopuolella kuin Euroopassa.
Muutoksen syynä Euroopassa ovat viinin kohtuuttoman käytön aiheuttamat terveyshaitat ja EU:n maatalouspolitiikka, joka on yrittänyt vuosikaudet kitkeä viinin ylituotantoa. Eurooppalaisittainhan viini on ennen kaikkea maatalouspolitiikkaa, vaikka Suomessa se on sosiaali- ja terveyspolitiikkaa.
Ilmasto-olosuhteista johtuen Suomi ei ole kuulunut viinimaihin. Mutta muutosta on tapahtunut ja tapahtuu. Vielä 80-luvulla kulutus täällä keskittyi väkeviin ja mallasjuomiin. Niitä kumpaakin kului 3 – 4 litraa vuodessa / henkilö (100-prosenttisena alkoholina) ja viiniä kului alle litran. Noista ajoista väkevien kulutus on laskenut alle kahden litran, kun taas viinin kulutus on noussut samoihin lukuihin, historiallisesti ensimmäistä kertaa. Viininkulutus Suomessa on siis kaksinkertaistunut parissakymmenessä vuodessa. Mallasjuomat toki mellastavat omissa lukemissaan, lähellä neljää litraa.
Viinituotteet ovat liikelahjana nostaneet suosiotaan tasaisesti. Hypoteesinomaisesti voisi jopa väittää, että viinien kulutuksen nousu ja viinikulttuurin vakiintuminen Suomeen on osaksi juuri liikelahjoina annettujen viinituotteiden ansiota. Kun viinituotteen on saanut mainoslahjana tai liikelahjana, kiinnostus on saattanut herätä ja kulutustottumukset siirtyä viinin suuntaan.
Viinituotteet sopivat liikelahjaksi ympäri vuoden, mutta suosituimmillaan ne ovat joulun aikaan. Nykyisin alkoholittomien viinien nauttiminen on nousussa, ja niitä löytyy myös Alkon valikoimista melko hyvin. Ei siis ole mitään syytä olla huolissaan viinitarvikelahjojen antamisessa myös absolutisteille. Asian kanssa on kuitenkin syytä olla diskreetti.
Lue myös:
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet omalla logolla
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
https://www.talenco.fi/joululahjat/
Liikelahja, joka näkyy kolme kertaa kauemmas kuin muut
Harva tietää, että tuiki tavallinen jalankulkijan turvaheijastin on suomalainen keksintö. Sen keksi pertteliläinen maanviljelijä Arvi Lehti 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa. Kummallista kyllä, tuota meille tuttua turvalaitetta ei tunneta juuri lainkaan Suomen ja muiden pohjoismaiden ulkopuolella. Vanha kansatieteilijä minussa arvelee, että heijastimen yleistyminen juuri täällä johtuu harvaan asutusta maaseudusta. Muualla Euroopassakin ihmiset ovat asuneet tiheämmin ja kaupunkimaisemmin, eikä maantien tallaamista ja sen turvaamista ole juuri tarvittu.
Heijastimien ansiosta autoilijoiden on helpompi huomata tiellä liikkujat. Kaukovaloilla ajava autoilija näkee pimeällä tiellä ilman heijastinta kulkevan henkilön noin 100 metrin etäisyydeltä. Heijastinta käyttävän hän huomaa jopa 300 metrin päästä. Lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 40 metrin etäisyydeltä. Heijastimella varustettu henkilö näkyy 100–150 metrin etäisyydeltä.
Vuonna 2003 Suomessa voimaan tulleen lain mukaan jalankulkijan on pimeän aikana tiellä liikkuessaan yleensä käytettävä asianmukaista heijastinta.
Jalankulkijan heijastimet määritellään Euroopan unionin henkilösuojaindirektiivin perusteella. Myytävien turvallisuustuotteiden tulee täyttää standardien vaatimukset ja olla CE-hyväksyttyjä. Talencon logopainatetut mainoslahjaheijastimet ovat luonnollisesti vaatimusten mukaisia.
Talencolta löytyy heijastimia löytyy joka lähtöön. Esimerkiksi pehmoheijastimia on sekä standardimuotoisia että muotoon leikattuja . Löytyy myös jousiheijastimia ja monia muita malleja.
Nyt on todella heijastinten vuodenaika. Heijastin liikelahjana on kappalehinnaltaan yksi edullisimmista. Varmaa on, ettei niistä voi kukaan löytää negatiivista sanottavaa. Hintansa ansiosta ne ovat harkinnanarvoisia myös jakolahjaksi.
Lue myös:
Logolla merkattujen heijastimien edelläkävijä Soft Reflector luopuu muovin käytöstä pakkauksissa
Aiheeseen liittyviä tuotteita
– Liikelahjat logolla
– Asiakaslahjat logolla
– Mainoslahjat logolla
– Yrityslahjat logolla
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Suomalaisessa liikelahjakulttuurissa joulu on edelleen selkeä lahjanantamissesonki. Jos olet yritys, nyt on paras – ja korkea – aika käynnistää joululahjojen hankintaprosessi. Lokakuun jälkeen olet jo myöhässä!
Muutamia vinkkejä ruljanssin helpottamiseksi. Näistä on kirjoitettu aiemmissakin blogeissa, joten nyt vain lyhyt kertaus.
Kannattaa käydä läpi joululahjansaajien kaikki kolme ryhmää: työntekijät, asiakkaat ja palveluntarjoajat. JA listata saajat jokaisesta ryhmästä. Tämä säästää hiusten harmaantumiselta!
Pitää muistaa olla tasapuolinen erityisesti työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa, sillä ihmisillä on tapana puhua keskenään myös saamistaan joululahjoista (bonukset ovat eri asia ja lähtökohtaisesti vain kahdenkeskistä tietoa). Hoululahjojen personointi on parempi tehdä vaikka liittämällä mukaan käsinkirjoitettu kortti, kuin eriarvoisilla lahjoilla.
Aika monet rohkenevat neuvoa, että jos palveluntarjoajan tuottama palvelu ei ole vastannut odotuksia, on turha ainakaan ylenpalttisesti muistaa yrityslahjoilla. En väitä vastaan.
Ei kannata unohtaa, että elämme Suomessakin, varsinkin liike-elämässä, monikulttuurisessa maailmassa: kaikki eivät vietä joulua. Jos tunnet epävarmuutta, muuta joulunajan lahjat vaikka vuodenvaihteen sesonkilahjoiksi.
Ja vaikka – tai koska – kyse on liike-elämästä, on hyvä tiedostaa, että joulun ajan asiakaslahjat muistetaan, mutta erityisesti muistetaan sen antamatta jättäminen!
Lisää joulun liikelahjoista ja niiden hankkimisesta voit lukea Janin ja Ursulan aikaisemmista blogeista.
Lue myös:
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Näin ideoit yrityksen liikelahjat syksyksi
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet yrityksen painatuksella
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen painatuksella
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
– Henkilöstölahjat painatuksella
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Liikelahjojen antamisesta voi tulla painajaismainen kokemus, jos ei tunne niihin liittyvää etikettiä. Olet saattanut hankkia liian kalliin liikelahjalahjan tai lahjan, joka ei ole vastaanottajan tahdonmukainen, ja koko homma muuttuu kiusalliseksi. Niinpä ennen seuraavaa lahjakierrosta asiakkaillesi tai työntekijöillesi kannattaa lukea tästä muutama vinkki.
Aina kun mahdollista, tee lahjoista persoonallisia
On mukavaa, jos pystyy tekemään lahjoista jokaisen saajan näköisiä. Näin lahjan saaja ajattelee sinun arvostavan heitä. Niinpä personoidun lahjaesineen merkitsee enemmän kuin symbolinen tai yleinen yrityksen mainoslahja. Jos lahjansaajia (asiakkaita ja/tai työntekijöitä) on yksinkertaisesti liikaa personointii, pyri löytämään lahjaksi jotain uutta tai hyödyllistä. Esimerkiksi tällä hetkellä suosittu, vielä varsin uusi, tuote on Power Bankit ja muut varavirtalähteet mobiililaitteisiin. Niille on höytykäyttöä lähes jokaisella.
Ole tarkka etiketin kanssa
Olemme nykyään tekemisissä sekä yksityisesti että yrityselämässä monikulttuurisessa ympäristössä. Ei ole enää itsestään selvyys, että kaikki asiakkaat tai työntekijät viettävät esimerkiksi joulua tai pääsiäistä. Tällaisessa tilanteessa joululahjalla muistaminen saattaa muuttua kiusallisemmaksi kuin uskoisikaan. Saattaa jopa olla turvallisinta muuttaa perinteinen joululahja sesonkilahjaksi tai vuoden vaihtumiseen sijoittuvaksi (vaikkei vuodevaihdekaan ole kaikkialla maailmassa sama).
Ole varovainen lahjojen kierrättämisessä (regift)
Joillain on käytäntönä laittaa saamansa liikelahjat, mikäli mahdollista, edelleen lahjoina jollekulle muulle. Tämä ei ole mitenkään suositeltava käytäntö, mutta esimerkiksi pari vuotta vanhan amerikkalaisen tutkimuksen mukaan peräti 32 % amerikkalaisista harrasti lomakauden liikelahjojen edelleen lahjoittamista.
Jos edelleen lahjoittaa saamiaan liikelahjoja, keskeistä on miettiä ja varmistaa, ettei loukkaa ketään. Tapahan voi loukata sekä kierrätetyn liikelahjan saajaa että sitä tahoa, joka liikelahjan on alun perin antanut. Pahimmassa tapauksessa, jos huono tuuri käy, onnistuu loukkaamaan molempia tahoja. Pahinta tietysti on antaa liike- tai mainoslahja eteenpäin tilanteessa, jossa alkuperäinen liikelahjan antaja on läsnä!
Huomio kaikki, jos mahdollista
Tärkeintä liikelahjojen antamisessa on muistaa kaikkia. Tämän vuoden pienasiakas saattaa olla ensi vuoden avainasiakas. Myös työntekijöille muistettaessa on syytä antaa henkilöstölahja kaikille. Työntekijät varmasti keskustelevat keskenään saamista lahjoista (samoin erityisesti saman alan asiakkaat keskustelevat keskenään). Ystävällinen ele voi muuttua negatiiviseksi, jos joku tai jotkut tuntevat itsensä väheksytyiksi tai kokonaan unohdetuksi. Tätä et varmasti halua.
Vahingossa tapahtuvan unohduksen voit välttää, kun listaat henkilöt ja tahot, joille annat lahjan. (Ks. aikaisempi blogiteksti)
Lue myös:
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Liikelahjat kansainvälisessä liiketoiminnassa
Liikelahjat ja yrityslahjat Kiinassa
Omalla logolla
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat logolla
– Mainoslahjat
– Henkilöstölahja
Paljonko liikelahjoihin kannattaa varata rahaa?
On varmasti aina mukavaa antaa lahjoja ihmisille, jotka ovat tavalla tai toisella auttaneet yrityksesi menestymistä. Siitä yksinkertaisesti tulee hyvälle tuulelle, kun antaa jotain asiakkaille, työntekijöille tai palveluntuottajille (ks. blogi: Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?) . Mutta pysytäänpä realiteeteissa: iso kysymys on, paljonko liikelahjoihin kannattaa käyttää rahaa?
Kysymykseen vastaaminen on helpompaa, jos sen paloittelee kolmeen osaan:
* Paljonko liike- ja mainoslahjoihin on budjetoitu rahaa?
* Paljonko lahjoilla on vastaanottajia?
* Keitä liikelahjalistalla on ja mikä on heidän yhteytensä liiketoimintaasi?
Liikelahjabudjetti
Ensinnäkin on tärkeätä, että asia on ylipäätään mietitty ja budjetoitu. Jos ajattelet, että asiakkaille, työntekijöille ja palveluntarjoajille ei kannata antaa mitään, that´s it. Älä varaa rahaa, äläkä anna mitään. Mutta muista, että tämä huomataan vähintään yhtä varmasti kuin se, että annat lahjoja.
Toisaalta, vaikka olisit Suomen anteliain yrittäjä, sinunkin liiketoimintasi pitää olla budjetoitua myös liikelahjojen osalta.
Budjetin voi rakentaa esimerkiksi saajakategorioiden mukaan:
500 € työntekijöille
800 € palveluntuottajille
1200 € asiakkaille tai asiakkuuksille; messulahjoina, isojen liiketoimien päätteeksi jne.
Yllä olevat luvut ovat sitten ihan varmasti vain esimerkki, eivätkö minkään alan keskiarvo. Ennemminkin lukujen on tarkoitus saada sinut miettimään, mihin sinulla on varaa, mitä voit tarjota. Budjetti antaa puitteet lahjalistan rakentamiselle. Sen kanssa toimiessasi on vähemmän todennäköistä että innostut tuhlaamaan liikaa.
Liikelahjabudjettia laatiessasi mieti kuinka paljon voit käyttää kaikkiin lahjoihin. Tilanteiden muuttuessa voit fiksata sitä tai tehdä kokonaan uuden. Tärkeintä on, että sinulla on sellainen budjetti, ja että se on jaettu saajakategorioiden mukaan.
Listaa lahjojen vastaanottajat
Ensimmäiseksi kannattaa arvioida vastaanottajien määrä eri saajakategorioiden mukaan. Määrä riippuu tietysti liiketoimintasi tyypistä: jälleenmyyjäbisneksessä et voi antaa lahjaa jokaiselle asiakkaalle. Silloin kannattaa lahjojen sijaan harkita esimerkiksi jonkinlaista asiakaspäivää tai -päiviä, jolloin tuotteet ovat erikoisalennuksessa, ja liikkeessä on jaossa mainosmakeisia, mainoskyniä tai vastaavia pienen kappalehinnan jakotavaraa mahdollisimman monille asiakkaille.
Seuraavaksi listaa jokainen henkilö, jolle olet aikeissa antaa lahjan. Ja tämä on tärkeää: kirjoita jokaisen saajan nimi ylös!
Näin toimimalla ensinnäkin on vähemmän todennäköistä, että unohdat saajien joukosta jonkun. Esimerkiksi yhden työntekijän jääminen ilman lahjaa voi aiheuttaa todella voimakasta kaunaa. Siinä ei auta selittely unohtamisesta – päinvastoin, sellainen selitys luultavasti vain pahentaisi tilannetta. Säästyt myös viime hetken stressiltä, kun voit aina tarkistaa, ettei joku tärkeä asiakas tai asiakkuus puutu listaltasi. Toki on olemassa tuotteita joita on suorastaan hyödyllistä saada samaa tuotetta uudestaan, esimerkiksi jos kaapista löytyy useampi pyyhe yrityksen logolla, tyylikkäästi toteutettuna, niin se saattaa olla hyvinkin tervetullutta.
Toiseksi, listaamalla kirjaimellisesti voit olla tarkempi. Esimerkiksi, jos kysymyksessä on yritysasiakas, voit antaa tekemisissä siellä useamman ihmisen kanssa. Pelkkä asiakkuuden nimeäminen ei riitä, vaan on lahjansaajia voi olla useampi henkilö saman asiakkuuden sisällä. Listalle pitää siis laittaa myös henkilöt, ei vain asiakkaita.
Kun olet listannut kaikkien vastaanottajien nimet, on myös budjetin laatiminen helpompaa, ja voit tehdä sen periaatteella ”käytettävä rahamäärä lahjansaajaa kohden”.
Valitse liikelahjoihin käytettävä rahamäärä vastaanottajakohtaisesti
Nyt on aika päättää lahjan rahamääristä saajaa kohti – ja aloita ideointi mahdollisista lahjoista. Tässä on paikallaan ottaa esiin kirjoittamasi lista lahjansaajista. Kirjoita nyt jokaisen lahjansaajan nimen viereen summa, jonka ajattelet käyttää. Aloita myös listaaminen lahjaideoista. (Olethan huomannut, että Talencon sivuilla voit lajitella tuotteet myös hinnan mukaan tuoteryhmäkohtaisesti; ks. esim. Heijastimet)
Jälleen kerran, kirjoita ylös suunnittelemasi rahamäärän lisäksi lahjaideoita jokaisen lahjansaajan kohdalle. Muistiinpanot helpottavat tarkistamista ja varmistavat, että olet tasapuolinen kaikkia kohtaa.
Tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus lahjojen antamisessa on tietysti asia, jossa sinun on tehtävä päätöksiä. Annatko eri saajaryhmille saman- vai erisuuruisen lahjan? Annatko kaikille kautta linjan samanlaisen lahjan, vai annatko yksilöityjä lahjoja? Mitään sääntöjä asiasta ei ole, mutta tässä muutamia asioita on mietittäväksi:
*Asiakkaat ja asiakkuudet: Jos olet varannut asiakaslahjoihin vaikka 1200 € ja sinulla on 20 asiakasta, voit päättää, että käytät 60 € asiakasta kohden. Jotkut haluavat painottaa lahjojen arvon asiakkuuden arvon mukaan. Jos sinulla on asiakkaita, jotka tuovat liikevaihtoa 1000 € ja asiakkaita, jotka tuovat 10 000 €, olisiko viisasta kiittää jälkimmäisiä hieman arvokkaammalla lahjalla?
*Työntekijät: Jos annat työntekijöille käsinkosketeltavia konkreettisia lahjoja, on hankalaa antaa erilaisia lahjoja (bonukset ovat eri asia, koska ne ovat lähtökohtaisesti luottamuksellisia). Useimmat valitsevat standardilahjan, esimerkiksi jonkinlaisen keittiösetin (ks. esim. Talencon Joululahjat ja -setit ja keittiötarvikkeet). Tällöin vältät vaaran, että lahjojen vertailu voi aiheuttaa pahaa mieltä, vaikka kuinka selittäisit asiaa parhain päin. (Ks. myös Talencon blogi: Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna)
*Palveluntarjoajat: Luultavasti haluat antaa arvokkaamman liikelahjan niille palvelujen tarjoajille, joiden palvelut ovat tärkeämpiä ja kriittisempiä yrityksellesi. Myös yhteistyösuhteen pituutta voi toimia mittarina lahjan arvolle. Palveluntarjoajien kohdalla lahjojen vertailun riski on pienempi, ja voit hyvin käyttää erilaisia kriteereitä kuin työntekijöiden lahjojen kohdalla.
Tyypilliset lahjojen hinnat
Jokainen varmasti haluaisi tietää, mikä on tyypillinen euromäärän, joka liike- tai mainoslahja saa maksaa. Vastaus tuohon on, ettei oikeastaan ole olemassa tyypillistä lahjaan käytettävää euromäärää. Se on kuitenkin selvää, ettei kukaan halua näyttää halvalta. Myös toinen ääripää, liian kalliit lahjat, ovat ongelmallisia, koska ne saattavat nolata vastaanottajan. Toki erittäin kalliiden lahjojen kohdalla tulee virallisia tai yrityskohtaisia rajoituksia: lahja voi muuttua lahjukseksi.
Tarkkojen euromääräisten ohjeiden puuttuminen ei tarkoita sitä, ettei asiaa olisi syytä pohtia. Siihen tämä teksti toivottavasti antaa apua.
Lue myös:
Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Näin ideoit yrityksen liikelahjat syksyksi
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Liikelahja vahvistaa brändiä
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Liikelahjat logolla
Asiakaslahjat logolla
Yrityslahjat logolla
Suosituimmat messulahjat vuonna 2015 Top-6
Yksin Helsingin messukeskuksessa järjestetään tänä syksynä messutapahtuma lähes 50 teeman ympärillä. Kun lisätään merkittävät alueelliset messut, voi sanoa, että messuja todella riittää. Ja kilpailu erottautumisesta on kova.
Helpottaaksemme asiakkaidemme messumarkkinointityötä, listasimme Talencon suosituimmat liike- ja mainoslahjat ovat juuri nyt. Eli millaisilla messulahjoilla pärjää kilpailussa pienimmällä riskeeraamisella. Katso ihmeessä, mikä sopisi sinun yrityksesi tarpeisiin:
1. LED Avaimenperät omalla logolla
3. Puhdistusliinat omalla logolla
6. Give away -tuotteet painatuksella ja erityisesti
***Kaulanauhat logolla
***Huulirasvat logolla
***Stressilelut painatuksella
Katso tästä aikaisempi Talencon blogi messuista ja messulahjoista.
Liikelahjojen antaminen, mitä, kenelle ja milloin?
Lyhyesti sanottuna, liikelahjojen tarkoitus on auttaa yrityksesi menestymään. Menestystä voi hakea lyhyemmällä tähtäimellä, eli lahjojen tarkoitus on saada aikaan sopimuksia ja kauppoja. Tällöin niiden voi katsoa toimivan liideinä. Toisaalta mainoslahjat voivat olla pidemmän tähtäimen brändinrakentamista, jolloin välitöntä hyötyä on vaikea mitata.
Karkeasti jaoteltuna voidaan nähdä kolme ryhmää, joille liike- tai mainoslahjoja on syytä antaa: asiakkaat, työntekijät ja tärkeimmät palveluntarjoajat. Yritän tässä kirjoituksessa avata otsikon kysymystä kunkin ryhmän kohdalta.
Liikelahjat asiakkaille
B2B busineksessa olisi tärkeätä lähettää kaikille asiakkaille ainakin kerran vuodessa yksi liikelahja. Näin yrityksesi pysyy asiakkaan mielessä vuoden ympäri. Tämä tulisi muistaa myös talouden notkahdusten aikana, sillä silloin kamppailu asiakkaista käy kiivaimpana. Säästäminen liikelahjojen antamisessa voi pahimmallaan olla tuhoisa strategia.
Jos yritykselläsi on vähän asiakkaita tai vähän todella merkittäviä asiakkaita, kannattaa näiden liikelahjojen kustomointiin on syytä kiinnittää huomiota. On osaamista, ei mielistelyä, olla selvillä asiakkaan avainhenkilöiden henkilökohtaisista mieltymistä. Jos asiakkaasi harrastaa vaikkapa veneilyä tai melontaa, paikallaan voi olla tämän näköiseksi kustomoidun vedenpitävän pussin antaminen; viininharrastaja saattaa olla vaikuttunut viinisetin saamisesta. Näin saat asiakkaan tuntemaan, että hän on tärkeä yrityksellesi.
Jos asiakkaita on niin paljon, ettei kalliiden lahjojen antaminen ole mahdollista, on silloinkin kiinnitettävä huomiota yksilöintiin. Edullisen mainoskynänkin voi saada näyttämään paremmalta, kun esimerkiksi kiinnittää huomiota painatukseen. Pelkän yrityksen logon voi korvata jollain luovalla ja yksilöllisellä painatuksella.
Joulu on meille tavallisin aika antaa lahjoja. Joulun ajan lahjoissa on kuitenkin myös ongelmansa: ensinnäkin silloin todennäköisesti muutkin antavat lahjoja, ja liikelahjasi saattavat jäädä niiden jalkoihin. Toisekseen on syytä muistaa, ettemme elä monokulttuurissa. Asiakkaasi saattaa kuulua uskontoon, jossa joulua ei vietetä lainkaan. Silloin joululahja voi olla jopa katastrofaalinen virhe.
Asiakasta voi vaihtoehtoisesti muistaa esimerkiksi ison projektin päätteeksi, uuden mainoslahjatuotteen lanseerauksen yhteydessä tai vastaavan merkittävän tapahtuman yhteydessä.
Liikelahjat palveluntuottajille
Monet näkymättömämmät palveluntuottajat ovat myös lahjojen arvoisia. Näitä ovat esimerkiksi konsultit tai vaikkapa postin tai muun jakelusta vastaavien palveluiden työntekijät. Heitä voi muistaa lahjoilla esimerkiksi vuoden päätteeksi, ison projektin jälkeen tai lomakauden alussa.
Edellä mainittu lahjojen kustomointi kannattaa pitää mielessä myös heidän kohdallaan. Jos saat esimerkiksi selville, että tärkeän palveluntuottajan työntekijät esimerkiksi harrastaa tai elokuvissa käyntiä, voi pääsylipun sisältävä lompakko tai korttikotelo yrityksen kustomoinnilla olla täydellinen lahja.
Lahjat yrityksesi työntekijöille
Jos yritykselläsi on tapa jakaa bonuksia suorana rahana, älä korvaa sitä tapaa suoralta kädeltä tavaralahjalla. Sen sijaan voit antaa jonkinlaisen mainoslahjan bonuksen lisäksi. Jos bonuksen antaminen mainoslahjaksi ei kuulu yrityksesi kulttuuriin, mainoslahja on hyvinkin paikallaan esimerkiksi vuoden lopussa, vaativan projektin päätteeksi tai lomakauden yhteydessä.
Arvokkaampikin lahja voi olla kustannustehokas, jos sen avulla työntekijät toimivat samalla brändinrakentajana yrityksellesi. Sateenvarjo tai urheilujuomapullo yrityksesi logolla saattaa kulkea työntekijän mukana massatapahtumassa, ja tuoda yrityksellesi paljon positiivista näkyvyyttä.
Työntekijöiden muistamisessa mainoslahjoilla on tärkeätä muistaa joka ainoa työntekijä. Työyhteisössä tieto liikkuu, ja niin liikkuu myös tieto saaduista lahjoista. Pienestäkin lahjasta osattomaksi jääminen aiheuttaa varmasti pahaa mieltä työyhteisössä. Vältä tätä!
Lue myös:
Liikelahjat kansainvälisessä liiketoiminnassa
Liikelahjat ja yrityslahjat Kiinassa
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Omalla logolla
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat yrityksen logolla
– Mainoslahjat
– Vedenpitävät pussit logolla
– Viinisetti logolla
– Mainoskynät painatuksella
– Lompakot tai korttikotelot yrityksen kustomoinnilla
– Sateenvarjot painatuksella
– Urheilujuomapullot logolla
Liikelahjat ja yrityslahjat Kiinassa
Vanhaan kiinalaiseen kulttuuriin kuului ylenpalttinen lahjojen antaminen. Nykyään virallinen Kiina pitää liikelahjoja lahjuksina, mutta todellisuudessa politiikka on viime vuosina merkittävästi pehmentynyt. Vieläkin saattaa kuitenkin tulla tilanteita, joissa lahjan antaminen on kerta kaikkiaan sopimatonta. Silloin on vain ystävällisesti todettava, että on ymmärtänyt tilanteen, ja jätettävä lahja antamatta. Pääasiassa pienen lahjan antamista ei nähdä lahjuksena, mutta diskreetti lähestymistapa on suositeltavaa.
Kiinassa symboliikka on tärkeätä. Värit ja numerot ovat erittäin merkittävä asia myös liikelahjojen kohdalla. Esimerkiksi vihreä väri viittaa uskottomuuteen: vihreän hatun antaminen kertoo symbolisesti, että lahjan saajan vaimo on ollut uskoton. Erityisesti suomalaisten on hyvä muistaa, että sinisen ja valkoisen yhdistelmä viittaa kuolemaan ja hautajaisiin. Myös musta väri viittaa kuolemaan. Muuta kuolemaviittausten takia vältettävää ovat numero 4 ja kaikki siihen viittaava, sekä kellon tai nenäliinojen antaminen lahjaksi. Tuulettimen antaminen ei myöskään ole suositeltavaa. Siihen liittyy symboliikkaa hajoamisesta ja kaikesta löyhästä. Antamalla lahjaksi terävän esineen, kuten veitsen tai sakset, kerrot symbolisesti (liikesuhteen) katkaisemisesta.
Punaiseen väriin liittyy kaikki hyvä. Pinkki ja keltainen ovat niin ikään onnellisuuden värejä. Numeroista 8 on onnennumero. Jos toimii Kiinassa, kannattaa siis liikelahjapakkausten tusina tai puoli tusinaa vaihtaa lukumäärään kahdeksan.
Henkilökohtaisen lahjan arvo on hyvä pitää suunnilleen kymmenessä eurossa tai alle. Muiden läsnä ollessa henkilökohtaisia lahjoja ei ole syytä antaa, vaan luovuttaminen kannattaa tehdä kahden kesken oltaessa. Jos kuitenkin tilanne vaatii sitä, että lahja annetaan julkisesti, lahjan saajaksi on syytä valita ”vanhin” (most senior) paikalla olijoista.
Liian arvokas yrityslahja on hankala paitsi mahdollisen lahjustulkinnan takia, myös – ja ennen kaikkea – mahdollisen vastalahjan vuoksi. Jos saajan varaama vastalahja on merkittävästi vähempiarvoinen, on vastalahjan antaja vaarassa menettää kasvonsa. Kasvojen menettäminen on pahinta, mitä kiinalaiselle voi tapahtua.
Liikelahjaa ei yleensä hyväksytä suoralta kädeltä, vaan sitä pitää tarjota kolmekin kertaa, ennen kuin se otetaan vastaan – muistuttaa muuten suomalaisia kahvitilaisuuksia, joissa kukaan ei yleensä liikahda ensimmäisellä kutsulla. Lahjan vastaanottaminen ensitarjoamalta ja paketin avaaminen välittömästi viittaavat ahneuteen. Paketointi sinällään on tärkeätä: lahjan pitää olla paketissa. Myös paketoinnissa pitää muistaa yllä mainittu värisymboliikka. Ja vielä yksi lahjojen käsittelyyn liittyvä pieni sääntö: ojentaminen ja vastaanottaminen tehdään aina kahdella kädellä!
Hyvä tapa välttää ongelmia on pyrkiä saamaan liikelahjojen antaminen tai vaihtaminen yritysten väliseksi. Tällöin lahjontaepäilyjäkään ei synny niin helposti. Yrityksen logolla varustettu lahja on muutenkin Kiinassa arvostettu. T-paidat, muistilehtiöt ja avaimenperät ovat täysin kurantteja yrityslahjoja. Samoin edullinen elektroniikka toimii hyvin.
Aivan liiketoiminnan alkuvaiheessa kannattaa jättää paketointi paikan päällä ja paikallisten tehtäväksi. Tällöin välttää värien ja paperilaadun valinnassa vaanivat symboliikkakarikot. Samoin itse lahjan toimivuudesta voi näin saada vinkkejä.
Hongkongissa liikelahjojen antamiseen ei suhtauduta niin vakavasti kuin Manner-Kiinassa. Siellä ei tavallisesti liikelahjoja edes anneta. Vain erityistilanteissa huomionosoitukset voivat olla tarpeen. Näissä tilanteissa kannattaa muistaa, että Hongkongissa on lukuisia tehtaita, jotka valmistavat halpoja liikelahjoja, eli halvat lahjat saatetaan tulkita rihkamaksi. Liikelahjat kannattaa valita esimerkiksi niin, että ne muistuttavat antamistilaisuudesta tai liittyvät yrityksen omaan liiketoimintaan tai kuvaavat antajan kotimaata. Tosin suomalainen muotoilu ei ole Hongkongissa kovin korkeassa kurssissa.
Lue myös:
Omalla logolla
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niitten takana
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Liikelahjat kansainvälisessä liiketoiminnassa
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
– Liikelahjat
– Mainostekstiilit
Näin käytän avaimenperää mainoslahjana saadakseni huomiota ja vahvistaakseni brändiämme
Minulla on työpöytäni nurkalla kahta eri avaimenperää joita annamme mainoslahjaksi. Molemmat ovat Talencon brändin mukaisia. Kaikkien Talencon mainoslahjojen on tarkoitus saada huomiota meidän tarjoamalle palvelulle ja samalla vahvistaa Talencon yhtenäistä imagoa eli brändiä.
Henkilökohtainen avaimenperä on ollut myynninedistämisen tukipilari alusta alkaen. Räätälöidyt avaimenperät ovat edelleen suosituimpia mainoslahjoja tai promotuotteita koska ne ovat edullisia ja päivittäin hyödyllisiä. Ne toimivat hyvin niin messulahjoina kuin pienempinä asiakaslahjoina tai kylkiäsinä. Arvostuksen osoittaminen asiakkaille pienellä lahjalla on useimmiten hyvä idea. Useimmilla on loppujen lopuksi aikamoinen liuta avaimia eri tarpeisiin; on kotia, toimistoa, autoa, mökkiä, varastoa, kerhoa, vinttiä, kellaria, venettä jne, joten avaimenperä ei oikastaan voikaan olla liikaa.
Avaimenperä sopii meille Talencossa erityisen hyvin markkinoinnin välineeksi juuri sen takia että se on useimmille tarpeellinen, helposti räätälöitävissä ja silti edullinen. Panostamalla suunnitteluun olemme saavuttaneet hyvän lopputuloksen: meillä on tehokas markkinoinnin väline joka on vastaanottajalleen hyödyllinen ja vahvistaa brändiämme pitkään.
Koska suunnittelu on tehty hyvin, voimme hyvin käyttää samaa tuotetta jopa muutaman vuoden. Tällöin suunnittelun kustannukset jakaantuvat useammalle tuotteelle ja ovat itse asiassa varsin pienet per asiakkaalle annettu tuote.
Jos harkitset avaimenperää pieneksi giveaway-tuotteeksi, olisin ehdottanut että vilkaiset seuraavia tuoteryhmiä: erityisesti kesän kynnyksellä pieneksi kesälahjaksi sopii kelluva avaimenperä, tai miksei hyödyllinen hygienia-avaimenperä. LED avaimenperä on jo klassikko ja hyvästä syystä. Se sopii hyvin esim messulahjaksi ympäri vuoden.
Jos et löydä näistä sopivaa niin ota meihin yhteyttä niin voimme myös auttaa sinua suunnittelemaan kokonaan omanlaisesi avaimenperän.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Avaimenperät logolla
– Vastuullisemmat avaimeperät
– Mainoslahjat
– Giveaway-tuotteet
– Led-avaimenperät
– Kelluva avaimenperä (useita värejä)
– Kelluva avaimenperä, korkki
– Hygienia-avaimenperä (useita värejä)
Liikelahjojen näytekappaleita ilmaiseksi – osallistu arvontaan!
Tyhjennämme hyllyjä ylijääneistä liikelahjojen mallikappaleista. Kasasimme niistä seitsemän mukavaa pakettia, jotka arvomme osallistujien kesken. Jokaisessa paketissa viisi tyylikästä termosmukia sekä reppu tai laukku, sekä muuta täysin kuranttia tavaraa.
Jos voitat, voit jakaa näytepaketit harkintasi mukaan, vaikkapa arpajaisvoitoiksi lapsesi koulun tai urheiluseuran tapahtumaan. Lähetämme paketit lähimpään postiin noudettavaksi, eli sinun ei tarvitse maksaa edes rahtia!
Osallistuminen on helppoa kuin heinänteko: Tilaa tästä linkistä Talencon ilmainen uutiskirje, ja olet mukana arvonnassa. (Tee tilaus, vaikka olisitkin jo uutiskirjeen tilaaja; näin olet mukana arvonnassa). Toimi pian, arvomme paketit 30.6. mennessä osallistuneiden kesken.
Jatkossa voit saada tietoa vastaavista tapahtumista Facebook-sivumme kautta.
Lue myös:
Mallikappaleiden lahjoitusviikot Facebookissa
Facebook: muutama helppo ohje yritykselle
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
Liikelahjat kansainvälisessä liiketoiminnassa
Takavuosina kerrottiin esimerkkiä siitä, kuinka lahjan erottaa lahjuksesta: Jos tarjolla on lämmin voileipä ja kylmä olut, kyseessä saattaa olla lahjus. Jos taas tarjolla on kylmä voileipä ja lämmin olut, kyse on aivan varmasti lahjasta. Noin helppoa se oli silloin joskus, kun oli markka ja Kekkonen, Posti- ja lennätinlaitos sekä idänkauppa. Nykyään on toisin. Pienetkin, jopa yhden miehen yritykset pääsevät tai joutuvat toimimaan kansainvälisessä ympäristössä, jossa pelisäännöt ovat erilaisia eri kulttuureissa. Kansainvälisissä tapaamisissa pitää hallita tiedot kokonaisuuksista, on kyettävä zoomaamaan yksityiskohtiin ja painetun esitemateriaalinkin pitää olla kunnossa. Mutta pitää myös tietää bisneslahjoja koskeva kulttuurinen koodi. Jossain liikelahjaa odotetaan itsestäänselvyytenä, toisessa kulttuurissa vaatimattominkin brändilahja saatetaan tulkita lahjukseksi. Jotta tapaamiset sujuvat kunnialla, on liikelahjakulttuuri eri kulttuureissa syytä tuntea.
Terveellä järjellä pärjää varmasti pitkälle: siannahkaista lompakkoa ei kannata antaa lahjaksi muslimimaissa, vaikka niitä olisi jäänyt kuinka jäänyt jakamatta edellisen liikelahjahankinnan yhteydessä. Eikä kannata viedä suomalaista kelloa sveitsiläiselle liikekumppaneille eikä suomalaista viinaa vodkastaan ylpeille puolalaisille. Mutta on hienovaraisempiakin ohjeita, joita kannattaa mahdollisuuksien mukaan seurata, ja kysellä lisää esimerkiksi ulkoministeriön tai kauppakamarien kautta.
Olen ajatellut kirjoittaa useamman blogikirjoitustekstin eri maanosista ja maista. Luontevinta lienee aloittaa eurooppalaisesta kulttuurista. Vaikka erot suomalaiseen kulttuuriin ovat verrattain pieniä, voivat ne kuitenkin olla merkittäviä. Eurooppalaista käytäntöä voisi sanoa maltilliseksi – tai sitten se vain on niin lähellä omaamme, että se vain tuntuu maltilliselta.
Liikelahjakäytännöt Euroopassa
Liikelahjat eivät ole olennaisin osa eurooppalaista liikesuhdetta. Varsinkaan ensimmäisellä tapaamisella eurooppalainen ei yleensä odota saavansa bisneskumppaniltaan lahjaa. Mutta jos sellaisen antaa, vaikka vastoin kulttuurikoodia, ei kyseessä ole suuren mittakaavan moka. Tuhlailevan ylellinen lahja eurooppalaisessa liike-elämässä saattaa antaa antajastaan moukkamaisen vaikutelman. Yleissääntönä Euroopassa voisi muistaa ruotsalaisten viljelemän sanan ”lagom”. Kohtuullisuutta – myös liikelahjoissa.
Eurooppalaiset maat, joissa liikelahjaa odotetaan jo ensimmäisellä tapaamisella ovat Tsekin tasavalta, Puola, Venäjä ja Ukraina. Ensimmäisessä tapaamisessa lahja voi olla vaatimatonkin, makeiset, kahvi…Oman maan kulttuurista kertovat tuotteet toimivat aina. Liikesuhteen kehittyessä lahjojen arvokin saattaa nousta. Näissäkin maissa, varsinkin Puolassa, on kuitenkin syytä muistaa lahjan ja lahjuksen ero.
Eurooppalaisia maita, joissa liikelahjaa ei odoteta ensimmäisellä tapaamisella, mutta jatkossa kyllä, ovat Portugali, Espanja ja Norja. Kansainvälisesti myös Suomi lasketaan tähän ryhmään. Ruotsi on lähinnä tätä ryhmää, mutta sen voisi sijoittaa myös edelliseen. Siellä liikelahjoja arvostetaan muita pohjoismaita enemmän, mutta siellä on myös raja n. 400 kruunua, jonka jälkeen lahja saattaa muuttua lahjukseksi.
Eurooppalaisia maita, joissa liikelahjaa ei odoteta, tai joissa niiden vaihtaminen on harvinaisempaa, ovat Englanti, Ranska, Unkari, Tanska ja Italia. Tosin Italiassa lahjakulttuuri on muuttumassa, ja liikelahjojen vaihtaminen on entistä yleisempää. Kiellettyä lahjojen antaminen ei toki ole näissä viimeisen ryhmänkään maissa, mutta lahjan antamatta jättäminen ei ainakaan ole etikettivirhe.
Teksti perustuu useisiin verkkolähteisiin sekä Arja Mikluhan kirjaan ”Lahjat ja liikelahjat eri maissa”
Lue myös:
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Liikelahjat ja yrityslahjat Kiinassa
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Omalla logolla
Löydä tuotteita:
Liikelahjoja
Mainoslahjoja
Yrityslahjoja
Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Fanit, ilmiöiden intohimoiset kannattajat, kuluttavat entistä enemmän, sekä tekevät enemmän ostopäätöksiä kuin koskaan aikaisemmin. Samalla kuluttajakäyttäytyminen hieman muuttuu sillä se mikä kiinnostaa nuoria tai intohimoisesti esimerkiksi jääkiekkoon suhtautuvia, ei yleensä kiinnosta kahden lapsen isää joka puskee läpi sohjosateen ruokakauppaan. Populaarikulttuuri ja sen eri ilmiöt tuottavatkin yhtiöille rahaa elokuvien ja musiikin ohessa – oheistuotteet ovat itse päätuotteen ohella suuria voittoja synnyttävä ala.
Viime vuosina nuorille suunnatut elokuvat ovat olleet erinomainen esimerkki oheistuotteiden merkityksestä. Nälkäpeli, Outolintu, Harry Potter-sarja; nämä ovat oheistuotteiden lippulaivoja. Elokuva itsessään on tuote jota vaalitaan huolella; näyttelijöiden valinnat aiheuttavat puhetta, kuultu musiikki soi radioissa ja näyttelijät kiertävät ympäri maailmaa promoamassa tuotettaan. Mutta se ei riitä tuottajalle, eikä se riitä kuluttajalle.
Esimerkiksi voidaan ottaa yhtä hyvin Star Wars kuin Harry Potterkin. Molemmista on painettu satoja erilaisia t-paitoja, julisteita, levyjä, koriste-esineitä, keräily-figuriineja, tarroja, avaimenperiä. Harry Potter on oheistuotteistamisessaan mennyt niin pitkälle että sille on avattu huvipuiston kaltainen teemastudio Lontooseen.
Nälkäpelin ilmestyessä, kirjojen ollessa jo suurmenestys, täyttyivät nuorien fanien takinliepeet pienistä kultaisista linturintaneuloista. Samalla kioskeissa myytiin väliaikaisia logo-tatuointeja. Useat fanit kantoivat silikonista ranneketta jossa oli erilaisia iskulauseita elokuvasta. Tuotekirjosta löytyi niin t-paitoja, Nälkäpeli-logolla painettuja kaulanauhoja, sukkia, tennareita, varvastossuja, vesipulloja, termoksia, laukkuja ja pyyhkeitä.
Täysin samalla periaatteella toimivat liike- ja mainoslahjat. Paitsi että ne antavat lisäarvoa puhtaassa markkinointimielessä, ne tuovat yritystäsi esille vaivattomasti. Talencon mainoslahjoja voidaan oikein valittuna käyttää oheistuotteina erilaisten ilmiöiden, tarinoiden ja oman yrityksen sanomaa rikastuttamaan. Osuva tuote on paitsi tarpeellinen, se voi tarjota piristävää vaihtelua oheistuotteena normaaliin markkinointiin, tuoda täysin erilaisia mielleyhtymiä ja parhaimmillaan tarjoaa kantajalleen yhdistelmän toimivuutta ja innostusta.
Vaikka oheistuotteiden määrä tuntuu hurjalta, on muistettava kuinka iso ilmiö on kyseessä. Tyylillä toteutetut tuotteet menevät kaupaksi sillä fanit, kuluttajat, haluavat kertoa muillekin mikä heitä liikuttaa, kenen puolella he seisovat. Samaa logiikkaa voi käyttää yhtä hyvin urheiluseurojen oheistuotteissa – fanituotteet eivät koske vain teinejä, eivätkä vain elokuvien ystäviä. Jos kaivaa hieman muistiaan, huomaa että on varmasti nähnyt esimerkiksi Suomen jääkiekkomaajoukkueen leijona-logon jos jonkinlaisessa tuotteessa eri ihmisten päällä, kasseissa, pipoissa ja varvastossuissa.
Oikein valittu tuote, kaunis toteutus ja oikea kuluttajakunta luovat erinomaisen yhtälön josta ammentaa lisämyyntiä ilmiöille, harrastuksille ja fanituksen aiheille.
Lue myös:
Rammstein-kohu vaikuttaa jopa oheistuotemyyntiin – mistä on kyse?
Mitä yritys voi oppia brändinrakentamisesta Madonnalta?
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Kuinka brändi positioidaan?
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– T-paidat painatuksella
– Tarrat omalla logolla
– Avaimenperät yrityksen logolla
– Kaulanauhat omalla logolla
– Laukut yrityksen logolla
– Mainospyyhkeet omalla logolla
– Pipot yrityksen logolla
– Oheistuotteet
– Liikelahjat
– Mainoslahjat
– Mainostekstiilit
Mainoslahja on äänekäs kampanjamateriaali
Sitä tuntuu jotenkin valpastuvansa näin kun valtakunnalliset vaalit taas lähestyvät. Johtuu kai siitä, että olen viimeisen reilun parinkymmenen vuoden aikana saanut sekä harrastaa että tehdä ihan töitäkin vaalien kanssa. Myös seuraavissa vaaleissa puuhastelen, tosin vain hieman ulkosyrjällä yhdessä tukiryhmässä. Tarpeeksi lähellä kuitenkin, että vaalikiima herää.
Aloin miettimään vaalimateriaaleja. Olen jos jonkinlaisia nähnyt, mutta varsin harvoja hyviä. Jos minun pitäisi neuvoja antaa, neuvoisin ehdokkaita ja tukiryhmiä vähentämään kampanjateemoihin ja erityisesti paperiesitteeseen käytettyä aikaa ja rahaa, ja käyttämään hieman enemmän mielikuvitusta. Toki mielipiteet pitää esitellä, sen vaatii jo äänestäjän kuluttajansuoja, mutta ne voi – ja joutuukin – nykyään esittelemään lukuisissa vaalikoneissa. Niissä on kerrottava kantansa varsin tarkkaan suunnilleen kaikkeen. Verkossa nämä mielipiteet ovat sitten kaikkien kansalaisten luettavissa, ja ehdokkaan tehtävä on kampanjoida niin, että henkilö jää mieleen, ja tarvittaessa hänen kantansa voi käydä tarkistamassa verkosta.
Toisin kuin keskiverto politiikanvihaaja luulee, ehdokkaat itse maksavat vaalikampanjoiden kulut, säästetyin, kerätyin tai lainatuin varoin. Puolueet maksavat pääasiassa vain kattokampanjansa, ja tämä on pieni osa kansalaisille näkyvästä kampanjoinnista. Ehdokkaan oma talous siis säätelee kampanjamateriaalien valintaa. Jaettavien paperiesitteiden hyvä puoli on niiden edullisuus, mutta ilmaisia nekään eivät ole. Lisäksi paperiesitteiden hyviä puolia nykyaikana ovat, ovat, ovat…no jaa. Ja mikä on sen surullisempaa antimainontaa kuin nähdä ehdokkaan hengentuote loskaan tai tomuun tallaantuneena. Tai vielä pahempaa, nippukaupalla roskiin heitettynä. En aina allekirjoita väitettä että köyhällä ei ole varaa ostaa halvinta, mutta vaalimateriaalin kohdalla osittain tuen väitettä.
Omalla tavallaan uniikein kaikista näkemistäni vaalimateriaaleista on tainnut olla oli täytetty yhden rivin lottokuponki, johon oli lisätty ehdokkaan numero. Näitä ehdokas tukiryhmineen jakoi Helsingissä. Tätä esitettä tuskin yksikään vastaanottaja heitti pois ennen seuraavaa lottoarvontaa. Minusta aivan briljantti idea! Ehdokas ei ihan päässyt läpi, mutta keräsi ensikertalaisena todella tuhdin äänimäärän.
Äkikseltään lottokuponki tuntuu kalliilta, mutta mietitäänpä hetkinen: Lottorivi maksoi tuolloin alle euron kpl. Eduskuntavaaleissa 2011 läpimenoon Helsingin vaalipiirissä vaadittiin keskimäärin alle 7470 ääntä, Lapin vaalipiirissä alle 5000. Vähin äänin eduskuntaan pääsi kummassakin vaalipiirissä noin 3000 äänellä. Ei siis euron eikä parinkaan kappalehintainen vaaliesite ole mahdoton; läpimenneiden vaalibudjetit olivat kuitenkin valtaosalla joitain kymmeniä tuhansia. Osalla ”yhden äänen hinnaksi” näytti tulleen yli kymmenen euroa. Varmaa on ainakin se, että huonoon ja mielikuvituksettomaan materiaaliin ei kannata laittaa senttiäkään.
En voi kuitenkaan suositella lottokuponkia vaalimateriaaliksi, sillä se on niin uniikki, että sen keksijällä on ikään kuin yksinoikeus siihen. Hyviä kampanjointivälineitä ovat sellaiset, jotka ovat houkuttelevia, joita on helppo jakaa, joihin saa painettua välttämättömän informaation (ehdokkaan nimi, kotisivun osoite, slogan tai oivallus, puolueen tunnus ja viimeisille viikoille ehdokasnumero), joka saa vastaanottajan hyvälle mielelle, ja josta tämä jopa hyötyy. Vielä kun vaalimainos on sellainen, jota saaja ei heitä pois, ollaan aika optimaalisessa kampanjamateriaalissa. Jos sitten ehdokas tai tukiryhmä vielä keksii mielellään kampanjavälineen ja ehdokkaan yhdistävän sanaleikkimäisen sloganin, niin tulos on oleva hyvä! (Jollei nyt ihan toivoton ehdokas ole…)
Katsoin läpi Talencon liikelahjat ja mainoslahjat. Valitsin niistä neljä tuotetta, joita niiden hinta-laatu-suhteen takia suosittelisin vaalikampanjaan. Nämä eivät ole paremmuusjärjestyksessä, kukin ehdokas ja puolue löytää itselleen sopivimman vaihtoehdon (tai jonkun muun tuhansista mahdollisista).
Edullisin ja omalla tavallaan toimiva on vaalimakeinen, jonka käärepaperiin voi painattaa välttämättömän informaation. Makeinen jättää mukavan muiston ehdokkaan kohtaamisesta. Ja ahneempi vastaanottaja ottaa useamman, ja jakaa niitä kavereilleenkin, tehden näin jalkatyötä ehdokkaan puolesta. Toisena suosittelen jääkaappimagneettia . Parhaassa tapauksessa ehdokas ja hyvä slogan näkyvät vastaanottajalle koko vaalikauden aina jääkaapilla käytäessä. Kolmanneksi nimeän huulirasvan . Huulirasvaa käyttävät iso osa ihmisistä ympäri vuoden. Se on toimiva ja hyödyllinen, joten se todennäköisesti otetaan mielellään vastaan. Slogania suunnittelussa huulirasvaan vain on vain taivas rajana! Neljäntenä hyvänä jaettavana pidän heijastinta . Se sisältää 100-% positiivisen, välittävän ja lämpimän viestin itsessään. Se myös säilyy pitkään saajallaan ja antaa mahdollisuuden välkyille sloganeille.
Noita valitessani painoi myös se, että Talenco pystyy toimittamaan niitä niin, että jos liipaisinta painetaan lopullisesti heti 19.3. jälkeen, kun ehdokasnumerot saadaan, ovat materiaalit ehdokkailla pääosin maaliskuun lopulla, tärkeimpinä viimeisinä kampanjaviikkoina. Ilman ehdokasnumeroita kampanjamateriaalit saa toki aiemmin. Kun Talenco vielä pystyy tarjoamaan graafikkoapua materiaalin viimeistelyyn, kannattaa vakavasti harkita tarjousta, ja ryhtyä toimeen heti. Toivotan vaalimenestystä kaikille – sopivasti!
Lue myös:
Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Ilmiö presidentinvaaleissa: liikelahjat
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Liikelahjat
Mainoslahjat
Brändituotteet
Vaalituotteet
Crossin Peerless 125, laatua luksusliikelahjoissa
Arvokynistä, allekirjoituskynistä tai ylipäätään yrityksen logolla varustetuista liikelahja-kynistä puhuttaessa on mahdotonta sivuuttaa Cross-kyniä. Kyseessä ei ole perinteinen logolla varustettu mainoskynä vaan ikuisella takuulla varustettu brändi-ikoni joka erityisesti Yhdysvalloissa edelleen, lähes 180 vuotta perustamisensa jälkeen, symboloi menestystä.
Tänään ”The Cross Pen Companyn” on Yhdysvaltojen vanhin tasokkaiden kirjoitusvälineiden valmistaja. Sen perustivat Richard Cross ja Edward W. Bradbury vuonna 1846. Aluksi yritys rajoittui työstämään tyylikkäitä kulta- ja hopeakuorisia puisia kyniä. Sittemin yritys on tullut tunnetuksi ensisijaisesti huippulaadukkaiden kirjoitusvälineiden valmistajana. Perinteisten mallien lisäksi yritys tuo jatkuvasti markkinoille myös uusia uusia malleja, joista hyvänä esimerkkinä luxuskynä Cross Peerless 125.
Cross Peerless 125 nojaa brändin pitkään historiaan. Vuonna 1889 Alonzo Townsend Cross, A.T. Crossin perustajajäsenten, Richard Crossin poika ja Edward W. Bradburyn tyttärenpoika, suunnitteli ensimmäisen mustekynänsä. Malli sai nimekseen – Peerless – verraton. Vuonna 2014, 125 vuotta myöhemmin, Cross esitteli Peerless 125 -juhlavuosimallin, missä yhdistyvät vanha sekä uusi loistokkuus, insinöörin tarkkuus mekaniikan osalta, kirjoittamisen sujuvuutta unohtamatta.
Peerless 125 ”on suunniteltu juhlistamaan perintöämme. Se on hienoin kirjoitusväline, mitä olemme koskaan tuoneet markkinoille.” – Magnus Jonsson, CMO, A.T. Cross
Peerless 125: n suunnitelussa on panostettu entistä enemmän niin kynän kirjoitusominaisuuksiin kuin muotoiluunkin. Alkuperäinen Peerless oli yksinkertaisen elegantti, leveä alusta loppuun. Juhlavuosimalli on tehty entistäkin loistokkaammaksi; mustekynässä on kynäntuppeen upotettu Swarovski kristalli.
Jokaisessa Peerless 125:ssa on käsin kaiverrettu sarjanumero aitouden varmistamiseksi. Kynä on pakattu lahjalaatikkoon, sisältäen kirkkaan kynänpidikkeen, johon kynä on helppo laittaa odottamaan seuraavaa käyttöä. Kynää on saatavilla, kuulakärki-, geeli- ja mustekynänä.
Taidokkain näyte ensiluokkaisesta käsityöstä on Peerless 125 limited edition -mustekynä, mitä valmistetaan maailmanlaajuisesti vain 125 kpl:n erä. Sen runko on kullattu 18-karaatin – muut osat 23-karaatin kullalla. Kynän tupen kruunaa aito rubiini, aitoustodistus tulee kynän mukana.
Lue myös:
Mainoskynät RPET kierrätysmuovista
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Kynät omalla logolla tai painatuksella
– Vastuullisemmat kynät
– Liikelahjat
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
– VIP-lahjat
– Mainoskynät logolla
Kevytuntuvatakki toimii myös liikelahjana
Ihmiset ovat hyödyntäneet untuvaa vuosisatojen ajan. Ennen muuta sitä on käytetty vuodevaatteissa. Aina 1900-luvulle saakka untuvatakit olivat harvinaisia ja pääasiassa vain erittäin rikkaiden käytössä. Todennäköisesti syy harvinaisuuteen ei kuitenkaan ollut kalleus; eivät ne mitenkään poikkeuksellisen kalliita voineet olla. Syynä luultavammin oli ominaisuus, joka untuvalla on materiaalina: sen kosteusarkuus. Märkänä untuva menettää juuri ne ominaisuudet, joiden takia se muuten on lyömätön, eli keveyden ja lämpimyyden.
Untuvatakkien yleistymisen tapahtui 1940-luvulla. Sen, kuten niin monen muunkin edistysaskelen, taustalta löytyy sattumaa ja sotilaiden tarpeet. Amerikkalainen urheiluvälinekauppias Eddie Bauer paleltui aina hypotermiaan saakka kalastusreissullaan 1936. Hän selviytyi, ja tapahtuman seurauksena kehitti ja valmisti untuvatakin. Aika oli oikea, sillä armeija kiinnostui tästä takkiuutuudesta. Taas sattumaa: Ilma-aseen kehitys oli johtanut siihen, että lentokoneet pystyivät toimimaan liki kymmenen kilometrin korkeudessa, jossa pakkasta saattaa olla 50 celsiusastetta. Lentäjille tarvittiin lämpimiä vaatteita. Bauer möi patentoimaansa untuvatakkia kymmeniä tuhansia kappaleita USA:n ilmavoimille II Maailmansodan aikana. Kun vielä 30-luvun loppupuolella oli kehitetty vettä hyvin pitävä nylonkangas, tie untuvatakille kaikkien käyttöön oli valmis.
On olemassa upealta näyttäviä vaatteita. Sitten on olemassa upean tuntuisia vaatteita. Untuvatakissa yhdistyvät näyttävyys ja hyvältä tuntuminen. Itse, en niin kovin muodikkaana, väittäisin että untuvatakki todella pitää kokea. Mielikuva lämpimästä vaatteesta pitää usein sisällään kömpelyyttä ja raskautta. Kevyt untuvatakki on kaikkea muuta. Muutaman sadan gramman painoisena se ei rasita kantajaansa. Pakattaessa untuvatakki näyttää kolmannen ulottuvuutensa: se puristuu todella pieneen tilaan palautuen muotoonsa saman tien, kun se otetaan pois pakkauksesta.
Keveytensä ja olemattoman painonsa – niin ja tietysti näyttävyytensä – vuoksi untuvatakki on käyttökelpoinen muulloinkin kuin kireimmillä pakkasilla. Sen alle voi tarpeen mukaan pukea ohuempaa tai paksumpaa vaatetta. Jos säät vaihtelevat rajusti, untuvatakki on kätevä, sillä pakattavuutensa tähden se on helppo jemmata vaikka kassiin, jos tulee liian kuuma. Harvassa vaatteessa muoti ja käyttökelpoisuus lyövät kättä kuten untuvatakeissa. Vaarana on että kaltaiseni pragmaatikkokin voi hurahtaa muotivaatteeseen.
Lue myös:
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Brändäyksessä värillä on väliä
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Takit ja hupparit omalla logolla tai painatuksella
– Talvitakit yrityksen logolla
– Pipot logolla
– Tekniset t-paidat
– T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat pikeepaidat yrityksen logolla
– Pikeepaidat
– Kauluspaidat
– Mainostekstiilit
– Liikelahjat
– Asiakaslahjat
– Yrityslahjat
Hyvä ja toimiva messulahja on messuosastosi välttämätön viimeistelijä
Kielitoimiston sanakirjan mukaan messut ovat mainos- ja kauppatarkoituksessa järjestetty suuri (teollisuus)tuotteiden näyttely. Messujen nimen alkuperä juontuu kirkolliseen messuun: Vanhoina aikoina suuria kauppa- ja markkinatapahtumia järjestettiin suurten juhlapyhien aikoihin ja siten messujumalanpalveluksen jälkeen, ruvettiin sanaa ”messu” käyttämään myös kyseisistä tapahtumista. Nimi jäi elämään, ja Suomen ensimmäiset messut, Suomen Suurmessut, järjestettiin Helsingissä Johanneksenkirkon kentällä kesällä 1920. Niillä oli lähes 1000 näytteilleasettajaa ja yli 120 000 kävijää. Vastaavaan kävijämäärään ei päässyt vuonna 2014 edes kävijämäärältään vuoden suurin messutapahtuma Asuntomessut. Siellä kävijöitä oli runsaat 114 000.
Messuilla valmistajat ja jälleenmyyjät sekä myyvät että esittelevät tuotteitaan. Ostajina ovat jälleenmyyjät tai bisnespartnerit sekä kuluttajat. Messuja järjestetään suurelle yleisölle avoimina yleisötapahtumina tai rajatulle kohderyhmälle suunnattuina ammattitapahtumina. Messuilla yritykset voivat suoranaisen myymisen lisäksi ylläpitää ja luoda asiakaskontakteja, ja verkostoitua oman toimialan ja sidosryhmien edustajien kanssa. Ylipäätään voi jakaa tietoa omasta yrityksestä ja sen tuotteista sekä kerätä toimialaa koskevaa tietoa.
Oman alan messuille osallistuminen on joillain aloilla lähes välttämätöntä, vaikka niiden aiheuttamia kuluja ei saisikaan messumyynnillä tai sieltä suoraan tulevilla liideillä nopeasti kuitatuiksi. Kun vielä osallistuminen on melko kallista (esim. Helsingin kirjamessuilla ständin neliöhinta on yli 100 €/m²),
kannattaa messuosallistumiseen panostaa sekä suunnittelussa että toteutuksessa. Muuten niihin laitettua investointia on vaikea saada takaisin tuloksissa.
Ensiarvoista on sitoutunut henkilöstö. Sisäänpäin kääntyvän vaikutelman antava ständihenkilöstö, oma tai vuokrattu, on pahinta antimainosta, mitä yritys voi messuilta saada. Henkilöstön asennetta ei voi kalliillakaan esillepanolla korvata. Iloisuus ja positiivisuus kuuluvat messuilla asiaan, vaikka iltaa kohti jalkoja jo särkisikin.
Messuilla käydään kovaa kilpailua asiakkaista. Tapahtumasta riippuen jopa sadat saman alan yritykset voivat olla samassa tilassa ja panna kukin parastaan saadakseen vierailijoita osastoilleen. Homma on usein pienestä viimeistelystä kiinni.
Tässä astuu Talenco esiin asiantuntijana. Vakiintuneena toimijana tunnemme eri toimialat ja niille kiinnostavimmat ja sopivimmat promootiotuotteet. Meiltä saat messulahjat yrityksesi näköisiksi valittuina ja pakattuina. Valikoimamme löytyy pieniä ja edullisia yleisölle jaettavia messulahjoja, omalla painatuksella, kuten esimerkiksi makeisia tai huulirasvoja . Toisaalta meiltä löydät myös arvokkaammat, kestävät ja mieleenpainuvat liikelahjat merkittävimmille yhteistyökumppaneille ja avainasiakkaille. Voit tarkastella messulahjojamme keskitetysti täältä.
Voit pyytää meiltä ehdotusta tai suoraan tarjousta. Ota yhteyttä, niin saamme etsitään yhdessä messulahja, joka toimii messuosastosi viimeisenä silauksena, hunajapurkkina, joka houkuttelee yrityksesi kannalta tärkeimmät ihmiset pysähtymään osastollesi.
Lue lisää:
Näillä saat huomiota messuilla
Kuinka onnistut messuilla?
Kuinka selviät messuista hengissä ja hyvinvoivana
Tuotteet omalla logolla
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Kannattako pienen yrityksen osallistua messuille näytteilleasettajana?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Mainoslahjat yrityksen logolla
– Messulahjat
– Liikelahjat
– Mainoskassi painatuksella
– Stressilelut logolla
– Kaulanauhat
– Huulirasvat logolla
– Latauskaapelit logolla
– Yritystekstiilit
– Mainoskarkit
– Mainoskynät logolla
– Heijastimet painatuksella
– Kangaskassit yrityksen painatuksella
– Mainoskassit yrityksen painatuksella
– Vesipullo logolla
– Työkalut logolla
– Muistilaput logolla
– Huulirasva painatuksella
– Käsidesit ja muu suojaus
– Juomapullo logolla
– Suolaiset pikkupurtavat omalla logolla
– Patukat omalla logollla
– Yritysvaatteet logolla
– Tuubihuivit logolla
– Reput omalla logolla
– Muistikirjat omalla logolla
– Kynät logolla
– Powerbank varavirtalähteet
PowerBank varavirtalähde on mielenkiintoinen liikelahja
Kun Voyager 1 laukaistiin avaruuteen syyskuussa 1977, tuskin kovinkaan moni uskoi, että luotain lähettää tietoa vielä yli 36 vuoden kuluttua. Erityisesti jos ajatellaan Voyagerin rakentamisen aikaista tekniikkaa, tuntuu saavutus aivan uskomattomalta! Suunnittelu ja rakentaminen tehtiin aikana, jolloin insinööreillä tärkeimmät laitteet olivat kynä ja paperi, liitutaulut sekä alkeelliset laskimet – ja tietysti omat huippuluokan matemaattiset lahjansa. Toki oli myös tietokoneita, mutta ne olivat vielä varsin alkeellisia ja kooltaan suuria.
Voyagerin tietokoneet olivat luonnollisesti aikansa huippua. Mutta jos niitä vertaa vaikkapa iPhone 5 kanssa, eroa on muussakin kuin koossa: Muistitilaa iPhone 5:ssä on 240 000 kertaa enemmän kuin Voyagerin koneissa. Voyagerin 240 Khz suoritin pystyy tekemään noin 8000 toimintoa sekunnissa, kun taas iPhone 5:n 1,3 gigahertsin suorittimen tekemät toiminnot sekunnissa lasketaan miljardeissa.
On kuitenkin ominaisuus, jossa Voyagerin tietotekniikka pieksee 6-0 kaikki nykyiset älypuhelimet: akun kesto. Avaruusaluksen plutonium-akuissa on edelleen virtaa, ja virtaa odotetaan riittävän jopa vuoden 2020 yli. Tosin kulutuskin on äärimmäisen pientä, ja iso osa laitteista on kytketty pois päältä virran säästämiseksi. Mutta ero on kuitenkin huikea. Fiineinkin älypuhelin on helposti hengetön jo muutaman tunnin nettisurffauksen tai karttasovelluksen käytön jälkeen, kun taas Voyagerin akku pihisee yli 40 vuotta! Ja lähettää tietoa nyt jo aurinkokuntamme ulkopuolelta, tähtienvälisestä avaruudesta.
Nykyään tuohon maanpäälliseen älypuhelinten akkuongelmaan on onneksi tarjolla iso helpotus: PowerBank -tuotteet. Enää ei tärkeätä soittoa odottaessa tarvitse tuskailla sillä, että virta loppuisi kesken puhelun. Tai tuijottaa puhelimen mustaa näyttöä kokouspaikkaa etsiessään. Eikä varsinkaan uppoutua puhelimen virranhallintatoimintoihin ja niiden monimutkaisiin manuaaleihin.
PowerBank toimii yksinkertaisesti: Lataat laitteen täyteen USB-liitännän avulla ja otat sen mukaasi. Kun mobiililaitteesi akku osoittaa uupumisen merkkejä, laitat vain PowerBankin töihin, lataat laitteesi ja olet taas kohta online. Vaikka olisit keskellä erämaata. Kalvava huoli akun loppumisesta on poissa!
Liikelahjana PowerBank on paras mahdollinen. Sen hyödyllisyys tulee esiin kiperimmissä paikoissa, ja tuo näin positiivisia mielleyhtymiä käyttäjälleen. Lisäksi malleissa on erinomainen mahdollisuus painatuksiin. Laitteet on yhteensopivia kaikkien yleisten älypuhelinten, MP3 soittimien, tablettien, digitaalisten kameroiden ja GPS laitteiden kanssa. Ei ihme että PowerBank nousi Yhdysvalloissa vuonna 2014 promotuotteiden hitiksi.
Lue myös:
Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Nykyläppäri on pieni ja kevyt
Kaikkeen tähän tarvitset muistitikkua
Elektroniset laitteet ovat osa arkea
Bluetooth, maiden ja laitteiden yhdistäjä
Webkameran suojalla piilotat tietokoneesi nettikameran helposti ja suojaat yksityisyyttäsi
QI-latausalusta
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Powerbank varavirtalähteet omalla logolla
– Liikelahjat
– Asiakaslahjat
– Yrityslahjat
– Muistitikut yrityksen logolla
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Joulun alla olen usein joutunut miettimään liikelahjojen ja yritysten hyväntekeväisyyteen antamien lahjoitusten suhdetta. Yritys joka lähettää kortin kertoen lahjoittavansa liikehjoihin tarkoitetut varat hyväntekeväisyyteen, vähentää luonnollisesti liikelahjojen hankintaa. Tämä on tietenkin minulle, liikelahjakauppiaalle, pieni ongelma.
Luonnollisesti haluan samalla parasta niille moninaisille hyväntekeväisyyskohteille joiden arvokas työ saattaa perustua näille yritysten antamille lahjoituksille.
Olen pikkuhiljaa ruvennut ajattelemaan että koko ajatusmallissa on jotain nurinkurista.
Jos kyse on hyväntekeväisyydesta, niin onko markkinointibudjetti välttämättä paras leikkauskohde? Meillä Suomessa on pitkään puhuttu siitä että olemme tuotekehityksessä huippua ja toisaalta markkinoinissa meillä olisi parannettavaa.
Mitä jos siis mietittäisiinkin asiaa uudella tavalla: Annetaan markkinointibudjetin olla mikä on ja sen sijaan lähetetäänkin kortti joka kertoo että tänä vuonna olemme pienentäneet tuotekehitysbudjettia ja lahoittaneet säästyneet rahat hyväntekeväisyyteen?
Lue myös:
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Näin ideoit yrityksen liikelahjat syksyksi
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet yrityksen painatuksella
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen painatuksella
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
– Henkilöstölahjat painatuksella
Kaasupoltin ja Crème brûlée, mihin muuhun sitä muka tarvitaan?
Kaasupoltin ja Crème brûlée mihin muuhun sitä muka tarvitaan? Näin alkoi viesti jonka Merxteamin Sini lähetti minulle muutama päivä sitten. Merxtem on meidän vanha toimittaja jolla on kaksi toimialaa: liikelahjat ja keittiötuotteet. Olen innokas amatöörikokki, ja kun toimittaja tuntee sekä liikelahjat että keittiötuotteet niin tämähän sopi minulle.
Osoittautui että Sinin työnantaja Merxtem on aloittanut yhteistyön Lottenin kanssa; juuri sen Lottenin joka pärjäsi hienosti Master Chef kisassa. Yhteistyön tiimoilta Lotten on koostanut vinkkejä siitä kuinka Exxent-kaasupoltinta voi käyttää monipuolisesti. Aivan ilmeisesti Lotten osaa asiansa: vinkit olivat mielenkiintoisia.
Paahotovanukkaan polttaminen oli minulle tuttua, mutta se mitä en ollut ymmärtänyt oli se että kaasupolttimella saa kotioloissa loihidittua lisämakua ihan päivittäiseenkin ruuanlaittoon.
Lottenin vinkit:
- Raa-an lohpalan grillaus vaikka leivän päälle tai salaattiin
- Perunamuusin gratinointi
- Eilisten keitettyjen tai höyrytettyjen vihannesten grillaus
- Pikainen jälkiruoka: paloiteltuja hedelmiä joiden päälle raastettu suklaata ja nopea grillaus polttimella päältä.
- Juustolautanen: saman juuston voi tarjota sekä kylmänä että grillattuna. Perinteinen kermajuusto maistuu ihan erilaiselta polttimella poltettuna! Ja tietysti vuohenjuusto ja halloumi.
- Tomaatin grillaus
- Liekitys
Mielenkiintoinen huomio oli se että polttimella voi tosiaan grillata melkein mitä tahansa, siksi se onkin kokkien suosikkityökalu keittiössä.
Merxtem on kasannut houkuttelevan setin kaasupolttimen ympärille. Exxent kaasupolttimen lisäksi settiin kuuluu 6 kpl 9 cm vuokaa ja lahjapakkaus. Suositeltava yrityslahja myös muulloin, mutta ehkä erityisesti yrityksen joululahjaksi.
PS
Päivitys 11.5.2023: Tekstin Sini on juuri se sama Sini joka aviomiehensä kanssa on sittemmin perustanut autenttisten georgialaisten ravintoloiden Ravintola Rioni ketjun. Suosittelen!
Lue myös:
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet omalla logolla
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
https://www.talenco.fi/joululahjat/
Talenco etsii B2B myyntipäällikköä
Etsimme joukkoomme myyntipäällikköä joka haluaa olla mukana alan kehityksen aallonharjalla. Arvostamme myyntihenkisyyttä ja halua oppia uutta. Tarjoamme vakituisen työpaikan ja käyttöösi huipputyökalut ja valmiin toimintakonseptin.
Talenco yrityksenä
Talenco on dynaaminen ja edistyksellinen liikelahjoja ja logotuotteita tarjoava yritys. Toimimme ensisijaisesti etämyyntikonseptilla, lippulaivamme asiakkaidemme suuntaan on sivustomme www.talenco.fi. Käytössämme on myös työtä merkittävästi helpottava Talenco CRM-myyntialusta, joka on täysin integroitu myyntikonseptiin. Kaikki palvelumme ovat pilvipalveluita mikä luo hyvät mahdollisuudet etätyölle.
Toimimme läheisessä yhteistyössä ulkomaisten toimittajien ja kotimaisten alihankkijoiden kanssa pyrkien yhdessä löytämään asiakkaita parhaiten palvelevat ratkaisut. Haluamme tarjota parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen ja saavuttaa asiakkaidemme pitkäjännitteisen luottamuksen. Tässä olemme onnistunnet varsin hyvin, klikkaa linkkiä niin voit lukea mitä asiakkaamme sanovat meistä: http://www.talenco.fi/referenssit/
Meitä on entuudestaan 3 henkilöä jotka ovat myynnin kanssa tekemisissä.
Mitä odotamme sinulta?
Kokemusta B2B myynnistä
Halua ja kykyä oppia uutta
Äidinkielen lisäksi hyvää suullista ja kirjallista englanninkielen taitoa.
Toisen kotimaisen hyvä taito on plussaa.
Mitä asioita arvostamme?
Kiinnostusta aktiivisen myyntityön hoitamiseen
Pitkäjännitteisyyttä
Nopeutta
Tarkkuutta ja keskittymiskykyä
Halua asennoitua asiakkaan asemaan
Intohimoa hyviin suorituksiin
Kiinnostuitko?
Lähetä CV:si mitä pikimmin ja soita perään. Odotan yhteydenottoasi.
Jan von Heiroth
jan (at) talenco.fi
050 560 3029
#työnhaku
#rekry
#somerekry
#duunit
#myyntityö
#myynti
#työpaikat
#myyntipäällikkö
Mitä hyötyä promotuotteista on?
Haluatko levittää tietoa uudesta tuotteesta tai palvelusta? Promolahja antaa mahdollisuuden lähettää asiakkaalle esimerkiksi pieni tuotenäyte, rohkaisemalla tulevaa asiakasta tutustumaan tuotteeseen vaivattomasti. Mitä enemmän olet miettinyt omaa brändiäsi, sitä helpompaa on valita juuri sopivat promotuotteet. Firmasi voi keskittyä teräkseen, jolloin promotuotteen tulee ilmentää tätä ideaa. Tai haluatko olla hauska ja innovatiivinen? Oikea myyjä löytää promotuotteen juuri omaan tarkoitukseesi, ja mitä se viestii asiakkaallesi.
Promotuotteet ovat erinomaisia, edullisia ja helppoja tapoja muistaa asiakkaita. Asiakkaiden arvostus on aina kullanarvoista, ja asiakkaita tulee palkita ja muistaa. Mainokset, sähköpostit ja muu mainosmateriaali menee helposti ohi asiakkaan silmien, varsinkin jos sitä tulee paljon. Tuskin kukaan jättää huomioimatta pientä lahjaa, konkreettista tavaraa, joka sopii paitsi antavan yrityksen imagoon, on myös tarpeellinen asiakkaalle. Jo se tosiasia, että yritys haluaa muistaa asiakasta, on monelle asia joka nostaa yrityksen muiden yläpuolelle kuluttajan silmissä.
Promootiotuotteissa nimen näkyminen on tärkeää. Oleellista ei ole hankkia kallista graafikkoa suunnittelemaan hienoa logoa ja loistavaa nimikylttiä, firman nimen näkyminen tuotteessa on itsestäänselvää. Firman logo, nimi yksinkertaisesti kirjoitettuna – mitä tahansa mistä ilmenee mikä firma on kyseessä, kuka tämän lahjan minulle antoi?
Niin houkuttavaa kuin onkin antaa aina halvinta ja nopeinta, kannattaa miettiä myös tuotteen pitkäikäisyyttä ja kuvaa jonka se antaa firmasta. Kynät, mukit, kalenterit pysyvät käytössä pitkään. Pieni kaiutin kesälomalla on varmasti kovassa käytössä, hieno rantapyyhe kulkeutuu mukana moneen paikkaan. Mitä tarkemmin harkittu tuote, sen pidempi käyttöaika – ja näkyvyys.
Henkilökunnan sitouttaminen alkaa pienistä eleistä
Henkilöstöä voi palkita useilla eri tavoilla, bonusjärjestelmät tuovat tietenkin materiaalista hyvää, mutta muitakin tapoja on. Kesälomien lähestyessä työnantaja voi toivottaa työntekijänsä ansaitulle lomalle hyvillä mielin, kertoa että onnistuneen ja rentouttavan loman jälkeen on kiva nähdä energiaa saanut työntekijä takaisin ruorissa.
Työntekijän voi lähettää lomalle vaikkapa antamalla rantamaton, kylmäkassin tai grillisetin – ja toivoa että niille tulee käyttöä, ja takaisin palaa virkistynyt työntekijä. Ele on pieni, mutta voi olla henkilöstölle yllättävä ja mieluinen osoitus siitä että lomalle lähtemistäkin arvostetaan. Hyvä tapa on kannustaa henkilökuntaa vapaa-aikanaan ulkoilemaan ja liikkumaan antamalla aiheeseen liittyviä pieniä kannustinlahjoja. Reipas työntekijä, joka huomaa että hänen hyvinvointiaan arvostetaan, on varmasti tehokkaampi ja sitoutuneempi työntekijä.
Anna henkilökunnallesi lomalle lähtiäislahjaksi vaikka kylmälaukku, ja haasta heitä ottamaan kuva kesän aikana laukusta käytössä. Syksyllä voidaan vertailla kenellä oli parhaat kattaukset, kuka kävi piknikillä kauneimmassa paikassa ja missä kaikissa tilanteissa sitä onkaan keksitty käyttää.
Lue myös:
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Kylmälaukut
– Piknik-viltit
– Grillaustarvikkeet
Oscar-gaalassa häviäjiäkin muistetaan
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä koko elokuvista kiinnostunut maailma, noin miljardi (varovaisten arvioiden mukaan) katsojaa, näki kuinka Hollywoodin silmäätekevät astelivat asuissaan pitkin punaista mattoa. Oscareissa ei ole kyse ainoastaan siitä, voittaako aidosti paras elokuva parhaan elokuvan kategorian – tosiasia kun on että kyseessä on enemmänkin markkinointikoneiston voimannäyte.
Lobbaus ennen Oscareita on ankaraa. Lounaita, markkinointia ja kulissien takaisia keskuteluita käydään jatkuvalla syötöllä. Omaa elokuvaa tehdään tunnetuksi, tuottajat tekevät kaikkensa että Akatemian jäsenten elokuvakokemus juuri heidän filminsä kohdalla on ikimuistoinen. Oscar-lobbaus on markkinointia ja asiakaskontaktointia kiivaimmillaan.
Mutta häviäjätkin voittavat. Ainakin jos puhutaan materiaalisesta tavarasta. Distinctive Assets on markkinointiyritys joka vastaa Oscar-gaalan kuuluisista lahjakasseista – eli swag bageista. Kassit jaetaan kaikille ehdokkaille, joten yksikään ehdokas ei lähde juhlista täysin tyhjin käsin. Tämän artikkelin mukaan lahjakassin arvo heiluu peräti 47 000 $ pinnassa.
Mitä maailman kuuluisimmille elokuva-alan ammattilaisille sitten annetaan? Mukana on mm. Rouge Maple:n siirappia, gourmet-siirappia löytyy peräti 120 $ edestä herkkusuille. Herkut toimivat lahjana aina, Bonita Platinum -tequilaa, gourmet-suklaata ja lopuksi henkilökohtaisen treenarin lahjakortti löytyvät myös laukusta. Lisäksi kassista löytyy elektronisia savukkeita, VIP-pääsy Heathrown lentokentälle, Vampire FaceLift-niminen kasvohoito, liput Le Petit Cirque -sirkukseen sekä luksusmatkapaketti Australiaan.
Pienikin voi olla kaunista, mukana on myös tv-juontaja Leeza Gibbonsin kirja sekä pullollinen Windex-puhdistusainetta. Oscar-laukun maine on legendaarinen, mutta osa palkintojen jakajista sekä ehdokkaista lahjoittaa sisällön hyväntekeväisyyteen. Tärkeintä kuitenkin on, että gaalan jälkeen kaikilla – häviäjilläkin – on jotain kotiin vietävää.
Lue myös:
Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Crossin Peerless 125, laatua luksusliikelahjoissa
Viisi vinkkiä asiakastilaisuuksiin
Trendit 2013, osa 2: Markkinointi
persoonallisuus tekevät todellisen vaikutuksen, ja tuovat lähettäjän esiin positiivisella tavalla – ilman suuria investointeja.
asiakasryhmän kriteerit, on hyvä kertoa se myös erikseen näille ryhmille. Nykyisessä informaatiotulvassa pienet tarinat, esiinnostot, ovat kullanarvoisia. Tämäntyylinen tarinankerronta antaa yritykselle mahdollisuuden esitellä mikrotarinoilla useita puolia itsestään, rehellisesti ja avoimesti. Yhden viestin yritykset eivät välttämättä pärjää, asiakas tietää mitä hän haluaa – anna hänelle mahdollisuus löytää se tarjoamalla aidosti hyviä ratkaisuja pienemmissä informaatiopaketeissa.
Lue myös:
Liikelahja- ja logotuotetrendit 2019
Trendit 2013, osa 1: Brändituotteet
Promotional Products Awards 2010 – uusia ideoita
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
– Mainoslahjat
– Brändituotteet
– Yrityksen mainostekstiilit
Kiitos kuluneesta vuodesta 2012
Kohta on taas se aika kun rauhoitutaan perheen ja sukulaisten kanssa, tavataan ystäviä ja tehdään lupauksia tulevalle vuodelle. Joululahjaksi saadut kirjat kainalossa vetäydytään lämpimän peiton alle sohvan-nurkkaan, ehkä kuppi kuumaa kaakaota seurana. Ulkona lumikinokset ovat tänä vuonna taas runsaita ja houkuttelevat ulos raikkaaseen ilmaan. Energia palaa taas takaisin pitkän työntäyteisen syksyn jälkeen.
Mekin siirrymme täällä joulupukin pajalla kohtapuolin jännäämään kaikkien niiden asiakkaiden kanssa joiden lahjoja olemme olleet mukana ideoimassa. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja niin asiakkaille kuin työkavereille on mieleiset lahjat tulossa!
Lopuksi haluan kiittää kaikkia asiakkaitamme kuluneesta vuodesta. Olemme tehneet valtavasti työtä ymmärtääksemme asiakkaidemme tarpeita paremmin. Parhaimmillaan olemme miettineet yömyöhään kuinka voisimme entisestään parantaa asiakkaidemme kokemuksia meidän kanssa asioimisesta, ja ylittää asiakkaidemme odotukset. Se että Sinä, rakas asiakkaamme, palkitset meidät sellaisella palautteella jota olemme kuluneen vuoden aikana sinulta saaneet, antaa meille voimia ja hyväolontunteen jota ei voi rahalla mitata. Tässä tuoreita asiakaskommentteja, kaikista näistä olemme nöyrästi kiitollisia (klikkaa tästä).
Oikein rauhallista joulua!
Lue myös:
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet omalla logolla
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
https://www.talenco.fi/joululahjat/
Maailma muuttuu, pysytkö perässä?
Liikelahja-ala on murroksessa. Markkinoinnin osaaminen yrityksissä kasvaa valtavalla vauhdilla. Alan huikean nopea kansainvälistyminen on nostanut kaikkien toimijoiden rimaa. Netin käytön lisääntyminen ja uusien nettipalveluiden ilmaantuminen on vaikuttanut dramaattisesti myös liikelahja-alaan.
Vastaanottajien asenteet muuttuvat. Takavuosien lähtökohta, että liikelahjojen vastaanottaja ilahtuu mistä tahansa ilmaisista tuotteista, on historiaa. Harva haluaa kulkea ympärinsä yrityksen mainostauluna jos tunnesidettä tuotemerkkiin ei ole. Vastaanottaja odottaa saavansa liikelahjoista yhä suurempaa hyötyä itselleen.
Markkinoinnin päättäjät ovat reagoineet tilanteeseen asettamalla selkeitä tavoitteita liikelahja-panostuksille.
Liikelahjan on vaikutettava sidosryhmiin tunnetasolla. Oli liikelahja iso tai pieni, avaimenperä tai taidelasi-maljakko, on sen saatava lahjan vastaanottaja ilahtumaan. Arvokkaamman liikela jan vaikutuksen tulee olla pitkävaikutteinen. Mitä edullisempi liikelahja sitä selkeämmin se toimii mainosmediana. Sekä arvokkaampien että edullisempien liikelahjojen on vahvistettava yrityksen visuaalista identiteettiä ja brändiä.
Jotta tavoitteet toteutuisivat on suunnitteluun pakko panostaa entistä enemmän. Hyvin suunniteltu liikelahja, vaikka huulipuikko, voi ilahduttaa vastaaottajaansa tyylikkyydellään ja samalla antaa käyttäjälleen ”käyttöhyödyn”. Käyttäjä hyväksyy vahvasti brändätyn tuotteen koska se kuuluu asian luoteeseen. Mikäli brändäys on kömpelö menettää koko tuote kiinostavuutensa ja markkinoijan panostus valuu hukkaan.
Jos huulipuikon suunnittelussa on onnistuttu ja käyttäjän hyväksyntä on saavutettu, on lopputuloksena mainosmedia joka tukee yrityksen brändiä ja luo positiivisia assosiaatioita hyvinkin pitkän aikaa. Olennaista on ylittää vastaanottajan odotukset.
Tällä hetkellä suosittuja ovat tuotteet joiden avulla yrityksen visuaalista identiteettiä voidaan vahvistaa digipainatuksilla. Kun aikaisemmin moniväripainatukset ovat lähinnä olleet kansainvälisten suuryritysten herkkua niiden edellyttämien valtavien painosmäärien takia, on digitaalitekniikka mahdollistanut sen että pienempikin yritys pystyy nyt hyödyntämään huolellisesti brändättyjä liikelahjoja ilman suuria kustannuksia.
Hyvä esimerkki on mikrokuituliina, tässä vaiheessa voidaan jo puhua modernista klassikosta liikelahjana. Mikrokuituliinaan voi painaa valtavan hienon ja suuren painatuksen vaikka valokuvana, on hintatasoltaan hyvinkin edullinen (1-2 euroa), kaikkien tarvitsema. Ja mikä parasta ei haittaa vaikka käyttäjällä on entuudestaan jo useampi, uudelle löytyy aina käyttöä.
Trendi on kohtii korkeampaa vaatimustasoa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita kalliimpia tuotteita harvemmille vaan sitä että panostuksilta vaaditaan parempaa tehoa ja parempaa suunnittelua. Miksi antaa lahjaa joka lähinnä ilahduttaa vastaanottajaa, jos pienellä vaivalla ja samaan hintaan voisi antaa lahja joka ilahduttaa vastaanottajaa JA tukee yrityksen visuaalista identiteettiä?
Osaaminen kasvaa, vaatimukset kasvavat. Lahjojen pitää puhutella vastaanottajaa, saada aikaan mielihyvää ja samalla tukea antajan yrityskuvaa ja identiteettiä. Kyseessä ei ole ensisijaisesti hyväntekeväisyys tai edes ystävällisyys, vaan markkinointitoimenpide jonka tehtävä on olla osa yrityksen markkinointistrategiaa.
Ota asia kanssamme puheeksi, autamme mielellämme.
Lue myös:
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Liikelahja- ja logotuotetrendit 2019
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– MIkrokuituliinat eli puhdistusliinat omalla painatuksella
Jääkiekon MM-kisat ja brändin hyödyntäminen
Jääkiekon MM-kisat on ratkaistu ja keskustelu lippujen hinnoista alkaa laantua. 150 euroa alkukierroksen ottelusta lipusta on toki jo sinänsä liikaa, mutta kaiken kukkuraksi hommasta jää vielä paha maku suuhun. Voisiko jääkiekkoliitto toimia toisin ja silti saada kirstunsa täyteen? Rahaahan liitto tarvitsee panostaakseen esim juniorityöhön joten tavoite sinänsä on kannatettava.
Kuinka siis saada yleisö kantamaan roponsa jääkiekkoliitolle ja kaiken lisäksi hyvillä mielin?
Vastaus on entistä tehokkaampi merchandising-toiminta. Esimerkki saksalaisesta tehokkuudesta ja merchandise-toiminnan hyödyntämisestä on legendaarinen jalkapalloseura Bayern Munchen. Supersuosittu seura myy kaiketi kaikki ottelunsa loppuun, ei siis ihme että sen lipunmyyntitulot ovat n 20 milj eur/vuosi (2011). Silti tuo on vain puolet siitä mitä seura saa tuloja merchandisingista, eli oheistuotteiden myynnistä.
Joku voisi sanoa että tämä on jo sen kokoista liiketoimintaa että kannattaa ehkä miettiä asiaa toiseenkin kertaan.
Jo pelkkä merchandising-tuotteen olemassaolo viestii vahvasta brändistä ja itseluottamuksesta.
Onko merchandising tuote ratkaisevasti erilainen kuin liikelahja? Ei tietenkään, oikeastaan ero on lähinnä teoreettinen.
Katsotaan:
Liikelahja on vastaanottajalleen ilmainen promotuote. Ero merchandising-tuotteeseen, tai oheistuotteeseen, on se että merchandising-tuote on myynnissä.
Varsinainen tuote voi periaatteessa olla täysin sama, siten että ainoastaan käyttö määrittää onko kyseessä oheistuote (merchandising tuote) vai liikelahja. Oletko huomannut että autoliikkeessä myydään ihan niitä samoja tuotteita joita lähin liikelahjakauppiaasikin toimittaa? Peugeot, Volvo, Opel ym brodeerattuna tai painettuna rintaan ja kivasti viimeisteltynä.
Tyypillisesti merchandising-tuote ei sisällä valmistajan logoa, kun puolestaan liikelahja usein sisältää ja saattaa olla jopa toivottavaa että kyseessä on ”merkkituote”. Laadullista eroa ei välttämättä tarvitse olla, tai se voi olla liikelahjan hyväksi. Toisaalta johtuen siitä että vastaanottajan on suostuttava maksamaan käypä hinta oheistuotteista, on luonnollisesta että oheistuotteille asetettavat vaatimukset ovat suunnittelun, paketoinnin tai muun viimeistelyn osalta korkeammat.
Mitä tästä opimme?
Jos brändi on hyvä, niin ihmiset ovat valmiita jopa maksamaan sen mainostamisesta. Tämän ei pitäisi olla kenellekkään uutta, joten mielenkiintoisempaa on miettiä kysymyksiä joita tästä herää:
Onko sinun brändisi niin vahva että ihmiset mielellään assosioituvat siihen? Mitä voit tehdä että näin olisi? Olisiko vahvasta brändistä myös kaupallista hyötyä?
Veikkaan että ainakin Rovio Entertainmentin pojat (Angry Birds) vastaavat kysymyksiin kirkuen että Kyllä! Paljon! Kyllä!
Entäs me muut?
Taloudellisia lukuja löytyy tästä:
http://www.deloitte.com/view/en_GB/uk/industries/sportsbusinessgroup/sports/football/deloitte-football-money-league-2011/66f55ec578ffd210VgnVCM2000001b56f00aRCRD.htm
(linkki vanhentunut)
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
Mitä ominaisuuksia liikelahjojen vastaanottajat arvostavat?
Keep it simple. Näin voi tiivistää tuoreen saksalaisen asiakastutkimuksen tulokset. Liikelahjojen vastaanottajat arvostavat kaikkein eniten tuotteita joille on konkreettista käyttöä, ovat helppokäyttöisiä ja (riittävän) laadukkaita. Valmistusmaa puolestaan tulee tämän tutkimuksen perusteella tärkeiden ominaisuuksien listan hännillä. Tämä on on jännä tulos jos ajatellaan että itse olisin kenties odottanut saksalaisten jopa aivan erityisesti arvostavan ”saksalaista laatua”. Olisiko niin että ihmiset ylipäätään alkavat hyväksyä sen että Kiinassa valmistetaan kaikkea ihan laidasta laitaan, krääsästä aina huippulaatuun, ja että alkuperämaa sinänsä ei enää ole ratkaisevaa?
Ainakin tämän kirjoittajalle oli myös yllätys on että brändin merkitys lahjan vastaanottajalle niin ikään löytyy vasta tärkeysjärjestyksen häntäpäästä. Olisiko niin että meillä Suomessa mielellään painotetaan brändiä himpun verran enemmän?
Tutkimus on saksalaisen liikelahja-alan tutkimuskeskuksen GWW:n teettämän ja DIMA Marktforschung:in toteuttaman.
Lue myös:
Asiakaslahjoina käytettävien muistitikkujen tietoturvaongelmat, mitä pitäisi huomioida?
Onko sateenvarjo vaarallinen ukkosella?
Kangaskassit logolla yrityksen markkinoinnissa
Aiheeseen liittyiä tuotteita:
– Liikelahjat yrityksen logolla
Ilmiö presidentinvaaleissa: liikelahjat
”Kampanjatuotteesta tuli superhitti!” huuta lööppi. Mistä on kyse?
Kyse on tietenkin siitä että kaikki ehdokkaat uskovat kampanjatuotteiden voimaan. Mitä lähemmäksi vaaleja päästään, sitä enemmän on tavaraa markkinoilla. On Café Niinistö -mukia ja jo legendan maineeseen noussut Paavo ja Vuokko -väyrysmukia. Pekka Haaviston kuuluisa tiskirättiä. Kukapa ei olisi tietoinen Donald Trumpin tavaramerkiksi nousseesta punaisesta lippiksestä ja sen sloganista ”Making America Great Again”. Trumpin presidenttiydestä, politiikasta, tai arvomaailmasta voi olla montaa eri mieltä, mutta hänen kampanjatiiminsä markkinointiosaamista ei voi kiistää.
Lähestyvien presidentienvaalien kampanjatuotevalikoimat eivät vielä ole tiedossa, mutta arvauksia voitaneen jo tehdä. Alexander Stubbin kampanjatiimi, joka aiemmin hyödyntänyt hänen leveää hymyään ja urheilullisuuttaan, jatkaanee samalla linjalla. Olli Rehn keksinee jotain positiivista kenties jalkapallon, kansainvälisen kokemuksen tai yleisen feel good-teeman tiimoilta. Jussi Halla-aho nojannee, perinteiseen tapaan, perussuomalaisten visuaaliseen ilmeeseen luodakseen sen pohjalta valikoiman kansanomaisia kampanjatuotteita. Anders Adlercreutz, jonka sellon soitto eduskuntatalossa levisi viraalisti kansainvälisiin viestimiin, voisi kenties ajatella hyödyntävän soitosta saatua laajaa myönteistä julkisuutta.
Vertailun vuoksi voidaan katsoa kuinka Yhdysvaltojen lähestyvissä presidentinvaaleissa tehdään. Siellä Joe Bidenin kampanja nojaa sosiaalisessa mediassa viraalisti levinneen meemin ”Dark Brandonin” varaan.
Dark Brandonin tarina alkoi sillä että Joe Bidenin vastaehdokkaat, eli republikaanit, ottivat käyttöön vulgäärin kannatusrallatuksen ”F–ck Joe Biden!” jonka eufemismina ruvettiin käyttämään siistimpää ”Let’s go Brandon!”-versiota. Samanaikaisesti oli Kiinasta alkanut levitä meemi jossa Joe Biden kuvattiin kaikkivoipaiseksi pahan symboliksi, jonka silmät katselevat ympärilleen kuin lasersäteet.
Joe Bidenin kampanjatiimin onnistui kääntää nämä kaksi anti-Biden kampanjaa yhdeksi Dark Brandon kampanjaksi jossa Joe Biden on kaikkivoipainen Dark Brandon joka näkee kaiken lasersilmillään. Dark Brandon kampanja siis neutralisoi kaksi nehatiivista Bidenin vastaista kampanjaa, samalla kun se välitti mielikuvaa vahvasta modernista presidentistä.joka elää ajassa.
Tätä kirjoitettaessa hakusanoilla ’dark brandon merch’ antaa Google noin 10 miljoona vastausta ja Dark Brandon aiheiset tuotteet tuovat Joe Bidenin 43 tuotteen kampanjatuote-shopin myynnistä yli puolet.
Miksi kampanjatuotteet ovat tärkeitä?
Siksi että se mitä yritysmaailmassa kutsutaan liikelahjaksi, mainoslahjaksi tai yrityslahjaksi, on erittäin kustannustehokas tapa vaikuttaa sidosryhmiin ja hoitaa varainkeruuta. Ei ainoastaan yritysten, vaan myös ehdokkaiden tai ajatusten markkinointiin. Ja tämän ovat politiikotkin huomanneet. Vaalituotteet ja kampanjatuotteet levittävät ehdokkaan viestiä, keräävät näkyvyyttä, vahvistavat vaikutelmaa suositusta ja menestyvästä ehdokkaasta. Samalla kun jokainen myyty kampanjatuote kasvattaa vaalibudjettia.
Vaalituotteet ja kampanjatuotteet ehdokkaan nimellä ja numerolla, kenties jopa kuvalla, ovat myös kannattajien mieleen. Käyttämällä kampanjatuotteita julkisesti on kannattajan mahdollista osoittaa tukeaan ehdokkaalle, kantaa roponsa kampanjan tueksi ja saada itselleen jokin pieni hyödyllinen tuote, kuten heijastin, jääskrapa tai vastaava.
Yhdysvalloissa vaalikampanjointi on saavuttanut valtavat mittasuhteet. Kampanjoita, erityisesti presidentinvaali-sellaisia, voi hyvällä syyllä verrata pitkäkestoisiin karnevaaleihin joihin yritetään vetää kannattajat mukaan ympäri maan. Kampanjatuotteet ovat olennainen osa kampanjan menestystä, joilla osoitetaan suoiiota ja kerätään varoja. Kampanjoiden tuotevalikoimista ja verkkokauppojen liikevahdoista raportoidaan niin uutis-, kuin talouslehdissä.
Lue myös:
Mainoslahja on äänekäs kampanjamateriaali
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat yrityksen logolla
– Jääraapat yrityksen logolla
– Heijastimet painatuksella
Liikelahjojen valintavinkit
Jokaisella hankkeella tulisi olla TAVOITE, esim. lisätä myyntiä, kehittää henkilöstöä tai vähentää muutosvastarintaa. Tässä muutama tärkeä vinkki muistettavaksi sinulle, joka vastaat yrityksesi liikelahjahankinnoista.
PR hyödyt ja haitat
Lahjan tulee vastata odotuksia tai ylittää ne. Tämä ei tarkoita että lahjan on pakko olla kallis, riittää että se on harkittu. Toimitusjohtaja odottaa että allekirjoituskynä on laadukkaampi kuin tavallinen tallaaja.
Huippu-urheilijalle ei kannata antaa urheilulaukkua joka on täysin kelpo harraste-urheilijalle. Ammattimainen rakennusmies tarvitsee kunnon työhanskat, kun taas viikonloppu-nikkari voi ilahtua pienemmästäkin.
Lahjan ei siis aina tarvitse olla kaikkein laadukkain, riittää että se on sopivan laadukas kohderyhmälle. Parhaassa tapauksessa onnistut yllättämään lahjan saajan positiivisesti pienelläkin budjetilla.
Toisaalta, mikäli lahjan laatu ei ole kohdetyhmälle riittävän korkea, voi PR-hankkeeseen käytetty raha pahimmassa tapauksessa jopa kääntyä käyttäjäänsä vastaan. Karikot vältät parhaiten tutustumalla tuotteeseen huolella ennakolta, tai luottamalla tunnettuihin merkkituotteisiin joilla on pitkät takuu ja joiden laadun tunnet entuudestaan.
Sisäinen markkinointi, henkilöstön lahjat
Elämä on myyntiä. Myyminen ei rajoitu omien seinien ulkopuolelle. Mikä tahansa uusi hanke, uudet tuotelinjat tai pahimmassa tapauksessa uudet ATK-ohjelmat, on ensin myytävä sisäisesti. Vasta kun myötäsyntyinen muutosvastarinta on voitettu, voidaan odottaa menestystä seinien ulkopuolella.
Henkilöstölle tarkoitettujen lahjojen tulee usein täyttää kaikkein tiukimmat PR-kriteerit. Yhteistyökumppani voi yhden kerran antaa lipsahduksen anteeksi, mutta henkilöstö saattaa ottaa asian raskaammin. Pahimmassa tapauksessa työntekijät saattavat kokea että yrityksen johto ei arvosta työntekijöitä. Jos asenteet lähtevät kehittymään väärään suuntaa, saattaa tilanteen korjaaminen olla hyvinkin vaikeaa.
Lue lisää:
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahja joka tukee terveellisiä elämäntapoja
Edulliset mainoslahjat käyttötarkoituksen mukaan
Painetut t-paidat ovat muotia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Näin ideoit yrityksen liikelahjat syksyksi
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Kynät omalla logolla tai painatuksella
– Laukut ja kassit omalla logolla tai painatuksella
– Käsineet omalla logolla tai painatuksella
Lähde: Vandernet Oy / Talenco
22,7 milj USD yhteen ainoaan kampanjaan!
Tänä päivänä on vaikea ajatella Media Mixiä jossa liikelahja ei ole mukana. Miksi? Siksi että joudumme kohtaamaan n 3000 mainosta päivittäin. Markkinoijan joutuu jatkuvasti kysymään itseltään: ”Kuinka onnistun erottumaan massasta niin että kohderyhmämme huomaa juuri meidät?”
BPMA:n (British Promotional Merchandise Association) johtaja Gordon Genister siteeraa tutkimuksia joiden mukaan hyödyllinen ja relevantti liike- tai mainoslahja on keskimäärin käytössä n 7-8 kuukautta ja on n 90% todennäköisyys että se säilytetään. Hänen mukaansa on todennäköisempää että liikelahja-mainonnan vastaanotto on positiivista, kuin juuri minkään muun tyyppiseen mainonnan.
Onko tässä kyseessä suuri salaisuus? Ei tietenkään. Terve järki sanoo että jos saan lahjaksi logolla varustetun mittanauhan niin laitan sen kaappiin muiden työkalujen joukkoon. Siellä se sitten muistuttaa olemassaolostaan silloin tällöin, tarvittaessa. Ja mainosviesti kulkee tietenkin siinä mukana.
Jos saman asian haluaa osoittaa numeroin: Yhdysvalloissa, maailman kehittyneimmässä markkinatalous-maassa, käytetään vuodessa 18 miljardia USD lliike- ja mainoslahjoihin. MIksi? Koska liikelahja on tehokas ja se toimii.
Tämä ymmärretään myös valtionhallinnossa: US Census Bureaun 2010 suorittaman väestönlaskennan yhteydessä käytettiin 22.7 miljoona USD liikelahjoihin kuten mukeihin, t-paitoihin, vesipulloihin, kyniin… Liikelahjat olivat osa Media Mixiä jotta massiivinen kampanja varmasti onnistuisi parhaalla mahdollisella tavalla.
Miksei pienessäkin mittakaavassa kannattaisi pyrkiä mahdollisimman tulokselliseen mainontaan?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat yrityksen logolla
– Mittanauhat yrityksen logolla
– Työkalut omalla logolla
– Mukit logolla
– T-paidat yrityksen painatuksella
– Mainoskynät yrityksen logolla
Lähteet:
http://www.bpma.co.uk/CommonPages/News/NewsDetails.aspx?NID=203
http://www.ocregister.com/news/census-244131-good-bur.html
Merkkausmenetelmät mainospyyhkeisiin
Mainospyyhe on klassinen yrityslahja. Perinteisesti mainospyyhkeisiin on yleensä tarjottu brodeerausta. Brodeerauksen saa helpoiten boordiin, eli sileään kohtaan froteepyhkeen ala-tai yläosaan. Mitä nukkaisempi frotee, sitä varmemmin brode on uponnut nukkaan.
Yleensä asiakas ei halua logonsa tai tekstinsä liian näkyvästi esille. Jos kyseessä on laadukas pyyhe, siihen ei haluta huutavaa merkkausta. Sävy sävyyn brodeeraus on suosituin, tai niin että lanka on pari astetta tummempi tai vaaleampi kun itse pyyhe. Esimerkiksi valkoiseen pyyhkeeseen sopii hyvin hopeinen tai harmaa lanka.
Toinen merkkausmenetelmä pyyhkeisiin on siirtokuva. Siirtokuvista usealle tulee ensimmäiseksi mieleen musta fanipaita, jossa on iso kuva bändistä. Siirtokuva oli ennen kova ja paksu ja se meni aika pahan näköiseksi useiden pesujen myötä. Nykyään siirtokuvamenetelmä on tehnyt valtavan harppauksen eteenpäin. Kuva on paitsi siisti ja monivärinen, myös ohut ja kestävä. Siksi voimme myös suositella siirtokuvaa pyyhkeisiin. Alustan on silti oltava mahdollisiiman sileä, joten sama boordi kohta soveltuu tähän.
Lue myös:
Brodeerattu pyyhe viestii mainoslahjan laadusta
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Mainospyyhkeen valintakriteerit
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Mainospyyhkeet omalla logolla
Pyyhkeet ja kylpytakit omalla logolla tai painatuksella
Vastuullisemmat urheilupyyhkeet omalla logolla tai painatuksella
Vastuullisemmat kylpytakit omalla logolla tai painatuksella
Vastuullisemmat pyyhkeet omalla logolla tai painatuksella
Vastuullisemmat rantapyyhkeet omalla logolla tai painatuksella
Promotional Products Awards 2010 – uusia ideoita
Tämän vuoden Promotional Products Awards, eli liikelahjapalkinnot, jaettiin tänä vuonna Promotion World messuilla Hannoverissa. WA Verlag GmbH:n järjestämä kilpailu innovativisille liike- ja mainoslahjoille järjestettiin jo kahdeksatta kertaa. Monipuolinen raati joka edusti niin loppuasiakkaita, suunnittelijoita, tuottajia kuin alan järjestöjäkin valitsi tällä kertaa kokonaista 39 palkinnonsaajaa.
Näistä osa on arvoisan blogistin mielestä vanhojen ideoiden uutta paketointia, osa turhaa kikkailua joka ei meikäläisten leveysasteilla toimi. Mutta joukossa on myös virkistäviä uutuuksia ja yksinkertaisia oivalluksia.
Tässä muutama positiivinen yllätys:
1. The Car Bikini – Auton sivupeilin peittävä mainossukka.
Kuullostaa hullulta vai mitä? Mutta ei välttämättä ole sitä. Toimii siten että käyttäjä vetää sukan, joka tietenkin on auki peilin kohdalta, peilin päälle. Saa todella helposti paikoilleen ja pois, hyvä merkattava, innovatiivinen, erilainen, edullinen…
Kuka sitten haluaisi peittää autonsa mainoksiin voisi joku kysyä? Vastaus on että vaikka kuinka moni.
Urheiluseurojen kannattajat, puolueiden kannattajat (erityisesti vaalien alla!) autoliikkeet, kilpailujen järjestäjät, tapahtumien järjestäjät, minkä tahansa yrityksen masinoima markkinointikampanja, taksiyritykset…
2. Antibac – Living Pen by Senator
Kynä joka tappaa 99,9% siihen tarttuvista bakteereista ja viiruksista. Aktiivinen ainesosa on osa kynän runkoa joten teho kestää koko kynän elinajan. Turvallinen lapsille, ei ärsytä ihoa, eurooppalaisten standardien mukainen.
Sopii erityisen hyvin esim sairaaloille, lääkäriasemille, lentokentille jne.
3. Hätärillit – Saksalaisittain Notbrille
Käyntikortin kokoiset tilapäis-silmälasit jotka menevät luottokortin kokoisiksi. Säilytys esim lompakossa, kotelo täysin räätälöitävissä. Loistava esim pankin tiskillä jaettavaksi tarpeen tullen, liikkeissä, Kelan toimistoissa… Missä vain lukulaseja käyttävät ihmiset asioivat.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Mainoslahjat
– Mainoskynät
– Autotarvikkeet yrityksen painatuksella
– Aurinkolasit omalla logolla
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Me jotka työskentelemme markkinoinnin parissa näemme brändäyksessä mahdollisuuden erottua ja antaa lupauksia ympäristöllemme. Asiakkaille laadusta ja palvelusta, yhteiskunnalle kenties vastuullisuudesta. Työntekijöille vaikka reiluudesta ja turvallisuudesta. Vahva brändi, tai suomalaisittain tuotemerkki, on elintärkeä. Ainoastaan vahvan tuotemerkin avulla selvitään vaikeiden aikojen yli, voitetaan kilpailijat ja luodaan uskoa tulevaisuuteen.
Eräs Ruotsin johtava brändi-spesialisti, suomalais-syntyinen Andreas Rosenlew esittää tuoreimmassa Forum för Ekonomi o Teknik-lehdessä näkemyksiään brändin rakentamisesta. Vapaasti suomennettuna, runsaasti lyhennettynä ja luovasti tulkittuna, hän esittää että brändi perustuu ennen kaikkea substanssiiin. Tuotteisiin, palveluihin, yrityskulttuuriin ja asiakassuhteisiin. Nämä puolestaan on voitava johtaa brändi-identiteetistä, jonka on oltava sekä visuaalisesti että verbaalisesti määritelty. Yrityskuvan rakentamisen viimeistelyssä voidaan ottaa käyttöön mainonta ja brändikommunikaatio.
Yrityksen tuotemerkin rakentaminen, yrityskuvan luominen, on siis varsin haastava prosessi. Yksinkertaistaen voisi ehkä sanoa että mainontaan laitetut panokset menevät aika lailla hukkaan jos perustuksia ei ensin ole hoidettu kuntoon. Vasta sen jälkeen on mahdollista saada paras teho irti esim liikelahjoihin ja muuhun markkinakommunikaatioon käytetyistä panostuksista.
Lue myös:
Kuinka brändi positioidaan?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat yrityksen logolla
– Asiakaslahjat yrityksille
– Yrityslahjat logolla
– Mainoslahjat omalla painatuksella
– Mainostekstiilit
– Yritystekstiilit
TIEDOTE: Fennopen ja Talenco yhteistyöhön
Olympiavuonna 1952 perustettu perinteinen Oy Fennopen Ab on liittynyt liikelahja-yhteistyötä tekevään Talenco Liikelahjat-verkostoon. Fennopen tulee yhteistyön myötä jatkossa toimimaan Talenco-liikemerkin alla. Markkinointi-nimenä tulee olemaan TALENCO PUNAVUORI.
Uudistuneen identiteetin lisäksi merkitsee yhteistyö Fennopenille mm. mahdollisuutta ottaa käyttöön alan uusimpia työkaluja ja siten hyödyntää monia etuja kuten:
– ekologinen paperiton toimisto
– erityisen nopeat reaktio- ja toimitusajat
– modernin ERP-järjestelmän takaaman toimitusvarmuus
– henkilökohtainen palvelu myös verkon yli tarjottuna
– kattavat verkkopalvelut osoitteessa www.talenco.fi
Talencon tavoitteena on ennen kaikkea tyytyväinen asiakas (asiakaskommentteja aiheesta: https://www.talenco.fi/referenssit/ ).
Me Talencossa uskomme, ja toivomme, että Fennopenin tunnettu korkelaatuinen osaaminen asiakassuhteiden hoitamisessa tulee jatkossa heijastumaan koko Talenco Liikelahjat-ryhmään, antaen meille entistä paremmat työkalut asiakassuhteiden ymmärtämisessä ja syventämisessä.
Talenco toivottaa Fennopenin sydämmellisesti tervetulleeksi ryhmään.
Lisätietoja:
Talenco Liikelahjat
Jan von Heiroth
p. 0207 401 400
Fennopen Oy/Talenco Punavuori
Johan Wulff
p. 09-633 233
Kesälahjat, nyt on jo kiire!
Nyt kun talous taas on kääntynyt nousuun, kannattaa yrityksen lähettää vahvaa positiivista signaalia niin kumppaneille kuin kolleegoille. Hengen kohottaminen ja uskon luominen, niillä eväillä otetaan parhaiten etumatkaa kilpailijoihin ensi syksynä.
Näkyvät kesäkampanjat ovat parhaita mahdollisia tapoja tämän signaalin lähettämiseksi yrityksen sisällä. Ne kertovat työtekijöille että ”me olemme vahvoja, me olemme valmiina!” Motivoitunut porukka joka uskoo tulevaisuuteen: siinä on jo päästy pitkän matkaa eteenpäin.
Kesälahjat ovat edullisin tapa (ilma että näyttää siltä kuin olisi pihistelty) saada suurin teho aikaiseksi. Esim 14 euron panostus/työntekijä on edullista, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ja teho? Tuolla hinnalla saa esim wok-pannun jolla tehdään kesäherkkuja vaikka kuinka pitkään ja ajatellaan työkavereita lämmöllä. Ei paha!
PS 1
Meillä oli pieni leikkimielinen ex-tempore yhden päivän myyntikilpailu Talencossa. Joka sai kasaan tietyn myynnin yhden päivän aikana sai itselleen piknik korin. Kukin kilpaili vain itseään vastaan ja sääntöjä muokattiin niin että loppujen lopuksi kaikilla oli hauskaa 🙂
PS 2
Tuo otsikkoo viittaa kahteen asiaan: ensinnäkin että nyt on oikea aika laittaa vauhti päälle, ja toiseksi siihen että nyt on kiire senkin takia että myynti vetää niin vauhdilla että osa tavaroista alkaa pian olla loppuunmyytyjä.
Lue myös:
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Brändin pitkäjännitteinen rakentaminen
Valoa lisää joka päivä – kesä tulossa
Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Kesälahjat, nyt on jo kiire!
Kesälahjat ja -kampanjat 2018
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Aiheeseeen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen kesälahjat logolla
– Liikelahjat logolla
– Asiakaslahjat logolla
– Mainoslahjat logolla
– Yrityslahjat logolla
Pyydä enemmän – liikelahjojen postituspalvelut
Tiesitkö että voit yleensä pyytää lahjatoimittajaasi lähettämään liikelahjat suoraan asiakkaillesi? Systeemi on hyvin helppo: sinä valitset tuotteet ja sovit merkkauksista paketoinneista. Saat mallikappaleet ja oikovedokset tarkistettavaksi. Toimittajasi huolehtii siitä että tavarat lähtevät ajallaan sinun antamasi vastaanottaja-listan mukaan. Ja kuinka ollakkaan: työnteko on jälleen vähän helpompaa ja tehokkaampaa.
Jos et ole aiemmin kokeillut tämän tyyppistä palvelua, niin suosittelen lämpimästi että vähintään harkitset sitä. Meille, toimittajille, palvelun tarjoaminen on helppoa ja mukavaa. Pääsemme tarjoamaan palvelua jonka uskomme edistäävän asiakkaan liiketoimintaa. Varsinaiseen työhän käytämme alihankkijoita esim palvelukeskuksia, jotka myös ovat tyytyväisiä siitä että voivat olla avuksi.
Kiinnostaako? Soita meille niin kerromme lisää.
Muuta asiaa kesälahjoista:
– Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
– Talencon kesälahjaideat inspiraation lähteeksi
– Hullunhalpa kesäkampanja
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat yrityksen logolla
– Mainoslahjat
Arpajaisvoitot loppusuoralla
Lupasimme hiljattain lähettä nurkkiin kerääntyneet ja tarpeettomiksi käyneet mallikappaleet Facebook-palvelun kautta kouluille, urheiluseuroille ym arpajaispalkinnoiksi. Ideamme sai innostuneen vastaanoton mikä puolestaan johti siihen että prosessi valitettavasti hieman venyi. Nyt olemme kuitenkin vihdoinkin loppusuoralla: tavarat on paketoitu, vastaanottajat arvottu ja informoitu. Enää on jäljellä muutaman vastaanottajan osoitteen selvittäminen ja tavaroiden vieminen huomenna postiin.
Talkooporukkana toimivat Harriet ja Jan, onnettarena puolestaan Anastasia, 5 kk joka sai kunnian valita 14 sopivaa kohdetta jonne lähettää paketteja. Oheisesta kuvasarjasta voit nähdä muutaman esimerkkilaatikon sisällön ja kuinka päättäväisesti ja lahjomattomasti arvonta hoidettiin: Kuvasarja Flickr-palvelussa
Meillä oli muuten oikein hauskaa, suuri kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
Facebook: muutama helppo ohje yritykselle
1. Yrityksen sivu on samalla tavalla maksuton kuin yksityishenkilön sivu.
2. Facebook-sivun luomisen voi aloittaa kevyesti ja lisätä panostusta kun ruokahalu kasvaa. Virheitä ei juurikaan voi tehdä koska sivuja on suhteellisen helppo muokata myös jälkikäteen. Eniten miettimistä vaatine se haluaako perustaa ”ryhmän” vai ”sivun”.
3. Faneiksi kannattaa houkutella kaikkia kynnelle kykeneviä; niin tuttuja kuin vanhoja asiakkaitakin. Tehokkainta lienee jos sivustolla voi tarjota jotain kiinnostavaa etua tai sisältöä josta fani kokee saavansa lisäarvoa. Esim facebook-alennukset ovat laajalti käytössä. Hyvässä lykyssä mielenkiintoisen sivun maine leviää ja yritys saavuttaa uusia kontakteja ilman ylimääräistä panostusta.
4. Miten yritys hyötyy faneista? Alussa varsinainen hyöty voi olla pientä, mutta hieman pidemmällä tähtäimellä kyseessä on kahdensuuntainen informaatiokanava ja tapa parantaa asiakasuskollisuutta. Facebook mahdollistaa myös monenlaisen muun toiminnan, kilpailujen järjestämisen, mainonnan, kuvien jakamisen etc, edullisesti ja tehokkaasti.
5. Ennen kaikkea yritys on siellä missä sen asiakkaatkin, eli läsna sosiaalisessa verkossa.
Talencon brändituote-aiheisen Facebook sivun löydät täältä.
Lue myös:
Mallikappaleiden lahjoitusviikot Facebookissa
Facebook: muutama helppo ohje yritykselle
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Yrityslahjat
– Mainoslahjat
– Asiakaslahjat
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Tässä muutama helppo neuvo joita seuraamalla saat parhaan tehon irti yrityksesi kesälahja-mainontaan laitetuista euroista.
Kesälahja-mainonta on tehokasta suhteiden hallinta ja täsmämainontaa. Oikein toteutettuna kesälahjan jakaminen voi olla yrityksesi tärkein yksittäinen myyntikampanja.
Ja sitten ohjeisiin:
1. Jos lahjan hinta on alle 5 eur/kpl – postita se. Arvokkaammaat vie henkilökohtaisesti. Jos olet erityisen hyvää pataa asiakkaan kanssa, niin tee päätös tapauskohtaisesti.
2. Valitse kesäksi jotain hauskaa. Jouluksi vakavammat lahjat ovat paikallaan, mutta kesällä on tarkoitus on olla rento ja pitää hauskaa. Ole mukana asiakkaan hauskanpidossa.
3. Älä anna kertakayttötavaraa, se ei ole tätä päivää. Kestävä, tai puinen, tai ajaton, tai hyödyllinen. Valitse näistä niin annat fiksun kuvan itsestäsi ja yrityksestäsi.
4. Muista mainostaa. Edullisia hauskoja lahjoja annetaan jotta myynti vetäisi paremmin. Kesälahja on mainos joka puhuttelee ja joka on asiakkaalle mieluinen. Eli tuotteessa täytyy olla logomerkkaus tai olet tuhlannut hyvän mainosmahdollisuuden.
5. Älä mieti asiaa liian pitkään. Hoida asia alta pois ja siirry seuraavaan projektiin. Tavoitteena on tehdä työtä tuottavasti ja tehokkaasti.
6. Tee tilaukset ajoissa. Saat parempaa palvelua ja laajemman valikoimaan mistä valita. Ja vähemmän stressiä.
Lue myös:
Brändin pitkäjännitteinen rakentaminen
Valoa lisää joka päivä – kesä tulossa
Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Kesälahjat, nyt on jo kiire!
Kesälahjat ja -kampanjat 2018
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Aiheeseen liittyviä tuotteita
– Kesälahjat
– Asiakaslahjat
Mallikappaleiden lahjoitusviikot Facebookissa
Kyselimme Facebook-sivuillamme josko löytyisi sopivia kohteita jonne voisimme lähettää vanhat mallikappaleemme, esim koululaisten rahankeräysten arpajaisvoitoiksi. Saimme monta hyvää ehdotusta, kiitos niistä! Kuten Facebook sivulla kerroimme, valitettavasti kaikkiin ehdotettuhin tarkoituksiin ei mitenkään riitä lähetettävää (77 pyyntöä tähän mennessä).
Pääsosa tuotteista on aika lailla pientä, mutta toivottavasti siitä on kuitenkin jotain hyötyä rahankeruussa. Nyt kun inventaario alkaa olla valmis (joitain palautuksia odotamme vielä), niin voin paljastaa että täältä on lähdössä tavaraa seuraavista tuoteryhmistä: juomapullot, laturit, kaulanauhat, tietokonelaukut, keittiöveitset, audiolaitteet, työkalut, pikeepaidat, t-paidat, merimiessäkit, kangaskassit, konferenssilaukut, kynät…
Näistä on tarkoitus rakentaa settejä joissa pieni määrä tavaraa kussakin. Toivomme että tavaraa riittää noin 20 settiin. Vastaanottajat arvomme ilmoittautuneiden joukosta jolloin noin joka neljännelle riittäisi tavaraa.
Tavoitteena on että olisimme saaneet kaikki tuotteet paketteihin ja postiin noin viikon-kahden sisällä.
Tämän postitusrumban jälkeen hengähdämme hetkeksi, mutta tilaisuuden tullen lähetämme taas lisää saman kanavan kautta.
Lue myös:
Facebook: muutama helppo ohje yritykselle
Liikelahjojen näytekappaleita ilmaiseksi – osallistu arvontaan!
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Juomapullot logolla
Vastuullisemmat laturit yrityksen logolla
Kaulanauhat painatuksella
Tietokonelaukut omalla painatuksella
Keittiöveitset yrityksen logolla
Audiolaitteet omalla logolla
Työkalut omalla logolla
Monitoimityökalut logolla
Pikeepaidat omalla logolla
T-paidat yrityksen painatuksella
Merimiessäkit yrityksen painatuksella
Kangaskassit yrityksen painatuksella
Konferenssilaukut
Kynät logolla
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Alallamme on vakiintunut käytäntö että tavarantoimittaja varaa oikeuden yli- tai alitoimituksiin. Tyypillisesti ”varaus” on esim 10% alkuperäisestä tilauksesta. Tämä koskee tehtaita ja tukkureita ja sitä kautta loppujen lopuksi koko jakelukanavaa. Mistä tämä käytäntö johtuu?
Otetaan esimerkki: Talencolta tilataan 1000 ekokassia 1-värisellä painatuksella. Jos määrä painetaan jo tehtaalla, voi tehdas valita ompeleeko se tasan 1000 kassia vai hieman ylimääräisiä. Jos he ompelevat tasan 1000 ja painatus ja ompelu onnistuu ensimäisellä yrittämällä täydellisesti, niin silloin kaikki on hyvin, asiakas saa tasan tilaamansa määrän kasseja.
Todellisuudessa esim. painatus ei kuitenkaan aina onnistu ensimmäisellä yrittämällä täydellisesti. Värien ja asettelun suhteen saatetaan joutua hieman kokeilemaan miten päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Koska asiakkaan tilausmäärä saattaa hyvin olla laskettu pienimmän riittävän määrän mukaan joutuu tehdas varaamaan hieman ylimääräistä jotta asiakas saa haluamansa.
Ylijäämäkassien suhteen on tietenkin olemassa vain kaksi vaihtoehtoa: hävittää ne tai toimittaa asiakkaalle. Lisääntyvän ympäristötietouden myötä lienee täysin mahdotonta ajatella että jokaisesta toimituksesta laitetaan tietty prosentti tuotteita roskiin. Puhumattakaan siitä että hävikki pitäisi joka tapauksessa kompensoida hinnoissa. Eli käytännössä tehtaalla ei siis ole juurikaan muita vaihtoehtoja kuin toimittaa ne asiakkaalle.
Vaikka tämä esimerkki kuvaa tehdastoimitettuja kasseja, on tilanne täysin sama jos kyseessä on tavallinen varastotuote.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Kangaskassit painatuksella
Tehokkaampaa mainontaa helposti
Google myy mainostilaa netissä. Maksamalla Googlelle saatte mainoksenne näkymään valituilla verkkosivuilla. Tämä on tunnetusti hyvä ja toimiva tapa tehdä mainontaa.
Se mitä me myymme on kuitenkin vielä tehokkaampaa. Meidän kauttamme hankittu mainonta on paremmin kohdistettua, enemmän tunteita herättävää ja tehonsa kestoltaan tuhtakertainen (ei aina, mutta joskus). Meidän toimittama mainostila sijaitsee nimittäin asiakkaan taskussa. Tai päällä, tai työpöydällä, tai keittiössä tai kylpyhuoneessa… Arvaatte varmaankin mistä on kyse? Aivan oikein, liikelahjoista.
Avaimenperä jossa on mainos nähdään päivittäin, esim vuoden ajan. Verkkomainos loppujen lopuksi muutaman sekunnin. Avaimenperää kosketaan, siitä tykätään, sitä etsitään kotona, se tunnistetaan… Ja vastaavia esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.
Talencon verkkosivulla on tätä kirjoitettaessa 7669 taatusti tehokasta mainospaikkaa myynnissä.
Lue myös:
– Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
– Näin maksimoit yrityslahjojen vaikutuksen
– Mitä hyötyä promotuotteista on?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Keittiötarvikkeet yrityksen logolla
– Mainoslahjat
– Asiakaslahjat
– Yrityslahjat
– Avaimenperät
Vantaalla uusia tuulia tutkimassa
Olimme Harrietin kanssa kahden hengen iskuryhmänä tutustumassa Promotus-messuihin menneellä viikolla. Vantaa energia areenalla järjestetyt messut olivat kaikin puolin siistit ja toimivat, sikäli ei voi valittaa. Olosuhteet ja standit olivat asialliset ja ammattimaiset, joskin varsin riisutut.
Silti jokin jäi vaivaamaan. Se taisi olla se hiljaisuus. Ja jossain vaiheessa alkoi valjeta: täällähän on todella vähän ihmisiä. Ja standit on kyllä hyvin vaatimattomat.
Ei pidä käsittää väärin: hyviä tuotteita ja toimittajia sali täynnä. Kukapa ei mielellään veisi kotiin Magenturin uusia keittiötarvikkeita tai muutamaa Dahl Designin uutta paitamallia. Puhumattakaan Plastprintin lähes nerokkaan yksinkertaisista muovihökötyksistä. Heidän kallein tuotteensa on todennäköisesti alle euron mutta sillä saa toimivan tuotteen ja mainostilaa koko vuodeksi. Uskokaa huviksenne. Kun kyseinen putiikki perustaa oman Facebook-ryhmän niin arvoisa bloggaaja on ensimmäisenä fanittamassa.
Mutta se hiljaisuus. Ihan kuin rohkeus olisi alalta tipotiessään. Toimittajat eivät panosta messuihin, jälleenmyyjät eivät käväise. Ihan kuin koko ala nukkuisi talviunta. Olemmeko me edelleen horroksessa, vai onko mahdollista että messut ovat jo katoavaa kansanperinnettä? Onko niin että kaikki liiketoiminta on jo siirtynyt verkkoihin ja verkostoihin?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Keittiötarvikkeet
– Kauluspaidat
– Give away -tuotteet
Talenco video Youtube-palvelussa
Pitkäaikainen haave toteutui kun Talencolle tehtiin ensimmäinen video-klippi. Varsin hauska prosessi, tosin kun samoja lauseita on toistanut useamman tunnin niin kieltämättä alkoi hieman väsyttämään 🙂
https://www.youtube.com/@TalencoPromopartner/featured
Helpompi etsiä tuotteita Talencon tarjonnasta
Kun tiedät mitä etsit, joko suurinpiirtein tai tarkasti, niin lienee nopeinta etsiä tuotetta yläpalkista löytyvän hakutoiminon avulla. Sen uusia ominaisuuksia on mm se että voit hakea tuotteita hinnan perusteella ja rajata hakua vain selaamaasi tuoteryhmään. Pieni mutta mukava uudistus on myös se että voit selaamalla hakutuloksia hypätä suoraan mielenkiintoiseen ryhmään. Ja edelleen on tietenkin mahdollista hakea myös esim värin tai materiaalin perusteella.
Kun löydät tuotteen joka on sinnepäin niin klikkaa rohkeasti tuotesivulle. Huomaat että sivulla on taas lisää ehdotuksia vastaavista tuotteista.
Jos haluat ehdotuksia niin vilkaise otsikko ’Ajankohtaista’ vasemmassa laidassa. Sen alta löytyy esim muiden asiakkaiden suosimia tuotteita, Talencon suosituksia, ALE-tuotteita ja sesonki-tuotteet.
Kuten huomaat on hakutoiminnoista yritetty tehdä yhä käyttäjä-ystävällisempiä. Jos et edelleenkään löydä etsimääsi niin silloin sinun kannattaa käyttää ”manuaalista hakukonetta” eli Talencon myyjää 🙂
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Liikelahjat
Mainoslahjat yrityksen logolla
Mainostekstiilit painatuksella
Hupparit painatuksella
Kangaskassit painatuksella
Juomapullot omalla logolla
Talencon tärkeimmät uutiset Twitterillä
Olemme ottaneet käyttöön uuden palvelun, eli lyhyiden uutisten julkaisemisen Twitterin avulla. Ideana on että saat tämän avulla Talencon tuoreimmat uutiset sähkösanoma-muodossa, esim tiedot kampanjoista, päivityksistä, uusista palveluista ym. Voit seurata meitä osoitteessa http://twitter.com/talenconews
Online palveluita ilman kirjautumista
Uusi liikelahja-sivusto julkaistu
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?
Miksi kauttaaltaan painettujen brändituotteiden suosio kasvaa ja kenelle ne parhaiten sopivat?
Colorissimo-konsepti säästä brändituotteiden suunnittelijan ja ostajan aikaa
Arpajaiset (3)
Asiakaskohtaamiset (7)
Asiakaslahjat (20)
Brändäys (21)
Brändituote-historiaa (24)
Brändituote-info (45)
Brändituote-palvelut (7)
Elektroniikka-yrityslahjat (9)
Fanituotteet (8)
Giveaway-tuotteet (12)
Henkilöstölahjat (17)
Jakolahjat (3)
Joulu (12)
Kestävä kulutus (8)
Liikelahja- ja brändituote-trendit (11)
Liikelahja-Ideoita (12)
Liikelahjat (40)
Liikelahjoja, brändituotteita ja markkinointia käsittelevät artikkelit (170)
- Tästä löydät laajan kokoelman liikelahjoja, brändituotteita ja markkinointia käsitteleviä artikkeleita. Saat ajankohtaisia uutisia, vinkkejä, ja ideointia erilaisiin markkinointia sivuaviin tilanteisiin. Käsittelemme myös brändäystä, kestävää kulutusta ja henkilöstölahjoja. Tarjolla on laaja valikoima tietoa ja suosituksia liikelahjoista sekä brändituotteiden hyödyntämisestä markkinoinnissa.Logotuotteet (5)
Mainoslahjat (29)
Messulahjat (11)
Messut (9)
Myyntituotteet (5)
Neuvot ja vinkit (47)
Oheistuotteet (3)
Profiilituotteet (3)
Promootiot (3)
Promootiotuotteet (1)
Promotuotteet (7)
Sitouttaminen (17)
Sosiaalinen media (3)
Talenco uutisia (2)
Tapahtumat (4)
Tehokas mainonta (5)
Tehokas markkinointi (16)
Trendit (1)
Tuotetietoutta (10)
Tuotteet omaan käyttöön (10)
Työhyvinvointi (3)
Uutiset (8)
Vaalit (2)
Varainhankinta joukkueelle tai luokalle (1)
Vastuullisuus (8)
VIP lahjat (3)
Yrityksen joululahjat (16)
Yrityksen kesälahjat (8)
Yritysilme (7)
Yrityslahjat (30)
yritystekstiilit (15)
Yritysten kilpailu (2)
