TUOTTEET >PALVELUTAJANKOHTAISTAWORKSPACEPROMOSHOPLÄHETÄ KYSELYINFOUUTTA!
0
Tarvitsetko apua tuotteiden etsimisessä?  |  Tarjouspyynnöt ja kyselyt
 

Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy

 

150.000.000 tonnia. Tuo on arvioitu muoviroskan määrä maailman merissä (02/2022). Nykymenolla määrä voi nelinkertaista vuoteen 2050 mennessä.

Neljä viidennestä muoviroskasta tulee meriin maalta. Roskaa tulee huonosti hoidetuilta kaatopaikoilta merten ja jokien läheisyydessä, hulevesien mukana, huonosti puhdistetusta jätevedestä, laittomasta dumppaamisesta ja roskaamisesta.

Yli puolet merten suurikokoisesta muovista tulee viidestä maasta: Kiinasta, Indonesiasta, Filippiineiltä, Vietnamista ja Thaimaasta. Syypää on kehittymätön jätehuolto. Kehittyneen jätehuollon maissa jopa yli puolet meriin päätyvästä muovijätteestä on mikromuovia. Eikä kehittynyt maailma ole ollut synnitön myöskään suurikokoisen muovin päätymisestä meriin: esim. Britannia laivasi vielä joitain vuosia sitten 500.000 tonnia jätemuovia Kiinaan joka vuosi.

Puutteellisen jätteenkäsittelyn lisäksi ongelma on, että maailmassa yksinkertaisesti tuotetaan uutta muovia enemmän kuin sitä tarvitaan. Vuonna 2016 laskettiin, että maailma tuotti uutta muovia lähes 400 miljoonaa tonnia. Se on yli 50 kiloa maailman jokaista ihmistä kohden.

Mereen päätyneen muovin haittoja ei tunneta tarkasti. Se ei kuitenkaan ole vain ikävän näköistä rannoilla, joka sinällään on taloudellisesti merkittävää, sillä muoviroska tuottaa suuria taloudellisia tappioita turismille. Muovi myös vahingoittaa merieläimiä, jotka voivat sotkeutua isompiin muovikappaleisiin tai luulla pienimpiä muovinpaloja ruoaksi. Muovin nieleminen saattaa estää niitä sulattamasta tavallista ruokaa, minkä lisäksi muovin mukana niiden elimistöön saattaa päästä myrkyllisiä kemikaaleja.

Ongelmaan on kuitenkin ratkaisuja, mutta niitä on toteutettu globaalista ajatellen vielä pistemäisesti. Esim. Irlanti laittoi muovikasseille 15 sentin veron, joka kerta kaikkiaan romahdutti muovikassien käytön. Näitä toimia ja tahtoa tarvitaan ympäri maailman. Ongelma on iso, mutta ratkaisu on helppo, ei mitään rakettiteknologiaa. Ihmisten on muutettava käyttäytymistään.


Lue myös:
Maailma muuttuu, pysytkö perässä?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Kangaskassien tuunaus on hauskaa ja luovaa ohjelmaa lasten synttäreillä
Kangaskassit logolla yrityksen markkinoinnissa
Liikelahja- ja logotuotetrendit 2019

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Vastuullisemmat yrityslahjat





väliviiva