Promootiot
Haptinen palaute – koskettavaa markkinointia
Haptinen palaute tarkoittaa tuntoaistiin pohjautuvaa kokemusta. Tekniikassa tätä hyödynnetään nykyaikana ennenkaikkea mobiililaitteissa (puhelin värisee sen soidessa) tai esimerkiksi konsolipeleissä joissa ruudulla tapahtuva räjähdys aiheuttaa kontrollerin värisemisen pelaajan käsissä. Markkinoinnissa ja viestinnässä nojataan edelleen kuitenkin ennenkaikkea visuaaliseen sekä audiopohjaiseen viestintään. Luotetaan kuluttajan haluun tulkita asioita näkemisen ja kuulemisen kautta, vaikka täyteen tupatussa nykymaailmassa erilaiset ärsykkeet saavat ihmisen kaipaamaan hiljaisuutta ja yksinkertaisuutta. Samalla unohdetaan jatkuvassa ärsykevirrassa se tosiasia että ihmiset unohtavat helposti näkemänsä ja kuulemansa, kun taas tunne, kosketus säilyy mielessä pitkään. Ihminen syntyy koskettamaan jo kauan ennenkuin tämä pystyy näkemään tai kuulemaan, saati ymmärtämään näkemäänsä.
Luontainen halu kosketella esineitä, jopa – ainakin lapsena – maistamaan niitä, on iskostunut selkäytimeen. Esineiden piteleminen, tunnustelu, tuo asian konkreettisemmaksi. Mieli muistaa miltä esineen pinta tuntuu, onko se sileä, pehmeä, teräväreunainen, ja luo tätä kautta mielikuvia itse tuotteesta. Valloilla oleva käsitys siitä että ihmiset toimivat erityisesti visuaalisten ärsykkeiden varassa ja rakentavat näin maailmaansa ei enää pidä paikkaansa. Tästä huolimatta juuri haptinen palaute on usein jätetty täysin huomiotta markkinoinnissa. Markkinointi lähtee iskulauseista, isoista ja huomion kiinnittävistä kuvista, loputtomista rallatuksista. Kekseliäinkään slogan ei jää kuluttajan mieleen pyörimään ilman vakuuttavaa todistetta siitä että taustalla on toimiva tuote. Rallatuksen voi muistaa mutta ostatko tuotteen hokeman perusteella? Markkinointi joka tuo tuotteen ja viestin kirjaimellisesti iholle on trendi joka kasvaa, mutta jota pitäisi ajatella vielä enemmän. Mainoskirje joka putoaa kuluttajan pöydälle voi vaikuttaa positiivisesti vastaanottajaan, verrattuna perinteiseen sähköpostiin. Kuoren ja paperin laatu, kädessä tuntuva paino ja pinnan karhea materiaali voi herättää mielikuvan laadusta, aikeesta, välittämisestä täysin eri tavalla. Katalogin selaaminen neutraalissa ympäristössä antaa tuotteista täysin eri kuvan kuin itse sen koskettaminen, kokeileminen ja tunteminen.
Promootiotuotteissa, joissa usein myydään enemmänkin ideaa ja brändiä kuin varsinaista tuotetta, tunne on tärkeä. Miten myyt luotettavuutta, uskottavuutta, miten vakuutusyhtiö kertoo olevansa hyvä? Esite joka listaa asioita, vaikka kuinka tyylikkäästi, ei erotu kilpaijoistaan millään tavalla. Tuotteessa ei ole mitään konkreettista; mielikuvat syntyvät hyvin valittujen promotuotteiden kautta. Matkanjärjestävät voivat tuottaa esitteitä toisensa perään, mutta miten kävisi jos tarjolla olisi kohdemaan tuotteita, makuja, rasiallinen kahvipapuja josta maa on tunnettu? Arvoja voi välittää myös käytettyjen materiaalien kautta, kierrätystä, rosoista, vakaata ja laadukasta terästä. Tuotteen keveys viestii usein heppoisuutta; oikein valittuna promootiotuote viestii juuri oman brändisi arvoja. Kevytkin voi olla paikallaan, jos se on viestisi ydin. Jos myisit tyynyjä, eikö laadukkaalle paperille kirjoitettu kirje vastaanottajalle keveän sulan kera olisi viehättämpi viesti kuin sähköposti? Konkreettisten tavaroiden antaminen kuluttajalle tuo myös omistajuuden tunteen; tuntemalla brändin viestin sitoutuminen ja idean alulle paneminen on sanallista viestiä vankempaa. Mitä nokkelammin valittu promootiotuote on, sitä enemmän kuluttaja on sen kanssa toivottavasti tekemisissä. Viesti välittyy ja vahvistuu. Siksi oikean tuotteen valitseminen on tärkeää sekä vaatii pohdintaa. Kirjeen mukana lähetetty käsin kosketeltava lahja auttaa takuuvarmasti muistamaan itse kirjeen paremmin kuin mikä vaikutus pelkällä kirjeellä olisi koskaan ollut vastaanottajalleen.
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
– Mainoslahjat
– Brändituotteet
– Yrityksen mainostekstiilit
– Promotuotteet
– Tyynyt
– Paperituotteet
LUE LISÄÄ
Brändituotteet ja kestävä kehitys
Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?
Brändäystietoutta
Brändäyksessä värillä on väliä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Toimiston brändäys edullisesti
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Mitä ovat PMS-värit? Kaikki mitä haluat tietää PMS-väreistä ja Pantone-värikartasta
Väriavaruus painotöissä, CMYK tai RGB?
Brändäyksen tärkeys
Artikkeleita myynnistä ja markkinoinnista
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Miksi asiakkaan sitouttaminen tunnetasolla on tärkeää yritykselle?
Asiakaslahjat, liikelahjat ja pykologia niiden takana
Liikelahjojen kohdentaminen eli targetointi
Miksi kauttaaltaan painettujen brändituotteiden suosio kasvaa ja kenelle ne parhaiten sopivat?
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö
Uusasiakashankinta – korvataanko laatua määrällä?
Tuotteet omalla logolla
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Miksi Piilaaksossa rakastetaan promotuotteita?
Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ympäristöystävällisyys, kestävä kehitys ja kulutus ovat nykypäivän avainsanoja. Tuskin yksikään yritys pystyy enää jättämään kokonaan pois laskuista paitsi oman toimintansa aiheuttamaa kulutusta, myös ekologisen ajattelun imagovaikutusta. Kuluttajat ovat vaativampia, tietoisempia asioista sekä osaavat kiinnittää yrityksen vihreään imagoon huomiota. Me olemme kiinnostuneita ympäristöasioista, haluamme vaihtoehtoja, tietoa siitä voiko valinnoilla pitkässä juoksussa säästää sekä rahaa että luontoa.
Erinomainen esimerkki kestävän kulutuksen siirtämisestä liiketoimintaan on hotelliala. Nykyisin jo suurimmassa osassa hotelleista on kylpyhuoneessa kyltit joissa kehoitetaan asiakkaita jättämään vaihtoa tarvitsevat pyyhkeet lattialle, ja ripustaa käyttöön kelpaavat naulaan. Vielä muutama vuosi sitten pyyhkeet vaihdettiin hotellissa kuin hotellissa joka päivä. Pieniä asioita, joista kasvaa suuri vaikutus – lainsäädäntö raahaa perässä, mutta joskus asiaan on hyvä varustautua jo etukäteen. Miksi?
Vihreää ajattelua tukeva yritys saa arvostusta jopa viranomaisilta; tunnustuksia ja palkintoja jaetaan vuosittain ympäri maailman ekoystävällisimmille yrityksille. Näiden PR-arvo on mittaamaton. Kehittämällä kestävän kulutuksen ajattelua myös oman henkilökunnan keskuudessa, työpaikoilla, yritys antaa itsestään modernin, ajan hermolla olevan kuvan ulospäin. Koska asiakkaat ovat valveutuneempia kuin ennen, on hyvä vastata kysyntään ennenkuin sitä ryhdytään vaatimaan. Kyse on vaihtoehtojen tarjoamisesta.
Myös henkilöstöä on hyvä motivoida ”siirtymään vihreään ajatteluun”. Jos säästötoimenpiteet käsipyyhkeissä, lampuissa, paperin käytön vähentämisessä tuovat aidosti säästöä, miksi ei siirtää tätä rahamäärää henkilöstön virkistämiseen? Sitoutunut henkilökunta edistää omalla esimerkillään myös näin yrityksen uutta ajattelutapaa ulospäin – me välitämme, emme elä menneisyydessä, olemme ajanhermolla.
Eri liiketoiminnan aloilla lainsäädäntö ympäristökysymyksissä tulee kiristymään tulevaisuudessa. Miksi odottaa? Edelläkävijyyttä arvostetaan, valmistautumista; me olimme ensimmäisiä.
Paitsi oman yrityksen sisäisessä toiminnassa, yritys voi kertoa asenteestaan ja arvoistaan myös markkinoinnissa. Millaisia liikelahjoja annat asiakkaillesi ja liikekumppaneillesi? Voisiko perinteinen herkkupaketti sisältää luomutuotteita, lähitiloilta tuotettuja herkkuja? Kestokassit ovat aina erinomainen idea sekä eri tapahtumissa jaettavaksi että lahjan muodossa. Kestokassi on paitsi hyödyllinen sen saajalle, myös erinomainen ja näkyvä mainospaikka yritykselle itselleen. Muovikassien kielto lisääntyy ympäri maailmaa, ja osa suurista kauppaketjuista on kieltäytynyt tarjoamasta näitä lainkaan. Maailma muuttuu, mutta kestävää mainospaikkaa voi hyödyntää kuka tahansa.
Voisiko hienoja paperitavaroita tarjota kierrätetystä materiaalista? Entä kahvimukit? Useissa yrityksissä edelleen tarjotaan vieraille kahvia ja teetä paperi- ja muovimukeista. Mitä jos säästettäisiin huomattavia euroja, sekä ympäristöä, siirtymällä kunnon mukeihin? Tai antamalla näitä kunnon setti liikekumppanille lahjaksi, kehoituksella siirtää heidän muovimukinsa historiaan? Samalla periaatteella sekä asiakkaita että liikekumppaneita voi kehoittaa panostamaan laatuun, kestävyyteen. Tarjoa kestäviä kangaskasseja, kierrätetystä materiaalista tehtyjä tarvikkeita, kunnon mukeja ja mukana vaikka esitteen muodossa helppoja kierrätysideoita. Näin luot paitsi kuvan modernista ja ajattelevasta yrityksestä joka kantaa oman osansa vastuusta, mutta jakaa tietoa myös eteenpäin muille – hauskalla tavalla.
Lue myös:
Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Vastuullisemmat urheilutarvikkeet yrityksen logolla
– Vastuullisemmat yrityslahjat
– Vastuullisemmat ostoskassit
– Vastuullisemmat termosmukit
– Liikelahjat omalla logolla
– Yrityslahjat omalla logolla
– Mainoslahjat omalla logolla
– Yritystekstiilit omalla logolla
– Mainosvaatteet omalla logolla
– Mainostuotteet omalla logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Ekologisemmat T-paidat painatuksella
– Ekologisemmat pikeepaidat yrityksen logolla
– Vastuullisemmat pikeepaidat omalla logolla tai painatuksella
Viisi vinkkiä asiakastilaisuuksiin
Asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kestitseminen ja palkitseminen on antoisaa. Ja sen pitäisi olla myös hauskaa. Uusia ideoita voi olla vaikea keksiä työn ohessa, ja ehkä jo rutiiniksi muodostuneet illalliset eivät enää kiinnosta. Annamme viisi vinkkiä siitä, miten asiakastilaisuuksia voisi piristää.
Suomalaiset voivat olla tunnetusti hiljaista kansaa. Mitäpä jos illanvietossa tarjottaisiin jotain erilaista tekemistä yhdessä? Emme puhu nyt pakollisista tiiminsitouttamis-leikeistä, vaan mielekkäästä uuden oppimisesta. Miten olisi kokkaustunti tärkeimpien asiakkaiden kanssa? Monet ravintolat tarjoavat kokkaustunteja, joiden aikana ihmiset yhdessä valmistavat hienon aterian alusta loppuun – pastaa, sushia, eksoottisia thairuokia? Tunnelma näissä tapahtumissa on rento, yhdessä tekeminen on luontevaa ja tutustuminen sekä jutustelu tuntuu helpolta.
Hanki kiinnostava puhuja. Useat tilaisuudet hyötyvät huomattavasti kiinnostavasta ohjelmasta. Onko mielessäsi joku toimialaasi sopiva julkisuuden henkilö, joka voisi puhua alasta. Tai kenties pitää inspiroivan puheen työnteosta, motivaatiosta, yrittämisestä tai vaikka kalastuksesta – mahdollisuudet ovat rajattomat. Järjestä viininmaistelu-tilaisuus ja pyydä sinne puhujaksi täysin odottamaton henkilö, vaikka jääkiekkovalmentaja.
Tarjoa elämyksiä. Yhteistyökumppaneita ja asiakkaita ei ole pakko viedä koskenlaskuun, muitakin keinoja löytyy. Miten olisi esimerkiksi piknik ja leikkimielinen urheilutapahtuma? Kutsuvieraat voivat tuoda mukanaan perheensä, ruoka tarjoillaan rennossa grillaushengessä ja alueella voidaan järjestää erilaisia urheilutapahtumia ja kisoja. Tai vuokraa laiva, kolme tuntia merellä tai järvellä on hieno ympäristö rentoon keskusteluun ja pikkusuolaisen nauttimiseen. Miten olisi pingisturnaus? Joskus kannattaa miettiä epäsovinnaisempiakin tapahtumia ja pyöritellä ideoita – asiakkaat tarttuvat mielellään uusiin ideoihin ja kiinnostaviin tapahtumiin.
Kuten yrittäjät usein sanovat: location, location, location. Myös tilaisuuksien järjestämisessä sijainti on tärkeää. Ellette ole lähdössä Lappiin laskettelemaan on hyvä muistaa että varsinkin arkipäivinä vieraat miettivät myös sitä, kuinka kauan tilaisuus vie ja missä se sijaitsee. Pidä huolta siitä, että tilaisuus on paikassa jonne on helppo löytää, helppo päästä tai sinne on järjestetty kuljetus. Syrjässä olevat teollisuushallit voivat olla halpoja, mutta eivät välttämättä houkuttele paikalle runsasta osanottoa jos sinne matkaaminen vie vieraalta arvokasta vapaa-aikaa.
Anna vieraille lahjakassi. Hienon tilaisuuden jälkeen on hyvä muistaa vieraita lahjakassilla. Viininmaistajaistilaisuudessa kassista voi löytyä viinipullo, kokkausillasta mausteita tai kokkaussetti. Tärkeintä on että hienon illan jälkeen asiakkaalla on jotain konkreettista muistutusta tapahtumasta – samalla kassiin voi sujauttaa yhteystiedot, esitteen, liikelahjan ja muita asiakkuudesta muistuttavia tuotteita.
Lue myös:
Oscar-gaalassa häviäjiäkin muistetaan
Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Kangaskassit
– Pastakoneet
– Sushitarvikkeet
– Grillaustarvikkeet
– Suolaiset pikkupurtavat
– Viinisetit
– Liikelahjat
– Gourmet
Mainoslahjaksi jaettu heijastin tekee koulumatkasta turvallisemman
Kynät ja toimisto -kategorian tuoteryhmiä on päivitetty
Päivityksiä Kassit ja laukut kategorian tuoteryhmiin
Päivityksiä Vapaa-ajan tuotteet kategorian tuoteryhmissä
Arpajaiset (3)
Asiakaskohtaamiset (8)
Asiakaslahjat (21)
Brändäys (24)
Brändituote-historiaa (25)
Brändituote-info (50)
Brändituote-palvelut (9)
Elektroniikka-yrityslahjat (9)
Etätyöskentely (7)
Fanituotteet (8)
Giveaway-tuotteet (13)
Henkilöstölahjat (17)
Jakolahjat (3)
Joulu (13)
Kestävä kulutus (9)
Liikelahja- ja brändituote-trendit (13)
Liikelahja-Ideoita (12)
Liikelahjat (42)
Liikelahjoja, brändituotteita ja markkinointia käsittelevät artikkelit (184)
Logotuotteet (5)
Mainoslahjat (32)
Messulahjat (13)
Messut (9)
Myyntituotteet (5)
Neuvot ja vinkit (53)
Oheistuotteet (3)
Päivitykset (3)
Profiilituotteet (3)
Promootiot (3)
Promootiotuotteet (1)
Promotuotteet (7)
Sitouttaminen (16)
Sosiaalinen media (3)
Talenco uutisia (2)
Tapahtumat (5)
Tehokas mainonta (5)
Tehokas markkinointi (17)
Trendit (1)
Tuotetietoutta (11)
Tuotteet omaan käyttöön (10)
Työhyvinvointi (3)
Uutiset (9)
Vaalit (2)
Varainhankinta joukkueelle tai luokalle (1)
Vastuullisuus (10)
VIP lahjat (3)
Yrityksen joululahjat (17)
Yrityksen kesälahjat (8)
Yritysilme (9)
Yrityslahjat (31)
yritystekstiilit (15)
Yritysten kilpailu (2)