TUOTTEET >PALVELUTAJANKOHTAISTAWORKSPACEPROMOSHOPLÄHETÄ KYSELYINFOUUTTA!
0
Tarvitsetko apua tuotteiden etsimisessä?  |  Tarjouspyynnöt ja kyselyt
 

Liikelahjojen antaminen, mitä, kenelle ja milloin?

 

Lyhyesti sanottuna, liikelahjojen tarkoitus on auttaa yrityksesi menestymään. Menestystä voi hakea lyhyemmällä tähtäimellä, eli lahjojen tarkoitus on saada aikaan sopimuksia ja kauppoja. Tällöin niiden voi katsoa toimivan liideinä. Toisaalta mainoslahjat voivat olla pidemmän tähtäimen brändinrakentamista, jolloin välitöntä hyötyä on vaikea mitata.

Karkeasti jaoteltuna voidaan nähdä kolme ryhmää, joille liike- tai mainoslahjoja on syytä antaa: asiakkaat, työntekijät ja tärkeimmät palveluntarjoajat. Yritän tässä kirjoituksessa avata otsikon kysymystä kunkin ryhmän kohdalta.

Liikelahjat asiakkaille

B2B busineksessa olisi tärkeätä lähettää kaikille asiakkaille ainakin kerran vuodessa yksi liikelahja. Näin yrityksesi pysyy asiakkaan mielessä vuoden ympäri. Tämä tulisi muistaa myös talouden notkahdusten aikana, sillä silloin kamppailu asiakkaista käy kiivaimpana. Säästäminen liikelahjojen antamisessa voi pahimmallaan olla tuhoisa strategia.

Jos yritykselläsi on vähän asiakkaita tai vähän todella merkittäviä asiakkaita, kannattaa näiden liikelahjojen kustomointiin on syytä kiinnittää huomiota. On osaamista, ei mielistelyä, olla selvillä asiakkaan avainhenkilöiden henkilökohtaisista mieltymistä. Jos asiakkaasi harrastaa vaikkapa veneilyä tai melontaa,  paikallaan voi olla tämän näköiseksi kustomoidun vedenpitävän pussin antaminen; viininharrastaja saattaa olla vaikuttunut viinisetin saamisesta. Näin saat asiakkaan tuntemaan, että hän on tärkeä yrityksellesi.

Jos asiakkaita on niin paljon, ettei kalliiden lahjojen antaminen ole mahdollista, on silloinkin kiinnitettävä huomiota yksilöintiin. Edullisen mainoskynänkin voi saada näyttämään paremmalta, kun esimerkiksi kiinnittää huomiota painatukseen. Pelkän yrityksen logon voi korvata jollain luovalla ja yksilöllisellä painatuksella.

Joulu on meille tavallisin aika antaa lahjoja. Joulun ajan lahjoissa on kuitenkin myös ongelmansa: ensinnäkin silloin todennäköisesti muutkin antavat lahjoja, ja liikelahjasi saattavat jäädä niiden jalkoihin. Toisekseen on syytä muistaa, ettemme elä monokulttuurissa. Asiakkaasi saattaa kuulua uskontoon, jossa joulua ei vietetä lainkaan. Silloin joululahja voi olla jopa katastrofaalinen virhe.

Asiakasta voi vaihtoehtoisesti muistaa esimerkiksi ison projektin päätteeksi, uuden mainoslahjatuotteen lanseerauksen yhteydessä tai vastaavan merkittävän tapahtuman yhteydessä.

Liikelahjat palveluntuottajille

Monet näkymättömämmät palveluntuottajat ovat myös lahjojen arvoisia. Näitä ovat esimerkiksi konsultit tai vaikkapa postin tai muun jakelusta vastaavien palveluiden työntekijät. Heitä voi muistaa lahjoilla esimerkiksi vuoden päätteeksi, ison projektin jälkeen tai lomakauden alussa.

Edellä mainittu lahjojen kustomointi kannattaa pitää mielessä myös heidän kohdallaan. Jos saat esimerkiksi selville, että tärkeän palveluntuottajan työntekijät esimerkiksi harrastaa tai elokuvissa käyntiä, voi pääsylipun sisältävä lompakko tai korttikotelo yrityksen kustomoinnilla olla täydellinen lahja.

Lahjat yrityksesi työntekijöille

Jos yritykselläsi on tapa jakaa bonuksia suorana rahana, älä korvaa sitä tapaa suoralta kädeltä tavaralahjalla. Sen sijaan voit antaa jonkinlaisen mainoslahjan bonuksen lisäksi. Jos bonuksen antaminen mainoslahjaksi ei kuulu yrityksesi kulttuuriin, mainoslahja on hyvinkin paikallaan esimerkiksi vuoden lopussa, vaativan projektin päätteeksi tai lomakauden yhteydessä.

Arvokkaampikin lahja voi olla kustannustehokas, jos sen avulla työntekijät toimivat samalla brändinrakentajana yrityksellesi. Sateenvarjo tai urheilujuomapullo yrityksesi logolla saattaa kulkea työntekijän mukana massatapahtumassa, ja tuoda yrityksellesi paljon positiivista näkyvyyttä.

Työntekijöiden muistamisessa mainoslahjoilla on tärkeätä muistaa joka ainoa työntekijä. Työyhteisössä tieto liikkuu, ja niin liikkuu myös tieto saaduista lahjoista. Pienestäkin lahjasta osattomaksi jääminen aiheuttaa varmasti pahaa mieltä työyhteisössä. Vältä tätä!

Lue myös:
Liikelahjat kansainvälisessä liiketoiminnassa
Liikelahjat ja yrityslahjat Kiinassa
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Omalla logolla

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Liikelahjat yrityksen logolla
Mainoslahjat
Vedenpitävät pussit logolla
Viinisetti logolla
Mainoskynät painatuksella
Lompakot tai korttikotelot yrityksen kustomoinnilla
Sateenvarjot painatuksella
Urheilujuomapullot logolla




Tuoreimmat kirjoitukset
Mitä kannattaa pitää mielessä ennen mainoslahjojen hankkimista
Bränditietoisuuden lisääminen yrityslahjoilla
Mainoslahjat messuilla ja tapahtumissa: lahjojen tehokkaan käytön salaisuudet
Liikelahjojen trendit 2024: mitä odottaa tulevaisuudessa
Mitä ovat PMS-värit? Kaikki mitä haluat tietää PMS-väreistä ja Pantone-värikartasta


Aiheeseen liittyvää


Aiheet
Ajankohtaista (22)
Arpajaiset (3)
Asiakaskohtaamiset (8)
Asiakaslahjat (21)
Brändäys (25)
Brändituote-historiaa (25)
Brändituote-info (50)
Brändituote-palvelut (8)
Elektroniikka-yrityslahjat (9)
Etätyöskentely (7)
Fanituotteet (8)
Giveaway-tuotteet (12)
Henkilöstölahjat (17)
Jakolahjat (3)
Joulu (13)
Kestävä kulutus (9)
Liikelahja- ja brändituote-trendit (12)
Liikelahja-Ideoita (12)
Liikelahjat (41)
Liikelahjoja, brändituotteita ja markkinointia käsittelevät artikkelit (177)
- Tästä löydät laajan kokoelman liikelahjoja, brändituotteita ja markkinointia käsitteleviä artikkeleita. Saat ajankohtaisia uutisia, vinkkejä, ja ideointia erilaisiin markkinointia sivuaviin tilanteisiin. Käsittelemme myös brändäystä, kestävää kulutusta ja henkilöstölahjoja. Tarjolla on laaja valikoima tietoa ja suosituksia liikelahjoista sekä brändituotteiden hyödyntämisestä markkinoinnissa.Logotuotteet (5)
Mainoslahjat (31)
Messulahjat (13)
Messut (9)
Myyntituotteet (5)
Neuvot ja vinkit (52)
Oheistuotteet (3)
Profiilituotteet (3)
Promootiot (3)
Promootiotuotteet (1)
Promotuotteet (7)
Sitouttaminen (17)
Sosiaalinen media (3)
Talenco uutisia (2)
Tapahtumat (5)
Tehokas mainonta (5)
Tehokas markkinointi (17)
Trendit (1)
Tuotetietoutta (11)
Tuotteet omaan käyttöön (10)
Työhyvinvointi (3)
Uutiset (8)
Vaalit (2)
Varainhankinta joukkueelle tai luokalle (1)
Vastuullisuus (9)
VIP lahjat (3)
Yrityksen joululahjat (17)
Yrityksen kesälahjat (8)
Yritysilme (8)
Yrityslahjat (31)
yritystekstiilit (15)
Yritysten kilpailu (2)



väliviiva