TUOTTEET >PALVELUTAJANKOHTAISTAWORKSPACEPROMOSHOPLÄHETÄ KYSELYINFOUUTTA!
0
Tarvitsetko apua tuotteiden etsimisessä?  |  Tarjouspyynnöt ja kyselyt
 

Hauskaa vappua!

 

Vappu on yksi suomalaisten neljästä suuresta vuotuisjuhlasta joita kaikkia juhlitaan aattona. Muut ovat tietysti juhannus, joulu ja uusivuosi. Vappu on juhlista kenties riehakkain ja hauskin ja ehkä juuri siksi sitä muista poiketen juhlistetaan usein vielä seuraavana päivänä. Ovathan vappulounaat vakiintuneet maan tavaksi jo kauan sitten.

Vappua on vietetty kevään taitekohtana: kahdeksaan osaan jaetussa vuodessa vappu osuu kevätpäiväntasauksen ja kesäpäivänseisauksen puoliväliin. Se on ollut merkittävä pakanallinen juhla erityisesti Euroopassa.



Suomessa vappua on vietetty ylioppilaiden juhlapäivänä Turun akatemian aikaan jo 1810-20-luvulla. 1848 alkaen ylioppilaiden juhla ajoittui Kukanpäivään eli Floran päivään (13.5). 1920-luvun vaiheilla suomalaiset yliopistot siirsivät ylioppilaiden juhlapäivän takaisin toukokuun ensimmäiselle päivälle.

Ylioppilaiden vappuun liitty kiinteästi ylioppilaslakki, joita oli ennen vanhaan kaksi: tumma talvilakki ja valkoinen kesälakki. Talvilakki vaihdettiin kesälakkiin ja silloin vietettiin kevätjuhlaa. Alkujaan Floran päivään sijoittunut lakinvaihto siirtyi vappuun.

Työväenluokan vappu juontaa puolestaan juurensa Yhdysvaltoihin, Chicagoon ja vuoteen 1886. Tuolloin mielenosoittajat 1. toukokuuta vaativat mm. kahdeksantuntista työpäivää, mikä tuohon aikaan oli varsin dramaattinen vaatimus, ottaen huomioon että edes kuusitoistatuntiset työpäivät eivät siihen aikaan olleet epätavallisia.

Nykyään vappua juhlivat kaikki. Suomessa karnevalistiseen vappuun kuuluvat hauskat naamarit ja hatut. Jos olet tee-se-itse-ihminen, tässä hyvin simppeli ohje vappunaamarin tekemiseen:

Tarvikkeet:

  • paperilautanen
  • kuminauhaa tai narua
  • sakset
  • liimaa (tai lujaa teippiä)
  • koristeita (esim. paperikukkia, höyheniä, glitteriä jne.)

Ohjeet:

  • aloita leikkaamalla paperilautaseen reilu suunkohta
  • leikkaa paperilautasen reunasta pois pari pientä kolmiota, joista voit muovailla ja liimata nenän naamariin.
  • leikkaa silmien kohdalle kaksi pyöreää reikää
  • tee lautasen reunoihin reiät ja solmi (tai käytä teippiä) naamariin kuminauha tai narunpätkä, jonka avulla naamari pysyy naamalla

Lopuksi voit koristella naamarin haluamallasi tavalla liimaamalla tai teippaamalla koristeita kuten paperikukkia, höyheniä, glitteriä jne. naamariin. Muista päivittää lopputulos Instagramiin! Kun taggat meidät #TalencoLiikelahjat niin tulemme ihailemaan ja peukuttamaan.

Hauskaa vappua!

Lue myös:
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Kangaskassien tuunaus on hauskaa ja luovaa ohjelmaa lasten synttäreillä – kangaskassien askartelusta
Steve Jobs ja henkilöbrändäys



Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Tapahtumatarvikkeita yrityksen logolla
Liikelahjat painatuksella
Yrityslahjat painatuksella
Mainoslahjat painatuksella
Asiakaslahjat painatuksella
Yrityksen joululahjat




Tuoreimmat kirjoitukset
Mitä kannattaa pitää mielessä ennen mainoslahjojen hankkimista
Bränditietoisuuden lisääminen yrityslahjoilla
Mainoslahjat messuilla ja tapahtumissa: lahjojen tehokkaan käytön salaisuudet
Liikelahjojen trendit 2024: mitä odottaa tulevaisuudessa
Mitä ovat PMS-värit? Kaikki mitä haluat tietää PMS-väreistä ja Pantone-värikartasta

Aiheet
Ajankohtaista (22)
Arpajaiset (3)
Asiakaskohtaamiset (8)
Asiakaslahjat (21)
Brändäys (25)
Brändituote-historiaa (25)
Brändituote-info (50)
Brändituote-palvelut (8)
Elektroniikka-yrityslahjat (9)
Etätyöskentely (7)
Fanituotteet (8)
Giveaway-tuotteet (12)
Henkilöstölahjat (17)
Jakolahjat (3)
Joulu (13)
Kestävä kulutus (9)
Liikelahja- ja brändituote-trendit (12)
Liikelahja-Ideoita (12)
Liikelahjat (41)
Liikelahjoja, brändituotteita ja markkinointia käsittelevät artikkelit (177)
- Tästä löydät laajan kokoelman liikelahjoja, brändituotteita ja markkinointia käsitteleviä artikkeleita. Saat ajankohtaisia uutisia, vinkkejä, ja ideointia erilaisiin markkinointia sivuaviin tilanteisiin. Käsittelemme myös brändäystä, kestävää kulutusta ja henkilöstölahjoja. Tarjolla on laaja valikoima tietoa ja suosituksia liikelahjoista sekä brändituotteiden hyödyntämisestä markkinoinnissa.Logotuotteet (5)
Mainoslahjat (31)
Messulahjat (13)
Messut (9)
Myyntituotteet (5)
Neuvot ja vinkit (52)
Oheistuotteet (3)
Profiilituotteet (3)
Promootiot (3)
Promootiotuotteet (1)
Promotuotteet (7)
Sitouttaminen (17)
Sosiaalinen media (3)
Talenco uutisia (2)
Tapahtumat (5)
Tehokas mainonta (5)
Tehokas markkinointi (17)
Trendit (1)
Tuotetietoutta (11)
Tuotteet omaan käyttöön (10)
Työhyvinvointi (3)
Uutiset (8)
Vaalit (2)
Varainhankinta joukkueelle tai luokalle (1)
Vastuullisuus (9)
VIP lahjat (3)
Yrityksen joululahjat (17)
Yrityksen kesälahjat (8)
Yritysilme (8)
Yrityslahjat (31)
yritystekstiilit (15)
Yritysten kilpailu (2)



väliviiva